Olen ollut enemmän ja vähemmän yksinäinen elämäni ajan. Yksinäisyyteni johtuu omasta mielestäni eri syistä eri elämänvaiheissa. Nuorempana se johtui siitä, ettei minulla ollut sosiaalisia taitoja, en osannut jutella ikäisilleni. En osannut huomioida toisia ja olla kaveri. Kasvoin ainoana lapsena hyvin hiljaisella paikkakunnalla. Minulla oli myös todella huono itsetunto, halveksin itseäni, vihasin itseäni. Olin hyvin sulkeutunut.
Nyttemmin aikuisena olen saanut joitakin kavereita, heitä on tullut ja mennyt. Olen ollut parisuhteessa. Olen parisuhteessa tälläkin hetkellä, mutta koen siinäkin yksinäisyyttä, kun kumppani haukkuu minua. Iän myötä olen oppinut sosiaaliseksi, kuuntelevaksi, muut huomioon ottavaksi, mutta en vieläkään aktiivisesti hakeudu kavereiden seuraan tai kysele heidän kuulumisiaan. Olen oppinut avoimemmaksi ja keskustelevammaksi.
Silti usein tunnen musertavaa yksinäisyyden tunnetta. Aikuisena olen myös tajunnut olevani erityisherkkä, vaikka ensin pidin sitä jonain hömppämuotijuttuna. Olen herkkä, en halua satuttaa muita.
Oletteko te pohtineet yksinäisyyttänne? Mistä se johtuu? Oletteko yksinäisiä, vaikka olisi seuraa?
Mistä yksinäisyytesi johtuu?
59
1060
Vastaukset
- Anonyymi
Kai se on monien tekijöiden summa. Lapsena kiusattiin koulussa, josta syystä mulle on jäänyt todella huono itsetunto ja arvottomuuden tunne. Huonot sosiaaliset taidot, en osaa oikein jutella mitään enkä osaa katsoa silmiin jne. jne. Ihmiset pitävät mua kummallisena, ja niin kai olenkin. Vanhemmatkaan eivät koskaan ole kannustanee, aina olen saanut kuulla että "miksi olet tuollainen, olisitpa toisenlainen". Lisäksi olen runsaasti ylipainoinen, eli vastakkainen sukupuoli ei pidä mua kiinnostavana. Häpeän itseäni, ja se kai näkyy ulospäin.
- Anonyymi
Suomalaiset ei ole kovin sosiaalisia, siinä yx syy. Sitten kun muuttaa muualle niin ei tunne ketään ja jne.
- Anonyymi
Siinä on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut monta epäreilua ja ihmistä rikkovaa tekijää. Vanhempasi ovat kohdelleet sinua kaltoin. Ylipainosta en kyllä ensimmäiseksi olisi huolissani, onhan meitä kaiken kokoisia ihmisiä, myös varmasti siinä sinulle vastakkaisessa sukupuolessa. Onko sinulla mitään kontakteja ihmisiin?
-Aloittaja
- Anonyymi
Kiusaaminen, huono itsetunto, sosiaalisten taitojen puute... Siinähän sitä on jo riittävästi syitä.
Viimeistään opiskeluaikana tähän olisi pitänyt saada muutos, näin nelikymppisenä sitä on jo myöhäistä muuttaa.
Näillä korteilla mennään, mutta peli on jo hävitty.- Anonyymi
Sosiaalisia taitoja voi onneksi oppia ja itse koenkin niitä työelämässä ja satunnaisten kavereiden kanssa oppinut. Ihmettelen vain tätä omaa "kummallisuutta" (ei en pidä itseäni erikoisena), etten tästä huolimatta osaa ystävystyä. Olen kohta ikäisesi. Onko se vain tässä iässä vaikeampaa saada kavereita?
Mietin myös, onko omat mielenkiinnon kohteet niin outoja ja liikunko väärissä piireissä vai mitä ihmettä, etten oikein löydä koskaan jutun juurta. Joskus harvoin löytyy työkaverin tai kaverin kanssa juteltavaa vaikka elokuvista, tv-sarjoista tms. Usein ajattelen myös, että onko huumorintajuni liian outoa, sarkastista, synkkää vai olenko aivan tosikko kun ei sekään aina kohtaa...
-Aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalisia taitoja voi onneksi oppia ja itse koenkin niitä työelämässä ja satunnaisten kavereiden kanssa oppinut. Ihmettelen vain tätä omaa "kummallisuutta" (ei en pidä itseäni erikoisena), etten tästä huolimatta osaa ystävystyä. Olen kohta ikäisesi. Onko se vain tässä iässä vaikeampaa saada kavereita?
Mietin myös, onko omat mielenkiinnon kohteet niin outoja ja liikunko väärissä piireissä vai mitä ihmettä, etten oikein löydä koskaan jutun juurta. Joskus harvoin löytyy työkaverin tai kaverin kanssa juteltavaa vaikka elokuvista, tv-sarjoista tms. Usein ajattelen myös, että onko huumorintajuni liian outoa, sarkastista, synkkää vai olenko aivan tosikko kun ei sekään aina kohtaa...
-AloittajaSe on jo hyvä alku jos sinä koet edistyneesi, ja saat siitä vielä motivaatiota jatkaa yrittämistä.
Itselläni tuo ei ainakaan iästä ole ollut kiinni, vaan se on ollut koko elämän kestävä ongelma. Sillä ei ole ollut merkitystä minkälaisissa opiskelu-, työ- ja harrastuspiireissä olen liikkunut. Teoriassa siis minullakin olisi ollut mahdollisuus erityisesti näin vanhempana harjoitella näitä sosiaalisia taitoja, mutta kokemukset ovat olleet enemmänkin lannistavia kuin kannustavia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on jo hyvä alku jos sinä koet edistyneesi, ja saat siitä vielä motivaatiota jatkaa yrittämistä.
Itselläni tuo ei ainakaan iästä ole ollut kiinni, vaan se on ollut koko elämän kestävä ongelma. Sillä ei ole ollut merkitystä minkälaisissa opiskelu-, työ- ja harrastuspiireissä olen liikkunut. Teoriassa siis minullakin olisi ollut mahdollisuus erityisesti näin vanhempana harjoitella näitä sosiaalisia taitoja, mutta kokemukset ovat olleet enemmänkin lannistavia kuin kannustavia.Ainakin kirjoitat fiksusti. Haluaisitko ystäviä, tapaatko kiinnostavia ihmisiä?
- Anonyymi
Lueskelin kirjoja paljon ja jottei vanhemmat olisi huolissaan kätkin ne koulun oppikirjojen alle. Kuuntelin musikkia ja pidin laulamisesta, luistelemisesta, koskenkuohuissa istumisesta ja sukeltelemisesta. Vanhempani tekivät pitkää työpäivää ja kun he tulivat väsyneinä kotiin esitin heille tanssiesityksiä. Vanhempani hyväksyivät minut virheineni, toden näköisesti en vaan ollut suosittu, sillä kirjat olivat herättäneet kiinnostukseni erilaisten asioiden tutkimiseen ja perästäpäin ajatellen olin aika höpsö pentu. Sen vuoksi en varmaankaan ollut kovin suosittu. Mutta harrastukseni opetti tuntemaan ihmisen ja siitä on ollut paljon apua etten ole milloinkaan tuntenut tarvetta mielistelemään ketään ja viihdyn hyvin yksinkin.
- Anonyymi
Voin samastua tuohon tunteeseen, että olin höpsö pentu, enkä todellakaan ollut suosittu. Olin jälkikäteen katsottuna vähän lapsellinen jopa ikätovereihin verrattuna.
Sinua ei yksinäisyys haittaa? Tai koetko edes yksinäisyyttä?
-Aloittaja
- Anonyymi
Tuntuu etten kuulu mihinkään porukkaan. En ole normaali enkä viihdy muiden seurassa. Yksinäisyys on siis oma vika. Kai se on aina oma vika.
Sanotaan aina että suomalainen on introvertti. Oikeasti 99,99 prosenttia on ektroverttejä. Itse olen täysin introvertti ja se on perkeleen raskasta välillä. - Anonyymi
Ei kiinnosta normaaleiden ihmisten seura. Naisseura ehkä, mutta vaikee niistäkään kiinnostua sen vertaa että jaksais tehdä mitään aloitetta.
- Anonyymi
Olen ainut lapsi ja vanhempani ovat kuolleet, ei siis oikein sukulaisiakaan jotain vanhempia kaukaisia tätejä. Ei ole perhettä eikä elämänkumppaniakaan.
En ole itse osaani valinnut.- Anonyymi
Oma valintasihan se on, jos ei ole ketään ystäviä, tai kumppania.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma valintasihan se on, jos ei ole ketään ystäviä, tai kumppania.
Ei se ole noin yksiselitteistä. Monen tekijän summa tuo yksinäisyys ainakin itselläni... Lapsuuden kokemukset, luonteen piirteet, olosuhteet, fyysiset ja psyykkisetkin sairaudet... En tiedä... Siihen yksinäisyyteen ikään kuin kasvaa, jonkinlaiseen ulkopuolisuuden tunteeseen. Kaikilla ei ole voimaa pyristellä yksinäisyydestä eroon, eikä taitojakaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole noin yksiselitteistä. Monen tekijän summa tuo yksinäisyys ainakin itselläni... Lapsuuden kokemukset, luonteen piirteet, olosuhteet, fyysiset ja psyykkisetkin sairaudet... En tiedä... Siihen yksinäisyyteen ikään kuin kasvaa, jonkinlaiseen ulkopuolisuuden tunteeseen. Kaikilla ei ole voimaa pyristellä yksinäisyydestä eroon, eikä taitojakaan...
Tämä oli hyvin sanottu. - t. Ketjun aloittanut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma valintasihan se on, jos ei ole ketään ystäviä, tai kumppania.
Ei se ole oma valinta ainakaan minulla, monia syitä voi olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma valintasihan se on, jos ei ole ketään ystäviä, tai kumppania.
Ei ole oma valinta. Olen yrittänyt tutustua ihmisiin.
Olen silti yksinäinen.
- Anonyymi
Se normaali kaverit muuttaneet ympäriinsä, nyt sinkkuna muutaman vuoden ollut kun en ole tavannut sopivaa.
- Anonyymi
Ei kai yksinäisyyteen ole yhtä pelkkää ainoaa syytä.
Miehille sanoisin yleisenä suosituksena että kannattaa jutella naisten kanssa jotka tuntuvat nauravaisilta ja ystävälliseltä tuntuu että kuitenkin jotenkin monet suomalaiset miehet pitävät hieman rumia ja epäystävällisiä naisia jotenkin parhaina lähestyttävinä kunhan on jotenkin hieman tummat hiukset ja alipainoa niin se on tärkeää vaan...että ei tämä kansa pääse ikinä niiden hieman epävakaiden usein tumma hiuksisten naisten ja ilmeisesti myös epävakaiden miehienkin takia eteenpäin..Aina säilyy huonot parisuhteet noiden jotenkin vähän kiukkuisten naisten takia..Tasapainoisia naisia ei juurikaan huomioida ..ruskea tai vaalea hiuksiset naiset eivät niin helposti kiinnosta..Osa miehistä on hepsankeikkoja jotka eivät halua ottaa mitään kunnolla huomioon muuta kuin oman onnen tavoittelun kaikkien muiden kustannuksella.. Onko ihme että on vaikea saada oikeita ystävyyssuhteita tai oikeita parisuhteita..?- Anonyymi
Kysyin teidän pohtimia syitä (monikossa) omaan yksinäisyyteenne. Harmi muuten, etteivät ihmiset enää palaa keskusteluun.. Olisi ollut kiva kuulla vastauksia esittämiini kysymyksiin... T. Ketjun aloittaja
- Anonyymi
Olettehan tietoisia, että yksinäisyyteen on saatavilla apua? Ainakin HelsinkiMissiossa yksinäisyyttä voi käsitellä työkirjatyöskentelyn ja ammattilaisen kanssa käytävien keskustelujen avulla. Osallistuakseen tulee olla aikuinen ja se on maksutonta ja luottamuksellista.
- Anonyymi
Laitan tähän linkin Hesarin juttuun, joka on harmillisesti vain tilaajille, mutta siinä on kaikki syyt yksinäisyyteeni.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006515561.html
Olen selkeästi jutussa mainittu "other oriented", välitän liiankin paljon muitten ihmisten mielipiteistä. Muihin suuntautumiseni näkyy myös ainakin toisinaan vahvoina vuorovaikutustaitoina. Minulla on aina ollut hyvin huono minäkuva ja olen vaatinut itseltäni paljon. Koen helposti epäonnistuneeni sosiaalisissa tilanteissa ja en pääse yli niistä. Käyn tarkasti läpi sattuneita kohtaamisia ihmisten kanssa ja morkkaan itseäni siitä, miten huonosti toimin. Ehkä sanomattakin selvää, että tuo johtaa masentuneeseen mielialaan ja sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen.
Syy kaikkeen tähän on HS:n jutun mukaan heikko itsearvostus ja kyvyttömyys hyväksyä itsessään tiettyjä puolia kuten heikkoutta tai arkuutta. Minä olen ollut aina perustemperamentilta hyvin herkästi reagoiva. Lapsena esim. itkemistäniei hyväksytty vaan siitä saattoi seurata fyysistä kuritusta. Tarvitsisin hyvää psykoterapiaa kaikkien näitten asioitten käsittelyyn, sitten ehkä alkaisin päästä yksinäisyydestä.
Minäkin suosittelen HelsinkiMission yksinäisyysohjelmaa, olen käynyt sen. Ohjelmasta on tehty kirjastosta ja kaupasta saatavan työkirjan https://www.tuumakustannus.fi/Ari-Marjovuo/Yksinäisyys-Tehtäväkirja-avuksesi.html
Sitäkin suosittelen lämpimästi.
Tulipa minulta pitkä sepustus, toivottavasti tästä saa jotain selkoa. Kiitos hyvästä aloituksesta ap:lle. Ois niin mahtavaa, kun ois yksinäisten tukiryhmiä tyyliin Anonyymit Yksinäiset, jossa ihmiset voisivat toistensa tuella yrittää päästä yksinäisyyttä ylläpitävistä haitallisista ajatuksistaan.
Tsemppiä kaikille yksinäisille!- Anonyymi
Kiitos sinulle mielenkiintoisesta vastauksesta. Pitää tutustua linkkeihisi.
Tunnistan myös itsessäni tuon sosiaalisten tilanteiden ehkä jopa ylianalysoinnin. Itselläni ylikriittisyys, huono itsetunto ja sosiaalinen taidottomuus kaikki kietoutuu yksinäisyyden ympärille.
-ketjun aloittanut - Anonyymi
Kiitoksia paljon, yritän parhaani
yksinäisyyden ryömiessä jaloissani
kuin käärme, minne vain olen menossakin.
Usein kotona yksin ollessa yksinäisyys
konkretisoituu kaikista eniten.
On mulla lähipiirissäni joitakuita, mutta
sitten tapaan heitä harvoin.
- Anonyymi
Minä koin syrjimistä uuden kaupungin koulussa. Kulttuuriero edelliseen oli suuri, sillä edellisessä paikassa uusista oppilaista suunnilleen taisteltiin, kun taas uudessa paikassa uusia ei haluttu sotkemaan jo muodostuneita kaveripiirejä. Tämä kokemus vaikuttaa nykyäänkin, kun opin piilovittuilun vuoksi todella herkäksi. Opin myös, että kannattaa tarkkaan harkita mitä sanoo tai tekee. Se vaan johti sitten ylivarovaisuuteen, kun ei uskalla sanoa tai tehdä mitään, mikä onkin ollut suuri ongelma ihmissuhteissa ja aiheuttanut ulkopuolisuuden tunnetta.
- Anonyymi
Kaveripiirit eivät aina ole kovin tiiviitä, vaan niitä on siksi että tyypit ovat tuttuja toisilleen. Ja jos tulee joku uusi, niin mustasukkaisuus saattaa herätä - olenko minä jäämässä tuon uuden tyypin vuoksi ulkopuolelle!
Piilovittuilu on joillekin tapa kommunikoida. Eivät välttämättä huomaa sitä itse. Avioliitoissakin voi olla sitä, että puhutaan seinille siitä että "ei sitä roskapussia ole kukaan vienyt", vaikka ei se piilovittuilija ole edes itse viitsinyt sitä tehdä.
Oma yksinäisyyteni on pitkälti sitä että kukaan ei kaipaa muutoin kuin työpaikalla työasioissa, ja keskustelu niiden joidenka kanssa on tekemisissä on niin kankeaa. Tiuskimista, vihjailua, rivien välistä lukemista (rivien välistä kuvittelemista) yms.
Jos olisin koira, niin niitä joille heiluttaisin häntää on kovin vähän. Eikä kyse ole siitä olisin vaativa tai töykeä, vaan pikemminkin kuuntelen sen mitä muilla on mielessä. Puhun silloin kun joku kuuntelee, ja kuulostelen ajoittain sitä onko toinen valmis jo lopettamaan keskustelun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaveripiirit eivät aina ole kovin tiiviitä, vaan niitä on siksi että tyypit ovat tuttuja toisilleen. Ja jos tulee joku uusi, niin mustasukkaisuus saattaa herätä - olenko minä jäämässä tuon uuden tyypin vuoksi ulkopuolelle!
Piilovittuilu on joillekin tapa kommunikoida. Eivät välttämättä huomaa sitä itse. Avioliitoissakin voi olla sitä, että puhutaan seinille siitä että "ei sitä roskapussia ole kukaan vienyt", vaikka ei se piilovittuilija ole edes itse viitsinyt sitä tehdä.
Oma yksinäisyyteni on pitkälti sitä että kukaan ei kaipaa muutoin kuin työpaikalla työasioissa, ja keskustelu niiden joidenka kanssa on tekemisissä on niin kankeaa. Tiuskimista, vihjailua, rivien välistä lukemista (rivien välistä kuvittelemista) yms.
Jos olisin koira, niin niitä joille heiluttaisin häntää on kovin vähän. Eikä kyse ole siitä olisin vaativa tai töykeä, vaan pikemminkin kuuntelen sen mitä muilla on mielessä. Puhun silloin kun joku kuuntelee, ja kuulostelen ajoittain sitä onko toinen valmis jo lopettamaan keskustelun.Joo, juurikin mustasukkaisuuden olen jälkeenpäin järkeillyt syyksi heidän käytökselleen. Piilovittuilu kohdistui vain minuun, eikä vaikuttanut mitenkään tahattomalta.
- Anonyymi
Mitä enemmän ikää tulee, niin ystäviä/kavereita on minulta kuollut niin paljon että
olen senkin takia yksinäinen.
Ei niitä kunnon ystävyyssuhteita enää 60-vuotiaana oikein solmita.
Sitten ei ole elämänkumppania, eikä autoo millä pääsisi johonkin liikkumaan itsekseen vaikka sukulaisiin ym. kauemmaksikin.
Eikä ole sisaruksia,ja vanhemmat kuolleet.
Tässä jo monta syytä yksinäisyyteen.- Anonyymi
Niin se taitaa olla.
Ja vaikka sisaruksia, joihin hyvät välit, heillä omat perheet ja ystävätkin toisaalla, ei halua häiritä.
Auto ei paljoa auta, jollei ole minne menisi, kenen kanssa.
Ajoittain tuntuu että yksinäisyys jotenkin lamaannuttaa.
- Anonyymi
Kun sairastuin fyysisesti enkä enää jaksa oikein liikkua liiemmin missään ja osallistua kaikkeen kuten ennen niin se on johtanut yksinäisyyteen.
Mulla on edelleen se tilanne kun kotoa jaksan jonnekin lähteä niin silloin en ole yksinäinen, aina on eri paikoissa tuttuja.
Olen tosi sosiaalinen ollut aina ja juuri se on vaikeinta tässä tilanteessa kun joutuu jumittaa kotona.
Kotona ei juuri kukaan käy kylässä, olen kyllä silloin tällöin pyytänyt joitain käymään.
Sitä oon miettinyt että mistä se mahtaa johtua.
Tosin mulle aukesi asia hieman kun yhden kaverin kanssa kerran juttelin asiasta kun kyselin että miksei hänkään enää käy.
Hän sanoi ettei viitsi häiritä kun oon huonossa kunnossa. Kun hän on itse kipeänä niin hän haluaa olla yksin ja levätä.
Sanoin että on eri asia jos tulee joku flunssa viikoksi pariksi, varmasti haluaa toipua rauhassa. Mutta on aivan eri juttu kun on kroonisesti sairas, ei elämän kuuluisi loppua siihen.
Eli käsitän kyllä että ihmiset voivat ajatella olevansa huomaavaisia ja hienotunteisia etteivät tule " häiritsemään ".
Mutta niinhän siinä usein käy kun sairastuu niin putoaa tavallaan kelkasta, eli muilla elämä jatkuu ja itse ei enää jaksa mennä mukana.
Ikäviä asioita ja tulee silloin tällöin mietittyä näitä kun on paljon yksin kotona, kun ei muuta ole kuin aikaa.
Mieluummin toki menisin pitkin kyliä joka päivä. En ole itse valinnut yksinäisyyttäni.
Alkuun tunsin että en ollut yksinäinen, olin vain paljon yksin. Mutta se on ajan myötä muuttunut yksinäisyyden tunteeksi.
Kaikkiin asioihin ei aina pysty itse vaikuttamaan.- Anonyymi
Olen samassa tilanteessa, sosiaalinen ollut aina mutta sairauden takia nykyään liikaa kotona ja yksin.
Kivut häiritsee liikkumista ja ei jaksa pitkään olla missään jossa ei välillä pääse pötkölleen kun selkä juilii, haluaisitko puhelinkaverin minusta?
Olisi edes juttuseuraa puhelimessa, olen uskova, entä sinä?
T: nainen helsingistä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samassa tilanteessa, sosiaalinen ollut aina mutta sairauden takia nykyään liikaa kotona ja yksin.
Kivut häiritsee liikkumista ja ei jaksa pitkään olla missään jossa ei välillä pääse pötkölleen kun selkä juilii, haluaisitko puhelinkaverin minusta?
Olisi edes juttuseuraa puhelimessa, olen uskova, entä sinä?
T: nainen helsingistäEn ole uskovainen. Ja myönnettäköön että olen aika saamaton soittelemisen kanssa, ei tule soiteltua tutuille niin paljon kuin ennen soitin.
Kun elämässä ei oikein paljoa mitään tapahdu niin usein tuntuu ettei ole mitään asiaa mistä puhua.
Huomioin yleensä muut paremmin kuin itseni ja kysymystäsikin pohdin mutta valitettavasti en halua alkaa soitella kenenkään kanssa. Mulla on kuitenkin aika paljon tuttuja ja kavereita olemassa eikä aina tule heillekään tarpeeksi soiteltua kuten tuossa alussa jo kerroin.
Ehkä vaikuttaa oudolta kun kirjoitan että on paljon kavereita ja silti olen yksinäinen mutta siitäkin kirjoitin tuolla aiemmassa että kun joudun olla paljon kotona niin täällä olen todellakin yksinäinen.
Hyvää kesää sinulle joka tapauksessa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole uskovainen. Ja myönnettäköön että olen aika saamaton soittelemisen kanssa, ei tule soiteltua tutuille niin paljon kuin ennen soitin.
Kun elämässä ei oikein paljoa mitään tapahdu niin usein tuntuu ettei ole mitään asiaa mistä puhua.
Huomioin yleensä muut paremmin kuin itseni ja kysymystäsikin pohdin mutta valitettavasti en halua alkaa soitella kenenkään kanssa. Mulla on kuitenkin aika paljon tuttuja ja kavereita olemassa eikä aina tule heillekään tarpeeksi soiteltua kuten tuossa alussa jo kerroin.
Ehkä vaikuttaa oudolta kun kirjoitan että on paljon kavereita ja silti olen yksinäinen mutta siitäkin kirjoitin tuolla aiemmassa että kun joudun olla paljon kotona niin täällä olen todellakin yksinäinen.
Hyvää kesää sinulle joka tapauksessa!Okei, Hyvää kesää sinullekin kuitenkin!
Itse ole puhelimessa rupattelija ja minusta se on mukava sosiaalisuuden muoto, kaikki ollaan erilaisia.
Jos joku muu on kiinnostunut niin kirjoita tähän!
Uskovaisuus olisi kyllä tärkeä asia, muuten ei olla samalla aallolla niin hyvin.
T. Nainen hesasta - Anonyymi
Hyvin olet kirjoittanut yksinäisyytesi syistä ja olet näköjään hyväksynyt ne jo.
Minulla hyvin samanlainen tilanne, mutta en ole vielä hyväksynyt sitä.
- Anonyymi
Vittuile parisuhteessa takaisin ja katso mihin johtaa. Voi jopa tuoda toisen lähemmäs. Aloita pienin askelin vaikka sanomalla haista paska.
- Anonyymi
Kauankohan toinen mahtaa sellasta katsella?
- Anonyymi
Pelkään maailmaa ja ihmisiä. Ihmissuhteissa pitää olla terve mieleltään, eikä odottaa toisen nostavan pinnalle. Noidankehä on.
- Anonyymi
En mä tarvii mitään promoottoria elämääni, vaikka
ajoittain pohdin toiminko kuitenkin vähissä ihmis-
suhteissani näin että pidän sitä toista ihmistä pro-
moottorina, joka nostaisi minut pinnalle. Tietysti
jos tulee äärimmäisen tiukka tilanne jonkun änkyrän
ihmisen kanssa, silloin kyllä kaipaisin jotain joka
puolustaisi minua kuin karhuemo pentujaan,
- Anonyymi
Näinhän se on että kukaan ei voi nostaa toista pinnalle, itsestään se lähtee jos haluaa nousta.
Jos pelkää maailmaa ja ihmisiä niin silloin tärkein selvitettävä olisi se että miksi pelkää.
Mistä se johtuu ja mikä on se tai ne jutut jotka pelottavat.
Peloistakin on mahdollista päästä eroon, se vaatii vaan tosi paljon työtä oman itsensä kanssa.
Minulla oli aikoinaan elämä mitä sattuu, oli myös pelkotiloja, paniikkia ym.
Sain kyllä apuakin mutta suurimman osan työstin itse että sain itseni ja elämäni parempaan tasapainoon. Toki tämä työskentely jatkuu koko loppuelämän ajan.
Mutta yhtään ei kaduta että siihen meni aikaa koska nyt on parempi ja helpompi olla. Ei mennyt ainakaan vuodet hukkaan vaikka ei ihan " normaalia elämää "ole ollutkaan. Nyt onneksi vähän vaikuttaa olevan " normaalimpaa ".- Anonyymi
Terapia ei ole auttanut ja töitä olen kyllä tehnyt, joten siitä ei ole kyse. Enemmänkin kyse on siitä, että en voi muuttaa muita ihmisiä ja ilkeitä ihmisiä on olemassa ja tulee aina olemaan. En kestä sellaisia ihmisiä. Liian herkkä.
- Anonyymi
Ilkeitä ihmisiä on ollut aina olemassa, eivätkä ne poistu minnekään niin kauan kuin ihmisiä tulee olemaankin.
Se on kuitenkin hyvä asia että saa itse valita seuransa eli ilkeiden ihmisten kanssa ei ole pakko olla tekemisissä.
On olemassa myös hyviä ja kivoja ihmisiä, luullakseni jopa enemmän kuin niitä ilkeitä.
Eipä kait ole tarkoituskaan alkaa muuttaa toista ihmistä. Ketään ei voi muokata mieleisekseen, valitettava tosiasia.
Herkkyys on toisaalta ihan hyväkin juttu mutta toisaalta se tekee ihmisestä ehkä enemmän varautuneen muita ihmisiä kohtaan.
Silloin se toisen ilkeyskin ehkä jopa korostuu hieman herkän ihmisen mielessä.
Ilkeilyt ja muut eivät tunnu aina kamalan pahalta jos ei ole herkkä. Tietysti rajansa kaikella.- Anonyymi
Viesti oli hieman sarkastinen. En ole tarkoittanutkaan tosissani muuttavani ketään ja varmaan fiksuna ihmisenä tämän ymmärsit. Ketään ei ole tarkoitus muuttaa ja siinä se dilemma onkin.
Seuran voi valita juu, mutta nyt vastasin siihen miksi olen jäänyt yksinäiseksi ja jos kivoja ja hyviä ihmisiä olisi helppo löytää nykyaikana niin en varmasti olisi niin yksinäinen.
Helposti sanottu.
En muuttaisi herkkyydessään mitään. Se on minun voimavarani. Minullakin on paikkani ja tarkoitukseni maailmassa ja tarvitsen samalla tavalla ymmärrystä kuin kaikki muutkin. Sellaista ei vaan tunnu olevan. Kuten huomaat, sinäkin ajattelit herkkyyden olevan heikkoutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viesti oli hieman sarkastinen. En ole tarkoittanutkaan tosissani muuttavani ketään ja varmaan fiksuna ihmisenä tämän ymmärsit. Ketään ei ole tarkoitus muuttaa ja siinä se dilemma onkin.
Seuran voi valita juu, mutta nyt vastasin siihen miksi olen jäänyt yksinäiseksi ja jos kivoja ja hyviä ihmisiä olisi helppo löytää nykyaikana niin en varmasti olisi niin yksinäinen.
Helposti sanottu.
En muuttaisi herkkyydessään mitään. Se on minun voimavarani. Minullakin on paikkani ja tarkoitukseni maailmassa ja tarvitsen samalla tavalla ymmärrystä kuin kaikki muutkin. Sellaista ei vaan tunnu olevan. Kuten huomaat, sinäkin ajattelit herkkyyden olevan heikkoutta.En huomannut että olisi kirjoitettu että herkkyys olisi heikkoutta, vaan sitä että se mitä toinen hädin tuskin huomaa voi toisesta tuntua hyvinkin isolta asialta.
Kivoja ja hyviä ihmisiä voi kyllä löytää, mutta vastavuoroisuus ei aina onnistu.
Jos toinen tykkää kovasti (ei jokaisen kohdalla ole seksjutut mielessä), ja toinen vain on kohtelias ja huomaavainen, niin se ei ole vielä ystävyyttä.
PS. Vieraiden ihmisten seurassa sarkasmi pitää mainita erikseen. Mieti vaikka politiikkaa; toisen vakavasti ehdottama puolueen ohjelman mukainen asia voi toiselle olla sarkastinen vitsi. Vaikka sille ehdottajalle se on elämänarvo jonka haluaisi toteuttaa.
Toisia ihmisiä on vaikeaa tai melkein mahdotonta muuttaa. Se on huono lähtökohta jos ajattelee kaveriaan remonttikohteena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En huomannut että olisi kirjoitettu että herkkyys olisi heikkoutta, vaan sitä että se mitä toinen hädin tuskin huomaa voi toisesta tuntua hyvinkin isolta asialta.
Kivoja ja hyviä ihmisiä voi kyllä löytää, mutta vastavuoroisuus ei aina onnistu.
Jos toinen tykkää kovasti (ei jokaisen kohdalla ole seksjutut mielessä), ja toinen vain on kohtelias ja huomaavainen, niin se ei ole vielä ystävyyttä.
PS. Vieraiden ihmisten seurassa sarkasmi pitää mainita erikseen. Mieti vaikka politiikkaa; toisen vakavasti ehdottama puolueen ohjelman mukainen asia voi toiselle olla sarkastinen vitsi. Vaikka sille ehdottajalle se on elämänarvo jonka haluaisi toteuttaa.
Toisia ihmisiä on vaikeaa tai melkein mahdotonta muuttaa. Se on huono lähtökohta jos ajattelee kaveriaan remonttikohteena.Edelleen, jos jotain olen oivaltanut elämässäni, se on se että muita ihmisiä ei voi muuttaa. ENKÄ HALUAKAAN. Siinä se dilemma piilee! Kun muita ihmisiä ei voi muuttaa, pitäisi vain sopeutua elämään julmassa maailmassa, mutta kun oma sielunmaisema ei kohtaa sen julmuuden kanssa. Joko nyt käsität?
Ihan tosissasiko neuvot minulle kuten tyhmälle näin perusasioita? Onko sinulla tapana yleensäkin pitää ihmisiä tyhmempinä kuin mitä itse olet?
Ai neuvot minulle taas miten minun tulee toimia?
Ei välttämättä tarvikse erikseen jos vastapuoli seuraa uutisia ja aikaansa ja on muutenkin nokkela älyllisesti.
Joillakin ihmisillä saattaa olla näin ja pahana tapana olettavat sitä sitten muiltakin. Mutta ei voi vaatia kauhalla jos on lusikalla annettu.
Joo ja joskus myös kivat ihmiset haluavat liikaa aikaa toiselta, eivätkä ymmärrä introvertin tarvetta vetäytyä ja olla kaikessa rauhassa ladatakseen akkuja. Nykyaikana pitää tuoda esille itseään mahdollisimman paljon (kuten esim. Instagram). Ja jos et tuo, et ole enää kiinnostava ja täten seuraasikaan ei kaivata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En huomannut että olisi kirjoitettu että herkkyys olisi heikkoutta, vaan sitä että se mitä toinen hädin tuskin huomaa voi toisesta tuntua hyvinkin isolta asialta.
Kivoja ja hyviä ihmisiä voi kyllä löytää, mutta vastavuoroisuus ei aina onnistu.
Jos toinen tykkää kovasti (ei jokaisen kohdalla ole seksjutut mielessä), ja toinen vain on kohtelias ja huomaavainen, niin se ei ole vielä ystävyyttä.
PS. Vieraiden ihmisten seurassa sarkasmi pitää mainita erikseen. Mieti vaikka politiikkaa; toisen vakavasti ehdottama puolueen ohjelman mukainen asia voi toiselle olla sarkastinen vitsi. Vaikka sille ehdottajalle se on elämänarvo jonka haluaisi toteuttaa.
Toisia ihmisiä on vaikeaa tai melkein mahdotonta muuttaa. Se on huono lähtökohta jos ajattelee kaveriaan remonttikohteena."En huomannut että olisi kirjoitettu että herkkyys olisi heikkoutta, vaan sitä että se mitä toinen hädin tuskin huomaa voi toisesta tuntua hyvinkin isolta asialta."
Niin ja herkkyydessä on hyvätkin puolensa. Se on suojamekanismi. Asioita voi ajatella monelta kantilta.
Minulle herkkyys ei ole ollut huono juttu vaan pikemminkin tämä maailma, joka ei arvosta sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En huomannut että olisi kirjoitettu että herkkyys olisi heikkoutta, vaan sitä että se mitä toinen hädin tuskin huomaa voi toisesta tuntua hyvinkin isolta asialta.
Kivoja ja hyviä ihmisiä voi kyllä löytää, mutta vastavuoroisuus ei aina onnistu.
Jos toinen tykkää kovasti (ei jokaisen kohdalla ole seksjutut mielessä), ja toinen vain on kohtelias ja huomaavainen, niin se ei ole vielä ystävyyttä.
PS. Vieraiden ihmisten seurassa sarkasmi pitää mainita erikseen. Mieti vaikka politiikkaa; toisen vakavasti ehdottama puolueen ohjelman mukainen asia voi toiselle olla sarkastinen vitsi. Vaikka sille ehdottajalle se on elämänarvo jonka haluaisi toteuttaa.
Toisia ihmisiä on vaikeaa tai melkein mahdotonta muuttaa. Se on huono lähtökohta jos ajattelee kaveriaan remonttikohteena.Sinun kannattaisi miettiä, että haluatko auttaa vai päteä.
Minä käyn jo laillistetulla terapeutilla puhumassa näitä asioita, joten kenenkään tuntemattoman pätemisiä en netissä kaipaa. Huom: hän on hyvä terapeutti, eikä hänkään ole saanut minua täysin vakuuttuneeksi asioista.
Nämä asiat olisivat ratkenneet jo viikossa, mikäli ne olisivat niin yksinkertaisia kuin mitä annat ymmärtää.
Nyt en enää jaksa lukea koko ketjua ja vastailla sinulle kun on muutakin tähdellistä tekemistä.
Hyvää juhannusta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viesti oli hieman sarkastinen. En ole tarkoittanutkaan tosissani muuttavani ketään ja varmaan fiksuna ihmisenä tämän ymmärsit. Ketään ei ole tarkoitus muuttaa ja siinä se dilemma onkin.
Seuran voi valita juu, mutta nyt vastasin siihen miksi olen jäänyt yksinäiseksi ja jos kivoja ja hyviä ihmisiä olisi helppo löytää nykyaikana niin en varmasti olisi niin yksinäinen.
Helposti sanottu.
En muuttaisi herkkyydessään mitään. Se on minun voimavarani. Minullakin on paikkani ja tarkoitukseni maailmassa ja tarvitsen samalla tavalla ymmärrystä kuin kaikki muutkin. Sellaista ei vaan tunnu olevan. Kuten huomaat, sinäkin ajattelit herkkyyden olevan heikkoutta.Anteeksi jos loukkasin, en tarkoittanut herkkyyttä heikkoudeksi, kirjoitin vain siitä että herkkyys aiheuttaa varautuneisuutta. Ehkä olet huomannut itsekin, sitä en tiedä.
Kun ei itse ole herkkä niin kyllä sen huomaa aika pian jos/kun on herkemmän ihmisen kanssa tekemisissä.
Sinunkin herkkyytesi tulee esiin juuri tuossa kun heti käänsit niinpäin että herkkyys olisi heikkous. Ja niinkuin kirjoitin niin eihän se ole mikään heikkous, ehkä jollain lailla ihan hyväkin asia.
Itse olen sitä mieltä että kaikille täytyy antaa mahdollisuus, ihmisistä ei voi tietää minkälaisia he ovat ennenkuin tutustuu.
Myöskin se jos toinen jotain sanoo ja sen kääntää heti jollakin tavoin loukkaavaksi, ei ole kovin hyvä juttu.
Koen myös itseni tavallaan yksinäiseksi kun joudun olla paljon kotona sairauden takia.
Kun jossain liikun niin minun on kuitenkin helppo lähestyä vieraitakin ihmisiä, silloin saa lisää hyvän päivän tuttujakin tai sitten ei, kuten mainitsin niin pitää tutustua ennenkuin voi tietää millainen toinen on.
Jokaisella on paikkansa ja tarkoituksensa maailmassa, emmehän muuten täällä olisi.
- Anonyymi
Olen ainoa lapsi, vanhemmat on nyt jo kuolleet. Olen ilmeisesti aina ollut vähän outo, en mitenkään sosiaalinen. Esim, musiikki ei ole kiinnostanut, elokuvat ei ole kiinnostaneet ja televisiostakin vaan uutiset, historia ja luontodokumentit. Toisaalta olin aika lapsi vielä 18-vuotiaanakin, muistan että leikin silloin vielä paperinukeilla. Koulut ja opiskelut meni keskitasoisesti, en saanut skarpattua että olisin kunnolla keskittynyt opiskeluihin. Kehityin kait hitaasti. Töissä olen ja ihan kohtuullisesti menee, tiedetään että teen tarkkaan työt ja minulta saa oikeita vastauksia. Mutta tämä kaikki tiimihöpinä ärsyttää minua. Työpaikan juhliin en osallistu, kerran kävin ja se riitti. En myöskään tanssi (ei kiinnosta sellainen liikunta yhtään) enkä käytä alkoholia ollenkaan. Eli sanotaanko näin että kun en osaa "irrotella" niin en ole löytänyt seuraa, minkäänlaista. Olen liian asiallinen ja huumorintajuton. Parin serkun kanssa vaihdetaan kuulumisia pari kertaa vuodessa, siinä se on.
- Anonyymi
Mä osaan käydä pissalla.
Ylen toimittaja - Anonyymi
Olen kokenut itseni yksinäiseksi ja ihmisten seuraan kelpaamattomaksi koko ikäni. Välillä uskottelen olevani normaali; ystävällinen, huomaavainen, herkkä. Tuolloin en pysty ymmärtämään omaa kohtaloani. Olen käynyt monta eri koulua ja jokaisen alkaessa olen uskonut muutokseen - nyt on tilaisuuteni löytää ystävä. Joka kerta juhlin valmistumistani omassa seurassani, katsoen jo vähän katkerana muiden löytämiä uusia ihmissuhteita, vaivatonta verkostoitumista.
Usein olen itkenyt ja huutanut omaa ulkopuolisuuttani ja tämän seurauksena olen päätynyt lohduttomaan lopputulokseen; minussa on jotain todella vastenmielistä. Ehkä olen liian tyhmä, ruma ja outo kelvatakseni edes toisen kaltaiseni seuraan. Erityisesti älykkyyden ja huumorintajun puute on toistuva teema valitusvirsieni sanoituksissa. Tähän narratiiviin olen takertunut, sillä se on ollut ainoa keino ulkopuolisuuden kierteen selittämiseen.
”Minussa on jotain vikaa.” Olen tyytynyt osaani, vaikka kärsin hiljaa siitä, että olemassaoloni on todellista vain itselleni. Todellisuus ei kuitenkaan aina ole yksiselitteinen. Ehkä vika ei niinkään ole minun epäkelvollisissa ominaisuuksissani, vaan omissa uskomuksissani. ”Minä en kelpaa” - mentaliteetti ei välttämättä kuulu (meidän itsetuntovaurioisten) ulosannissamme, mutta ehkä ihmisillä on tarkemmat sosiaaliset vaistot kuin uskallan kuvitella. Sulkeutunut katse, käpertyvä kehonkieli, tilanteiden välttely... seinäruusun lasittuneen olemuksen murtaminen vaatii vastapariksi periksiantamatonta jäänmurtaja-tyyppiä, eikä lopputuloksesta ole takeita.
Historiani on antanut otollisen kasvu-alustan yksinäisyydelle ja arvottomuuden leimaamalle minäkuvalle. Olen ainoa lapsi. Pieni paikkakunta ja liian uskovaiset vanhemmat, jotka kielsivät omien toiveideni ja taipumusteni toteuttamisen. Koulukiusaaminen. Syömishäiriön aiheuttama myöhästynyt murrosikä. Lukiossa vihasin itseäni tarpeeksi suunnitellakseni itsemurhaa.
Ymmärsin jo varhain, että kenelläkään ei ole velvollisuutta rakastaa minua. Olen heitetty henkisesti orpona keskelle vilkasta, sosiaalista elämää, jossa jokainen on jollekin tärkeä. Minä olen tarkkailija, pohdiskelija, ulkopuolinen. Minulla ei ole roolia, olen se koulunäytelmään lisätty vähän säälittävä kivihahmo, jonka puuttumista kukaan ei huomaisi. Ja silti haluan uskoa ystävyyteen. Tuossa kun luin joitakin kirjoituksia, niin on syytä muistaa että vaikkapa ala-asteen koululuokassa missä on 25 oppilasta, niin parin-kolmen kanssa juttu tai leikki luistaa. Toiset vastaavat lyhyesti kysymyksiin, mutta sen jälkeen jatkavat omia juttujaan.
Jonkun kanssa voi ystävyys jatkua läpi elämän, toisten nimet puolestaan voi unohtua. Toisten kanssa voi olla kivaa ja vietetään paljon aikaa yhdessä, mutta lopulta ystävyys hipuu ja katoaa.
Minulta jäi mukavia työkavereita pois vuosien yhdessä tekemisen jälkeen, mutta joulutervehdystäkään ei heiltä ole tuttuun työnumeroon /sähköpostiin tullut (joka nykyään whatsapp-aikana on ilmainen, ja sen voi lähettää sohvalla maatessaan).- Anonyymi
Kun ikää tulee, niin yksineläjä jää yksin.
Ihmiset minun ympäriltä ovat kuolleet tai sitten liikuntakyky tai sairaus vienyt niin heikoksi etteivät enää liiku missään.
En minäkään olisi voinut 30-vuotiaana kuvitella miten yksinäistä elämä on kun on kulunut siitä kohta toiset 30 vuotta.
T: 57 vuotta57-vuotias ei ole vanha. Silloin voi olla taas vapaa velvoitteista mitkä lapsiperheillä on.
Silloin ei välttämättä toisten parisuhteetkaan vaadi ihan yhtä paljon läheisyyttä ja aikaa kuin mitä nuorena vaati. Vaikka ei se toisen puolisokaan yksin halua jäädä, ellei hän sitten ilahdu siitä että kerrankin saa olla ihan rauhasa.
Uusien ystävien löytäminen ei ole yhtä helppoa kuin koulussa missä samanikäiset kohtaavat päivästä toiseen, ja leikki on iso osa lapsen elämää.
Paitsi että leikki on myös aikuisen ihmisen elämää, vaikka sille annetaan nimeksi harrastus. Yhteiset mielenkiinnon aiheet, ja säännöllisesti tuttujen kasvojen näkeminen. Siinä on mahdollisuus tutustumiseen, eikä ihmissuhteessa kuulumisten kysely ole ainoa syy tapaamiselle, vaan se yhteinen ajanviete jossa aika kuluu kuin siivillä.
Eikä kaikki ystävyydeltä tai kaveruudelta näyttävä ole rakkautta, vaan sitä että siedetään toista ja yritetään tulla toimeen, kun ei parempaakaan seuraa ole saatavilla.
- Anonyymi
Itse joudun vähän väliä jonkun naisen ihastumiseb kohteeksi, vähän ajan päästä huomaan kuitenkin, että se on ollut pelkkää leikkiä ilman todellisia tunteita. Paha mieli tuosta jää itselle. En itse tekisi sitä toiselle, miksi siis monet tekevät sitä minulle?
Tämä kevät ja kesä on ollut vaikeaa aikaa minulle. Olisi parempi kun kuolisi pois. Sydäntäni raastaa tämä ylsinäisyyden tuska. Olen alkanut vihaamaan itseäni muiden vuoksi koska koen ette ole koskaan tarpeeksi hyvä kenellekään ja se on huono asia se.- Anonyymi
Itseäänkin pitää rakastaa ja lähimmäisiä. Itse tunnen katumusta omista virheistäni kun unohdin tärkeimmän.
Onneksi sain ripittäytyä lähimmäiselleni, joka oli vapauttava tunne. Luin teologiaa ja löysin kotiasketismin, elän nyt yksin. Maailman pahuus on poissa ja voin keskittyä usiin asioihin.
- Anonyymi
Olen todella introvertti ja ujo. Olen hiljainen uusissa suhteissa ja moni ei ymmärrä hiljaisuuttani, joten kuka haluaisi tutustuakaan enempää? En ole ollenkaan mielenkiintoinen ihminen. Enkä hirveästi harrasta mitään.
Todellisuudessa olen todella sosiaalinen. Kun tarpeeksi hyvin tutustuu niin voin olla todella puhelias. Tykkään tehdä/kokeilla monenlaista ja voin olla jopa aika heittäytyväkin. Toki edelleen minussa säilyy se puoli, että rakastan hiljaisuutta, yksinoloa ja ylipäätään olemista. Ei aina tarvitse puhua. Arvostan myös sitä, että osaa olla hiljaa seurassakin ilman vaivaantumista.
Joidenkin ihmisten kanssa en ns. avaudu juuri ollenkaan. Sitten taas joidenkin ihmisten kanssa lähtee juttu heti luistamaan ja voin alusta asti olla jotenkin vapaa.
Mutta moni tapaa sen ujon, hiljaisen, varovaisen, sisäänpäin kääntyneen, tarkkailijan ja kuuntelijan. Niin ei siihen kukaan halua tutustua. Kaikki ei välttämättä edes huomaa sellaista ihmistä. - Anonyymi
Se johtuu paljolti erilaisista varhaislapsuuden ja myöhemmän lapsuuden traumoista, masennuksesta ja ahdistuksesta.
Löysin juuri hienon sivun googlella, joka selitti aika tyhjentävästi miksi minusta ihmisille puhuminen on uuvuttavaa. Väsyn henkisesti ja ajatus alkaa takkuamaan. Ahdistun ja en osaa sanoa mitään järkevää. Sen sivun perusviesti oli, että masennus ja ahdistus tekee tuota.
Pärjään tiettyjen ihmisten kanssa, mutta ne on tosi harvassa. Niiden kanssa juttelu ei ole yhtä uuvuttavaa. Uudet tuttavuudet ovat käytännössä aina uuvuttavia, koska ahdistaa ja ei tiedä miten päin olla. Se kaikki vie energiaa ja mitään ihmissuhdetta ei edes pääse syntymään, koska joko en osaa sanoa mitään, en osaa olla oma itseni tai ei ole ylipäänsä voimia jutella mistään ja haluan vain omaa rauhaa.
Esimerkiksi koiran silittely on helpompaa, koska se on yksinkertaista ja selkeää. Ei ole sen kummempia vaatimuksia tai toisen arviointia, riittää että silittää.- Anonyymi
Tuo on varmastikin ihan tavallista että uudet tuttavuudet vaativat energiaa. Pitää tarkkailla mistä toinen on kiinnostunut, mistä aiheesta ei pidä puhua ollenkaan, onko se toinen henkilö ylipäätään kiinnostava tuttavuutena. Ja sen lisäksi pitää tarkkailla itseään että antaa itsestään hyvän kuvan.
Koiriakin on monenlaisia. Jotkin niistä ovat arkoja, ja toiset hyvin helposti ystävystyviä, ja ne tunnistavat ystävänsä, ja jättävät huomiotta heille yhdentekevät ihmiset. Niissä on siis erilaisia persoonia kuten ihmisissä, mutta niitä lähestytään aivan eri tavalla.
Ihmistenkin kohdalla voisi ajatella että riiittää että silittää, mutta en tarkoita koskettamista, Se silittäminen voi olla small talkia ja tervehtimistä, täysin ilman muita taka-ajatuksia. Että kyselen ja kerron pintapuolisesti kuulumisia, ja sitten jatkan matkaa.
- Anonyymi
En tarvi naisseuraa seuraa niin kauan kun mielikuvitus, käsi ja kikkeli toimivat
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171035124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102488Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2192034Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231853- 721110
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491084Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59919Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?76918En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43862Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä88843