Mtv uutisoinnissa todella suuria virheitä

Miksi Anna Egutkina Mtv ei päivitä julkaisemiaan kopioituja uutisia niihin lukuihin jotka ovat sen hetkisiä eikä 1-2 viikon vanhoja. Mtv uutisissa on ollut todella paljon virheitä ja uutisointi muutenkin keskittynyt vain raatoihin. Onko uutistoimituksen vallannut raatokärpäset?

"Miksi koronatestaus onnistuu joissain maissa toisia paremmin? Saksa, Etelä-Korea ja Islanti testauksen huippumaita."

Esim. Italia on tehnyt uutisen julkaisu hetkellä 657.224 testiä väittämäsi on ainoastaan 200.000. Kun uutinen kertoo koronatestauksesta ja virhe on 457.000 kpl liian vähän. Ja muidenkin maiden faktat ovat jostain menneisyydestä. Olisiko aika puhua pomosi kanssa asiasta, onko järkeä julkaista kopioituja uutisia viikon kahden takaa vaihtamatta lukuja uutisen julkaisu päivän lukuihin. 11.4 ovat tehdyt testit Italiassa jo
963.473.

On suorastaan ala-arvoista uutisointia, Mtv;n raatokärpäsiltä
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Hoitaja kertoi Goldsteinille, että hän saisi poistua kotoa seitsemän päivää oireiden ilmaantumisen jälkeen. Lääkärintodistuksessa puolestaan puhuttiin 14 päivästä."

Mtv, onko käännetty googlella vai miten tuo teksti ontuu?

Äänestä

Jopa kymmenen prosenttia sairastanut jo koronan Uudellamaalla.
Mistähän iltalehti on luvut saanut. On kyllä todella todella suuri prosentti. Maissa missä epidemia on jyllännyt huomattavasti voimakkaammin ei kukaan kirjoittele moista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi Anna Egutkina Mtv ei päivitä julkaisemiaan kopioituja uutisia niihin lukuihin jotka ovat sen hetkisiä eikä 1-2 viikon vanhoja. Mtv uutisissa on ollut todella paljon virheitä ja uutisointi muutenkin keskittynyt vain raatoihin. Onko uutistoimituksen vallannut raatokärpäset?

"Miksi koronatestaus onnistuu joissain maissa toisia paremmin? Saksa, Etelä-Korea ja Islanti testauksen huippumaita."

Esim. Italia on tehnyt uutisen julkaisu hetkellä 657.224 testiä väittämäsi on ainoastaan 200.000. Kun uutinen kertoo koronatestauksesta ja virhe on 457.000 kpl liian vähän. Ja muidenkin maiden faktat ovat jostain menneisyydestä. Olisiko aika puhua pomosi kanssa asiasta, onko järkeä julkaista kopioituja uutisia viikon kahden takaa vaihtamatta lukuja uutisen julkaisu päivän lukuihin. 11.4 ovat tehdyt testit Italiassa jo
963.473.

On suorastaan ala-arvoista uutisointia, Mtv;n raatokärpäsiltä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu