Näen kamalan unen, joka ei loppunut millään

En yleensä näe painajaisia ja nytkään ei ollut mitään syytä nähdä painajaisia. Silti näin unen, jossa oli kolme riivaajaa - mies, jonka kasvot olivat ruttoiset ja se ryömi kuin käärme minua kohti koskettamatta. Toinen oli karhunkasvoinen ja kolmas oli jokin kissan ja koiran sekoitus. Nämä kaksi pysyttelivät pesässään, mutta tämä kolmas tuli kohti ja rukoilin kunnes jokin eläin - kissamainen - hyökkäsi sen silmille ja se perääntyi . Sen jälkeen huomasin, että oli syttymässä sota - itä ja länsi sotivat ja tuo ruttokasvoinen nauroi. Hyi en ole eläessään nähnyt noin kamalaa unta - vieläkin ahdistaa.
632458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

niin karhulla yleensä tarkoitetaan Venäjää. Ruttokasvoinen mies voisi olla vihtahousu itse.

Äänestä
  • Itse uskon, että joskus näillä unilla on merkitys. Tosin en ole vastaavaa nähnyt ikinä.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Itse uskon, että joskus näillä unilla on merkitys. Tosin en ole vastaavaa nähnyt ikinä.

    Ollut liian lähellä nauruherätyxen?

    Oletko kenties saamassa henkien erottamisen armolahjaa, johon tuo henkien näkeminen viittaa?

    Oletko kiinnostunut henkien näkemisestä ja erottelukyvystä?

    Oletko käynyt toronttokokouksissa?

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Ollut liian lähellä nauruherätyxen?

    Niin naura sitten. En ole pyytänyt ivaa sinulta enkä muiltakaan. Kai tällä palstalla on oikeitakin uskovia, jotka ymmärtävät mistä voisi olla kysymys.

    Äänestä

  • viittaa kirjoitti:

    En ole käynyt psykologillakaan - varmaan joku ehdottaa sitäkin.

    Äänestä

  • Aivan kuin se paholainen olisi ollut niiden otusten hoitaja tai jotain. Ja mikä oli se kissaeläin, joka hyökkäsi. Mikä voisi olla tällaisen unen vertauskuva.

    Äänestä

  • Jos sinua naurattaa kirjoitti:

    Niin naura sitten. En ole pyytänyt ivaa sinulta enkä muiltakaan. Kai tällä palstalla on oikeitakin uskovia, jotka ymmärtävät mistä voisi olla kysymys.

    Olin kyllä aivan varma että aloitus oli provo, mutta ketjun lisääntyessä huomaan, että olit tosissasi.
    Pyydän anteeksi jos osaltani loukkasin tunteitasi!

    Mutta luulisin tuon unesi merkitsevän vain sitä, että uskonasiat ovat sinulle sydämenasioita ja alitajuntasi tuo esiin tuollaisia kauhukuvia?
    Mitä ikinä tuleekaan tapahtumaan, muista että Jeesus on luvannut olla kanssamme -koko matkan:)
    Ei tarvitse pelätä karhuja, sen enempää kuin Venäjääkään!

    Äänestä

  • ReaStr kirjoitti:

    Joskus asiat, joita tapahtuu, ovat pelottavia ja ihmisenä haluaisi aina selityksen asioille, jotta niitä ymmärtäisi. Siunausta sinulle.

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Ollut liian lähellä nauruherätyxen?

    Että otit sen ivana? Katsos mä olen ite ollut joskus pulassa paholaisen kanssa! Ja olen nähnyt just tommoisia unia varotuxsexi että nyt on asiat pieleen mennyt! Ja on täytynyt sanoa itseni irti Jeesuxen Nimeessä! Siit sopasta tai väärästä taikinasta! Niin mulle on palautunut rauha ja unet häipynyt! Sanon tän rohkaisemassa sua jos nä unet jatkuu eikä tuhoaxeen sua! Anteex! Ole siunattua rakas!

    Äänestä

  • viittaa kirjoitti:

    Oletko kenties saamassa henkien erottamisen armolahjaa, johon tuo henkien näkeminen viittaa?

    Oletko kiinnostunut henkien näkemisestä ja erottelukyvystä?

    Oletko käynyt toronttokokouksissa?

    eivätkä mitkään tuollaiset..ei pidä harhautua noille poluille. Tässähän on puhuttu profetioista ja unista. Minä en halua tutustua tarkemmin mihinkään henkiennäkemisjuttuihin.

    Äänestä

  • Angelotta kirjoitti:

    paikkaan - tarkoitin tuonne alemmaksi sille torontolaisfanille

    Äänestä

olet käynyt helluntailaisten kokouksissa?

Äänestä
  • Tulihan se vanha klisee lopulta sieltä!
    "Taustatiedon" viestiin asti piti selata ennen kuin löytyi:)

    Oletko koskaan ajatellut mitä muut ajattelevat noista viesteistäsi, jotka kaikki jo ennalta tietävät, joissa ei ole ollut mitään uutta vuosiin...?

    Äänestä

  • luulin jo kirjoitti:

    Tulihan se vanha klisee lopulta sieltä!
    "Taustatiedon" viestiin asti piti selata ennen kuin löytyi:)

    Oletko koskaan ajatellut mitä muut ajattelevat noista viesteistäsi, jotka kaikki jo ennalta tietävät, joissa ei ole ollut mitään uutta vuosiin...?

    en vastannut tuohon kysymykseen, sillä en halua tälle palstalle välttämättä kertoa itsestäni kaikkea - kun täällä on muitakin kuin uskovia. Yksi syy siihen, miksi en ole rekisteröitynyt. Haluan kertoa kyllä tunnoistani ja luen mielelläni asiallisia vastauksia ja mietteitä. Pelkään vain, että jos rekisteröityy nimimerkillä esim. saa kaikenmaailman vihaajat kimppuunsa.

    Äänestä

  • mikä tämä nyt oli kirjoitti:

    Vai et ymmärtänyt?!
    No väännetään sit rautalangasta!

    Tarkoitin sitä, että aina kun joku kertoo jostain unesta, tai yliluonnollisesta, tai Jumalasta, tai Jeesuksesta, tai parantumisesta,tai helluntailaisista, tai uskosta, tai,tai,tai...

    Niin aina jonkun pitää olla nälvimässä "oletko hihhuli?", "Olet hoidon tarpeessa", "Otahan ne päivälääkkeesi", "Toi on taikauskoa" jnejnejne...

    Kuka jaksaa kirjoitella samoja fraaseja vuodesta toiseen???!!
    Mikä saa motivoimaan sellaiseen?
    Vaikea uskoa, että täällä kaikki kirjoittelevat ovat jotain tero 12-w...mutta siltä se vaan näyttää kun näitä SUURIA viisauksia (0fraaseja)lukee:(((

    En ole tuo taustatietotyyppi . Pitäisi varmaan ottaa joku nimimerkki. En ymmärtänyt vaan miksi tuo taustatietokaveri oli niin paha juttu.

    Äänestä

  • luulin jo kirjoitti:

    Vai et ymmärtänyt?!
    No väännetään sit rautalangasta!

    Tarkoitin sitä, että aina kun joku kertoo jostain unesta, tai yliluonnollisesta, tai Jumalasta, tai Jeesuksesta, tai parantumisesta,tai helluntailaisista, tai uskosta, tai,tai,tai...

    Niin aina jonkun pitää olla nälvimässä "oletko hihhuli?", "Olet hoidon tarpeessa", "Otahan ne päivälääkkeesi", "Toi on taikauskoa" jnejnejne...

    Kuka jaksaa kirjoitella samoja fraaseja vuodesta toiseen???!!
    Mikä saa motivoimaan sellaiseen?
    Vaikea uskoa, että täällä kaikki kirjoittelevat ovat jotain tero 12-w...mutta siltä se vaan näyttää kun näitä SUURIA viisauksia (0fraaseja)lukee:(((

    milloin olet käynyt viimeksi helluntailaisten kokouksessa?

    mikä siinä on epäasiallista?

    Äänestä

  • mielestäni kirjoitti:

    seurakuntalainen - olen käynyt aika monissa paikoissa - moneen eri aikaan. En ole käynyt Helluntaiseurakunnan kokouksissa 20 vuoteen, mutta korjataan asia kunhan sopiva aika löytyy. Oman seurakunnan tilaisuuksissa olen kyllä käynyt. En ole Jehovalainen.

    Äänestä

  • mielestäni kirjoitti:

    milloin olet käynyt viimeksi helluntailaisten kokouksessa?

    mikä siinä on epäasiallista?

    jossa jopa on asiallista keskustelua. Vrt. noihin muihin palstoihin. Onhan täälläkin joskus provoja tyyppejä mutta täällä jopa saa hengenravintoakin kun osaa poimia jyvät akanoista.Mun pitäis keksiä itselleni, joku nimimerkki, ettei mua sotkettais mihinkään provoon.

    Äänestä

--ja mene päiväunille, eiköhän se siitä:)

Äänestä

Unet on unia! Niitä näkee jos jonkinlaista. Eikä suurimmalla osalla ole mitään merkitystä. Raamatussa näki Joosef ja Daniel sellaisa unia, joilla oli merkitystä! Lepää ihan rauhassa ja unohda tuollaiset painajaisunet!

Äänestä

panevat miettimään, että entäpäs, jos ne toteutuvatkin jollakin tavalla - tapahtuukin jotakin kamalaa. Uskovissa tuttavissani on joitakin, joiden unet ovat olleet merkityksellisiä. En kyllä sellaista armolahjaa edes haluaisi. Taidan olla liian herkkä moiseen.

Äänestä

Voisiko unesi olla varoitus uskonsuunnasta, johon jotenkin liityt?

Äänestä
  • ehdotus -mihin perustat väitteesi.

    Äänestä

  • osastollesi.

    Äänestä

ovat nähneet enneunia ja profetioita, varmaan nekin, jotka eivät kuulu seurakuntaan. Aika näyttää ovatko unet tulevaa vai pahaa unta.

Äänestä
  • enneunia siis profetioita. Onko tällainen yleistä. Annetaanko tällainen lahja niille, jotka haluavat vai saako ihminen haluamattaan eikä pääse eroon lahjastaan vaikka haluaisi. Minä en ainakaan haluaisi olla painajaisissa mukana.

    Äänestä

  • Angelotta kirjoitti:

    enneunia siis profetioita. Onko tällainen yleistä. Annetaanko tällainen lahja niille, jotka haluavat vai saako ihminen haluamattaan eikä pääse eroon lahjastaan vaikka haluaisi. Minä en ainakaan haluaisi olla painajaisissa mukana.

    Olen nähnyt enneunia mm. Myyrmäen pommi-iskun näin ennakolta ja jopa ajankohdan milloin tapahtuisi. En nähnyt päivämäärää vaan sen hetken missä itse silloin olisin ja mitä juuri sillä hetkellä tekisin. Näin unen kahteen kertaan. Kerroin vaimolleni unen ja uni vaivasi minua koko aamupäivän, mutta sitten unohtui kaikessa kiireessä.
    Kun pommi-isku sitten tapahtui, olin ulkomailla työmatkalla ja muistin uneni.
    Nähtyäni unen, en tajunnut, että kyseessä voisi tosiaankin olla todellinen tapahtuma, enkä tunnistanut ko. kauppakeskusta kun en ole siellä muistaakseni koskaan asioinut. Ja kukapa minua olisi uskonut jos olisin marssinut poliisiasemalle ja sanonut, että kohta paukkuu! Valkotakkisten setien luokse olisivat vieneet. No ehkeivät sentään, sillä olen ollut krp:n kanssa jonkin verran tekemisissä - alkaen vuodesta 2001 kun aloin osin ammattini takia yksityisesti tutkia Suomen tunnetuinta kolmosmurhaa ja rukoilla sen selviämistä....

    Imoitin tällä palstalla noin kaksi kuukautta sitten erään uneni terroriteosta joka ainakaan vielä ei ole tapahtunut ja olenkin nyt rukoillut ettei tapahtuisikaan. Virheistään oppii.

    Äänestä

  • king-david kirjoitti:

    Mitä ilmeisemmin olet saanut sisällesi tietäjähengen.

    Mene luotettavan sielunhoitajan ja papin puheille tietäjähengen karkottamiseksi.

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Kyllä nämä enneunet ja profetiat tulevat Jumalalta. JOs kyseessä olisi joku pahanhenki - hän tuottaisi pahaa ympärilleen. Kyse on varmasti varoituksesta jumalattomille.

    pakanauskontojen heiniä eivätkä kuulu kristinuskoon. Usko on vahva ase pahaa vastaan ja uskon, että Jumala haluaa muistuttaa meitä näillä unilla ja profetioilla siitä, että paha ei ole kuollut vaan on elossa ja yrittää vahvistua. Hän varoittaa meitä, ettemme unohtaisi.

    Äänestä

  • Angelotta kirjoitti:

    Kyllä nämä enneunet ja profetiat tulevat Jumalalta. JOs kyseessä olisi joku pahanhenki - hän tuottaisi pahaa ympärilleen. Kyse on varmasti varoituksesta jumalattomille.

    puuttumatta asiaan. tietäjähenki on "Raamatullinen" henki, niitä esiintyy juuri uskonlahkoissa ja muissa henkien gnostilaisissa uskonsuuntauksissa, joita tämä aika on täynnä, tietäjähenget ilmoittavat asioita, kuten ihmisten yksityiselämästä, sairauksia jne. tietoja, mainintoja löytyy apostolien teoista. kaikki mitä oli silloin on myös tänä päivänä. valkeuden enkeli Lusifer kyllä tietää menneisyytesi ja hyvin pitkälle tulevaisuuden tapahtumat etukäteen, olihan se korkein luotu olento.

    oikeissa profetioissa profeetta meni varoittamaan kansaa.

    Äänestä

  • ennalta kirjoitti:

    jos joku näkee tahtomattaankin unen tulevasta tuhosta tai muusta asiasta, on hän tietäjähengen vallassa? No kuka tällaisessa seurakunnassa saa puhua, ettei tule syytetyksi riivatuksi...onpas outo katsomus. Missä seurakunnassa puhutaan tietäjähengistä? Ei ainakaan minun tuntemissani. Enkä ole nähnyt riivattuja, jotka olisivat jonkun henkiolennon vallassa puhumassa höpöjä.

    Äänestä

  • king-david kirjoitti:

    Olen nähnyt enneunia mm. Myyrmäen pommi-iskun näin ennakolta ja jopa ajankohdan milloin tapahtuisi. En nähnyt päivämäärää vaan sen hetken missä itse silloin olisin ja mitä juuri sillä hetkellä tekisin. Näin unen kahteen kertaan. Kerroin vaimolleni unen ja uni vaivasi minua koko aamupäivän, mutta sitten unohtui kaikessa kiireessä.
    Kun pommi-isku sitten tapahtui, olin ulkomailla työmatkalla ja muistin uneni.
    Nähtyäni unen, en tajunnut, että kyseessä voisi tosiaankin olla todellinen tapahtuma, enkä tunnistanut ko. kauppakeskusta kun en ole siellä muistaakseni koskaan asioinut. Ja kukapa minua olisi uskonut jos olisin marssinut poliisiasemalle ja sanonut, että kohta paukkuu! Valkotakkisten setien luokse olisivat vieneet. No ehkeivät sentään, sillä olen ollut krp:n kanssa jonkin verran tekemisissä - alkaen vuodesta 2001 kun aloin osin ammattini takia yksityisesti tutkia Suomen tunnetuinta kolmosmurhaa ja rukoilla sen selviämistä....

    Imoitin tällä palstalla noin kaksi kuukautta sitten erään uneni terroriteosta joka ainakaan vielä ei ole tapahtunut ja olenkin nyt rukoillut ettei tapahtuisikaan. Virheistään oppii.

    Ihailen rohkeuttasi. Siunausta

    Äänestä

  • Angelotta kirjoitti:

    jos joku näkee tahtomattaankin unen tulevasta tuhosta tai muusta asiasta, on hän tietäjähengen vallassa? No kuka tällaisessa seurakunnassa saa puhua, ettei tule syytetyksi riivatuksi...onpas outo katsomus. Missä seurakunnassa puhutaan tietäjähengistä? Ei ainakaan minun tuntemissani. Enkä ole nähnyt riivattuja, jotka olisivat jonkun henkiolennon vallassa puhumassa höpöjä.

    Raamatun mukaan kaikki hengen puhe ja ilmenemismuodot tulee koetella aina.

    Ohessa hyvä opas, kuinka käytännössä toimitaan.

    http://www.niksula.cs.hut.fi/~ahuima/toronto/trust.html

    Äänestä

  • 1.Joh.4:1-3 kirjoitti:

    Raamatun mukaan kaikki hengen puhe ja ilmenemismuodot tulee koetella aina.

    Ohessa hyvä opas, kuinka käytännössä toimitaan.

    http://www.niksula.cs.hut.fi/~ahuima/toronto/trust.html

    eivätkä mitkään tuollaiset..ei pidä harhautua noille poluille. Tässähän on puhuttu profetioista ja unista. Minä en halua tutustua tarkemmin mihinkään henkiennäkemisjuttuihin.

    Äänestä

  • Angelotta kirjoitti:

    eivätkä mitkään tuollaiset..ei pidä harhautua noille poluille. Tässähän on puhuttu profetioista ja unista. Minä en halua tutustua tarkemmin mihinkään henkiennäkemisjuttuihin.

    Johannes puhuu nimenomaa uskoville seurakuntalaisille sanomalla:

    "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta, sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan." (1.Joh.4:1)

    Äänestä

  • Angelotta kirjoitti:

    Ihailen rohkeuttasi. Siunausta

    Osasin ennakoida sen loan mitä tällä palstalla heitetään ihmisen naamalle jos uskaltaa jotain ilmottaa tai julki tuoda. Toki on olemasssa tietäjähengen mahdollisuus - sitä ei aivan tyystin kannata kieltääkään. Kuitenkin tunnustan Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan pojaksi joka on kuollut puolestani ja olen ottanut Jeesuksen sovitustyön vastaan jo kaksikymmentä vuotta sitten ja elän uskossa ja laitan uskoni käytäntöön joka päivä. Synnitön en ole mutta kilvoittelen ja haluan elää lähellä Vapahtajaani päivittäin. Minulla on myös Jumalan Valtakunnan työkutsu 15 vuoden takaa ja uskon sen päivän olevan hyvin lähellä jolloin sen kaytäntöönpano tapahtuu. 15 vuotta olen ollut kovassa koulussa - vapaaehtoisesti; Herra tosin ilmoitti, että koulutusvaihe on kova, mutta nuorena miehenä olin sen verran naivi, että en osannut arvatakaan miten lujille koulu ottaisi. Jos joku kysyy mitä se koulu oli tai on niin vastaan, että pääosin erämaakoulutusta. Onneksi keitaitakin on matkan varrelle osunut sillä muutoin tätä ei olisi jaksanut.

    Laitoinpa kuitenkin omallla nimimerkilläni tämän asian mistä aiemmin olen "feikkinimimerkillä" kertonut.

    Äänestä

  • uskossa kirjoitti:

    Johannes puhuu nimenomaa uskoville seurakuntalaisille sanomalla:

    "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta, sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan." (1.Joh.4:1)

    ja pysyn. Mutta en tietäjähenkiolentojen uskossa todellakaan.

    Äänestä

  • uskossa kirjoitti:

    Johannes puhuu nimenomaa uskoville seurakuntalaisille sanomalla:

    "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta, sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan." (1.Joh.4:1)

    olla sit tuo jae opittu niin ,että unissaankin kaikki osaa.
    Nykyään ei muuta tehdäkkään kuin arvostellaan.
    Ihminen kun tulee uskoon niin onneksi hän toivon mukaan rakastuu Jeesukseen eikä ensi askelistaan lähtien ala arvostelemaan sisaria ja veljiä.
    Olet varmaan ehtinyt vaihtaa seurakuntaakin,meinaan jos oikein kauan samoja arvostelee niin on mukava uuteen porukkaan mennä arvosteleen.
    Syyksi,eivät heti väsy sinun arvosteluusi.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut sisarien ja veljien arvostelu, vaan HENKIEN koettelu (1.Joh.4:1-3). Se on aivan eri asia. Koetelkaa kaikki, sanoo Raamattu.

    Esim. kieliä puhuva henki keskeytetään ja hengeltä kysytään: Tunnustatko nyt minun kauttani puhuva henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?

    Oletko koskaan tehnyt tuota koetta? Vai puhutko yleensä kielillä?

    Äänestä

  • king-david kirjoitti:

    Osasin ennakoida sen loan mitä tällä palstalla heitetään ihmisen naamalle jos uskaltaa jotain ilmottaa tai julki tuoda. Toki on olemasssa tietäjähengen mahdollisuus - sitä ei aivan tyystin kannata kieltääkään. Kuitenkin tunnustan Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan pojaksi joka on kuollut puolestani ja olen ottanut Jeesuksen sovitustyön vastaan jo kaksikymmentä vuotta sitten ja elän uskossa ja laitan uskoni käytäntöön joka päivä. Synnitön en ole mutta kilvoittelen ja haluan elää lähellä Vapahtajaani päivittäin. Minulla on myös Jumalan Valtakunnan työkutsu 15 vuoden takaa ja uskon sen päivän olevan hyvin lähellä jolloin sen kaytäntöönpano tapahtuu. 15 vuotta olen ollut kovassa koulussa - vapaaehtoisesti; Herra tosin ilmoitti, että koulutusvaihe on kova, mutta nuorena miehenä olin sen verran naivi, että en osannut arvatakaan miten lujille koulu ottaisi. Jos joku kysyy mitä se koulu oli tai on niin vastaan, että pääosin erämaakoulutusta. Onneksi keitaitakin on matkan varrelle osunut sillä muutoin tätä ei olisi jaksanut.

    Laitoinpa kuitenkin omallla nimimerkilläni tämän asian mistä aiemmin olen "feikkinimimerkillä" kertonut.

    Ihmisen tunnustuksilla ei ole merkitystä, kun henkiä koetellaan.

    Äänestä

  • uskon kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut sisarien ja veljien arvostelu, vaan HENKIEN koettelu (1.Joh.4:1-3). Se on aivan eri asia. Koetelkaa kaikki, sanoo Raamattu.

    Esim. kieliä puhuva henki keskeytetään ja hengeltä kysytään: Tunnustatko nyt minun kauttani puhuva henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?

    Oletko koskaan tehnyt tuota koetta? Vai puhutko yleensä kielillä?

    kun sanoin ,että tänä päivänä arvostellaan liikaakin ja se ei ole ollut hyödyksi seurakunnalle sen enepää kuin hengellisyydelle.
    Monilta on henki kuollut arvostellessa hengettömyyttä ja ettei puhuja ollut oikeassa hengessä.
    Katsos kun arvostelet niin joskus voi mölyt pitää omana tietona.
    Yleensä puhun kielillä yksin,vaan toisaalta nöyrryn sanan alle, että ei sammuteta henkeä.
    Tottahan on ettei kaikki ole herrasta ja meidän tulee ottaa se mikä on hyvää ,jätetään se pois mikä on vähemmän terveellistä.

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    Ihmisen tunnustuksilla ei ole merkitystä, kun henkiä koetellaan.

    kait tietää mikä on ravitsevaa.
    Käytkö kokouksissa sen takia,että saat arvostella henkiä???
    Minä en.
    Voisin paremminkin sanoa,että tahdon oppia ja kuulla herran ääntä,siis yhdessä sisarien ja veljien kanssa saamme kohdata Herran ja hänen armonsa.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    kun sanoin ,että tänä päivänä arvostellaan liikaakin ja se ei ole ollut hyödyksi seurakunnalle sen enepää kuin hengellisyydelle.
    Monilta on henki kuollut arvostellessa hengettömyyttä ja ettei puhuja ollut oikeassa hengessä.
    Katsos kun arvostelet niin joskus voi mölyt pitää omana tietona.
    Yleensä puhun kielillä yksin,vaan toisaalta nöyrryn sanan alle, että ei sammuteta henkeä.
    Tottahan on ettei kaikki ole herrasta ja meidän tulee ottaa se mikä on hyvää ,jätetään se pois mikä on vähemmän terveellistä.

    Sanoit, että puhut kieliä yksinäsi. Oletko koetellut tuota äänielimiäsi käyttävää henkeä, kuten Raamattu neuvoo ja kehottaa tekemään?

    Miten monta vuotta olet kuvitellut "henkeä" apostolisen ajan Hengeksi? jollet ole sitä koskaan koetellut ja varmistanut asiaa?

    Miten on mahdollista koetella henkeä unessa. Jos Jumala on päättänyt viisaudessaan antaa varoitukseksi ihmisille unessa asioita, niin vähän on vaikeaa koetella unessa onko kyseessä oikeasti Herramme vai joku muu.

    Kyse oli kieliä puhuvasta hengestä, joka tulee aina koetella.

    Mistä tiedät tuleeko uni Jumalasta, vai vain omasta alitajunnasta, kuten unet yleensä nousevat?

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    Sanoit, että puhut kieliä yksinäsi. Oletko koetellut tuota äänielimiäsi käyttävää henkeä, kuten Raamattu neuvoo ja kehottaa tekemään?

    Miten monta vuotta olet kuvitellut "henkeä" apostolisen ajan Hengeksi? jollet ole sitä koskaan koetellut ja varmistanut asiaa?

    on jopa arvostella minun ja Jumalini väliset keskustelut,kun noin kiinnostunut olet.
    Uskon itse kun kielin rukoilen Jumalani edessä ,että tuo Henki on se HENKI jonka olen saanut,kun sain pyhän hengen kasteen.
    Mulle ei muuten rukoillessa tuu mieleen tuollasia asioita ,että onko tää nyt paavalin opetuksen mukainen henki vai meidän oppimme mukaista.
    Katsos kun kielillä puhun yksinäni Jumalan edessä en ole nähnyt tarpeelliseksi,esim. kasetille ottamaan ja sit tutkimaan oliko raamatullista vai ei.
    Sinä saat toimia minun puolestasi toisella tapaa,voit vaikka vanhimmiston ottaa ovelle ja kysellä perästä oliko saatanan henki vai oliko Jumalasta.

    Et näköjään suostu koettelemaan kieliä puhuvaa henkeä, joten se on kyllä yksi hälyyttävä viesti.

    Älä anna koettelemattoman hengen käyttää äänielimiäsi puheen muodostamiseen, kun et edes ymmärrä mitä olet puhumassa.

    kuka tutkii tai ymmärtää henkilöä kun hän rakentaa itseään tai puhuu salaisuuksi Isälle .
    Sinuna kehoitan siksi aikaa ottamaan avio puolisosi jumalaksi,kuin saat oikean mielen laadun ja ymmärryksen Jumalaan ja Hänen Henkeensä.
    Oletko epäilevä Tuomas vai puuttuuko sinulta elävä usko Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.
    Älä koroita itseäsi Jumalaksi.
    Jumalalla on melko paljon mahdollisuuksia, eiköstä???

    tarjoilee niitä Raamatun lauseita :-D

    1.Korinttolaiskirje:

    14:1 Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.

    14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.

    14:3 Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi.

    14:4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.

    Rukoile vaan edelleen,lisää Hengen voimaa

    11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    kuka tutkii tai ymmärtää henkilöä kun hän rakentaa itseään tai puhuu salaisuuksi Isälle .
    Sinuna kehoitan siksi aikaa ottamaan avio puolisosi jumalaksi,kuin saat oikean mielen laadun ja ymmärryksen Jumalaan ja Hänen Henkeensä.
    Oletko epäilevä Tuomas vai puuttuuko sinulta elävä usko Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.
    Älä koroita itseäsi Jumalaksi.
    Jumalalla on melko paljon mahdollisuuksia, eiköstä???

    Älä anna koettelemattoman hengen rakentaa itseäsi ja käyttää äänielmiäsi. Sen saa kyllä helposti pois kysymällä kieltä ja yleensä samoja sanojja ja tavuja hokevalta hengeltä: Tunnustatko nyt minun kauttani kieliä puhuva henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?

    Jeesuskin sanoi, että älkää turhia hokeko, vaan te kun rukoilette, niin menkää kammioonne, sulkekaa ovenne ja rukoilkaa näin: "Isä meidän, joka olet taivaassa....

    Äänestä

on lähtenyt aika omituisille urille tuosta alkuperäisestä aiheesta. Ehkäpä unet ovat sielumme silmät tai Jumalan sanoja - kuka tietää. Rukoillaan, ettei pahaa tapahtuisi.

Äänestä

Se oli varoitusuni.
Ne kolme olivat riivaajia, kiusauksia. Yksi tuli sinua kohti, mutta ei koskettanut, koska Juudan leijona hyökkäsi ja karkotti sen. Suojasi sinut.
Ja sota... se käydään idän ja lännen välillä... sillä niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas Hän siirtää meistä meidän rikkomuksemme.
Se ahdistus tuli siitä, kun sinulle näytettiin synnin todellinen olemus, sen iljettävyys.
Mutta huomaa, olet turvassa, vaikka sota syntiä vastaan on käynnissä koko ajan.

Äänestä
  • Helppo ennustaa että sota käydään idän ja lännen välillä siihen ei paljon profeettaa tarvita vai olisko poh ja etelä.Kyllä tällaset sensaatiohakuiset uutiset saavat paljon lukijoita te ootte sairasta porukkaa.Näyt kuuluu ilmoittaa ensin seurakunnassa minun ymmärtääkseni.

    Äänestä

  • minä iha ite kirjoitti:

    Helppo ennustaa että sota käydään idän ja lännen välillä siihen ei paljon profeettaa tarvita vai olisko poh ja etelä.Kyllä tällaset sensaatiohakuiset uutiset saavat paljon lukijoita te ootte sairasta porukkaa.Näyt kuuluu ilmoittaa ensin seurakunnassa minun ymmärtääkseni.

    " Minä ihan itelle":
    Käydään toki sotaa idän ja lännen välillä.
    Mutta käydään sotaa ihmisen sisimmässä, sitä tarkoitin.
    Onhan se itsestäänselvää.
    Kun kerran alkup. kirj. kyseli yleisesti unensa tulkintaa täältä keskustelupalstalta, joka lienee myös jonkinsortin "hengellinen foorumi", niin minä arvioin hänen unensa näin.
    Eikähän ne ihmiset sen kummempaa sorttia ole seurakunnissakaan, sielläkin ollaan viisaita ja tyhmiä, tietäväisiä ja tietämättömiä.
    Se on sitten unennäkijän omassa harkinnassa, pitääkö sitä oikeana. Aika näyttää sen. Niin se on kaikissa profetioissa ja näyissä.
    Joku tuossa unen " tulkinnassani" sinua ärsyttää, mutta sinulle se ei ollutkaan tarkoitettu vaan alkuperäiselle.
    Ei edellisessä viestissäni ollut mitään sensaationhakua, ja mieleltäni olen suht normaaliksi ympäristöni todennut, en ole mainitsemaasi "sairasta porukkaa". Mitä se yleensä tarkoittaa sinun mittapuussasi? Minä en tiedä.
    Mutta oikein on, että kaikki näyt, profetiat ja unet kuuluu arvostella. Sinähän älykkäänä ihmisenä sen nyt sitten teit, vaikka viestini oli alkup. tarkoitettu. Kaikkea hyvää kuitenkin viisammalle!

    Äänestä

Onko unista ja ennustuksista tullut uusi oppi helluntaiherätyksen piirissä. ennen sanottiin, että vain Raamattu on ohjenuora, jota seurataan? Tällä kysymyksellä en tee pilkkaa, vaan olen todella huolestunut helluntaiherätyksen tilasta!

Äänestä
  • Jumala sinua jos kuvittelet yhden kysyjän perusteella rakentavasi kuvan helareista.
    Tuu jengiin takasin,niin saat ajankohtaisen ja aidon tiedon "kotonasi"

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    Jumala sinua jos kuvittelet yhden kysyjän perusteella rakentavasi kuvan helareista.
    Tuu jengiin takasin,niin saat ajankohtaisen ja aidon tiedon "kotonasi"

    Minä en ole koskaan kuulunut mihinkään jengiin, enkä siis aio liittyä mihinkään edelleenkään. Onko helarisrk nykyisin jengi?! Ja todelakin Herra on minut armahtanut jo kauan sitten. Kuljen Hänen kanssaan ja kuuntelen vain Hänen johtoaan!

    Äänestä

Paha ja synninturmelema luikertelee elämääsi, kuitenkaan saamatta sinua valtaansa.
Maailma ja ne jotka sinä tunnet, eivät sinua auta.
Sinussa oikea ja väärä taistelevat, mutta rukouksesi tuo avun.

Äänestä

Vastaus unellesi. Ketään täällä ei voi tulkita untasi oikein. Vain Jumalalla on vastaus sinulle uneesi, jos unesi tarkoitti jotain asiaa elämässä.

Äänestä

se on suuri lahja nähdä unia, hengellinen lahja.
Täällä voidaan sanoa, että tuo ei ole Jumalasta.
Vaan tietäköön kaikki, jotka lukevat tätä sen voivan olla myös Jumalasta. Miettiköön myös, lopunajan tulemiseen liittyiviä kirjoituksia.
Kuka/ketkä tai mikä/mitkä ovat nuo Raamatussa kerrotut enkelit yms. joita/joista kirjoituksissa puhutaan? Se voit olla sinä tai joku muu, jonka Jumala on nimennyt tehtäväänsä julistaa lopun tulemista. Joten avaa sydämmesi kuulemaan Jumalasi puhetta sinulle, niin sinä pelastut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tulkitkaa minulle pyydän kirjoitti:

En yleensä näe painajaisia ja nytkään ei ollut mitään syytä nähdä painajaisia. Silti näin unen, jossa oli kolme riivaajaa - mies, jonka kasvot olivat ruttoiset ja se ryömi kuin käärme minua kohti koskettamatta. Toinen oli karhunkasvoinen ja kolmas oli jokin kissan ja koiran sekoitus. Nämä kaksi pysyttelivät pesässään, mutta tämä kolmas tuli kohti ja rukoilin kunnes jokin eläin - kissamainen - hyökkäsi sen silmille ja se perääntyi . Sen jälkeen huomasin, että oli syttymässä sota - itä ja länsi sotivat ja tuo ruttokasvoinen nauroi. Hyi en ole eläessään nähnyt noin kamalaa unta - vieläkin ahdistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu