Ruotsin epäonnistunut korona-strategia

Sekä Ruotsiin ja Norjaan iski koronavirus voimalla ihmisten palaillessa Italian ja Itävallan hiihtokeskuksista Helmikuun lopulla. Tartunnat lähtivät nousemaan eksponentiaalisesti ja sekä Oslossa että Tukholmassa sairaalat täyttyivät kovaa vauhtia.

Norja iski jarrut kiinni tässä vaiheessa. Päiväkodit, koulut, punttisalit, teatterit, urheilutapahtumat, uimahallit, yökerhot yms kiinni! Toimet tehosivat ja pari viikkoa toimien ottamisesta sairaalan potilas määrät tasoittuivat ja kääntyivät jopa hienoiseen laskuun. Nyt Norja on avaamassa päiväkodit viikko pääsiäisen jälkeen ja ala-asteet viikkoa tämän jälkeen eli porrastaen avaamisia. Epidemiaa ei ole voitettu, mutta se on hallinnassa. Oppia otettiin Aasiasta ja opittiin muiden virheistä.

Mitä teki Ruotsi? Kielsi ensin yli 500 hengen kokoontumiset. Kun tämä ei tehonnut, niin rajoitus on tiputettu 50 henkeen. Punttisalit, koulut, päiväkodit jne ovat auki! Koronavirus leviää maassa eksponentiaalisesti. Ruotsi testaa vähän, mutta tämä näkyy kuolleiden määrän eksponentiaalisen kasvusta. Nyt Ruotsissa tulee yhdessä päivässä enemmän koronaankuoleita, kun mitä Norjassa on tullut kahdessa kuukaudessa.

Ruotsin korona-ekspertit ovat kuitenkin vakaana ja keksivät jatkuvasti hyviä tekosyitä epäonnistuneelle strategialleen. Kuolleiden suuri määrähän johtuu vain siitä, että Ruotsissa on käynyt huono säkä ja virus leviää enemmän vanhojen ihmisten keskuudessa. Ja tietenkin Ruotsi on epidemiassa eri vaiheessa, kun he ovat antaneet viruksen levitä nopeasti koko väestöön. Hallitus ei vieläkään sulje kouluja, koska sehän olisi oman virheen myöntämistä. Ruotsin epimologit ovat maalle häpeä. He nojaavat vain ”tutkittuun tietoon” eivätkä osaa toimia tilanteessa, missä tutkimustuloksia ei ole. He tekevät ihmiskoetta 10 miljoonalla ihmisellä eivätkä ymmärrä keskeyttää koetta, joka on menossa kohti katastrofia.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomessa on melko sam tilanne kuin Norjassa, mutta meillä tartuntoja tulee jatkuvasti lisää!

Erona on Suomalaisten huuonompi hygieniataso. Ihmiset käyvät edelleenkin kaupoissa ilman haskoja ja koskettelevat kasvojaan näillä samoilla käsillä kun samaan aikaan työntävät ostoskärryjä.
Kumihanskojakin käyttävät syövät pastilleja, suklaapatukoita ja pullaa kaupan kahvilassa samat hanskat käsissä joilla on juuri kosketellut kassakoneen numeronäppäimiä, hedelmävaakojen näppäimiä, kylmäkaapin kahvoja ja työntäneet niitä ostoskärryjä.

Tyhmä osa kansasta saa edelleenkin tartuntoja!

Äänestä
  • Suomalaisilla on aika huono koulutustaso. Tiedän Helsinkiläisessä bussissa tapauksen jossa matkustaja kumihanskat käsissä tuli bussiiin ja piti kiinni kahvoista ja pylväistä jotta ei kaatuisi nussin lähdettyä liikkeelle. Istumapaikan löydettyään kaivoi hän takin taskusta suklaapatukan josta katkaisi pätkän näillä samoilla hanskoilla ja laittoi sen suuhunsa.

    Ajatteli varmaankin olevansa suojassa kun käytti hanskoja käsissään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisilla on aika huono koulutustaso. Tiedän Helsinkiläisessä bussissa tapauksen jossa matkustaja kumihanskat käsissä tuli bussiiin ja piti kiinni kahvoista ja pylväistä jotta ei kaatuisi nussin lähdettyä liikkeelle. Istumapaikan löydettyään kaivoi hän takin taskusta suklaapatukan josta katkaisi pätkän näillä samoilla hanskoilla ja laittoi sen suuhunsa.

    Ajatteli varmaankin olevansa suojassa kun käytti hanskoja käsissään!

    Siis jotta ei kaatuisi bussin lähdettyä liikkeelle.

    Äänestä

Suomessa homma on melko hyvin hallinnassa. Nyt vain pitää miettiä kuinka nujertaa tauti niin että voidaan taas avata paikat. Sitä ollaankin miettimässä..
Ruotsin rajan voisi laittaa kiinni. Ei tämä täällä muuten hellitä.

Äänestä
  • Viikko sitten uusia tartuntoja tuli 40-60 päivässä. Nyt niitä tulee 80-100.

    Mitenkä tuo kasvava tartuntamäärä on muka hallussa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viikko sitten uusia tartuntoja tuli 40-60 päivässä. Nyt niitä tulee 80-100.

    Mitenkä tuo kasvava tartuntamäärä on muka hallussa?

    Isompi tartuntojen määrä voi olla seurausta myös siitä, että testeusta on lisätty. Testaus on tärkeä keino sairastuneiden eristämiseen ja tilannekuvan saamiseen.

    Suomen tilanteessa koulujen sulkeminen ei näy vielä ainakaan selkeästi:
    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006465494.html

    Norjan vastaavan sairaaloissa olevien määrän voi käydä katsomassa:
    https://www.vg.no/spesial/2020/corona/

    (innlagt = sairaalassa, intensiv=teholla, respirator=hengityskoneessa)

    Ruotsista en vastaavia tilastoja löydä. Siellä terveysministerikään ei tosin ”osannut” sanoa maan tehohoitopaikkojen määristä mitään reilu viikko sitten, joten taitaa olla sensuuri päällä.

    Mustat tilastot puhuvat omaa karua kieltään:
    https://ourworldindata.org/grapher/total-covid-deaths-per-million?tab=chart&country=OWID_WRL SWE NOR FIN DEU DNK

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viikko sitten uusia tartuntoja tuli 40-60 päivässä. Nyt niitä tulee 80-100.

    Mitenkä tuo kasvava tartuntamäärä on muka hallussa?

    Norjassa laitetttin päiväkoditkin kiinni, Suomessa ei ja yksi raja vuotaa vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viikko sitten uusia tartuntoja tuli 40-60 päivässä. Nyt niitä tulee 80-100.

    Mitenkä tuo kasvava tartuntamäärä on muka hallussa?

    Tämä on tätä persulogiikkaa.

    Ensin huudetaan: lisää testausta, lisää testausta, lisää testausta.
    Sitten testausta lisätään.
    Nyt sitten ihmetellään, miksi tulee lisää positiivisia tuloksia. No daa-a? Korreloisiko jotenkin siihen että testataan enemmän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on tätä persulogiikkaa.

    Ensin huudetaan: lisää testausta, lisää testausta, lisää testausta.
    Sitten testausta lisätään.
    Nyt sitten ihmetellään, miksi tulee lisää positiivisia tuloksia. No daa-a? Korreloisiko jotenkin siihen että testataan enemmän?

    Vihervasuri oppinut lukeneimmilta ja aikaisemmista ketjuista uuden sanan. Tuntuuko jo siltä että olisit peräti lukion käynyt?

    Äänestä

Ruotsin ei voi sanoa epäonnistuneen toimissaan kun niitä toimia ei ole. On vain löyhiä suosituksia.
Siellä mennään ihmiskoe edellä. Suhtaudutaan lähes kuten kausi influenssaan. Tarttuu jos on tarttuakseen ja tappaa jos on tappaakseen. Koe siinä mielessä että oikeastaan kenelläkään ei ole esim rokotteen tuomaa vastustuskykyä.
Oman oikeus käsityksen mielestä ihmishenkeä pitäisi suojella viimeiseen asti ja jos se ei riitä on ainakin yritetty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sekä Ruotsiin ja Norjaan iski koronavirus voimalla ihmisten palaillessa Italian ja Itävallan hiihtokeskuksista Helmikuun lopulla. Tartunnat lähtivät nousemaan eksponentiaalisesti ja sekä Oslossa että Tukholmassa sairaalat täyttyivät kovaa vauhtia.

Norja iski jarrut kiinni tässä vaiheessa. Päiväkodit, koulut, punttisalit, teatterit, urheilutapahtumat, uimahallit, yökerhot yms kiinni! Toimet tehosivat ja pari viikkoa toimien ottamisesta sairaalan potilas määrät tasoittuivat ja kääntyivät jopa hienoiseen laskuun. Nyt Norja on avaamassa päiväkodit viikko pääsiäisen jälkeen ja ala-asteet viikkoa tämän jälkeen eli porrastaen avaamisia. Epidemiaa ei ole voitettu, mutta se on hallinnassa. Oppia otettiin Aasiasta ja opittiin muiden virheistä.

Mitä teki Ruotsi? Kielsi ensin yli 500 hengen kokoontumiset. Kun tämä ei tehonnut, niin rajoitus on tiputettu 50 henkeen. Punttisalit, koulut, päiväkodit jne ovat auki! Koronavirus leviää maassa eksponentiaalisesti. Ruotsi testaa vähän, mutta tämä näkyy kuolleiden määrän eksponentiaalisen kasvusta. Nyt Ruotsissa tulee yhdessä päivässä enemmän koronaankuoleita, kun mitä Norjassa on tullut kahdessa kuukaudessa.

Ruotsin korona-ekspertit ovat kuitenkin vakaana ja keksivät jatkuvasti hyviä tekosyitä epäonnistuneelle strategialleen. Kuolleiden suuri määrähän johtuu vain siitä, että Ruotsissa on käynyt huono säkä ja virus leviää enemmän vanhojen ihmisten keskuudessa. Ja tietenkin Ruotsi on epidemiassa eri vaiheessa, kun he ovat antaneet viruksen levitä nopeasti koko väestöön. Hallitus ei vieläkään sulje kouluja, koska sehän olisi oman virheen myöntämistä. Ruotsin epimologit ovat maalle häpeä. He nojaavat vain ”tutkittuun tietoon” eivätkä osaa toimia tilanteessa, missä tutkimustuloksia ei ole. He tekevät ihmiskoetta 10 miljoonalla ihmisellä eivätkä ymmärrä keskeyttää koetta, joka on menossa kohti katastrofia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu