Koronavirus - seuraavat oikeat toimenpiteet

Koronaviruksen kannalta seuraavat toimenpiteet tarvitaan:
1. Kaikki liikenne poikki toistaiseksi Ruotsiin ja Venäjään päin; näistä tulee tartuntoja varmasti hallitsemattomasti
2. Nykyiset rajoitteet pidetään voimassa ainakin syyskuun loppuun saakka.
3. Yhtään ulkomaalaista työntekijää ei oteta nyt Suomeen, jokainen on potentiaalinen riski taudin kannalta, ja se että tätä ulkomaalaisten hankintaa tehdään vain siksi että saadaan palkat Suomessa mahdollisimman alas on jokainen järkevä ihminen ymmärtänyt jo kauan sitten, ei tämä liity mitenkään työvoimapulaan...
4. Kouluja ja päiväkoteja ei avata, missään tapauksessa ennen syksyä - lapseni eivät ole päivääkään edellä mainituissa
5. Etäopetusta voidaan jatkossa käyttää muutenkin monessa asiassa, se on uusi tapa toimia ja sopii moneen työhön, kouluun jne. ja enää ei tarvita perinteistä mallia missä joku seisoo valvomassa takanasi koko ajan... Hyvä esimerkki oli että eskarin oppilaita oli oppinut täällä lukemaan heti kun olivat jonkin aikaa poissa koulusta... että näin
6. Tehdään tarvittaessa vielä lisää rajoituksia, ei poisteta niitä

Tällä suunnitelmalla liikkeelle, voin alkaa toivomuksien perusteella Pääministeriksi :)
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


uusi_aamu1 kirjoitti:

Koronaviruksen kannalta seuraavat toimenpiteet tarvitaan:
1. Kaikki liikenne poikki toistaiseksi Ruotsiin ja Venäjään päin; näistä tulee tartuntoja varmasti hallitsemattomasti
2. Nykyiset rajoitteet pidetään voimassa ainakin syyskuun loppuun saakka.
3. Yhtään ulkomaalaista työntekijää ei oteta nyt Suomeen, jokainen on potentiaalinen riski taudin kannalta, ja se että tätä ulkomaalaisten hankintaa tehdään vain siksi että saadaan palkat Suomessa mahdollisimman alas on jokainen järkevä ihminen ymmärtänyt jo kauan sitten, ei tämä liity mitenkään työvoimapulaan...
4. Kouluja ja päiväkoteja ei avata, missään tapauksessa ennen syksyä - lapseni eivät ole päivääkään edellä mainituissa
5. Etäopetusta voidaan jatkossa käyttää muutenkin monessa asiassa, se on uusi tapa toimia ja sopii moneen työhön, kouluun jne. ja enää ei tarvita perinteistä mallia missä joku seisoo valvomassa takanasi koko ajan... Hyvä esimerkki oli että eskarin oppilaita oli oppinut täällä lukemaan heti kun olivat jonkin aikaa poissa koulusta... että näin
6. Tehdään tarvittaessa vielä lisää rajoituksia, ei poisteta niitä

Tällä suunnitelmalla liikkeelle, voin alkaa toivomuksien perusteella Pääministeriksi :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu