Onko kokemuksia siitä, että suhde eteneekin liian nopeasti, vaikka ei haluaisi? Tai aiemmassa suhteessa tapahtuneet läheisyydet on jäänyt jollainlailla ahdistamaan?
Itselle kävi niin, että oli suhde alkuvaiheilla. Itse vielä aika kokemattomana annoin miehelle vähän liikaa ohjia ja lupaa esim. koskea minuun, siinä tilanteessa se tuntui ihan hyvältä, mutta suhteen jälkeen (joka ei lopulta kauhean kauan kestänyt monestakin syystä) kaduin paljon sitä mitä välillämme oli tapahtunut. Se jäi myös ahdistamaan. Tunnen itseni hieman hyväksikäytetyksi, vaikka se ei sitä todellakaan ollut, kun olen itse antanut luvan ja mies vielä varmisteli onko ok, ja niin kuin sanoin, asiat tuntui silloin suhteen aikana ihan hyvältä.
Mutta jälkikäteen ei.
Mietin, että miten siitä pääsee yli. Nyt jollainlailla vähän pelkään/ahdistun läheisyydestä miesten kanssa. Ja siis tosiaan puhun seksuaalisesta läheisyydestä ja fyysisestä kosketuksesta.
Seksuaalinen läheisyys ahdistaa
15
284
Vastaukset
pitäisi se pää hoitaa kuntoon ennenkuin lähtee tekemään yhtään mitään
- Anonyymi
Koronan takia pitää nyt olla kaikkien selibaatissa muistakaa se
Anonyymi kirjoitti:
Koronan takia pitää nyt olla kaikkien selibaatissa muistakaa se
paskapuhetta
- Anonyymi
Tuollaista naista ei kukaan halua. Kyllä pitää saada olla lähellä ja koskettaa toista, ei seksin takii vaan muuten pitää saada koskettaa koska se tekee läheiseksi.
- Anonyymi
Nykyään suhteet etenevät nopeasti läheisyys ja seksuaalisuus mielessä. Itse olen tosi hidas etenijä ja harvassa on olleet samantyyppiset miehet. Mulla on tullut heti täys stoppi sellaisten miesten suhteen jotka etenee nopeasti. Pari kertaa käynyt niin että kokeilu mielessä on kokeillut nopeampaa etenemistä ihan vaan uteliaisuuttani. Ja täytyy sanoa että mitään tyhjempää ja arvottomampaa ei mulle ole olemassa kuin nopea eteneminen läheisyys mielessä. Kun liian intiimiä tulee liian pian. Toisinaan hirvittää vieläkin että edes kokeilin moista. Mutta sai siitä ainakin sen oivalluksen että tulipa ainakin selvitettyä omat rajat ja sen kuinka tärkeää on kuunnella omaa vaistoa. Kunnioitan läheisyyttä ja seksuaalisen luottamuksen rakentumista. Jonakin päivänä löytyy joku, joka on samalla aaltopituudella kanssasi tuon läheisyyden suhteen. Silloin ei edes tule sellaista kiusallista tilannetta että toinen haluaa edetä nopeammin kun tuon läheisyyden etenemisen kanssa ollaan samalla aaltopituudella. Siinä vaiheessa viimeistään noista aiemmista kokemuksista toipuu kun huomaa että oma vaisto on sanonut oikein. Näin minulle kävi. Kiitos aloituksestasi. Kaikkea hyvää!
- Anonyymi
timitys kirjoitti:
tuo kannattaa kertoa toiselle sitten, eikä vaan toppuutella toista
Oikean tyypin kanssa mitään toppuuttelemisen tarvetta ei edes synny! Vaan läheisyys etenee luonnollisesti kunnioittaen yhteisymmärryksessä.
Anonyymi kirjoitti:
Oikean tyypin kanssa mitään toppuuttelemisen tarvetta ei edes synny! Vaan läheisyys etenee luonnollisesti kunnioittaen yhteisymmärryksessä.
Kaikki menee päin peetä jos alat OLETTAMAAN asioita, etkä puhu suoraan.
KUKAAN ei voi olla mikään sinun mielikuvitus "oikea tyyppi", ei kukaan ole ajatustenlukija, ei ihmiset tiedä mitä toinen ajattelee ja miksi toinen käyttäytyy tavalla X jos et sitä heille selvitä ja kerro. Sinun käytöksesi, tekemisesi, sanomisesi ja tekemättä jättämisesi kun vaikuttavat siihen toisenkin ihmisen tekemiseen/käytökseen/suhtautumiseen. Jokaisen pitää tehdä oma osansa, MUTTA se tekeminen tapahtuu vasta puhumisen jälkeen.
Suunsa avaaminen kannattaa opetella jo tutustumisvaiheessa ja luoda mahdollisimman avoin keskusteluilmapiiri tai suhteessa tulee myöhemmin ihan älyttömiä ongelmia.
- Anonyymi
Komppaan. Itse ajattelen just noin.
Taaaai monista kohkaajista huolimatta, et vain tarvitse läheisyyttä "kosketusta" samalla tavalla mikä sekin on ihan a-okei:) Ei kaikki ole samalla tavalla veistettyjä..jos itse et halua fyysistä kontaktia ainakaan heti ei sinun siihen tarvitse itseäsi pakottaa.
Tietenkin olisi hyvä jos kertoisit siitä toiselle pian..Itse elänyt sinkkuna sen verran pitkään että ajatus jostain miehestä läähättämässä korvaan tai puristelemassa on aika epämiellyttävä..- Anonyymi
Niinpä, se pieni ero. Veikkaan, että suurin osa pitkäaikaisista sinkkumiehistä olisi taivaassa, jos joku nainen läähättäisi korvaan ja puristelisi. Tutkimusten mukaan naiset katuvat seksuaalisia toilailujaan, kun miehet katuvat sitä, että ovat jättäneet toilailut väliin (tilastollisesti!).
Miehet eivät tajua naisen seksuaalisuutta ja turhautuvat ja jopa pitävät kiusantekona ja kiristyksenä naisten luontaista varautuneisuutta. Usein nainen on villi seurustelun alussa mutta kylmenee yleensä muutamassa vuodessa.
Naiset eivät puolestaan tajua miehen seksuaalisuutta, johon kuuluu alituinen "läähättäminen ja puristeleminen". Itse asiassa seksi on suorastaan ainoa asia, jota mies naiseltaan haluaa.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/how-happiness/201212/why-the-passion-goes-out-relationships
"And studies show that in long-term relationships, women are more likely than men to lose interest in sex, and to lose it sooner. Why? Because women’s idea of passionate sex depends far more centrally on novelty than does men’s."
https://www.abc.net.au/life/what-happens-when-your-relationship-loses-the-sexual-spark/10929576
"'For a lot of men, sex is a lot of the point of the relationship, and there are a lot who wouldn't stay in a relationship if they weren't sexually satisfied.'" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, se pieni ero. Veikkaan, että suurin osa pitkäaikaisista sinkkumiehistä olisi taivaassa, jos joku nainen läähättäisi korvaan ja puristelisi. Tutkimusten mukaan naiset katuvat seksuaalisia toilailujaan, kun miehet katuvat sitä, että ovat jättäneet toilailut väliin (tilastollisesti!).
Miehet eivät tajua naisen seksuaalisuutta ja turhautuvat ja jopa pitävät kiusantekona ja kiristyksenä naisten luontaista varautuneisuutta. Usein nainen on villi seurustelun alussa mutta kylmenee yleensä muutamassa vuodessa.
Naiset eivät puolestaan tajua miehen seksuaalisuutta, johon kuuluu alituinen "läähättäminen ja puristeleminen". Itse asiassa seksi on suorastaan ainoa asia, jota mies naiseltaan haluaa.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/how-happiness/201212/why-the-passion-goes-out-relationships
"And studies show that in long-term relationships, women are more likely than men to lose interest in sex, and to lose it sooner. Why? Because women’s idea of passionate sex depends far more centrally on novelty than does men’s."
https://www.abc.net.au/life/what-happens-when-your-relationship-loses-the-sexual-spark/10929576
"'For a lot of men, sex is a lot of the point of the relationship, and there are a lot who wouldn't stay in a relationship if they weren't sexually satisfied.'""läähättäminen ja puristeleminen"
Mitä ihmettä tuolla nyt tarkoitetaan?
Itse olen hyvin seksuaalinen 50 nainen. Koko aikuisiän ja vähän enemmänkin olen ollut parisuhteessa, lukuunottamatta 8kk eron jälkeen pitkästä liitosta. Vastapainoksi joskus ollut parikin suhdetta samaan aikaan. Sekstaillessa ei ole läähätetty korvaan. Puristeltu on, aina sopivasti ja oikeista paikoista. Olen oikein tyytyväinen. Tietystikään en halua sekstailla sellaisen miehen kanssa, jota en halua.
Mutta hei ap; se on ohi, meni jo! Anna olla, let it be. Älä jää jauhamaan asiaa mielessäsi. Anna itsellesi armoa ja anteeksi virhearviostasi. Jos/kun ahdistut seksistä miesten kanssa, älä ryhdy siihen! Se on ihan okei. Voit myös sekstailla naisen kanssa, jos sellainen ei ahdista. Sekin on okei.
Mies on suurinpiirtein vain yhtä asiaa varten; seksiä. Tunnen paljon samoin ajattelevia naisia. Arvatenkin emme hiisku asiasta, sillä emme halua tiettyä leimaa otsaamme. Olemme paljon monipuolisempia. Arvostamme miehessä laatua sekä tunneälyä, kutkuttavuutta. Sitä ei hirveästi ole miehessä, jolle kelpaisi ihan kuka nainen tahansa, jonka korvaan saisi läähättää, jota puristella. Tai toisin päin kuka tahansa nainen läähättämään korvaan ja puristelemaan. Anonyymi kirjoitti:
"läähättäminen ja puristeleminen"
Mitä ihmettä tuolla nyt tarkoitetaan?
Itse olen hyvin seksuaalinen 50 nainen. Koko aikuisiän ja vähän enemmänkin olen ollut parisuhteessa, lukuunottamatta 8kk eron jälkeen pitkästä liitosta. Vastapainoksi joskus ollut parikin suhdetta samaan aikaan. Sekstaillessa ei ole läähätetty korvaan. Puristeltu on, aina sopivasti ja oikeista paikoista. Olen oikein tyytyväinen. Tietystikään en halua sekstailla sellaisen miehen kanssa, jota en halua.
Mutta hei ap; se on ohi, meni jo! Anna olla, let it be. Älä jää jauhamaan asiaa mielessäsi. Anna itsellesi armoa ja anteeksi virhearviostasi. Jos/kun ahdistut seksistä miesten kanssa, älä ryhdy siihen! Se on ihan okei. Voit myös sekstailla naisen kanssa, jos sellainen ei ahdista. Sekin on okei.
Mies on suurinpiirtein vain yhtä asiaa varten; seksiä. Tunnen paljon samoin ajattelevia naisia. Arvatenkin emme hiisku asiasta, sillä emme halua tiettyä leimaa otsaamme. Olemme paljon monipuolisempia. Arvostamme miehessä laatua sekä tunneälyä, kutkuttavuutta. Sitä ei hirveästi ole miehessä, jolle kelpaisi ihan kuka nainen tahansa, jonka korvaan saisi läähättää, jota puristella. Tai toisin päin kuka tahansa nainen läähättämään korvaan ja puristelemaan."läähättäminen ja puristeleminen" on juurikin sitä itseään. Monet miehet ovat niin kiihkoisia että jo halaus heille tarkoittaa perseen puristelua stondiksen hinkkaamista reiteen ja muuta likistelyä. Vaikka oletkin kiimainen 50 nainen tulisi sinun tajuta että on olemassa nuorempia naisia jotka eivät ole "super kiimaisia" myöskään sille oikealle, ainakaan aluksi. Meitä on nääs moneen junaan.
Jotenkin ärsyttää että aina kun joku(varsinkin nainen)kertoo että liika koskettelu ahdistaa varsinkin alussa ,joutuu toppuuttelemaan miestä palsta täyttyy super"kiimaisista" jotka piiloviestittävät että herkemmässä on jotain vikaa,ainahan seksin nyt kuuluu maistua.
Monesti henkinen paha olo seksin jälkeen johtuu siitä, että on tavalla tai toisella rikkonut omia rajojaan. Eli juuri kuten kirjoitit: "suhde eteneekin liian nopeasti, vaikka ei haluaisi"
Ongelma lienee siinä, ettet muistanut huolehtia omista rajoistasi, vai mitä? Ajattelit vaan "Eipä tässä mitään, ihan ok, myöntyen seksiin". Vaikka olisi pitänyt sanoa "ei, en halua vielä. Suhteemme etenee liian nopeasti".- Anonyymi
Annoit varatun Jiin panna perseeseen ja nyt kaduttaa kun suhde ei kestänytkään?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä812820Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2961635Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461537- 871371
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011349Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21009Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832