Eduskunnan oikeusasiamies on asettanut uuden Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunnan. Valtuuskuntaan valittiin 38 jäsentä, jotka edustavat vahvaa perus- ja ihmisoikeusosaamista omalta alaltaan. Ylikoskella ei ole kelpoistavaa osaamista. Kelpoisiksi sen sijaan osoittautuivat mm. seuraavat:
Enache-Kotilainen Anca, FM, kehittämispäällikkö, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö
Kallioniemi Arto, TT, KM, uskonnon didaktiikan professori, Helsingin yliopisto
Enache-Kotilainen Anca, FM, kehittämispäällikkö, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö
Kallioniemi Arto, TT, KM, uskonnon didaktiikan professori, Helsingin yliopisto
Vastaukset 54
Vanhimmat
Olisihan se kummaa, jos Ylikoski olisi joukossa. Hänhän on protestoinut jyrkästi Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan taannoista päätöstä vastaan. Ja kyllä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tunnustaminen ovat olennainen osa ihmisoikeusvaltuuskunnan työtä. Ei Ihmisoikeusvaltuuskunnassa voi olla, jos vastustaa Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan työtä.
Syrjintäasian esittäminen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle ei ole vastustamista. Hallinto-oikeus on katsonut, että syrjintääolettama on syntynyt ja perusteltu. Eri asia on, että huono laki antaa seurakuntien toimia mielivaltaisesti syrjien.
Ettet vaan nyt narraa. Jos syrjintää on tapahtunut, on tapahtunut rikos. Nyt rikosta ei ole tapahtunut, joten sinä narraat. Aprillipäivä oli eilen.
Yleinen todistelusääntö riita-asioissa on, että sen, joka jotain väittää, on näytettävä väitteensä toteen. Jos riittävää näyttöä ei ole, syyte hylätään.
Syrjintäasioissa käytetään kuitenkin käännettyä todistustaakkaa. Se, joka kokee tulevansa syrjityksi, on näytettävä toteen ns. syrjintäolettama. Tämä tarkoittaa sitä, että syrjintää kokeneen henkilön on esitettävä todennäköisiä seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa syrjintäkieltoa rikotun.
Syytetty on velvollinen näyttämään, että sillä on ollut lainmukaiset perusteet menettelyynsä. Toisin sanoen, syytetyn oletetaan syyllistyneen syrjintään, jos hän ei voi toisin todistaa. Se ei tarkoita, että syytetty on syyllinen vaan, että on perusteltua syytä olettaa rikoksen tapahtuneen. Sama periaate on kaikissa syytteissä. Viranomainen ratkaisee onko näyttö riittävä suuntaan tai toiseen. Jos syytetyllä on hyväksyttävät syyt toiminnalleen, syrjintää ei ole tapahtunut eikä siten rikostakaan.
Löytyyhän Suomestakin näitä ihmisiä, jotka valehtelevat ja keksivät tekaistuja juttuja mistä tahansa kunhan ajattelevat ajavansa uskontonsa etua. En ole vapaa-ajattelija enkä ateisti, mutta hävettää nämä tapaukset täällä suomi24. Kyllä he tulevat vielä synnintuntoon tai sitten on liian myöhäistä.
Jos syrjintää olisi tapahtunut, siitäolisi napsahtanut tuomio. Vapari valehtelee jälleen. Älä niele roskaa.
Ylikoski ei kertomansa mukaan ole ollut ehdollakaan valtuuskuntaa. Se, että on ollut jäsenenä, ei tarkoita että olisi aina ehdolla.
Avaaja näyttää edustavan tällä foorumilla kirkollisia piirejä, kun on noin onnessaan diakonissalaitoksen säätiön edusajasta ja uskonnonopetuksen didaktiin professorista, joka on innokkaasti kampanjoinut yhteisen uskontotiedon/ katsomusaineen puolesta - eli samalla elämänkatsomustiedon lakkauttamisen puolesta.
Olipa hyvä, ettei ollut ehdolla. Eihän tuo olisi voinut päästäkään. Kuka vapari oli ehdolla ja reputettiin?
Vapariliitto on ajanut ET:n uskonnollistamista avaamalla oppiaineen kirkon jäsenille. Täytyy miettiä, miksi liitto toimii noin rankasti uskonnollistamisen puolesta. Onko taloushädässä otettu rahaa jo kirkoltakin?
ET:n avaaminen kaikille valittavissa olevaksi ei edellytä opetussuunnitelman perusteiden muuttamista eikä uusia oppikirjoja. Opetussuunnitelma on uusi ja oikein hyvä.
Mistäs sen onnen nyt voi päätellä, jos mainitsi pari nimeä? Taisi taas tulla omia harhoja vain.
Kun pitäisi osoittaa omat väitteet oikeaksi, vaparit luikkivat vanhoihin ketjuihin niitä nostelemaan, ettei valheet paljastuisi tässä ketjussa vaan menisi seuraavalle sivulle pois silmistä. Yäk
Voisko saada vastauksen tähän, kun aiemmin "unohtui": Kuka vapari oli ehdolla ja reputettiin?
Ylikoski oli ehdolla yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukuntaan, ja sen jäseneksi valtioneuvosto hänet tänään 2.4. asetti kolmeksi vuodeksi.
Olipas taas outoa poistoa. Kysyin oliko Ylikoski edes ehdolla ja kysymykseni poistettiin. Kyllä minä ainakin haluan todisteet.
Ylikoski ei ollut ehdolla ihmisoikeusvaltuuskuntaan, vaan yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukuntaan. Se on sillä sipuli.
Mutta kuka vapari oli ehdolla ihmisoikeusvaltuuskuntaan eikä päässyt?
Ainakaan Vapaa-ajattelijain liitto ei ole ehdottanut erikseen ketään, koska järjestöiltä ei ehdotuksia pyydetty.
Kuka vapari oli ehdolla?
Tai: ketkä vaparit olivat ehdolla?
Ahdistus on vaparijoukkiossa suurta, kun esitykset kaatuivat.
Vasemmitoliittolainen neuvostokommunisti hoitaa Suomessa ihmisoikeusasioita
Tämä on siis kuin jostain kauhunäytelmästä, suomettumisen aika ei ole ohi ennen kuin taistolaisporukalle selviää, kenen joukoissa seisot
Olen samaa mieltä: tilanne on puistattava.
Varmaan se on leirittämässä kaikkia, jotka se määrittelee uhaksi ihmisoikeuksille. Ts. kaikki jotka on sen kanssa mistään eri mieltä.
Mitä mieltä pääsihteeri on Gulagista?
Vaparihörhöseura on ensimmäisten joukossa gulagissa kun pääsihteerin oppi tulee voimaan, komuilla sukulaisetkin viedään saati sitten hörhöporukat
Ylikoski pitäisi jättää valitsematta myös liittokokouksessa ja -hallituksessa.
Gulag-taistolainen on kyllä epäluotettava valinta yhtään mihinkään.
Tänään Hesarissa kerrottiin tyypistä, joka joutui ensin Auschwitziin ja sitten Vorkutaan. Eli ensin natsit ja sitten kommunistit pitivät leireillään. Taistolaiset lähellä Vorkutan pystyyn laittaneita neuvostokommunisteja. Iljettää, että Suomessa vielä on tuollaisen järjestelmän kannattajia. Miksi VA-liitto sallii tuollaisen henkilön tärkeässä tehtävässään?
Tilanne on aika järkyttävä. NKP:n pääsihteeri piti valtaa ja samoin nyt VAL:n pääsihteeri. Sairas systeemi.
Stalin loi sen järjestelmän Neuvostoliittoon, Ylikoski Vapariliittoon. Erotkaa vapareista
Kertokaa joka arvaa mitä tarkoittaa että puheenjohtaja on hiljaa ja ollut liberaalien ehdokkaana yrittäjä ja johtaa äärivasemmistolaista seuraa jossa on islamymmärtäjien hyysäri-idea
Mikä tällaisessa on kupletin juonena, skeptikkopuheenjohtaja erosi kommaripainostuksen takia miksi liberaaliyrittäjä tunkee tällaiseen porukkaan???
Koska ei pääse muualle. Siinä syy. Ja tämä vasemmistokerho puolestaan tarvitsee jonkun ei-vas keulakuvan, jotta voidaan valehdella, ettei kyseessä ole vas-kerho. Näin siis on menty: liberaali sai tarvitsemansa luottamustoimen cv:hen ja Vapariliitto sai keulakuvan, joka passiivisesti antoi vas-toiminnan pyöriä entisellään.
Selvä. Jatkoa vähän. Mikä kunnia on saada vapari cv:hen
eikö se mene wc:hen koko kunnia tämän mukana? Mikä vapareissa on kunniakasta
niillä on vähän kiinteistöbisnestä ja rahaa valtiontukena mutta mikä siinä on kunniakasta
arvaus: onko se historia? Onko siellä isosetiä ollut mukana?
Luulen, että paremman puutteessa pitää saada jotain täytettä cv:hen. Mutta olet oikeassa: ei se mikään todellinen kunnia ole. Ts. väärä arvio, että pj-kaudesta olisi miksikään suositukseksi. Mutta minkäs teet, jos tyyppi tekee väärän arvion. Liitto hyötykäyttää ja höynäyttää ihmisiä.
"Liitto hyötykäyttää ja höynäyttää ihmisiä."
Valitettavasti. Joka uskaltaa protestoida, muuttuu pian Vapaa-ajatelun uhriksi. Näillä on jo toimintaa Uskontojen uhrit ry:n suojissa, mikä osoittaa liittoon pesiytyneen ilkeyden.
Nyt kokoontumiset ovat ymmärrettävästi tauolla, mutta UUT palvelee puhelimessa ja chatissä myös vapaa-ajattelun uhreja.
Hyvä, ettei vapaa-ajattelun uhreja ole jätetty yksin. Kiitos UUT!
Ihmisiä rohkaistava eroamaan vapareista
Silti tarvitaan UUT:n jälkihoito.
Tottakai tarvitaan mutta eroaminen vapareista on hyväksi.
Ihmisoikeusvihamielisen kommunismin kannattaja ei voisi olla tuollaisessa tehtävässä.
Esa Ylikoski on puoluepoliittisesta toiminnastaan tuonut tällä foorumilla aiemmin esiin, että hän oli perustamassa Vasemmistoliittoa 30 vuotta sitten.
Aiemmissa vaiheissa hän osallistui muun muassa opiskelijapolitiikkaan Turun yliopistolla. Hänet valittiin Turun yliiopiston ylioppilaskunnan edustajistoon ja Turun ylioppilaskylän vuokralaisyhdistyksen valtuustoon. Opiskelijoiden luottamusta osoittaa sekin, että hänet valittiin Turun yliopiston hallitukseen. Opiskelijoiden edustajia hallituksessa oli kaksi, ja Ylikoski valittiin vasemmiston ja keskustan äänin. Ylikoski toimi sittemmin myös Turun ylioppilaskyläsäätiön halituksessa; säätiö piti yllä ja myös vuosittain rakensi uusia opiskelija-asuntoja eri puolille Turkua. Edellä mainittuja luottamustehtäviä voidaan pitään huomattavina luottamuksen osoituksenä häntä ja hänen toimintaansa kohtaan. Hän toimi samalla Sosialistisen opiskelijaliiton Varsinais-Suomen ja Satakunnan piirijärjestön puheenjohtajana.
Kysymyksiä:
- Mikä on Ylikosken kanta vallankumoukseen?
- Miksi Ylikoski ei ole irtisanoutunut taistolaisuudesta?
Vallankumoukset ovat muotia tätä nykyä. Ukrainassa oli vallankumous. Arabimaissa oli vallankumouksia, ja Suomikin on vuosikausia tukenut aseellista kapinaa ja sotaa Syyrian hallintoa vastaan. Mikä siis on oma kantasi vallankumoukseen?
Taitaa olla vaikeuksia vastata. Kertoo huonoa pääsihteeristä.
Ikävä huomata, että liitto on näin syvällä.
Nytkö vasta huomaat?
Tieteelliseen maailmankuvaan liittyvä mukaporukka
ei voi vedota taistolaisten opiskelijoiden äänestystulokseen
koska valittiin ja on opiskelijataistolaisten luottamusta
niin hyvä jätkä
höpöä, marxilaiseen puoskariteoriaan sitoutunut pääsihteeri liitossa
joka vetoaa tieteelliseen maailmankuvaan
EI SE ETTEI USKO JUMALAAN TEE TIETEELLISEKSI
(eikä edes toisinpäin tarkkaan ottaen)
Hyvä kommentti. Vaparit vain valehtelevat
Joria näkyy nyppivän, että vaparit hyllytettiin. Kirjoitti asiasta oikein pahan mielen päivityksen, jossa tietysti yrittää selittää asiaa parhain päin. Ei kuulemma ole montaa muutakaan järjestöä edustettuna. Hahhahhaa! Lopputulos on kuitenkin se, että vaparit hyllytettiin.
Kylläpä se taas ottaa kipeää kiihkovaparille, kun huomaa vaparien jatkuvan alamäen.
Muut ajattelevat, että vaparien alasajo on hyvä. Ei reilun tuhannen joukko voi rehellisesti edustaa kaikkia uskonnottomia. Koska VAL kuitenkin valehtelee edustavansa, uskonnottomien etu on vaparien alasajo.
Vaparit on raivona, kun ei saaneet edustajaa.
No ne nyt on raivona aina. Varmaan tästäkin kantelevat.
PAT vaikuttaa tehokkaasti. PAT - ateistin vaihtoehto.