Vakava särö yli 50 vuotta kestäneessä liitossa.

Vain tuossa "rauhoittavassa" on provon sävyä. Muu on pelkkää, valitettavaa toteutunutta elämää.
Tosiasiassa olen normaalia kireämpi ja helposti pimahtava. En tiedä miten asennoituisin jos tämä olotila olisi uskottavasti lopullinen.

Ikääntyneen elämäni sulostuttajan taudin oireitakaan ei voi täysin unohtaa.

Kommentoidakseni viimeistä virkettäsi on tunnustettava, että hengentuotteistani saattaa heijastua inhoni suomalaista peruspahetta, itsensä vähättelyä kohtaan.
Kukaan ei saisi olla omasta mielestään hyvä missään.
Ei saisi olla tyytyväinen oloonsa eikä puitteisiinsa.

Lisäksi. Tosiasian toteaminen itsessä tai kanssaihmisessä ei ole kehumista!
Jossakin asiayhteydessä myönteisen asian toteaminen toisessa aiheuttaa epäluuloja sanojan tarkoitusperästä. Pahimmillaan vihamielisen reaktion: Mitä tuo nuoleskelee! Tämä siinäkin tapauksessa vaikka kohdehenkilö itse olisi samaa mieltä.

Oman onnistumisen toteaminen onkin jo suuri synti!
Josku piru iskee minuun ta saatan tarkoituksella kiusata kanssaihmistä.
Vahingonilo lienee sukulaistunne. Kun pitkän työttömyyteni aikana olin työttömänä työnhakijana Espanjassa sallitun ajan 3kk, niin pitkäaikainen kaverini oli peittelemättömän iloinen pelkästä työttömyydestäni mutta sitten se riemu vasta repesi kun tunnustin, etten saanut sielläkään töitä.
Riemua laimensi lausumani, että olihan se rentoa aikaa vaimon kanssa remontoida omaa asuntoa omaan tahtiin, ikään kuin harrastuksena. Suomalainen työttömyyspäiväraha tuli sentään jokaisen kuukauden toisella viikolla.

Tämä aika päivästä on meillä normaalisti kahdenkeskistä viihtymisaikaa mutta nyt tuo koronaehdokas tuhisee sängyssä silmät kiinni. Ei ole hauraalla vanhuksella, siis minulla, helppoa!

Ihannetilanne olisi jos väistämätön rappeutuminen tapahtuisi suunnilleen samaa tahtia mutta se lienee harvinaista.
Paitsi vaimoni oireilu joka loppunee piakkoin suuntaan tai toiseen, niin minun muljahteleva, asentoarka silmäni asettaa omia rajoitteitaan vilela muutaman viikon ajaksi.
Ap.