SPR auttaa suomalaisia koronakriisin keskellä mutta Perusuomalaiset ja Ano Turtiainen määrittelivät SPR:n vihollisjärjestöksi, jonka voi tuhota.
- Ano Turtaiaisen kirjoitus loppuvuodelta 2015 oli yllytys tuhoamaan Suomen Punaisen Ristin toimipisteitä. (IL 15.04.19)
SPR auttaa suomalaisia koronakriisin keskellä
9
78
Vastaukset
- Anonyymi
Anoa häiritsee tuo sana ”punainen”. Mieluummin katselisi sellaista mustaa ristiä jossa olisi väkäset ristin päissä
- Anonyymi
Työmies on palkkansa ansainnut, vai mitä
https://www.iltalehti.fi/verot-2016/a/2016110122548715- Anonyymi
Näin on, Halla-ahokin tienasi huuteluillaan 106 000€ viime vuonna, eikä tehnyt muuta kuin istui posket punaisina ja niiskutti
- Anonyymi
Kivahan se on aloittaa rekatulla ja sitten anonyymisti sivupersoonat ottavat kantaa omaan aloitukseen. Sen verran tiuhaan nämä vastineet aloitukseen tulleet ettei epäselvää mistä kyse.
- Anonyymi
Että oikein SPR vuonna 2015 sitä sun tätä. Just joo.
No onneksi Perussuomalaiset ovat mukana tässä päivässä ja toimineet sen mukaisesti kulkutautikriisin saamiseksi ojennukseen hallitusta haastaen ja tarvittaessa myös tukien.
Tuloksena mm. tehohoitoa vaativien määrän lasku.
Koronavirus Suomessa: sairaala- ja tehohoidossa olevien määrä ei ole lisääntynyt moneen päivään:
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/94bda098-1ca1-466e-a55b-b467e901d013
Kiitos Persut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kiitos Persut.Ai jaa, että persujen ansioita on myös kuolleiden määrän kasvu, vai ovatko ne sitten ”vihervassujen” vika?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että oikein SPR vuonna 2015 sitä sun tätä. Just joo.
No onneksi Perussuomalaiset ovat mukana tässä päivässä ja toimineet sen mukaisesti kulkutautikriisin saamiseksi ojennukseen hallitusta haastaen ja tarvittaessa myös tukien.
Tuloksena mm. tehohoitoa vaativien määrän lasku.
Koronavirus Suomessa: sairaala- ja tehohoidossa olevien määrä ei ole lisääntynyt moneen päivään:
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/94bda098-1ca1-466e-a55b-b467e901d013
Kiitos Persut.2015/35000

Kiitos Persut.Perussuomalaiset eivät ole tehneet ensimmäistäkään päätöstä. Mutta ehdotuksia on tehty yhtä sun toista, kuten esimerkiksi SPR:n tuhoaminen.
Oletko todellakin sitä mieltä, että se on hyvä ehdotus? Sitähän tämä keskustelunavaus koskee.- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Perussuomalaiset eivät ole tehneet ensimmäistäkään päätöstä. Mutta ehdotuksia on tehty yhtä sun toista, kuten esimerkiksi SPR:n tuhoaminen.
Oletko todellakin sitä mieltä, että se on hyvä ehdotus? Sitähän tämä keskustelunavaus koskee.Persut ovat epäonnistuneet ja tyrineet jopa oppositioissa. Melkoinen saavutus??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5611923- 92934
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2757Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 69718
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65553