Jumalien uskonnolliset Hirviö-ennustukset

Anonyymi

Jumalat ovat varsinkin viime vuosina ennustaneet, ilmoitelleet uskovilleen erilaisia Hirviömäisiä asioita. Näitä mm. ovat Jumalan Oma Ilmoitus:" Minä vien Suomen elinatason!" Tämä v. 2007-2008 taitteessa. Ja niinhän he tulivat aikaansaamaan, nimittäin Antikristus-lärväillyillä vaaleasta naisesta, joka täysin vääristettynä kasvona/ilmeenä esitettiin v. 6/2009 lähtien.

Ei mikään muu saa Amerikkalaisia yht´äkkiä absoluuttisen pois kääntymään suomalaisten Nokian hyllyistä.Etenkin kun tunnetaan vielä amerikkalaiset, hyväuskoiset, jotka uskovat ihan mitä tahansa pelotteua, kauhistuttamista, ja nämä samat ajankohdat vielä osuvat tarkalleen samoihin aikoihin. Voin hankkia absoluuttista evidenssiä.

Jatkuu seuraavissa viesteissä.

4

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisää Jumalien ilmoittelemia asioita uskovilleen: v. 10/2014 Jumalat ns. hyökkäsivät armottomasti miesystäväni kimppuun, ja ilm. koko Etelä-suomessa eli pääkaupunkiseudulla Herrat esittivät tätä uhria eli miesystävääni kuin pedofiilinä. Tätä jatkui joka päivä, koko päivän seuraavat 18 kk yhtä soittoa, ja öisin kaikkea muuta syyllistävää, identifioidusti kys. uhrin kohdistelua ja esittelyä (tasan tarkkaan tunnistettavasti olevasti). Myös aina on niitä, jotka liikaa ovat samannäköisiä tai muistuttavat niitä. Ei mitään hätää, se on toisaalta myös meidän kaikkien varjelus. Jumalien ilmoittamat, esittämät imaget/illuusiot ovat VAIN Heidän sairasta, kieroutunutta peliä, nykyajan noita-vainoja. Ja vaan idiootit ja hullut niitä esitettyjä asioita/ilmiöitä uskovat.

      Samoihin aikoihin, kun tätä uhria esitettiin ja armotoomasti kohhdeltiin, Herrat Jumalat ilmoittivat uskovilleen, kuinka Jumalaa ällöttää, inhottaa ihminen (ihmiset), joka harrastaa seksiä lastensa nähden. Oliko näin muka Suomessa? Asia voidaan kysyä ja tarkistaa, oliko jollain muka näin. Jumalat oikeasti vain käyttivät hyväkseen Itse ajamiaan asioita, illuusioita ja esittivät niitä vale-versioina ihmistä kohtaan.

      • Anonyymi

        Jumalat ovat myös ilmoittaneet uskovilleen, että Saatana tulee ihmiseski maan päälle, ja Sen tunnistaa siitä, että Se puhuu ihmisoikeuksien puolesta.

        Ainoat Luciferit ovat Itse Jumalat, jotka ovat täällä esittäneet illuusioita esim. valoakin hyödyntäen.

        Uskovat ovat myös erittäin paljon puhuneet, kertoneet Antikristus-ihmisistä. Että esim. muka presidentti Barak Obama ja lukuisat muut (ilm. jonkin verran tunnetut ihmiset) ovat muka Antikristuksia. Olen jo tästä lähettänyt viestiä Jenkkeihin kys. hlölle ja todellakin toivon, että moinen hullu, absoluuttinen viiripää, joka Barak Obamasta kehtasi mennä edes uskomaan sell., saadaan korvaus vastuuseen asiasta.

        Ei voi antaa anteeksi tuollaisia väittämiä, uskomuksia, sillä muuten täällä jatkuu uskovien hillittömyys ja vapaana hilluminen sekä tollaisten Jumalien hilluminen Valtakuntineen. Törkeää ja absoluuttista vääryyttä ja kys. tekijä/kirjoittaja on saatava korvausvastuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalat ovat esittäneet vielä imageja/illuusioita vaaleasta naisesta, minusta. Ensimmäiseksi sain olla Antikristus (v. 2009-2011), heti sen jälkeen sain olla she-male friikki (v. 2013, 8/2019-3/2020 ja joskus harvoin sitä ennenkin). Sen kaiken jälkeen jouduin olla muka pedofiili (v. 10/2016-6/2017), sen jälkeen muka idiootti tai muuten vain absoluuttisen hullu. Ja naamaani ovat esittäneet myös identifioidusti, varsinkin sen suhteen miltä se josksus aikoinaan näytti (vaaleana), tosin vääristettynä sitäkin.

        Ja kaiken lisäksi, eräs Jumala ilmoitti aikoinaan v. 2006 telepaattisesti: "Minä uhraan K...:n," eli minut! Ja tätä kaikkea on saatu siiten muutkin nähdä ja ihastella tai kauhistella. Lisäksi vielä väkivalta, jota Nuo Jumalat (ALIENS-olennot) Henkimaailmoineen ovat joskus tehneet. Ei kiinnosta enää, ei koskaan!

        Ja AVA txt-TV:llä on jatkuvasti, vuosien ajan julkaistu uskovien laittamaan viestiä: " Uskovaiset ovat pelastutettu Jeesuksen antaman uhrin tähden."

        UHRI?... No, mikä se on? Se ei voi olla mikään asia, ei asiasta sanota uhri vaan uhraus. Ei mikään ristiinnaulitseminen voi olla UHRI tai Jeesuksen antaman mikään asia, vai voiko...?

        EI, jos sanotaan UHRI, sillä tarkoitetaan joko ihmistä tai eläintä tai vaikka Henkimaailman jotain Olentoa. Mutta, kun samaan aikaan tätä tekstiä toitotellessa AVA-txt-TV:llä vuosien aikana, samaan aikaan täällä esitettiin esim. vain ainoastaan minua (vaaleana usein esitettynä) ja avutonta miesystävääni, joita Jumalat esittivät mm. pedofiilieinä, Antikristuksena (naista, minua), she-male-friikkinä (edell. naista vaan), idioottina (naista vain tässäkin as.)) ja muuten vain IHAN täysin sekopäisenä, ilm. absoluuttisena hullun (naista tässäkin as.).

        Uskovaiset tai jos mitkään ihmiset ovat pelastetut Jeesuksen antaman UHRIN tähden, niin HÄVETKÖÖT silmät päästänsä, että kehtasivat sen sell. taakse mennä ns. piiloon tai olla armahdetut vaikka asioista. Ei mill. pahalla, uskovaisille EN anna IKINÄ anteeksi, JOS noin oli asianlaita.

        Älkööt ripustautuko siihen Jeesukseenkaan ENÄÄ, vaan antakoon Hänen olla (häntä ei ole olemassa ollutaan enää ikuisiin aikoihin), KOSKA ALIENS-Jeesukset ovat hoitaneet tuota as. niin pitkään. Älkööt ripustautuko siihen Jeesukseen, ANTAA Hänen vihdoinkin olla RAUHASSA, Jmlta!

        ALIENS-Jeesusten antaman UHRIN tähden!...eli minun ja monen muun ihmisen tähden, ETTE edes tiedäkään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      294
      2983
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2017
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1784
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe