Harva meistä miehistä on syntyny kultalusikka suussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä kultaista lusikkaa vois sit myöhemmin saada. Se vaan vaatii paljon työtä ja pitää muistaa myös, että turpaan tulee varmasti. Juju on siinä, että kun turpaan tulee tarpeeks monta kertaa, niin jossain vaiheessa ei enää välitä niin paljoo. Siinä vaiheessa alkaa olla jo voitolla.
Toinen totuus on se, että baarista ei kannata etsiä mitään vakavaa. Tän kun pitää mielessä, niin se vakavampi juttu on helpompi löytää. Toisaalta siinä samalla hyötyy myös toisella saralla. Eli seksiä saa muutoinkin, kuin parisuhteessa.
Olin pääsiäisen aikoihin kahtena iltana baarissa. Ensimmäisellä kerralla lähes onnistuin pokaamaan naisen. Toisena iltana onnistuin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.