Neuvokaa nyt te fiksummat likkaa Lahdesta

Anonyymi

Yritän ujuttaa tän niin lyhyeksi kuin pystyn. Yhdessä ollaan oltu jo pidemmän aikaa ja ollaan alle nelikymppisiä. Koskaan en ole antanut syytä mustasukkaisuuteen, enemmänkin vältellyt puhumista hänelle vieraiden miesten kanssa ettei mies saisi syytä olla mustasukkainen tai joutuisi pahoittamaan mieltään. Mies kertoo ettei luota siksi koska edellinen petti ja jätti. Itse kuitenkin nauttii naisten huomiosta ja antaa naisten istua syliin. Harmittelee usein ääneen miksi häntä ei kukaan tule viihteellä pokaamaan eikä näe että mua lähinnä ahdistaa kun miehet lähentelee ja tahtoisin mielummin hänet siihen vierelle. Jos joku lähestyy, en saa häntä vierelleni vaan hän vetäytyy ja jään yksin hätyyttelemään. Kaksi vuotta sitten meille tapahtui käännekohta kun olin työporukan kesäjuhlissa ja kännykästä loppui akku. Kun pääsin vihdoin naispuolisen kaverini luo lataamaan kännykkää tulvi se täyteen haukkumasanoja ja itsetuhoisia viestejä mieheltä. Lähdin heti kotiin toimittaakseni miehen hoitoon. Mies paljasti ettei oikeasti ollutkaan tappamassa itseään vaan ei vaan kestänyt sitä että menin ulos vaan ajatteli että olen jotain toista painamassa ja tahtoi mut kotiin. Keräsin selkärankaa enemmän kuin koskaan suhteen aikana ja ilmoitin että jos vielä kerrankin uhkaa itsensä tappamisella jätän hänet, sillä moinen mustasukkaisuus ei ole tervettä. Mustasukkaisuus loppui kuin seinään ja aloin olla onnellisempi kuin koskaan. Mies aloitti siitä hetkestä kuntoilun ja kahden vuoden aikana pudotti 40kg ja kannustin ja kehuin miestäni suorituksesta. Yhtäkkiä puoli vuotta sitten alkoi käyttäytyä kuin mua ei olisikaan olemassa. Kuukauden yritin kysellä mikä on kunnes vihdoin miehen palattua firmansa pikkujouluista kertoi ettei tiedä haluaako olla enää yhdessä. Sanoi että pallo on mulla. Luin rivien välistä että hänen osuutensa oli siinä, ettei hänellä ollut enää mitään intressejä, joten järjestin itselleni väliaikaisen asuinpaikan, josta kerroin miehelleni 5 päivän kuluttua siitä kun hän oli ilmoituksensa tehnyt. Kertomisen jälkeen mies käänsi kelkkansa ja sanoi tahtovansa olla mun kanssa ja rakastavansa mua enemmän kuin mitään muuta. Olin ihan rikki ja sekaisin ja lopulta jäin suhteeseen. Siitä alkoi pikkuhiljaa seksiongelmat. Miehellä alkoi olla enenevässä määrin vaikeuksia ylläpitää erektiota tai saada orgasmia. Tätä potenssiongelmaa on kestänyt koko kevään ja nyt ollaan jo siinä pisteessä ettei yhdyntä onnistu enää ollenkaan vaikka väliä olisi neljäkin päivää. Elin pysyy löysänä. Pitkän yrityksen jälkeen mies saa orgasmin mutta vain runkatessaan ja ilmeestä näkee että on kovan tuskaisen työn takana sekin. Mies ei suostu lääkäriin. Itselläni tekee mieli joka päivä, mutta hoidamme toisemme suuseksillä tai oman käden avulla. Kaipaan kuitenkin yhdyntää ja ongelmana on myös se että en voi olla ajattelematta että syy on minussa kun tuota on edeltänyt miehen pikkujouluja seurannut ilmoitus siitä ettei tiedä tahtooko olla yhdessä. Mies väittää ettei johdu minusta ja ettei tiedä miksei se toimi. Mies katselee usein kun masturboin mutta itseäni harmittaa kun se ei johda yhdyntään. Olen yksin itseni kanssa. Joudun sitten turvautumaan useisiin orgasmeihin kun en saa sitä yhtä kunnon orgasmia kuten ennen yhdynnässä sain. Itselläni on herännyt epäilys että nyt kun mies on päässyt parempaan kuntoon ja laihtunut niin kokee olevansa jotenkin parempi ja että ansaitsisi omasta mielestään "tasokkaampaa" ja siksi ei syty mun kanssa. Ei siis ole näin sanonut mutta laihtumista seurasi ilmoitus ettei tiedä haluaako olla yhdessä ja sitä taas seurasi yllättävän nopeasti kehittyneet erektio-ongelmat. Itse olen sopusuhtainen ja omasta mielestäni ihan hyvännäköinen eli vientiä olisi mutta kun itseäni ei kiinnostaisi muut vaan tuo oma puoliso niin vaikea kun se luonteeltaan onkin. Tahtoisin tähän miesten näkökulmaa: mistä teidän mahdolliset potenssi-ongelmat ovat johtuneet? Kuulostaako siltä että olisin oikeassa vai aivan hakoteillä kun epäilen että syy potenssiongelmiin on siinä että kiinnostus muhun on lopahtanut kun katsoo kokonaiskuvaa? Onko kellään ollut vastaavaa? Joo ja osaan odottaa trollejakin tähän, tervetuloa vaan.

12

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "mies käänsi kelkkansa ja sanoi tahtovansa olla mun kanssa ja rakastavansa mua enemmän kuin mitään muuta"

      älä kuuntele sanoja vaan katso tekoja

    • Anonyymi

      En usko että mies oikeasti rakastaa. Ei varmaan tiedä itsekään mitä oikea rakkaus on kun on niin epävarma. Luulee varmaan omistushalun tunnetta rakkaudeksi eikä osaa siksi päästää irti. Rakkaus ei saa ihmistä toimimaan noin. Noin toimitaan itsekkyydestä ja oman egon pönkittämisen halusta. Ei rakkaudesta kukaan kontrolloi ja pompota.

    • Anonyymi

      Toi alku on sairaan pitkä. Ja siksi skippaan sen roskiin!

    • Anonyymi

      Tiedätkö? Miehet ovat aika helposti tulkittavia. Mies petti sinua pikkujouluissa, ja kuntoili kun oli ihastus. Ja nyt sitten pitää useampaa naista ja siksi ei seiso sun kanssa kun pitäisi olla läheisyyttä. Ei pysty siihen kun pettää.

      En suosittele suhteen jatkamista sillä mies ei ole kertonut alkuunkaan kaikkea sinulle. Kyselepä vähän lisää.

    • Anonyymi

      Menkää yhdessä lääkäriin miehenne kanssa ja sit paritetapiaan.
      Kyllä seisokki saadaan kuntoon ja samalla myös epäilys eturauhas syövästä joa on.
      Tuo pikkujoulu homma tulee miehesi kertoa sulle saa sen painon pois. Kun et kerran jättänä siitä.
      Myös muuttaminen yksin vähäksi aikaa on hyväksi....jos ei onnistu jatkaa niin noin kaunis sydän mikä sulla on löytää uuden rakkaan...onnea

    • Shiina

      " kertoi ettei tiedä haluaako olla enää yhdessä. Sanoi että pallo on mulla. "

      Mies ei ole rakastanut sinua toviin eikä ollut suhteessa mukana. Pallo jäi yksin sinulle. Yksin ei voi olla parisuhteessa.

    • Anonyymi

      Sinua pinnallisempaa naista on vaikea loytää!

      Miehen kyvyttomyys sinua tyydyttävävn seksihommaan on siis niin naurettavaa kuin olla voi! Hae seuraavasta kadunkulmasat maksulliselta Urpolta haluamaasi seksiä, tyhmyri!

      Muut syyt ovat paljon paremmat eroon. Mutta unohda tuo seksikyvyttomyys, se saa nättämään sinut tyhmältä ja naurettavalta!!!!

      • Anonyymi

        Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa.
        Mene lääkäriin, jos on ongelmia erektiossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa.
        Mene lääkäriin, jos on ongelmia erektiossa.

        Tämä ajatus tuli itselläkin ekana mieleen.


    • Anonyymi

      Suomi naiset on melko tyhmiä ja kirjoitukses osoittaa sen todella hyvin. Ensinnäkin kutsut itseäsi likaksi eli et arvosta itseäsi naisena. Toiseksi mies jos antaa toisten naisten istua syliin niin mies pettää ja olet todella tyhmä etkä tiedä rakkaudesta mitää. Sulla todella surkea itsetunto kun annat miehen tehdä sellaista. Parempi että eroat heti ja tutkit itsesäsi sen jälkeen ja mietit millaista rakkauden kuuluu olla. Ei ainakaan varatun kuulu antaa toisten naisten istua syliin. Nuo potenssi ongelmat on pieniä ongelmia tuo sun huonon itsetuntosi kanssa. Mies vie sua kun pässiä narussa mutta suomi naiset ei olekkaan koskaan olleet fiksuja ymmärtämään mitä rakkaus on.

    • Anonyymi

      En edes jaksanut lukea loppuun. Dumppaa se mies, tuollaiaesta ei tuu muuta kun ongelmia! Jos välität itsestäs nii jatka omaa elämääs ilman tuota miestä, tuut kiittämään itseäsi myöhemmin! Tuo touhu ei tee muuta ku syö sun energiaa ja haaskaat aikaas!

    • Anonyymi

      Valitettavasti mies ei rakasta sinua yhtään. Ihan karsea kontrollifriikki, kyttääjä. Lähes kaikki kertomasi asiat miehestä todistavat teillä olevan kyse miehen harjoittamasta henkisestä väkivallasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2472
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1792
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      259
      1446
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1272
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      390
      1245
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      358
      1197
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe