Yht'äkkiä jätetty mies

Anonyymi

Saattaapi olla sekavaa tekstiä kun ei tämä mieliala ole kovinkaan korkea että sori siitä.
Haluaisin vain mielipiteitä asiasta jotta helpottaisi, olo on aivan lytätty 😪
Eli vajaa pari viikkoa sitten vaimo ilmoitti että haluaa avioeron, on kuulemma pohtinut asiaa pitkään ja tullut siihen tulokseen että näin on paras, kaikki tämä puhumatta minulle, aviopuolisolle. (20v. historia)
Kuulemma kaikki tämä johtuu siitä että en ole huomioinut häntä tarpeeksi ja että hänestä tuntuu kuin olisi ollut itsestäänselvyys suhteessa, yrittänyt on kuulemma puhua...😳
Otin asian tosissaan ja aloin miettimään, jotenkin silmät aukesivat, itsestäkin kuoriutui aivan uusi ihminen mutta liian myöhään, olisin ollut valmis tekemään kaiken sen eteen että suhde alkaisi toimimaan
Eli yritin vaimolle puhua josko kokeiltaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä niin kuulemma liian myöhäistä
Vielä 1-2 kuukautta sitten en osannut ajatella tosiaan koko asiaa ja sitten vedetään matto alta
Meillä on viisi lasta ja kaikki terveitä ja onnellisia, koskaan ei ole ollut väkivaltaa suhteessa, alkoholi on osana elämää minulla mutta ei liiaksi asti ja siitäkin on ollut puhetta että johtuuko tämä kaikki oluesta vaan ei kuulemma (Vaimo ei juonut aikaisemmin juuri ollenkaan)
Noh, pari kuukautta sitten vaimo lähti kaverilleen viikonlopuksi ja ei siinä mitään, sanoin että pidä hauskaa ja nähdään!
Huomasin käytöksessä muutoksia sen viikonlopun jälkeen mutta en sen kummemmin asiaa sitten ajatellut
Tästä taas 6 viikkoa eteenpäin samanlainen reissu ja kas kummaa, olikin löytynyt miespuolinen kaveri jo aikaisemmalla reissulla jonka kans tulevat hyvintoimeen eikä hänessä ole kuulemma eron syy.
Ei varmasti olekaan mutta tämä ehdottomuus suhteen jatkamiseksi taisi kariutua tähän tai siltä minusta ainakin tuntuu 😪
En olisi koskaan uskonut tällaista tapahtuvan
Paljon olisi vielä kerrottavaa, jätä sähköpostisi jos kiinnostaa puhua, itsellä olisi tarvetta 😔

12

954

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä ehkä yhtään lohduta, mutta joskus, niin miksei sinunkin tapauksessa, ero kerta rysäyksellä on paljon parempi kuin pitkään liitossa soutaminen ja huopaaminen, eipäs/joopas, edestakaisin. Kumpikaan ei osaa tai pikemmin uskalla tehdä päätöstä.

      Oma tarinani muistuttaa hieman kohtaloasi. Sillä erotuksella, että minä olin puhunut miehelleni erosta pitkään (nyt siis ollut jo aikaa ex). Sitä ennen olin myös ilmaissut tyytymättömyyttä suhteeseen. Suhdetta ei mielestäni enää edes ollut. Miehellä riitti muita intressejä, minä ja lapset saimme aina vain odottaa. Odottaa ja odottaa. "Ei nyt" "Ei ole aikaa" "kyllähän minä muuten... mutta kun ei ole aikaa". Aina vain näin, vuodesta toiseen. Kyllähän siihen sitkeämpikin kyllästyy. Kärsivällisyydellä on rajansa.

      Kun suhde ei toista osapuolta tyydytä, on selvää, että pelkästään juttelu muiden miesten (ja tietty myös naisten) kanssa on kuin juhlaa. Kun joku kuuntelee, ja ymmärtää mitä sanoo, ei tarvitse jankata yhtään, keskustelu soljuu eteenpäin kuin itsestään. Miten ihanaa!

      Ennen eroa mietin olisiko liitto mitenkään pelastettavissa. Jos mies jostain taianomaisesta syystä alkaisikin yhtäkkiä osallistumaan, kuuntelisi, ymmärtäisi, ottaisi huomioon... Totesin, ettei sellainen ole realistinen odotus. Tunteeni varmasti olisivat kohentuneet, mutta rakkaus on lopullisesti poissa. Ajat sitten ollut.

      Sinulla on varmasti täysin erilainen tilanne kuin minulla tai kenellekään muulla. Jos yhtään auttaa, niin ei ero ole eroa enemmän haluavallekaan mikään helppo kohta elämässä. Itse sain erittäin paljon tukea "epävertaistuesta". Eli kuuntelin paljon lähellä olevien ihmisten, niin miesten kuin naisten eroista. Lähinnä oli mies, jonka ero osui lähelle samaan aikaan kuin omani. Mutta hän oli se jätetty osapuoli. Tärkeintä ehkä on ymmärtää, ettei liitto kannata, täytyy päästää irti, jos se toiselle osapuolelle enää sovi. Ja se kenelle ei enää sovi, useinkin ajattelee "olisipa tämä mennyt toisinpäin, Olisin mieluummin jätetty". Erityisesti tunnolliset ihmiset kuten minä saa tuskia siitä, että toinen tuntee tuskaa tullessaan jätetyksi.

      Siispä tsemppiä ja voimia sinulle! Kaikki järjestyy vielä ja huomaat eron olleen hyvä ratkaisu.

    • Anonyymi

      Hommaa senmonen työkalu pakki kaalimato.com ja ala kiertelee muita maisemia sulla konnun välineet niit naiset on sinun paulissa sano että en rakasta mutta nautinnot annat. rakkaus on tosi tylsää ja uuvuttavaa kaikilla yli 25vuotiaalla.

    • Anonyymi

      mun mielestä pettämisestä on tehty liian iso asia se on ihan sama ketä miten panee ex tepporee ja pitää vaimoaan kun äitiään. eli kunnioitaa samoin naiset ex tepporee ja jos hyvä vakaamies niin käyt välillä rakastajan luona. niin ei tarvi kärsiä. mies kun ob vaimon kanssa leikinny 10 minuttia niin sille se on ihan sama kuka se olisi ollut.

    • Anonyymi

      pääasia on että molenmat kunnioitaa toisiaan vaikka miehesi ei osaisikaan suudella sinua oikein kielisuudelmista puhumattakaan niin ymmärän että välillä on tylsää mut jos mies muuten mukava niin älä jätä sen takia kun ei osaa suudella ja myös päinvastoin.

    • Anonyymi

      minä olen meinannu lähteä 15 vuoden suhteesta monta kertaa mutta mulla nainen niin vahva ja vakaa että sanoo nukutaan nyt yön yli ja rauhoitu usen 2pv päästä olen jo rauhottunu ja ajatellu että me ollaan sielunkuppaneita. etsikää sielun kunpania niin onnen ja rauhan löydätte minä vähän tuuliviiri vaimo on vakaa ja huomaa että nyt sillä taas joku adh päällä. samoin toistein päin.

      • Anonyymi

        Ootte ansainnu toisenne


    • Anonyymi

      Kyllä se on miehen päätöksessä miten meidän perheessä seksi hoidetaan näin pitäs olla joka liitossa mies joka vie naisen on taivuttava miehen haluihin.

    • Anonyymi

      Hoitakoon nainen keittiö puolen ja mies makuhuoneenpuolen.

    • Anonyymi

      ja kysy haluuko leluja.jos ei halua niin ei myös rakasta.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö


    • Anonyymi

      mitenkä teillä höpöhöpö

    • Anonyymi

      Tuohon ei voi oikein muuta sanoa kuin perinteisesti "eteenpäin, sanoi mummo lumessa". Jos vaimo haluaa erota, niin eihän siinä mikään auta. Ja jos nyt yhtään lohduttaa, niin myöskään sinun "ryhdistäytyminen" ei auta. "Ryhtiliike" on normaali reaktio, joka varmasti on tulee jokaisessa suhteessa "liian myöhään".

      Niin omassakin erossa, vähän toisella tavalla ja muodossa vain. Eli vuosia puhuin parista asiasta, joita ilman en kokenut voivani jatkaa liitossa. "Korjaus" kesti noin kolme viikkoa. Sitten taas lopahti entiseen.

      Hienot asiantuntijat puhuvat fiksusti, että parisuhteessa pitäisi aina molempien olla tilanteen tasalla. Jos on jotain ongelmaa, sitä yritetään heti eikä vasta paljon myöhemmin korjata. Käydä vaikka terapiassa asti. Elämä vaan harvoin menee niin hienosti. Päivitykset epäonnistuu, eikä niihin edes käytännössä voi ryhtyä, jos toisen tai molempien elämäntilanne on tarpeeksi hankala.

      Joskus taas suhdetta kehitetään ja kehitetään. Korjataan ja korjataan. Päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen. Ehkä jopa vuosia. Se vasta saattaakin johtaa aivan kamalaan eroon. Käytännössä kuvitellaan, että tietyin korjausliikesarjojen myötä liitto parantuu. Vaikka se itseasiassa on hyvin stressaavaa. Molemmat tai toinen meinaavat kadottaa järkensä. Siihen nähden sinulla on erittäin hyvä tilanne. Kertarysäys on parempi kuin vuosien ikävä suhde ja pitkitetty ero.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      516
      1568
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1166
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      845
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe