Vai pidetäänkö sitä pystyssä väkisin diktatuurihallinnon pönkittämiseksi. ?
Milloin töpeksivälle Marinille ja hallitukselle tulee lähtö
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
PerusSuomalaiset lakaisevat pöytää tuollaisella saamattomalla hallituksella.
Marinin hallitus on kaikienaikojen Suomen kallein hallitus.
Ei edes Kataisen karmea hallinto kyennyt saamaan niin lyhyessä ajassa katastrofaalista velkaa kuin demarihallinto.
Hallitus vain vähättelee tekemäänsä katastrofaalista mokaansa.
35 000 mamua ja nyt heti perään demarit tyrivät toiseenkertaan valtion verovarat.
Sipilän opeilla näyttää menevätn tämä tuhlaripopulisti Marinhalitus.
Velan otto on helppoa eikä vaadi minkäänlaista koulutusta. Takaisin maksu taas vaikeaa ja vaatii huolellisen suunnittelun. Hallitus ottaa nyt eniten velkaa kuin ikinä ja jättää savuavat rauniot seuraavan hallituksen huoleksi.
Seuraava hallitus on Marin 2. hallitus, voi tulla vielä kolmaskin, nuori ja pätevä kun on niin ehtii.
Saa nähdä paljonko on työttömyys ja muitakin ongelmia saanut aikaiseksi
Uudet vaalit olisi pitänyt pitää heti sen jälkeen kun rinteen bussi ajoi puuhun. Raapivat peloissaan kokoon vieläkin pahemman katastrofin.