Joko juottokaukalot avautuvat

Helsinkiläiset sonnit jo mylvivät pallit pulleina ja tatuoidut lehmät ynisevät kiimaisina janoten uutta laidunkautta. Imemään pitäisi päästä, turvallisen savupilven keskelle nimikkokaukalosta hörppimään.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Henkeen vähän muutakin kuin savua ja suoneen muutakin kuin alkoholia niin taiteiden yö saa tulla. Egon kasvettua entisiin mittoihin alkaa kehäkolmosen ulkopuolella olevan heimon koulutus ja ohjaus miten siellä pitää elää...

Äänestä

Kyllä toukokuun loppuun kaikki joukkopaikat kiinni.

Ei anneta ruotsille mahdollisuutta todeta että suomi tuli 2-3vk jäljessä

Äänestä
  • Mutta mitä sanoo vihervasemmisto hallitus:terassikelit menevät hukkaan. Elitistinen vapaus on uhattuna. Hiiteen kaikki tutkimukset MINÄ ELÄN

    Äänestä

Samana päivänä kun laskeevat lehmät ja sonnit pilttuusta kesälaitumelle.

Äänestä

Juomaan pitäisi jo päästä, sillä sonneilla ei ole kotonaan mitään tekemistä. Akka ja pennut on jo hakattu useaan kertaan ja eivät enää tule turvakodista pois ollenkaan. Yksinäisyys ahdistaa ja kantapaikan savuinen ja meluinen kodikkuus tulee usein mieleen.

Äänestä

Eurooppalainen rento keväinen terassijuopottelukulttuuri on uhattuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helsinkiläiset sonnit jo mylvivät pallit pulleina ja tatuoidut lehmät ynisevät kiimaisina janoten uutta laidunkautta. Imemään pitäisi päästä, turvallisen savupilven keskelle nimikkokaukalosta hörppimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu