Kyllä vihervasemmistoa nyt kurmuutetaan

"Rajojen sulkeminen sekoitti huumekauppareitit ja pula aineista näkyy jo kaduilla – Poliisi: "Väkivalta todennäköisesti lisääntyy"
Huumeiden puute nostaa hintoja ja lisää väkivallan uhkaa. Myös esimerkiksi apteekkimurtojen riski kasvaa."

https://yle.fi/uutiset/3-11282675
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vihervassuissa on paljon narkkeja.

Äänestä
  • Myös ns. parempi väki eli porvarit käyttävät omia aineitaan kuten kokkelia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös ns. parempi väki eli porvarit käyttävät omia aineitaan kuten kokkelia.

    Eikös se Matti Ahteen (SDP) poika vetänyt ihan TV:ssä viivan parikyt vuotta sitten.

    Äänestä

Ohisalo nähty hakkaamassa päätä seinään vieroitusoireissaan.

Äänestä
  • Persuvaletta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuvaletta.

    Huumevihreän horinaa.

    Äänestä

Entäs Siltsu ja muut sen kaltaiset?

Äänestä
  • Taitaa olla demari

    Äänestä

Tulee mieleen se poltikko, jonka nenä vuotaa koko ajan.

Äänestä

Eihän meillä mitään hätää ole. Tuhansien mamujen mukana tulee keveästi 100 kg/pv. Hienoa ettei tuota rajaa saatu kiinni, on mistä jakaa persujen kakaroille "kivaa".

Äänestä
  • Vieroitus oireet näkyy jo harhoina.

    Äänestä

SDP Ahteilla vieroitusoireita yhdessä VIHR. Ohisalojen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Rajojen sulkeminen sekoitti huumekauppareitit ja pula aineista näkyy jo kaduilla – Poliisi: "Väkivalta todennäköisesti lisääntyy"
Huumeiden puute nostaa hintoja ja lisää väkivallan uhkaa. Myös esimerkiksi apteekkimurtojen riski kasvaa."

https://yle.fi/uutiset/3-11282675

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu