Kun tulin eilen kaupasta, otin päälyvaatteet pois ulkona. Sisälle aluvatteisilla ja heti suihkuun. Pesu vahvalla saipuoinnilla. Sauna täysille, vatteet jätesäkissä saunaan ja kattoon koukkuihin riippumaan. Yli 60 C lämpötilassa n. tunnin. Jätesäkki myös.
Laitoin kolme hengityssojaani eilen ulkona kannelliseen metallirasiaan ennen sisälle tuontia. Laitoin tänään rasian uuniin ja 65 C puoli tuntia. Ovat elävistä koronaviruksista vapaita ja on vara vaihtaa suojain kaksi kertaa ennen seuraavaa käsittelyä. Nähtäväksi jää, montako lämpökäsittelyä kestävät. Metallisuikaleet irtosivat kun ei kestäneet lämpöä. Kuminauhat ja suojaimet näyttäisivät olevan ok.
Autoon kuitenkin täytyy suhtautua kuin siinä olisi viruksia. Siksi nimeomaan kodin ulkopuolella pitää varmistaa, ettei viruksia pääse limakakalvoille ja keuhkoihin, ja kotona varmistaa, ettei viruksia sinne pääse.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.