Hei te, jotka olette laihtuneet useita kymmeniä kiloja!
Olen lapsesta saakka ollut lihava, eli vähän yli 20 vuotta nuo läskit ovat tuossa mukana keikkuneet.
Olen laihtunut hieman alle 30kg siitä, mitä pahimmillani painoin ja vielä olisi tarkoitus saada pois noin 20kg. Muuten laihtuminen alkaa näkyä jo ihan kivasti muualla paitsi nuo surullisen kuuluisat allit ovat jääneet! Käsivarsista ei ole mielestäni lähtenyt vielä yhtään mitään! Pelottaa, että ne jäävät ikuisiksi ajoiksi kamalan paksuiksi ja löysiksi löllöiksi, enkä koskaan voisi pitää muita kuin pitkähihaisia paitoja. Käyn kuitenkin kuntosalilla 2-3 kertaa viikossa ja teen fysioterapeutin ohjeiden mukaan kaiken.
Kuinka teille muille on käsivarsien kanssa käynyt? Onko vielä toivoa? Voiko kyse olla vaan siitä, että käsivarsista rasvat lähtevät viimeisenä? (olen tosin lukenut jostain, että naisilla rasva häipyy ensimmäisenä käsivarsista... leineekö oikeaa tietoa?)
Kertokaa kiltit ihmiset minulle oletteko onnistuneet pääsemään alleista eroon! Kiitos kiitos!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä aloitin uuden elämän tossa viime toukokuussa ja oon saanut pois ihan kivasti.. Minuakin huolestutti nuo allit..ja aluksi ne ei tuntunut lähtevän mitenkään.. Mut niitä voi treenata esim. dippaamalla ja sitten painon kanssa ja ojentajat laitteessa..muita keinoja on sitten punnerrukset, ei siis tavalliset vaan kädet kiinni kyljissä.. mut kyllä varmaan tiedät ilman parempaa kuvausta mitä tarkoitan.. Käytkö pelkästään salilla? Minulla varmaan osittain auttoi myös tuo jumppaaminen..ei siis välttämättä mitään himohyppelyä.. vaan esimerkiksi itselläni bodybalance, bodycombact, rasvanpoltto, kiinteytys ja gymstick..ihan mistä itse tykkää.
Avain sanana myös toistojen määrä ja se kuinka usein..eli kaverin kanssa pyritään käymään 4-5 kertaa viikossa salilla ja sit jotain jumppia siihen päälle miten jaksaa..
Toi edellä mainittu dippaus on kyllä varmaan yks tehokkaimmista..
Onnea!!