Kivittäkää vain, mutta tapahtunut mikä tapahtunut.
Kahden viikon kuumeilun jälkeen minulla oli rinnassa oli outo tunne ja myös kyljissä. Keuhkoissa tuntui pistelyä. Pistely väheni muutaman päivän jälkeen, mutta se paino rinnassa palasi. Tuntemukset eivät olleet voimakkaita eikä hengittäminen ja sydämenlyönnit vaikuttaneet niihin. Yskää ei juuri ollut. Väsymystä oli, mutta kävin töissä koska ei ollut kuumetta. Mulla ei ole ennen ollut tuollaista.
Menin tietysti tyhmänä töihin ja nyt pari viikkoa myöhemmin täällä on yhä useampi joutunut jäämään pois sairastumisen takia. Ei ole koskaan ennen ollut näin moni pois.
Olenkohan mahdollisesti ns. supertartuttaja?
Onneksi kukaan ei tiedä että se olen mahdollisesti minä. Se on helpotus.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Et ole ainoa, varmaan moni muukin on levittänyt koronaa työtovereilleen, jopa tietämättään kun itsellä ei ollut oireita tai ne olivat hyvin vähäisiä eikä siis oikeuttanut töistä poisoloon.
Tunnontuskat pois, aloittaja. Se mitä tästä opimme on, että älä mene sairaana töihin. Sano pokkana pomolle, että on flunssanoireita, jään kotiin. Ei ole "sankaruutta" raataa kipeänä.
Sitä paitsi, koronaviruksenhan onkin TARKOITUS levitä väestössä - hallitusti. Työpaikallasi on varmaan lähinnä työikäisiä perusterveitä, joten he kestävät taudin vaikka se pääsisi pahemmaksikin. Sen jälkeen he ovat immuuneja, ja väestön laumasuoja paranee, mistä on hyötyä sitten jos virus palaa ensi vuonna.
Kaikkia tartuntoja ei siis voi eikä ole tarkoituskaan välttää, vaikka niin näyttävät jotkut luulevan. Rajoitustoimet ovat sitä varten, ettei tartuntoja tulisi niin paljon, ettei terveydenhuollon kapasiteetti riitä hoitamaan kaikkia tehohoitoa tarvitsevia. Se on ainoa syy. Aina välillä asiantuntijat tuovat varovasti esiin sen vaihtoehdon, että jos rajoituksen purevat liian tehokkaasti, ei virustartuntaa saa tarpeeksi moni, eikä laumaimmuniteettia synny. Silloin olemme kusessa ensi vuonna, sillä palatessaan virus voi olla vielä voimakkaampi.
Rajoitusten asettaminen ja niiden noudattaminen on tasapainoilua kahden ääripään välillä. Joidenkin pitää sairastua, toivottavasti terveiden ja vahvojen, mutta riskiryhmät pitäisi suojata sataprosenttisesti.
Lapset ja nuoret eivät yleensä sairastu vakavasti koronasta. Heillä on siinä jokin rakenteellinen, verenkiertoon liittyvä etu jota en nyt muista tarkemmin vaikka luin siitä. Tästä syystä koulujen sulkeminen on hyvin kyseenalainen rajoitustemppu.