"Nyt ei ole oikea aika lähteä mökille...!

Todella säälittävää uikutusta pääministeriltä. Tällä useaan kertaan toistamallaan lauseella Marin ilmeisestikin yrittää pelastaa maineensa kun ajoi härkäpäisesti Uudenmaan eristyksen lopettamista.

Me kaikki tiedämme, että kansalaiset viis veisaavat tuollaisesta vetoomuksesta. Onhan se jo nähty, kuinka mökkikansa hinkuu mökilläkäynnin perään. Perjantaina vitostie ja nelostie on täynnä pk-seudun asukkaita, samoin liikenneasemat ja kaupat ovat pullollaan väkeä.

Ja vappua ennen on helvetti irti kuten Ruotsissa plus sitten, että vappuna kansa kuuntelee vielä vähemmän pää- tai jonkun muun ministerin varoituksia. Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa on pian valtavasti koronapotilaita ja hyvin on tiedossa, ettei esim. Essoten kapasiteetti riitä alkuunkaan. Vappuna ryypätään ja rällätään porukalla, pidetään isoja bileitä, "koska vaaraa ei enää ole!"

Kiitos Marin, kun sinun ansiostasi tulee kasapäin turhia kuolemia. Pian on kaivinkoneille töitä joukkohautoja kaivettaessa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Todella säälittävää uikutusta pääministeriltä. Tällä useaan kertaan toistamallaan lauseella Marin ilmeisestikin yrittää pelastaa maineensa kun ajoi härkäpäisesti Uudenmaan eristyksen lopettamista.

Me kaikki tiedämme, että kansalaiset viis veisaavat tuollaisesta vetoomuksesta. Onhan se jo nähty, kuinka mökkikansa hinkuu mökilläkäynnin perään. Perjantaina vitostie ja nelostie on täynnä pk-seudun asukkaita, samoin liikenneasemat ja kaupat ovat pullollaan väkeä.

Ja vappua ennen on helvetti irti kuten Ruotsissa plus sitten, että vappuna kansa kuuntelee vielä vähemmän pää- tai jonkun muun ministerin varoituksia. Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa on pian valtavasti koronapotilaita ja hyvin on tiedossa, ettei esim. Essoten kapasiteetti riitä alkuunkaan. Vappuna ryypätään ja rällätään porukalla, pidetään isoja bileitä, "koska vaaraa ei enää ole!"

Kiitos Marin, kun sinun ansiostasi tulee kasapäin turhia kuolemia. Pian on kaivinkoneille töitä joukkohautoja kaivettaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu