Helsingissä oli jo helmikuussa yli 30 tuhatta työtötä. Maatilojen kausityöntekijöiksi riittää puolet helsinkiläisistä työttömistä.
0Äänestä
Anonyymi
Tässä voidaan ajatella pelloilla palavan loppuun yhden kauden aikana, jolloin samat tekijät eivät ole käytettävissä enää toisella kaudella. Eli jo pelkästään Helsinginstä saadaan parin vuoden tarpeet Suomen maataloudelle.
0Äänestä
Anonyymi
Koska lihavista persuista ei ole pelloille tekemään ruumiillista työtä.
0Äänestä
Anonyymi
Pelottaa vasemmiston ikuisia kelan elättejä joutua töihin.
0Äänestä
Anonyymi
Kulmuni puhui rakenteellisista ongelmista. Tapatyöttömien elätys on loputtava.
0Äänestä
Anonyymi
Maailmalla lähiruoka on muotia hipstereillä. HS on peloissaan siitä, että kotimaisen ruoan vähentyminen hankaloittaa Hesan hipstereiden elämää.
0Äänestä
Anonyymi
Hesalaiset hipsterit syövät bataatteja, avokaadoja ym. herkkuja, joita ei voi kasvattaa Suomen olosuhteissa.
0Äänestä
Anonyymi
Alkaa porukka pikku hiljaa ymmärtää, miksi huoltovarmuutta tarvitaan. Esim. juurikin omaa elintarviketuotantoa. Kun joskus sota kuitenkin syttyy, niin silloin ei paljoa ulkomailta halpaa ruokaa Suomeen rahdata, kun kauppareitit katkeaa. Nykyinen logistiikkaketjujen häiriö on vielä pientä sotilaallisen konfliktin aiheuttamiin häiriöihin verrattuna.
0Äänestä
Anonyymi
Entisiin Sipoon korpiin saanee raivattua uutta peltoa helsinkiläisten käyttöön.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Helsingissä oli jo helmikuussa yli 30 tuhatta työtötä. Maatilojen kausityöntekijöiksi riittää puolet helsinkiläisistä työttömistä.
Tässä voidaan ajatella pelloilla palavan loppuun yhden kauden aikana, jolloin samat tekijät eivät ole käytettävissä enää toisella kaudella. Eli jo pelkästään Helsinginstä saadaan parin vuoden tarpeet Suomen maataloudelle.
Koska lihavista persuista ei ole pelloille tekemään ruumiillista työtä.
Pelottaa vasemmiston ikuisia kelan elättejä joutua töihin.
Kulmuni puhui rakenteellisista ongelmista.
Tapatyöttömien elätys on loputtava.