Pitäisi poliisi kutsua joku aamu klo 8.00 kauppatorin Supermarketiin. Vanhukset palvelevat isoin joukoin. Eivät pysy kotona. Kyllä ne tavarat toimitettaisiin tilauksesta. Eikö kauppiaspari voi määrittää minkä verran ihmisiä päästetään kerralla sisälle?? Kummaa hommaa.
Vanhuksia Supermarket täynnä
Anonyymi
65735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Niin siis parveilevat...
Kävinpä minäkin tällä viikolla yhtenä aamuna heti 8.00 jälkeen kyseisessä kaupassa, mutta en nähnyt mitään parveilua. Tilava kauppa, jossa muutama asiakas kaukana toisistaan, kassalle pääsi jonottamatta. Olisin tullut jo aikaisemmin, jos olisin tiennyt kaupan olevan auki seitsemästä alkaen. Katsoin kyllä edellisenä iltana nettisivulta, olisiko kauppa ollut auki riskiryhmäläisille, mutta silloin ei ollut merkintää varhaisesta aukiolosta.
Olen käynyt tavallisesti toisessa supermarketissa, mutta sehän on kauppakeskuksessa, jonka lähelle ei nyt ole ollut muutakaan asiaa.
Eihän silloin aamuaikaan kannata käydä kaupassa kun siellä on enemmän asiakkaita kuin päivälla ja kaikki tuoretavaratkin ovat eilisiä. Itse olen todennut parhaaksi ajaksi noin klo 10 vaiheilla, koska silloin on jo oluenostajatkin poistuneet.
Tätä seikkaa täällä myös ihmetelty. Joku raja kerralla sisään ryntääviin asiakasmääriin. Eikä siinä voi mitenkään pitää turvavälejä.
Miksi sinne tunkee aamulla muutkin kuin ikääntyneet? Kauppatorin Supermarketin kauppiaat ovat kyllä tiedottaneet useaan kertaan, että tiistaisin ja torstaisin myymälä avataan jo 7.00 ja juurikin vanhemmalle väelle ja tiedotteessa oli toivomus, että se aamun aikaisin ajankohta on tarkoitettu todellakin riskiryhmiin kuuluville, elikkä 70 v- täyttänelle.
Kiitos kauppiaille hyvästä informoinnista. Tiedän minäkin että en juuri noina aamuina tunge sinne, kun olen nuorempi henkilö. Tottumuksesta käyn siellä yleensä aamuisin, kun ehdin hyvin ennen työpäivän alkamista. Nyt olen muuttanut tapojani ja käyn illalla.
K Supermarket Kauppatori on oikein hyvä kauppa, asioin mielelläni, mutta just sen takia kun haluan antaa tilaa ikääntyville niin käväisin siinä lähistöllä olevassa K-market Toriportissa. Löytyi sieltäkin ne perusjutut. Olin ainoa asiakas ja näytti olevan tosi hiljaista.
Järjen käyttö sallittua tänä kummallisena aikana, nyt kannattaa oikeasti jokaisen miettiä niitä omia kaupassakäyntt tottumuksia eikä tohottaa tarjousartikkeleiden ja eurojen kuva silmissä. Palataan entisiin tapoihin kunhan poikkeusolot selätetty.
Ei näy vanhukset välittävän suositusajasta 7.00. Tulevat kasin jälkeen parveilemaan ja pukkimaan rollalla muita. Noudattaisivat riskiryhmille kuuluvaa kaupusteluaikaa.
Mitähän riskiryhmäläiset kaupustelevat. Ehkä he ostavat jotakin . Suomen kieli nenäkkään , kasvavattoman olisi otettava haltuun .
Sellaiset lapset kuin vanhemmat.S e pitää paikkansa sukupolvesta toiseen. Valitettavasti.
Näin tekee, sinunkin kohdallasi kun tuomitset. Ymmärtämätön narsisti.
Eihän kaikki voi tietää että kauppa aukeaa jo klo 7 ellei ole nettiä.
Sallikaa myös vanhemman väen ( monet yksin eläviä) käydä kaupassa. Ei ole liikaa pyydetty
teiltä. Siellä ( ajatella!) on monia pitkälle koulutettuja vanhuksia( ei kovin miellyttävä sana)
asiakkaina. He eivät vain tee itsestään numeroa! Ikävä ikärasismi pääsi pintaan nyt.
Lapin Kansasta itse luin
Itse käyn iltasella pikku kaupassa ja en kulje turhaa nyt kaupoissa ,ja kyllä tämä virus juttu jossain välissä helpottaa ,toivotaan ainakin ,onhan tämä hurjaa kun tuntuvat jotkut pelkäävän toisen näkemistä jo. Hanskat käsissä kuljetaan ,tosin ihan viisas asia,mutta jos vaikka flussa on tarttuakseen ,ei sitä täysin pysty millään estämään ,ellei majoitu korpimökkiin kuukausiksi. Ehkä sitten.
Kyllä se luonto korjaa, eikös se parhaiten tehoa tuo tauti juuri mummoihin ja papparaisiin
Olet todella raukka kirjoittaessasi noin. Ehkäpä se korjaa sinut. Karma iskee!
Maailmassa on liikaa ihmisiä, se on selvä, että populaation kasvaessa luontoäiti ottaa ohjat käsiin. Jos ihminen ei osaa hoitaa asiaa kuntoon hyvällä, niin luonto hoitaa sen pahalla. Näin se vaan on, vaikka kuinka nyt viisastellaan. Metsässä sopii kasvamaan vain tietty määrä puita.
Aloittaja haluaa polisit paikalle. Ok, mutta ne poliisit voisivat ratsata sitä nuorempaa joukkoa ja estää niiden kauppaanmeno aamun tunneilla jotka varattu riskiryhmille sekä ikäntyneille .
Selvää Suomen kieltä: Riskiryhmäläiset(myös nuoremmat) klo 7.00-8.00. Sen jälkeen myös muut asiakkaat. Ymmärsitkö?
Ohje on pysykää kotona. Vain pakollinen on sallittua ja sekin suojavarusteissa. Turha norkoilu pois, se levittää virusta.
Kyllä vanhuksienkin täytyy syödä , sillä nälkä se on heilläkin .
Aloittaja on itsekkin ollut siellä "parveilemassa " koska
tuntuu tietävän asiasta .
boikottiin koko kauppa
Pidä sinä vain ihan itse sitä boikottiasi. Nyt on kauppiaat tulleet vastaan riskiryhmäläisiä mutta nämä minäitse-ihmiset pilaa tämänkin hyvän järestelyn.
Kitos kauppiaille.
Kiitos kirjoitetaan kahdella i:llä!
Kallis vanhuksia nykivä kauppa kun muualle eivät pääse.
Kauppatorin supermarket on kuule halvimmasta päästä oleva kauppa Rovaniemellä. Meeppä käymään citymarketissa tai vaikka keskustan k-supermarketissa, joka on toiseksi kallein kauppa cm:n jälkeen Rovaniemellä.
Juu käyty on kaikki kaupat, edullisimmat Lidl ja Prisma. Ei epäilystä.
Tulipa+tehtyä+taas+hyvät+edulliset+ostokset+S-marketissa.+Paljon+hyviä+tuotteita+-30%.+Säkillinen+tavaraa+20e.+Ei+lähde+kauppatorilla+tuohon+hintaan.+K-ketju+boikottiin.
Ompa sekopäillä kova lynkkausasenne riskiryhmäläisiä kohtaan. Olethan huomannut, että riskiryhmään kuuluu muitakin kuin yli 70-vuotiaita, joten vihasi kohteeksi eivät onneksi ole vielä joutuneet kaikki kohtaamasi aamuasiakkaat. Huomioithan vielä, että ulkonäkö ei suoraan kerro ihmisen ikää!!
Mutta mitä kummaa sinä siellä marketissa aamuaikaan käyt kyttäämässä ja ehkä vaarantamassa ihmisten terveyttä? Mene myöhemmin ja muista, että sinäkin olet joskus vanhus, jos elät pitempään.
Järkeä nyt tähän asiaan! Ja liioittelu sikseen!
Suotavaahan olisi, että met kaikki ihmiset noudatamma ohjeistuksia ja määräyksiä, mitä meitä tavallisia kansalaisia korkeammat ovat sanoneet!
Vanhuksille on luotu mahdollisuus asioida ruokakaupassa jo alkaen klo 7. Vastuulliset vanhukset tätä noudattavat! Aina on näitä kyseenalastajia asiaan..Moite heitä kohtaa on ihan aiheellista!
Oman henkensä kaupallahan he siellä parveilevat.
En nyt ihan poliisipartioon heti lähtisi turvautumaan, vaan ihan aiheellisesti siitä kyseisille vanhuksille mainitsisin.
Muutamalle jo hienovaraisesti olen sanonutkin, etteikö pitäisi noudattaa tällaisena vaara-aikana annettuja ohjeita..Ihan hyvin ottivat palautteen vastaan.
On+turha+syyllistää+vanhuksia.+Syy+lienee+se+että+kunnissa+alkaa+olla+50%+väestöstä+yli+65+vuotiaita.+He+varmaan+itse+tiedostavat+viruksen+vaarallisuuden+ja+arastellen+käyvät+kaupassa+ja+apteekissa.+Jokaisella+on+vastuu+mitä+tekee,+uskon+että+kaikki+ovat+tiedostaneet+tilanteen.
Näin myös ohjeistin erästä vanhusta läheisessä apteekissa. Ei ollut kuullutkaan kyseisestä asiasta.. Hei haloo... Missä omaiset??
Nyt omaiset, omat vanhempanne syyniin ja ruotuun!
On täysin vanhuksien omaa syytä, elleivät noudata annettuja ohjeita!
Eihän 70 ihmisiä ole kiellettyä käydä ostoksilla kaupassa tai apteekissa kunhan välttelevät muita ihmisiä. Osoitit vaan tyhmyytesi kun menit "ohjeistamaan" vanhusta, hän oli ihan viranomaisten antamalla luvalla asioimassa siellä.
70 ja muille riskiryhmäläisille on annettu ohje olla karanteeninOMAISISSA OLOISSA ja silloin saa käydä kaupassa ja apteekissa, ellei joku hoida noita asiointeja kyseisen henkilön puolesta. Eli ei siis tarvitse olla kotona lukkojen takana, ulkonakin saa käydä vaikkapa kävelylenkillä.
Tossa on se hankala homma, kun ei ole silmiä takaraivossa. Aina on joku rynnimässä yllättävästi selän takaa. Puhelimeen tuijottavat kävelevät päin, yllättäviä äkki liikkeitä kaikilta. Paniikkikäytöstä.
Jo taas ikärasimi kukkii. Ohjeistus on, että kaupassa ja apteekissa voivat riskiryhmään kuuluvat sekä ikääntyneet asioida!!!!
Ohjeistus nimenomaan on, että asiat pyydetään toimittamaan jonkun muun, ei siis itse. Laitat jollekin asiat oven taakse, tai toimitat puhelimella ja toinen henkilö toimittaa ne sitten sinne oventaakse, ettette tekään tapaa, ja maksat sitten verkkopankin kautta hänelle. Tämäkin siksi että kaikki mahdolliset ihmiset käyttäisivät pankkikorttia, ei käteistä.
Ei ole ketään, joka noutais ruokaa heille, joilla ei ole ketään. Ei ole tietokonetta, ei älykännykkää. Muisti ei pelaa hyvin. Mitäs hän tekee, jolla ei ole ketään, ei mitään?
On tämä nyt aivan kamalaa ratsiaa, kun minä 68 v ja vielä työelämässä oleva hyväkuntoinen ja virkeä nainen saan kauppareissulla ikäviä kommentteja. Olen laiha ja naamakin jo jokseenkin kurttuinen ja nyt minun pitää kaupassa mennä juoksujalkaa ja kerätä kerralla parin viikon tarpeeseen elintarvikkeita, kun eihän kauppaan enää uskalla edes mennä, kun miltei lynkataan. Onneksi jaksan mennä lujaa ja kantaa ostospaljouteni kotiin koska kunto kuin huippu-urheilijalla.
Osaan pestä käteni, en niiskuta enkä pärski kun flunssaa eikä muita "kulkutauteja" ole ollut vuosikausiin. Kroppa kuin nälkäoravalla just siksi kun liikun todella paljon, siksi tuo pärstäkin kuiva ja vanhan näköinen. Anteeksi, että vielä rohkenen kauppaan ja ihmisten ilmoille.
'Liikut todella paljon'.. Mitä sillä liialla liikkumisella luulet saavuttavan.?
Kohtuu liikkuminen on ok, ei ylipirteällä liikaliikkumisella saavuteta yhtään mitään. Päinvastainen vaikutus.
Ihmiset päivä päivältä höpöttää yhä enemmän, että pitää liikkua. Voi herranjestas tätä, ennenkin on liikuttu, ja liikkumiset ovat riittäneet todella hyvin!! Järki käteen!
Missä lukee, että liikkuu liikaa? Liikunta on lääke. Soffapottuloita on aivan liian paljon.
No pöpejähän ne ovat eivät pysy kotona vaikka on määrätty. Sitten on tehopaikat kohta täynnä eikä muut mahdu kuin nämä pöpit jotka on vasiten käyneet tartuttamassa ittensä.
Riskiryhmiä EI OLE MÄÄRÄTTY pysymään kotona!
Kyllä on. Ulkoilla saavat. Ei muuta. Ja jos eivät tottele voi tulla yleinen ulkonaliikkumiskielto. Sitten ollaan pulassa...kuka hoitaa vanhusten apteekkiasiat ym?
Just flunssassa hönkimässä siellä.
"VANHUKSET PALVELEVAT ISOIN JOUKOIN " .
Mitä tuo aloittajan kirjoittama lause tarkoittaa?
Ratsataan mielummin ne pussihousupojat sätkiensä kanssa
, kuin vanhukset .
Hehän palvelevat isoin joukoin juurikin siksi, että hakevat itse ostoksensa kaupasta eivätkä ole meiltä mitään vailla. Eivät halua olla vaivaksi.
Niinhän se pitääkin olla, niin pitkään kun töppönen nousee kunto pysyy hyvänä,kun liikkuu sekä toimittaa asiansa, neljän seinän sisällä kroppa rapistuu ja masennus iskee. Onhan noita jo nyt koteihinsa avustettavia ihmisiä niin paljon, että työvoima ei riitä.
JK. Kielipoliisille vielä: Lue nyt tarkoin koko ketju ja korjaa kaikki virheet ja voisit vielä ajankuluksi tsiikata kaikki muutkin keskustelut.
Tässäkö ovat Rovaniemen pahimmat rikokset tällä viikolla ?
Vanhukset hakevat itse maitopurkkinsa Supermarketista .
Vilkas pitäjä !
Näin se on. Kun on tuota ikää jo kertynyt ei uskalla edes ruokakauppaan, kun katsotaan ikäänkuin olisin iso rikollinen. Kait ne hemmot ja hörhöt sun muut veijarit oottaa kielipitkällä, että pääsevät auttamaan ja saavat keploteltua ikäihmisten vähät rahat.
Koko vanhuksia loukkaava aloitus on suoraan sieltä !
Amispojan kirjoitus vailla päätä ja häntää .
Aloittaja ei hallitse edes kirjoitustaitoa kunnolla .
Valitettavasti ihmiset ovat alkaneet vahtia toisiaan ikävällä tavalla.
Näilläkö se Suomi lähtee nousuun?
2015-vuonna tuli 32 000 "marjanpoimijaa",missä marjat?
Jokainen jos (jos)keräisi vaikka:10-kg,niin marjoja olisi:320 000 kg !
Tiedoksi marjan välittäjille!
Ohisalolle tiedoksi!
Näillekkö vielä antaa sitä:Kannabista,niin on marjat hetkessä kerätty!
Siis uskomatonta, 15e ottaa tuo kauppa kun vie kaupungin alueella ruokaa ihmiselle kotiin. Kynikää nyt vielä hiuksetki päästä. Samanlaista porukkaa kun ahneet Palsanmäet.
Ei kauppialla ole mitään velvollisuutta harjoittaa sellaista hyväntekväisyyttä, että ilmaiseksi ajaisi ihmisille tavaraa! Polttoaine maksaa, rattia pyörittävälle pitää maksaa palkka eikä se autokaan taivaasta tipahda kauppiaan käyttöön ja vielä muita kuluja.
Kysynkin nyt sinulta em kommentin kirjoittaneelta: Miksi et ala itse jakelemaan niitä ostoskasseja ikäihmisille ILMAISEKSI????
Itse saattaisin jollekin tutulle viedä ilman korvausta, mutta kokopäiväisesti en, koska siitähän tulee kuluja.
Ei toi ole paljon, kun laskee polttoaineet, ostosten keräämisen ja siis todellisen ajan, mikä menee kaikkeen tuohon. Sitten kantavat vaikka kerrostaloon raskaat ostokset. 15 € - verot. Aika hyväntekeväisyyttä. Siitä ei kummonen tuntipalkka jää
Ajatella, ikääntyvät eivät saa käydä kaupassa, kun heti katsotaan kuin rikollista .Sitten jos joku taho palvelee meitä niin sekin tuomitaan kynimiseksi.
Ei ole helppoa olla seniori vaikka on ikänsä työtä tehnyt, veroja maksanut ja kasvattanut yhteiskuntaa hyödyttämään liudan lapsia, uusia veronmaksajia. Olo on kuin olisi roska.
Johan tässä masentuu, kun hörhöt soittaa suutaan enempiä ajattelematta. Näille tuhannen tuomionenkeleille olisi varmaan ilonpäivä, kun kaikki yli 70 vuotiaat eliminoitaisiin pois.
Teillä vanhusten vihaajilla ei sitten ole ikääntyneitä vanhempia eikä mummoja sekä vaareja, kun olette niin kylmiä ja ilkeitä.
onpa tosiaan kallista,boikotti päälle koko loppuvuodeksi,en käy enää ja samaa sanoi naapurikin
Niin joo, ei mitään lähimmäisyyden elettä edes vanhuksille tällaisena aikana. Kyllä sen tietää...ahneilla viimein per loppu. Mitä sitä sitten niin aurinkoisena, auttavaisena netissä virnuilee.
niin se pitää lähihoitajanki käydä monta paikkaa päivässä
kuluja vaan koko ammatti kun oma auto pitää olla
Kauppiaat on rahanpersoja...
Kauppiaat kyllä osaa rahastaa ihmisten hädällä. Röyhkeää sakkia.
Miksi et itse ole kauppias? Mollaat kauppiaita vaikka ilman heitä meillä olisi elämä kovin vaikeaa. Hyvä, että kauppoja on joka kaupunginosassa. Tämän kaupungin kylissä ei ole kauppoja ja se on aivan kamalaa, jokainen tavara pitää hakea kymmenien kilometrien päästä. Kallista ja bensaa kuluu.
Perustele ihmeessä väitettäsi! Miten niin röyhkeää sakkia? Päinvastoin, kauppiaat ovat ahkeraa porukkaa, aina töissä, kun aukioloajat vapautettiin. Nostan hattua, kiitän ja kumarran jokaiselle kauppiaalle, kehittävät toimipisteitään ja ovat alttiita palvelemaan. Kiitos teille arvoisat kauppiaat, olette tärkeä osa ihmisten elämää.
Ajattele nyt omilla aivoillasi...
boikottia
Pidä vain boikottisi, ei se kauppiasta haittaa vaikka et enää koskaan hakisi sitä jokapäiväistä tupakka-askia sekä kaljatölkkejäsi. Me kyllä haemme sieltä hyviä elintarvikkeita.
Niin lämmöllä teitä ajattelen, mutta reilun tunnin päästä pääsen torimarkettiin tekemään päivän ostokset. Huomenna tuleekin kotia tuotuna pääsiäisen eväät, jotta mikäpä tässä pyhiä odotellessa.
Jossain vanhustenkin on lämmiteltävä ja aamupuuronsa lusikoitava.
nyt on boikotissa