Oletko kuullut, mitä tänään tapahtui Saksassa?
Siellä sallittiin muslimien moskeijoiden tehdä äänekäs rukouskutsu (adhaan) ulkona kovaäänisiä käyttäen, niin että sen saattoi kuulla pitkien matkojen päähän.
Samaan aikaan kymmenet muslimit kokoontuivat moskeijoiden ympärille ylistämään ja toistamaan Allah Akbar. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun Saksan laki kieltää useamman kuin kahden ihmisen kokoontumisen koronavirustilanteen takia.
Voit nähdä videolta, kuinka Saksan poliisi on heidän ympärillään ( aivan kuin rohkaisten ja suojellen heitä).
Ja mitä on tapahtunut samaan aikaan kristillisille kokouksille? Joitain päiviä sitten oli suuria uutisia siitä, että saarnaaja Rodney Howard-Browne oli rikkonut sääntöjä ja järjestänyt hengellisen kokouksen Amerikassa. Lopputulos oli se, että hänet vietiin putkaan. Tiedän, että jotkut yhtyvät Howard-Brownen julistukseen, jotkut eivät. Mutta keskitytään tässä nyt siihen periaatteeseen, kuinka suhtauduttiin kristilliseen kokoontumiseen ja kuinka muslimien kokoontumiseen. Kun rukouskutsu (adhaan) moskeijoihin sallitaan, se tulee johtamaan erilaisiin seurauksiin ja aiheuttamaan lisää kompromisseja.
Herää Eurooppa! Nyt on oltu riittävän kauan unessa!
Jaa se ja anna tiedon mennä kaikille ihmisille!!
Avaa tää linkki nähdäksesi videon, voit nähdä, kuinka he huutavat Berliinissä ( Allah Akbar )
https://youtu.be/nkAVEEAMKEw

Vastaukset 3
Vanhimmat
Uutisessa on totta ainoastaan se, että kovaäänisestä tuleva rukouskutsu sallittiin poikkeuksellisesti näin vaikeana aikana. Se on ennenkin ollut sallittu poikkeustilanteissa. Katson parhaillaan suorana Saksan tv:n uutisia.
Rukouskutsu oli tarkoitettu vain henkiseksi vahvistukseksi kotonaan rukoileville muslimeille. Moskeija ei tietenkään ollut auki.
Vain idiootti etsii uutisia youtuben videoista! Mikään ei ole helpompaa kuin videon väärentäminen.