En edelleenkään usko koko koronan olemassaoloon

Olen elänyt ja käyttäytynyt täysin normaalisti koko koronahysterian ajan. En mene mukaan massahypnoosiin. Olen täysin terve.
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Seurataan tilannetta tulevat viikot; todennäkäisyys yksilöllä joutua sairaalaan on pieni, ei sinne kaikki joudu.

Mutta heti kun sitä tarvitsee enemmän väkeä kuin siellä on paikkoja tulee ongelma.

Sairaalassa ei ole paikkaa jokaiselle samalla hetkellä.

Miksi tätä on vaikea sisäistää?

Äänestä
  • Miksi media pauhaa siitä, että New Yorkissa sairaalat ovat äärimmäisen kovilla ja että paljon ihmisiä jonottaa koronavirustesteihin, kun kaikkein kovimmilla uutisten mukaan olevan Elmhurstin sairaalan edessäkin on hiljaista, kun TV-kamerat eivät ole siellä? Ei ole jonoja eikä ambulanssitkaan tuo sairaalaan uusia potilaita.

    https://farnesius.wordpress.com/2020/04/01/hospitals-are-not-overwhelmed-there-are-no-lines-for-testing-and-ambulances-arent-bringing-patients-in/

    Niin niin, siellä on kuitenkin osastot täynnä koronapotilaita, sanoo uutisiin uskova alarmisti. Mutta mistä ne potilaat sinne tulevat, kun sairaalan edessä on koko ajan hiljaista? Siirretäänkö ne sinne teleportaasilla vai?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi media pauhaa siitä, että New Yorkissa sairaalat ovat äärimmäisen kovilla ja että paljon ihmisiä jonottaa koronavirustesteihin, kun kaikkein kovimmilla uutisten mukaan olevan Elmhurstin sairaalan edessäkin on hiljaista, kun TV-kamerat eivät ole siellä? Ei ole jonoja eikä ambulanssitkaan tuo sairaalaan uusia potilaita.

    https://farnesius.wordpress.com/2020/04/01/hospitals-are-not-overwhelmed-there-are-no-lines-for-testing-and-ambulances-arent-bringing-patients-in/

    Niin niin, siellä on kuitenkin osastot täynnä koronapotilaita, sanoo uutisiin uskova alarmisti. Mutta mistä ne potilaat sinne tulevat, kun sairaalan edessä on koko ajan hiljaista? Siirretäänkö ne sinne teleportaasilla vai?

    Jos sairaala on jo ääriään myöten täynnä eikä tee testejä eikä ota uusia potilaita, miksi sinne olisi minkäänlaista liikennettä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sairaala on jo ääriään myöten täynnä eikä tee testejä eikä ota uusia potilaita, miksi sinne olisi minkäänlaista liikennettä?

    No, eivät ne ääriään myöten täynnä voi ainakaan olla, koska käytännössä kaikki ei-akuutit leikkaukset ym. on peruttu. Ja se näkyy ihmisten kuvaamissa videoissa, että sairaaloissa on yleisesti ottaen aavemaisen hiljaista myös osastoilla.

    Toki se voi olla mahdollista, että teho-osastot ovat täynnä, ja niitä kukaan ei pääse kuvaamaan, mutta New Yorkissa on niin paljon väitettyjä koronapotilaita ja -kuolemia, että kyllä sen pitäisi näkyä liikenteenä sairaaloihin. Mutta ei näy missään New Yorkin tautipesäkkeeksi sanotussa tai muussakaan sairaalassa, vaan kaikkien niiden edessä on hiljaista eikä potilasvirtaa niihin näytä olevan.

    Äänestä

minulla ei ole yhtään henkilökohtaista tuttua, joka olisi joutunut sairaalahoitoon covid-19 perusteella
vähän ihmettelen asiaa, se on epäsuhdassa tiedotuksen kanssa
tulee mieleen kysymys: Kusetetaanko minua?

Äänestä

Entäs oliko myös kausi-influenssa potilaitakin ja kumpia oli enemmän??

Äänestä
  • kyllä koronaa oli enemmän

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Katson että tässä on käynnissä valtaisa kusetus jolla testataan Uuden Maailmanjärjestyksen tuloa.

    Niin minäkin.

    Mutta Ylen uutisiin kuin jumalan sanaan uskoville taviksille pitää selittää näitä asioita yksinkertaistaen ja heittää täkyjä, jotka saa ne edes jotenkin kyseenalaistamaan tuon virallisen yliampuvan narratiivin.

    Tosin luotto on aika vähäinen siihen, että tavis sittenkään tajuaa, kun sille selittää kaikki ristiriitaisuudet ja tilastojen vääristelyt vaikka kuinka rautalangasta vääntäen.

    Yritin hakea 2019 kuolintilastoja tilastokeskuksesta, mutten löytänyt. Löytyykö jostain?

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Katson että tässä on käynnissä valtaisa kusetus jolla testataan Uuden Maailmanjärjestyksen tuloa.

    Nazi,

    Nyt sulla on mahdollisuus paljastaa tää salaliitto meille kaikille, tulla Edward Snowdenin kaltaiseksi kansallissankariksi.

    Tee kaikki ohjeistuksen vastaisestu, koita kaikin mahdollisin keinoin tartuttaa itseesi coronavirus.

    Jos et kolmen viikon aikana sairastu coronaa ei ole olemassa.

    Dokumentoithan tämän yritelmän päivittäin videoille, joita levität. Ja varo NWO miehiä jotka ruiskun kanssa saattavat tulla tartuttamaan.

    Nazi, luotamme sinuun tässä, olet meidän sankarimme.

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Katson että tässä on käynnissä valtaisa kusetus jolla testataan Uuden Maailmanjärjestyksen tuloa.

    Tästä juuri on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    uskoisitko, että amazonin intiaaneilla on uusi koronavirus?
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006462240.html

    Montako Amazonin intiaania tunnet?

    Hoaxia siis, ei siellä ole ketään. Koko Amazonia ei ole olemassa.

    Joko Nazi julkaisi tämän päivän videon missä hän koittaa tartuttaa itseensä olematonta koronavirusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nazi,

    Nyt sulla on mahdollisuus paljastaa tää salaliitto meille kaikille, tulla Edward Snowdenin kaltaiseksi kansallissankariksi.

    Tee kaikki ohjeistuksen vastaisestu, koita kaikin mahdollisin keinoin tartuttaa itseesi coronavirus.

    Jos et kolmen viikon aikana sairastu coronaa ei ole olemassa.

    Dokumentoithan tämän yritelmän päivittäin videoille, joita levität. Ja varo NWO miehiä jotka ruiskun kanssa saattavat tulla tartuttamaan.

    Nazi, luotamme sinuun tässä, olet meidän sankarimme.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16328587/korona-soikoon!

    Tuollakin mainitaan tuo NWO. Mikä se oikein on?

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Katson että tässä on käynnissä valtaisa kusetus jolla testataan Uuden Maailmanjärjestyksen tuloa.

    Oikein ja nyt sulla mahdollisuus olla valitsematta sitä vaan hallituksen pidätysvaade, itsenäinen Suomi ja markka sekä uusi aika! https://www.youtube.com/watch?v=-0sgi0haYxM

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin minäkin.

    Mutta Ylen uutisiin kuin jumalan sanaan uskoville taviksille pitää selittää näitä asioita yksinkertaistaen ja heittää täkyjä, jotka saa ne edes jotenkin kyseenalaistamaan tuon virallisen yliampuvan narratiivin.

    Tosin luotto on aika vähäinen siihen, että tavis sittenkään tajuaa, kun sille selittää kaikki ristiriitaisuudet ja tilastojen vääristelyt vaikka kuinka rautalangasta vääntäen.

    https://www.youtube.com/watch?v=-0sgi0haYxM

    Oikein ja nyt vaatikaa oikeuslaitospuhdistusta, uutta aikaa ja hallituksen pidätystä massameditaatio mm. 5.4. klo 5.45

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusi maailman järjestys eli totaalinen kommunismi/fasismi maailmanvalta, johon pyrkii rahavalta maailman todelliset johtajat, joiden sätkynukkeja Marinit, Niinistöt, Soinit, Kataiset , Orpot, Halla-ahot yms. on, mutta nyt voit valita toisin!
    https://www.youtube.com/watch?v=-0sgi0haYxM googlaa ja hae tietoa.

    Vai että ihan "kommunismi/fasismi".

    Miksei saman tien sitten "demokratia/diktatuuri" tai "äänetön/meluinen" tai "kuiva/märkä"?

    Jos et käsittänyt, ei voi olla samaan aikaan kommunistinen ja fasistinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai että ihan "kommunismi/fasismi".

    Miksei saman tien sitten "demokratia/diktatuuri" tai "äänetön/meluinen" tai "kuiva/märkä"?

    Jos et käsittänyt, ei voi olla samaan aikaan kommunistinen ja fasistinen.

    Kun ne ovat sama asia nimi vain eri?
    https://www.youtube.com/watch?v=n-lXWdd7L6g

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin minäkin.

    Mutta Ylen uutisiin kuin jumalan sanaan uskoville taviksille pitää selittää näitä asioita yksinkertaistaen ja heittää täkyjä, jotka saa ne edes jotenkin kyseenalaistamaan tuon virallisen yliampuvan narratiivin.

    Tosin luotto on aika vähäinen siihen, että tavis sittenkään tajuaa, kun sille selittää kaikki ristiriitaisuudet ja tilastojen vääristelyt vaikka kuinka rautalangasta vääntäen.

    https://www.youtube.com/watch?v=n-lXWdd7L6g selitä vielä lisää selittäjiä tulee!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen elänyt ja käyttäytynyt täysin normaalisti koko koronahysterian ajan. En mene mukaan massahypnoosiin. Olen täysin terve.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu