Korona on pahempi kuin sota

Sodassa vihollisen näkee ja siltä voi suojautua. Virusta ei näe. Se voi olla missä tahansa.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos olisi pakko valita mieluummin menisin sotaan.

Äänestä

IMF varoittelee tulevasta glopaalista talous taantumasta

Äänestä
  • Mitäs varoittamista siinä on? Se tulee varmuudella ja sellaisella voimalla, että mikään aikaisempi lama ei ole vertailukelpoinen. Maailma joudutaan rakentamaan (onneksi) uudelleen alusta asti terveemmälle pohjalle. Elämä ennen koronaa lähti lapasesta aivan täysin. Kukaan ei tajunnut mistään mitään eikä kukaan tehnyt muuta kuin kusipäisiä ratkaisuja pakolaispolitiikasta alkaen. Nyt kun saataisi nuo rahtilaivat vielä maailman meriltä pois ja sulatettaisi uusiokäyttöön.

    Äänestä

Sodat leikkiä koronan rinnalla. Korona ei katoa elimistöstä, menee hetkeksi uinumaan vain. Sitten alkaa taas tartuttamaan ja tappaa isäntänsä. Varmin keino olisi testata koko kansa ja sairastuneet eristettävä muista lopun elämänsä ajaksi.

Sodassa haavoittunut voi parantua.

Äänestä

Luojan kiitos nuo aktiivimalli sekoomuslaiset ja uusnatsit ei enää ole siellä ihmisiä töihin ajamassa,saattaisi muuten olla melko rumat kuolleisuusluvut.

Äänestä

Korona on III-maailmansodan esivaihe. Ensimmäinen pieni biokemikaalinen näyte suurvaltioilta mitä tuleman pitää.

Äänestä

Matut on pahempi kun korona. Niistä ei pääse eroon.

Äänestä

Jos sairastun, tapan itseni. En odota että kuolen hitaasti tukehtuen omiin nesteisiini.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sodassa vihollisen näkee ja siltä voi suojautua. Virusta ei näe. Se voi olla missä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu