Eilen julkaistusta kertoi Aalto-yo'n tukimuksesta media kertoo, että tehdyssä tietokonemallinnuksessa Covid 19 virukset voivat liikkua ja säilyä ilmassa elävinä jopa minuutteja. Tutkimuksessa mallinnuspaikkona olivat erityisesti kauppalikkeiden hyllyjen väliset käytävät, joissa ihmiset liikkuvat.
Entä kerrostalojen hissit. Eikö niissäkin koronavirus "säilyä minuutteja" ilmassa elävänä ja tertuttamiskykyisenä. Onko hississä matkustaminen turvallista edes yksin, jos samalla hissillä on 2..3 min aikaisemmin ajanut virusta kantava ja aivastanut henkilö.. Kysymys on sikäli laajakantoinen, koska kaupunkikeskustoissa ihmiset 90%' asuvat kerrostaloissa ja käyttävät hissiä.
Toinen asia hengityssuojaimet. On todella vaikea ymmärtää, miksi suojainten saatavuudessa Suomessa ja monessa länsimaasssa ollaan niin totaalisen myöhässä. Jo tammikuun puolivälistä lähtien TV välitti Japanista ja E-Koreasta uutiskuvia, joissa kaikilla julkisilla paikoilla liikkuvilla ihmisiää oli hengityssuojain. Se on yksi selittäjä sille, että Japanissa, 126 miölj asukkaan kehittyneessä maassa koronatartuntojen ja siihen kuolleiden määrä on erittäin alhainen. Luvut Japanissa ovat 3906 tartuntaa ja 92 menehtynyttä, asukasluku 126 milj. Luvut Suomessa ovat 2308 tartuntaa ja 27 menehtynyttä, asukasluku 5,4 milj. Varmasti muita tekijöitä Japanissa ovat laaja testaus ja varhainen reagointi leviämisen estämiseksi.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikö teillä vuokranantaja käy desinfiosuihkuttamassa hissejä ja rappuja????
Kysymys on ilmassa minuutteja leijuvasta viruksesta. Ai auta, vaiia nappulat desinfioidaan, jos virus leijailee ilmassa. Ei kai hissien sisäilmaa jokaisen käyttäjän jälkeen kukaan desinfioi. Sitäpaitsi ei se ole kenekään vuokranantajan vaan taloyhtiön tehtävä, jos yleensä on.
Hissikorissa on koneellinen tuuletus. Ellei satu menemään heti sairastuneen pärskijän jälkeen, hississä on jo puhdas ilma. Vanhoissa avokorisissa hisseissä ilma vaihtuu luonnollisesti hissin liikkuessa.
Ainakin omassa kerrostalossamme hississä oli todella voimakas desinfioivan pesuaineen haju viikkosiivouksen jälkeen. Mutta eihän siivousta tehdä päivittäin, joten pidetään käsineet kädessä kun painetaan nappuloita.
Olisi hyvä tietää tartunnan saaneiden sijainti tarkemmin kuin pelkästään kuntatasolla, siis tarkemmin kuntien sisällä. Nythän tieto on ollut vain maakunnittain ja sairaanhoitopiireittäin. Edistysaskel olisi kehitteillä oleva gps-pohjainen mahdollisen viruksen kantajan liikkeitä seuraava paikkatietopalvelu.
No nythän joku propelipää kehitti tuollaisen sovelluksen että sen asentaja suorastaan loistaa punaisena kaikkien muidenkin puhelimien näytöillä. En missään nimessä asenna tuollaista sovellusta, siitähän voi seurata vaikkapa lynkkaus.
Kyllä ison kerrostalon hissi voinee olla potentiaalinen tartuntapaikka, jos talossa liikkuu virusta kantava henkilö. Paras ehkäisevä toimenpide on 3...4 minuutin odotus, ennenkuin tilaa hissin ja astuu siihen. Eli, ettei hissiä käytetäisi aivan peräkkäin, vaan minimissään 3..4 min välein. Toinen varokeino on käyttäjäänsä suojaava hengityssuojain aina, kun lähtee porrashuoneeseen ja hissiin.
Mikään tavallisen ihmisen saatavilla oleva hengityssuojain ei auta tuollaisessa tilanteessa. Jos hississä leijuu viruksia, ne livahtaa vapaasti hengityssuojan läpi keuhoihin. Mutta sellainen pitäisi olla sillä sairastuneella ettei levittele virusta ympäriinsä.
Yhtälailla se virus elää ja leijailee kerrostalon hississä kuin päivittäistavaratalon hyllyjen välissä. Ja "elää minuutteja" kuten tutkimuksessa todetaan. Yllättävän vähän asia ellot esillä. Koskettaa kuitenkin isointa osaa kaupunkiväestöä. Hyvä keino on odottaa muutama minuutti edellisen hissin käytön jälkeen.
Eipä taideta tietää kaikkia asioita ennen kuin jälkiviisaudella. Yleensä tieteellinen tutkimus vie kauan. Koronaongelma on uusi, asiantuntijoidenkin kannanotot ovat ristiriitaisia. Veikkaisin, että pienessä hississä pisarat saavuttavat nopeammin pinnat kuin suuressa avarassa tilassa.
Voisiko mahdollisesti olla, että suojaimia ei ole, koska koko maailma on samassa poikkeustilanteessa yhtä aikaa? Jos nyt olisi kolmas maailmansota, et ihmettelisi lainkaan, miksei Suomella ole mukavia luksusbunkkereita koko kansalle tai miksi uudet hävittäjät eivät jo saapuneet, vaikka eilen tilattiin.
Iso osa ihmisistä ajattelee asioita edelleenkin lintukodon näkökulmasta. Nyt on poikkeustila, ja odotettavissa voi olla ihan mitä vaan. Olemme koe-eläinlaboratorion rottien asemassa itse. Eli nyt ei eletä toimivassa ja turvallisessa ja ennakoitavassa maailmassa. Sota-aikaankin käytettiin sitä materiaalia, mitä saatavilla oli. Eli nyt ommellaan pestäviä suojavarusteita vähemmän akuutteihin hoitotehtäviin.