Kysymys improvisoinnista:
Onkohan ihmisillä mitään hyviä kikkoja improvisoinnin toteutukseen. Eli esim olllaan jammailemassa bändikämpällä jotain biisiä ja siinä sitten yhtäkkiä pitäisi soolontynkä repäistä siihen ilman että on pahemmin nuotteihin tutustunut etukäteen.
Itse olen harrastanut improvisointia lähinnä pentatonisia skaaloja käyttäen ja välillä eri asemiin siirtyen (opettelin 5 eri "boksia" pentatonisen skaalan soittamiseen kaulan eri kohdista). Toimiihan pentatoniset skaalat tietynlaisessa musiikissa lähes 100% varmuudella mutta pikkuhiljaa alkaa tympimään pentatonisen alituinen raiskaaminen.
Miten edistyneemmät soittajat tekevät instant-soolonsa? Tiedän että joissa biiseissä on hyvä käyttää esim lyydistä moodia tms. mutta millä ilveellä sen sopivan skaalan/moodin keksii nopeasti.
Molleista osaan perusmollin lisäksi harmonisen ja melodisen, mutta niidenkin sopiva käyttökohta on pienoinen arvoitus.
Mutta ilmeisesti sointukulun perusteella oikean skaalan löytää...
Nyt salat ja muut kikat julki!
Onkohan ihmisillä mitään hyviä kikkoja improvisoinnin toteutukseen. Eli esim olllaan jammailemassa bändikämpällä jotain biisiä ja siinä sitten yhtäkkiä pitäisi soolontynkä repäistä siihen ilman että on pahemmin nuotteihin tutustunut etukäteen.
Itse olen harrastanut improvisointia lähinnä pentatonisia skaaloja käyttäen ja välillä eri asemiin siirtyen (opettelin 5 eri "boksia" pentatonisen skaalan soittamiseen kaulan eri kohdista). Toimiihan pentatoniset skaalat tietynlaisessa musiikissa lähes 100% varmuudella mutta pikkuhiljaa alkaa tympimään pentatonisen alituinen raiskaaminen.
Miten edistyneemmät soittajat tekevät instant-soolonsa? Tiedän että joissa biiseissä on hyvä käyttää esim lyydistä moodia tms. mutta millä ilveellä sen sopivan skaalan/moodin keksii nopeasti.
Molleista osaan perusmollin lisäksi harmonisen ja melodisen, mutta niidenkin sopiva käyttökohta on pienoinen arvoitus.
Mutta ilmeisesti sointukulun perusteella oikean skaalan löytää...
Nyt salat ja muut kikat julki!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä lähden ainakin suoraan soittamaan siitä säveleestä sitä sooloa ja kyllä se lähtee aina ja vielä jos kaikki sujuu muiden soittajien kanssa niin kyllä onnistuu....
en niinkään tiedä noista termeistä-..-.-.
Skaaloja ja moodeja pitää ensin sen verran vääntää, että tietää, miltä mikäkin kuulostaa. Sormimuistista puhutaan. Tietenkin voit kokeilla ihan omia virityksiä ja vain kuunnella mikä sointuu hyvin. Kannattaa treenata jammailemalla esim. samalla kun kuuntelet levyjä tms. Yllättävän äkkiä alkaa oikeat sävelet löytymään.
Noh tämä riippuu taustasta tietysti aina. On hyvä oppia juuri moodeja ja niiden käyttöä, arpeggiot on käytännöllisiä myöskin (tap,sweep tai ihan alternatella). Itse opettelin ensin sormituksia ja sitä miten skaalat ja moodit muodostuu (intervalleista). Siis on hyvä tietää että moodit on duurin eri asteita, ionian=major=duuri sen toinen aste on dorian, kolman phygrian, neljäs lydian, viides mixolydian, kuudes aeolian(=natural minor), seitsemäs locrian. Noi on siis englanninkieltä yhyy. Jos lähdetään g-duurista sen toinen aste on a-dorian (joka siis sisältää samat nuotit kuin g-duuri), miksi se kuulostaa erilaiselta johtuu nimenomaan intervalleista. Jos komppaat g-duurisointua, c-duuria ja vaikkapa d-duuria voit soittaa siihen g-duuriasteikon (tai e molli pentatonisen). Jos komppaat a-mollia ja vaikkapa d-duuria ja soitat g-duuria asteikkoa soitatkin tavallaan doriania. Kannattaa tietysti opetella ensin sormitukset, idea on siinä että aloittaa jokaisen moodin omasta nuotistaan, gduurin gstä, a dorianin asta. Oon paska selostaja. Kun osaat sormitukset (kannattaa opetella myös 3 nuottia joka kieleltä sormitukset nopeuden takia), niin nauhoita eri moodeja. Alkuun voit soittaa vaikka ensimmäistä, neljättä ja viidettä sointua asteikosta. Soinnut menee duuri, molli, molli, duuri, duuri, diminshed. Eli jos puhutaan taas g-duurista niin g, c ja d soinnut, toinen aste dorian niin siihen käy (ekana) amolli, g,c ja d. Mixolyydiseen sopii hyvin ysisointu alkuun. Modaalisessa musiikissa tosin käytetään usein riffpohjasta taustaa. Tässä nyt oli siis nämä 7 perus duuri moodia hihi. Sitten on mollit vielä erikseen ja ns. synteettiset (?) moodit. Ja noitahan voi keksiä itekkin.
Kun tiedät mitä "taustalla" tapahtuu niin pystyt miettimään mitä moodia/skaalaa voit käyttää ja kun osaat erilaisia sormituksia niin voit soittaa mistä tahansa kohtaa kaulaa ja aina tiedät missä mennään. Teoriasta on hyötyä saa enemmän irti soitosta, aikaa siinä menee että käytännössä handlaa homman. Pentatonisilla pääsee rockissa ainakin pitkälle ja kaikki käyttävät niitä, siksi se minuakin puuduttaa käyttää niitä. Periaatteessa mihin tahansa musaan voi käyttää pentatoonisia skaaloja kyllä.
Ja arpeggiot on kiva juttu (jätte kullig). Niitähän voi tiluttaa taustan mukana suoraan ja sitten vaikka veivata pentatonista tai jotain hienon hienoa moodia. Sooloja voi maustaa myös eri soittotekniikoilla, alternate pikkauksella, legatoilla, sweepeillä, tappaillen, bendeillä, slidella jne.
Mun mielestä voi samantien lopettaa soittamisen jos ei keksi soituihin sopivia skaaloja. Miksi pitää väkisin opetella soittaa jos ei ole minkäänlaista nuottikorvaa.
Tyhmä vastaus. Ensinnäkin jos improvisoi on hyvä tietää mitä skaaloja voi käyttää, kyllähän varmasti 99% ihmisistä kuulee väärän nuotin mutta siinä tilanteessa se ei paljoa jeesaa. Kyllä asioita helpottaa ja nopeuttaa kun hallitsee edes hieman teoriaa. Voihan sitä tietysti räpeltää ja kokeilla sointujen päälle, trial and error periaatteella, tilu tilu oho eiku tilu tilu oops- .,.-á-███.
Rupatko tarkoittaa kait rupeatko? mmm.mm..m
Jos mä jammaan jonkun kanssa en mä kysele siltä sointuja vetelevältä kaverilta että mitä sointua se vetää. Että voisin sitten siihen soittaa jonku skaalan jota olen harjotellut. Vaikka harjottelis kaikki skaalat joutuu kuitenkin korvaa käyttää siihen päättelyyn mikä skaala sopii. Ei skaalojen osaaminen ei pelasta sua kuuntelemiselta eikä virheiltä varsinkaan sillon jos ei ole sävelkorvaa.
No selvähän se että muudit/skaalat pitää tunnistaa (ja siitä tulee automaattista kun tarpeeksi treenaa bändin kanssa) ja että taustan kulku pitää kuulla tai saada jotenkin selville. Ja senkin oppii parhaiten yllätys yllätys soittamalla. Kuitenkin on hyvä tietää teoria puolta ja itse lähtisin sitä kautta, ja oppisin paremmin ymmärtämään hommaa. Ei tietenkään ole mitään järkeä eikä aikaa improvisaatio tilanteessa miettiä intervalleja tai teoriaa yleensäkkään silloin sen pitää olla jo hallussa niin hyvin ettei tarvitse. Periaatteessa kaikki soolot menee jostain skaalasta/skaaloista (aika hurjaa eikö?). Eiköhän suurin osa ihmisistä erota väärän nuotin...onhan toki niitä jotka eivät mutta...
Jostain luin muuten joskus että länsimaiset ihmiset ovat tottuneet tiettyihin rakenteisiin ja siinä jotkut nuotit kuulostavat vääriltä, näin ei välttämättä ole esim. intiassa. Silti jotkut ihmiset ovat vailla sävelkorvaa niin intiassa kuin suomessakin ja silloin ei tosiaan kannattane ruveta soittamaan.
Suurin osa improvisaatiosta ,todennäköisesti ainakin, muodostuu aiemmin kuullusta, ja aiemmin treenatustakin. Periaatteessa mitä enemmän kuuntelet erilaista musaa niin sitä paremmin pystyt improvisoimaan. Monet ammattilaisetkin käyttävät tiettyjä kuvioita improvisoidessaan, tiettyjä fraaseja (?) mitä he toistavat.
Hyvällä soittajalla on tietysti monia ominaisuuksia, ja aina on jotain uutta opittavaa. Aikaa voisi käyttää loputtomasti soittamiseen ja pelkkään tekniikka treeniinkin (joka saattaa olla tylsää toki). Monet jäävät helposti junnaamaan paikoilleen ja soittavat loppuelämänsä sitä pentatoonista skaalaa. tilu tilu.
-hyvä soittotaito on etu sinänsä
-kannattaa kuunnella sen musiikin tyylisiä sooloja, jota haluaa itse soittaa ja perehtyä ko. musiikin rakenteesseen
-jokaisessa musiikkilajissa on omat rutiininsa, joita sitten toistellaan
-paljon kun soittaa ja impovisoi, niin soittamiseen muodostuu omat vakiofraasinsa, joista tietää, että tietyt jutut sopii tiettyihin paikkoihin
-ei siinä soittaessa/improvisoidessa mieti niin kauheasti sitä, mitä mihinkin kohtaan tulee soittaneeksi, ne vaan tulee sieltä alitajunnasta
-vaikka teorian ja yleensä musiikin tuntemus on kovasti eduksi, improvisoimaan ei opi kuin improvisoimalla
-opettele ensin soittamaan erialisia välikkeitä ja lopukkeita ja apeggioita ym. ja veivaa niitä edestakaisin
-jossain vaiheessa sieltä alkaa tippumaan omaakin juttua, kun kyllästyy soittamaan kaikkia juttuja aina samalla tavalla
-voi soittaa jonkun peusmelodian vaikka terssissä, niin onhan sekin jo variaatio
-useimmat soittajat eivät koskaan improvisoi kaikkea päästä päähän uuutena juttuna, vaan käyttää fiilispohjalta ikäänkuin omaa "työkalupakkiaan", eli sitä varastoa ikään kuin alitajuisesti, jonne on kerätty kaikkea sopivaa
-pistä vaikka joku komppikone soimaan ja soittele aluksi sointukulun päälle vaikka niitä sointujen ääniä, sitten lisäten sointuun kuulumattomia ääniä ikään kuin kuljettaen niitä sointuääniä niillä apuäänillä, joita sijoitat aluksi heikommille tahdinosille ja sitten vahvemmille
-tarpeeksi kun olet tuollaista harrastanut, niin
huomaat tuttuja juttuja muittenkin sooloissa, eli alat päästä sisään asiaan
-kokeilemalla se löytyy!
-Pena
Vielä neuvoa.
Jos et muuta keksi, niin soittele vaikka jotain tuttuja melodioita eri tavoin synkopoiden, nyansoiden, venytellen, slurreja ja trillejä lisäillen ja käyttäen eri tyylisuunille ominaisia kikkoja ( mm. riffejä ) ja melodian eri ääniä eri tavalla painotellen. Tarpeeksi kun soitat, niin kyllä se omakin juttu pikku hiljaa sieltä alkaa nostaa päätään. Se on sitten se sun juttusi...;-)
Paljon on hyvää kirjallisuutta, joista ei ole paljon hyötyä; oma tekeminen se siinä auttaa.
Suosittelisin 70-luvulla julkaistua Ilpo Saastamoisen Kitarakirjaa, joka materaaliltaan on osin vanhentunut, mutta sisältää paljon hyviä ideologisia juttuja.
-Pena
Eipä pelkillä asteikolla sooloilla. On tietenkin tosi hyvä opetella skaaloja ja se kehittää sekä korvaa, että motoriikkaa. Mulla meni pitkä tovi siihen, huomatakseni, että sooloni ovat pelkkää asteikkojen rullaamista. Häntä heilutti koiraa...
Nykyään pistän paljon enemmän painoa rytmisille oivalluksille, sekä fraseeraukseen. Skaalat on hallussa passiivisesti, mutta enpä niitä hirveästi ajattele.
Olen itse pyrkinyt siihen, että opettelen esim diatoniset moodit siten että pystyn hyppelemään eri kohti otelautaa soolon aikana, mutta pyrin keksimään koko ajan uusia rytmisiä kuvioita.
Olen huomannut, että pikkuhiljaa alkaa oppia "näkemään" kohdat, mitä saa painaa soolon aika, eli nuotit mitkä kuuluvat sävellajiin. Nimenomaan olen pyrkinyt rakentamaan eri sormituskuvioista kokonaisuuden, että niiden välillävoi hyppiä paikasta toiseen. Tässä tuskin häntä heiluttaa koiraa, vaikka aika monen skaalan/moodin oppimisen vaatiikin.
Lisäksi olen huomannut hauskoiksi kikoiksi asteikkoon kuulumattomat välinuotit, jolla saa tiettyihin kohtiin hauskoja kromaattisia lisukkeita.
Itse en ole koskaan skaaloja kovin tarkkaan kelaillut, minulla improvisointi on ollut pitkälti korvakuulohommaa. Koko soittajanurani ajan (n. 40 vuotta) olen harrastanut paljon sitä että istun tv:tä katsellessani lankkukitara sylissä ja soittelen mukana sitä mitä toosasta sattuu tulemaan. Pelkän lankun äänen kuulee vain itse, se ei häiritse ketään mutta kuitenkin sormituntuma toimii kuten pitääkin. Ja tulee soiteltua todella monipuolista musiikkia ja kaikissa mahdollisissa sävellajeissa. Improvisointi kehittyy siinä kun voi soittaa aivan vapaasti, kun ei ole sitä julkiseen soittamiseen kuuluvaa painetta että pitäisi soittaa oikein. Kun kukaan ei kuitenkaan kuule.
Yleensäkin nyrkkisääntö on että soittamaan oppii soittamalla, soittamalla, soittamalla, soittamalla ja soittamalla. Ja vielä kerran soittamalla. Kuten vanha kitaristilegenda Heikki Laurila sanoi että kun ensin soittaa kitaraa kymmenen vuotta yötä päivää niin kyllä se siitä lähtee hiljalleen sujumaan. Oikotietä ei ole.
Tietysti homma on kiinni myös tavoitteenasettelusta. Jos haluaa kompata vain leirinuotiolauluja niin vähempikin treeni riittää.
Improvisointiin kehittyy jokaiselle omia maneerejaan ja näinhän se pitää ollakin. Ei toisten soolojen matkiminen ole improvisointia. Jos jossain kappaleessa on soolo joka pitää soittaa tietyllä lailla niin elävän siitä saa lisäilemällä siihen omia jippoja mukaan niin että alkuperäinen runko pysyy kasassa ja tunnistettavana.