Punaisten voitto 1918 olisi taannut Suomelle

itsenäisyyden ellei sitten Saksa olisi hyökännyt ja miehittänyt maan. Mutta ainakaan meitä ei olisi pidetty Saksan ystävänä eikä olisi koettu syrjintää sen takia.
52<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Ei olisi! Kun Venäjän vallankumous ratkesi sisällissodassa 1922 niin Venäjä muuttui Neuvostoliitoksi ja liitti itseensä kaikki ympäröivät vasemmistohenkiset pikkuvaltiot kuten Ukrainan ja kovasti yritti saada myös puolan. Vasemmistolainen Suomi olisi liitetty neuvostokansojen joukkoon alta aikayksikön!

Äänestä
  • Vasemmistolainen Suomi olisi liitetty neuvostokansojen joukkoon alta aikayksikön!

    Jos N-liitto olisi halunnut liittää Suomenkin itseensä niin siinä ei olisi ollut mitään merkitystä Suomen poliittisella suuntautumisella. Eivät Ukraina ja Puola olleet mitenkään punaisia valtioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistolainen Suomi olisi liitetty neuvostokansojen joukkoon alta aikayksikön!

    Lisäisin vielä että sama koskee Keski-Aasian ja Kaukasuksen alueita, eivät kommarit olleet vallassa niissäkään mutta hyökkäsi silti. Suomi oli erityisasemassa.

    "Jos N-liitto olisi halunnut liittää Suomenkin itseensä niin siinä ei olisi ollut mitään merkitystä Suomen poliittisella suuntautumisella. "

    TOTTAKAI olisi! Suomesta olisi tullut kansandemokraattinen orjavaltio ja neukun osa!

    "Eivät Ukraina ja Puola olleet mitenkään punaisia valtioita."

    Et tunne historiaa! Ukraina vallattiin ja siitä tuli Neuvostoliiton osa!

    Puola sen sijaan säilyi itsenäisenä ilman yhteyttä pskatunkioon!

    Voitokas Puola oli Neuvostoliiton ja Puolan sodan lopettaneessa Riian rauhansopimuksessa ottanut läntiset osat Valko-Venäjästä ja Ukrainasta.

    Suomesta olisi tullut kansandemokraattinen orjavaltio ja neukun osa!

    No miksei tullut, ei kapitalismi meitä pelastanut eikä olisi pelastanut jos Lenin olisi päättänyt hyökkäyksestä Suomeen.

    Sinä päkättäjä tässä et tunne historiaa kun annoit aiemmassa viestissäsi ymmärtää että niihin hyökättiin niiden punaisuuden takia. Ukraina oli ollut kiinteä osa Venäjää jo 1700-luvulta, Suomi ei koskaan. Siinä syy erilaiseen kohteluun, Suomen porvarihallinnolla ei ole tässäkään asiassa osallisuutta pätkän vertaa.

    Niin säilyi syksyyn -39 jolloin läntinen paskaakin pahempi tunkio tulvi sinne tuhoamaan maan sileäksi ja tappamaan 6 miljoonaa ihmistä.

    ” No miksei tullut, ei kapitalismi meitä pelastanut eikä olisi pelastanut jos Lenin olisi päättänyt hyökkäyksestä Suomeen.”

    Siksi ei, että heillä oli omassa sisällissodassaan työtä tarpeeksi!

    ”Sinä päkättäjä tässä et tunne historiaa kun annoit aiemmassa viestissäsi ymmärtää että niihin hyökättiin niiden punaisuuden takia. Ukraina oli ollut kiinteä osa Venäjää jo 1700-luvulta, Suomi ei koskaan. ”

    Ukrainan neukut kaappasivat! Yrittivät myös Puolaa, mutta ottivat pahasti nekkuunsa!

    ”Niin säilyi syksyyn -39 jolloin läntinen paskaakin pahempi tunkio tulvi sinne tuhoamaan maan sileäksi ja tappamaan 6 miljoonaa ihmistä.”

    Syksyllä 1939 hyökkäsi lännestä Saksa, MUTTA myös idästä itäinen paskaakin pahempi tunkio tappamaan itäisessä osassa satoja tuhansia ihmisiä!

    Tarkkispoika on kuin ’yön susien’, johtaja, joka ei ollut edes kuullut Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta ja kun kerrottiin niin ei uskonut sitä todeksi!

    Nämä saunakamut pitivät yhteisen voitonparaatin Puolan raunioilla!

    Jos muistellaan tarkemmin sitä, mitä tapahtui Puolan itäiselle eli neukun kaappaamalle osalle niin seuraavassa tietoa:

    Antony Beevor: Toinen Maailmansota

    Siinä missä ryöstely, tappaminen ja olojen kaoottisuus tekivät elämästä natsien miehittämillä alueilla hirvittävää, ei elämä sujunut paljoa paremmin puolalaisilla, jotka olivat Neuvostoliiton puolella uutta sisäistä rajaa.
    Stalinin viha Puolaa kohtaan oli peräisin Neuvostoliiton ja Puolan sodasta ja puna-armeijan häviöstä vuonna 1920 Varsovan taistelussa, jota puolalaiset sanoivat ”Veikselin ihmeeksi”. Stalinia oli arvosteltu voimakkaasti hänen osuudestaan siihen, että ensimmäinen ratsuväkiarmeija ei ollut tukenut marsalkka Mihail Tuhatsevskin joukkoja. Hän oli puna-armeijan puhdistusten alkajaiseksi teloituttanut Tuhatsevskin tekaistujen syytteiden perusteella 1937. NKVD oli 1930-luvulla vainonnut vakoilusta syytettyinä Neuvostoliitossa asuvia puolalaisia, enimmäkseen kommunisteja.
    NKVD:tä johti Stalinin vainojen aikaan Nikolai Jezov, jolle kehkeytyi pakkomielle puolalaisten kuvitelluista vehkeilyistä. Puolalaiset puhdistettiin NKVD:stä, ja 11. elokuuta 1937 annetulla käskyllä 00485 puolalaiset määriteltiin luonnostaan valtion vihollisiksi. Kun Jezov raportoi pidätyksien, kidutusten ja teloitusten kahdestakymmenestä ensimmäisestä päivästä, Stalin ylisti toimintaa: ”Oikein hyvä! Kaivakaa edelleen esiin ja puhdistakaa puolalaista saastaa. Poistakaa se Neuvostoliiton edun vuoksi.” Terrorin puolalaisvainojen aikana pidätettiin vakoilusta syytettyinä 143.810 ihmistä, joista 111.091 teloitettiin. Puolalaisilla oli tuhon aikaan neljäkymmentä kertaa suurempi mahdollisuus joutua teloitetuksi kuin Neuvostoliiton muilla kansalaisilla.

    Voitokas Puola oli Neuvostoliiton ja Puolan sodan lopettaneessa Riian rauhansopimuksessa ottanut läntiset osat Valko-Venäjästä ja Ukrainasta. Sen jälkeen niihin oli siirretty paljon marsalkka Josef Pilsudkin legioonalaisia. Puna-armeijan hyökättyä Puolaan syksyllä 1939 yli viisi miljoonaa puolalaista totesi joutuneensa neuvostokomentoon, joka piti puolalaista isänmaallisuutta jo itsessään vastavallankumouksellisena. NKVD pidätti 109.400 ihmistä, joista suurin osa lähetettiin vankileireille ja 8.513 teloitettiin. Neuvostoviranomaisten tähtäimessä oli kaikki, joilla saattaisi olla osuutta puolalaisen kansallismielisyyden elättelemiseen, kuten maanomistajat, lakimiehet, opettajat, papit, lehtimiehet ja upseerit. Kyse oli tietoisesta luokkataistelun ja kansallisen tuhoamisen politiikasta. Puna-armeijan miehittämä Itä-Puola aiottiin jakaa ja liittää Neuvostoliittoon niin, että pohjoinen alue yhdistetään Valko-Venäjään, eteläinen Ukrainaan.
    Joukkokarkoitukset Siperiaan ja Keski-Aasiaan alkoivat 10. helmikuuta 1940. NKVD:n kiväärirykmentit kokosivat 139.794 puolalaista siviiliä yli 30 asteen pakkasessa. Ensimmäiset valitut perheet herätettiin huutamalla ja hakkaamalla kiväärinperillä ovea. Puna-armeijan ja NKVD:n virkailijan johtamat ukrainalaiset miliisit ryntäsivät sisään, osoittelivat aseilla ja ärjyivät uhkauksia. Sängyt kaadettiin kumoon ja kaapit pengottiin muka etsittäessä kätkettyjä aseita. ”Te olette puolalaista eliittiä”, NKVD:n mies sanoi Adamczykin perheelle. ”Te olette puolalaisia herroja ja isäntiä. Olette kansan vihollisia.” Vielä tavanomaisempi NKVD:n muotoilu kuului: ”Kerran puolalainen, aina kulakki.” Kulakki oli Neuvostoliitossa varakkaasta ja taantumuksellisesta talonpojasta käytetty haukkumasana.
    Perheille ei annettu paljoa aikaa valmistautua hirvittävän matkan varalle ja jättämään ikiajoiksi kotinsa ja maatilansa. Useimmat lamaantuivat ajatuksesta. Isät ja pojat pakotettiin polvilleen kasvot seinää vasten ja naisten annettiin kerätä tavaroita, kuten ompelukone rahan ansaitsemiseksi tuntemattomassa määränpäässä, keittiövälineitä, vuodevaatteita, perhevalokuvia, lapsen räsynukke ja koulukirjoja. Joitakuita neuvostosotilaita tehtävä selvästi hävetti, ja he pyytelivät vaimeasti anteeksi. Muutama perhe sai luvan lypsää lehmänsä ennen lähtöä tai tappaa pari kanaa tai porsasta kolmiviikkoiselle matkalle karjavaunussa. Kaikki muu oli jätettävä. Puolalainen diaspora oli alkanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistolainen Suomi olisi liitetty neuvostokansojen joukkoon alta aikayksikön!

    Jos N-liitto olisi halunnut liittää Suomenkin itseensä niin siinä ei olisi ollut mitään merkitystä Suomen poliittisella suuntautumisella. Eivät Ukraina ja Puola olleet mitenkään punaisia valtioita.

    Ääliö! Leninin Neuvostoliittoon liittämä Itä-Ukraina oli kommunistinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäisin vielä että sama koskee Keski-Aasian ja Kaukasuksen alueita, eivät kommarit olleet vallassa niissäkään mutta hyökkäsi silti. Suomi oli erityisasemassa.

    Suomi ei ollut missään 'erityisasemassa'. Suomen valtaamiseen ei sen enempää Leninillä kuin Stalinillakaan riittänyt voimia suomalaisten vastarinnan ja maailman yleisen poliittisen tilanteen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomesta olisi tullut kansandemokraattinen orjavaltio ja neukun osa!

    No miksei tullut, ei kapitalismi meitä pelastanut eikä olisi pelastanut jos Lenin olisi päättänyt hyökkäyksestä Suomeen.

    "Eivät Ukraina ja Puola olleet mitenkään punaisia valtioita."
    Et tunne historiaa! Ukraina vallattiin ja siitä tuli Neuvostoliiton osa!

    Sinä päkättäjä tässä et tunne historiaa kun annoit aiemmassa viestissäsi ymmärtää että niihin hyökättiin niiden punaisuuden takia. Ukraina oli ollut kiinteä osa Venäjää jo 1700-luvulta, Suomi ei koskaan. Siinä syy erilaiseen kohteluun, Suomen porvarihallinnolla ei ole tässäkään asiassa osallisuutta pätkän vertaa.

    Puola sen sijaan säilyi itsenäisenä ilman yhteyttä pskatunkioon!

    Niin säilyi syksyyn -39 jolloin läntinen paskaakin pahempi tunkio tulvi sinne tuhoamaan maan sileäksi ja tappamaan 6 miljoonaa ihmistä.

    Ainoastaan sinun suunnattomalla typeryydellä Leninin rosvoretket muiden tonteille voidaan oikeuttaa jollakin 1700-luvun tapahtumalla. Ukraina ei ollut enää osa Venäjää 1917, koska mitään 'vanhaa Venäjää' ei enää lokakuun vallankumouksen jälkeen ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistolainen Suomi olisi liitetty neuvostokansojen joukkoon alta aikayksikön!

    Jos N-liitto olisi halunnut liittää Suomenkin itseensä niin siinä ei olisi ollut mitään merkitystä Suomen poliittisella suuntautumisella. Eivät Ukraina ja Puola olleet mitenkään punaisia valtioita.

    Jos punikit olisivat voittaneet, olisivat nämä ANONEET liittymistä NL:ään. Tämä oli juoni koko ajan. Suomen punaisten johto oli tämän jo sopinut Leninin kanssa.
    Ensin irti Venäjän imperiumista ja sitten liittyminen Neukkujen liittoon 'internationalistisessa' hengessä.

    Äänestä

Aloitus on pötyä.

Punaisten voitto ei ollut missään vaiheessa mahdollinen.

Saksa olisi estänyt sen syksyyn 1918, jos Mannerheimin joukot olisivat hajonneet.

Sen jälkeen taas länsivallat ja Ruotsi olisivat tukeneet itsenäisyyttämme.

Äänestä
  • ------Punaisten voitto ei ollut missään vaiheessa mahdollinen. -----

    Sitähän avaajakin epäilee että Saksa olisi hyökännyt. Mutta se ero olisi ollut että Suomea ei olisi sopimuksella luovutettu Saksan siirtomaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Punaisten voitto ei ollut missään vaiheessa mahdollinen. -----

    Ei luovutettu nytkään. Saksa vahti muutaman kuukauden bolsevikkeja ja houkutteli heitä hyökkäykseen Jäämerelle. Eivät lämmenneet.
    Suomen sisäisin asioihin ei puututtu.
    Saksa puuhasi kyllärauhaa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välille,mutta se kariutui Suomen vaatimuksiin Itä-Karjalasta. Saksa ei niitä hyväksynyt. Ei siirtomaalle olisi rauhansopimusta hankittu.

    Ei luovutettu nytkään! Sopimus ei toteutunut:-D

    Millä tavalla Suomi oli Saksan siirtomaa? Molemmissa maissa oli toki nälänhätä englantilaisten ja Suomen punaisten takia. Suomen satamat olivat toki Saksan käytössä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei luovutettu nytkään. Saksa vahti muutaman kuukauden bolsevikkeja ja houkutteli heitä hyökkäykseen Jäämerelle. Eivät lämmenneet.
    Suomen sisäisin asioihin ei puututtu.
    Saksa puuhasi kyllärauhaa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välille,mutta se kariutui Suomen vaatimuksiin Itä-Karjalasta. Saksa ei niitä hyväksynyt. Ei siirtomaalle olisi rauhansopimusta hankittu.

    Älä puhe paskaa! Suuruudenhulluina suunnittelivat jotain 'itäistä puskurivyöhykettä' Venäjää vastaan ja muuta paskaa. Saksan tavoite ei ollut taata pitkällä aikavälillä Suomen itsenäisyys. Lenininkin tavoite oli toki pitkällä aikavälillä Suomen itsenäisyyden tuhoaminen. Ei oikeasti riippumattomassa maassa ole mitään Saksasta tuotua kuningasta. Kuningashan ei olisi ollut sama kuin englantilaisilla. Itäisen puskurivyöhykkeiden hallitsijat oli tarkoitus alistaa suoraan keisari Wilhelm II:n komentoon sodan päätyttyä Saksalle edulliseen tasapeliin tai voittoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei luovutettu nytkään! Sopimus ei toteutunut:-D

    Kiitos Saksan sodassa kärsimän häviön. Paasikivi järkeili voiman palvojana, että vahvin voittaa, ja päätti työntää kielensä syvälle Saksan peppuun. Paasikivellä oli melkoinen ura Bobrikovin, keisari Wilhelm II:n ja lopulta Stalinin sekä Hrutsevin perseennuolijana. Ukko Paasikivihän uhosi vielä 1956, että jos ette mene vallankumouksen juhlallisuuksiin Tehtaankadulle Unkarin tapahtumien takia, niin hän kantaa itsensä sinne vaikka sairasvuoteelta juhlimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhe paskaa! Suuruudenhulluina suunnittelivat jotain 'itäistä puskurivyöhykettä' Venäjää vastaan ja muuta paskaa. Saksan tavoite ei ollut taata pitkällä aikavälillä Suomen itsenäisyys. Lenininkin tavoite oli toki pitkällä aikavälillä Suomen itsenäisyyden tuhoaminen. Ei oikeasti riippumattomassa maassa ole mitään Saksasta tuotua kuningasta. Kuningashan ei olisi ollut sama kuin englantilaisilla. Itäisen puskurivyöhykkeiden hallitsijat oli tarkoitus alistaa suoraan keisari Wilhelm II:n komentoon sodan päätyttyä Saksalle edulliseen tasapeliin tai voittoon.

    Suunnitella voi mitä tahansa. Tekeminen jäi vähiin, koska tappio lännessä alkoi häämöttää jo elokuussa -18 ja joukkoja oli siirrettävä Suomestakin länsirintamalle.

    Kuningashanke oli mahdollinen vain tynkäeduskunnan aikana. Sillä haettiin turvallisuutta Venäjää vastaan.

    Punikit pitävät tavatonta meteliä Svinhufvudin ja Paasikiven hankkeesta,jonka aika meni ohi oikeastaan jo ennen sen alkua.

    Eikö niillä itsellään ollut suurlähetystöt Venäjällä ja jopa suunnitelmat kauppasuhteista. Miten niiden avulla siis turvaa Venäjästä oltaisi saatu? Saksalaiset hylkäsivät kirkkaasti valkoisten vähemmistön kannattaman ajatuksen ainakin Inkerin venäläisten väestön fyysisestä tuhoamisesta. Hitlerinkin aikana Saksalla oli 1939 erinomaiset kauppasuhteet Venäjään. Ukrainalaiset aktivistit raportoivat Krimin sillan työmaalta löytyneestä saksalaisesta teknologiasta. Venäjän tuhoaminen kiinnosti Saksaa vasta 1941 saatuaan ensin lännessä turpaansa. Göringin linja voitti Saksassa vasta 1941-1945, Fuhrerin puheet talvisodan aikana olivat neuvostomyönteisiä.

    Äänestä

Punaisen Suomen näkökulmasta Haapamäelle hyökkäilyn ajankohta oli surkein mahdollinen, ehkä marraskuu 1917 paras. Seuraavana loppuvuosi 1918 liitossa ententen kanssa USA:n ruokkimana ja sitten pojat mentiin Haaparantaan.

Äänestä

Puolan sota

1.9.1939 Saksa hyökkäsi

17.9.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi

25.9.1939 Yhteinen voitonparaati

30.9.1939 Viimeinen Puolan armeijan yksikkö antautui

https://www.youtube.com/watch?v=9IFmBQS8FDc

Äänestä

Punaiset eivät luovuttanee Suomea kenellekään, porvari luovutti Saksalle maaliskuussa 1918. Mitä sitä kiistämään, historian tosiasiahan se on.

Äänestä
  • Mitä nyt jos veivät ilmaisella paperia neukkuun vastineeksi aseista. Nooh samalla kannattamattomalla mallillahan ne selluköppien keittimet pyörivät tänäkin päivänä. Lenin-setä tarvitsi paperia esimerkiksi propagandaa varten. Köpiskäthän ei enää kaarteihin lähde kuin tienestien takia, koska esi-isät näkivät mitä tehdaskolhoosi todella on. Nuortevan yrityksestä huolimatta olisi ollut hullua amerikkalaisten lähteä paperoota rahtamaan Suomesta 1918. Leninille meni punaisten toimesta ilmaiseksi vastineeksi aseista monen miljoonan markan edestä paperia, englantilaiset toki saivat myöhemmin myös halpaa paperia paskapaperi markan takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä nyt jos veivät ilmaisella paperia neukkuun vastineeksi aseista. Nooh samalla kannattamattomalla mallillahan ne selluköppien keittimet pyörivät tänäkin päivänä. Lenin-setä tarvitsi paperia esimerkiksi propagandaa varten. Köpiskäthän ei enää kaarteihin lähde kuin tienestien takia, koska esi-isät näkivät mitä tehdaskolhoosi todella on. Nuortevan yrityksestä huolimatta olisi ollut hullua amerikkalaisten lähteä paperoota rahtamaan Suomesta 1918. Leninille meni punaisten toimesta ilmaiseksi vastineeksi aseista monen miljoonan markan edestä paperia, englantilaiset toki saivat myöhemmin myös halpaa paperia paskapaperi markan takia.

    Sakari Siltala kertoo toki osuvasti miten sekä selluköpsät että vihreän kullan haltijat ratsastivat muiden veronmaksajien reppuselässä ennen sotia ja sotien jälkeenkin. Maa- ja metsätalous on Suomessa ollut niin kannattamatonta, että uskallanpa väittää niiden tukemisen ajaneen jopa monia suurten asutuskeskusten asukkeja itsemurhiin 30-luvulla. Pentti Linkola-vainaa kertoi kerran miten äiteensä oli 30-luvulla tavannut Helsingissä naisen joka oli lapsensa kanssa kysynnyt äiteeltä, että mitäpä jos kävelisin mereen. Metsäteollisuuden kapitalistien ja punikkien kekkoslovakialainen synteesi on ollut suorastaan murhaava tavallisille suomalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä nyt jos veivät ilmaisella paperia neukkuun vastineeksi aseista. Nooh samalla kannattamattomalla mallillahan ne selluköppien keittimet pyörivät tänäkin päivänä. Lenin-setä tarvitsi paperia esimerkiksi propagandaa varten. Köpiskäthän ei enää kaarteihin lähde kuin tienestien takia, koska esi-isät näkivät mitä tehdaskolhoosi todella on. Nuortevan yrityksestä huolimatta olisi ollut hullua amerikkalaisten lähteä paperoota rahtamaan Suomesta 1918. Leninille meni punaisten toimesta ilmaiseksi vastineeksi aseista monen miljoonan markan edestä paperia, englantilaiset toki saivat myöhemmin myös halpaa paperia paskapaperi markan takia.

    Voi voi, kyllä on punikki katkera kun ei päässyt paperitehtaaseen töihin paremmille palkoille kun insinööri. Lääkärintarkastuksessa varmaan huimasi kova palkka niin ettei työpäikka haave toteutunut ja lääkäri kirjoitti papereihisi suuri proplem työntekijänä.

    Paperimiehet niitä punikkeja oli pöhveli. Lauri Vileniushan kertoo miten Joutsenon rintamalla ei edes riittänyt ukkoja Imatran valtaukseen, lahtarit olivat tappaneet tai haavoittaneet sotaan osallistuneet Etelä-Karjalan selluköpit.

    Paperimiehet ovat kokoomuslaisia ja ajavat mersuilla. Sekös raivostuttaa kaltaistasi hyödyllistä idioottia kuten Lenin sanoi.

    Äänestä

  • Punaisilla ei ollut halussaan mitään mitä luovuttaa!

    Paasikiven sopimus olisi ajan myötä pirkautunut itsestään!

    Kumma kyllä toisessa ketjussa julistat kuninkaantekijä JKP:n yhdeksi Suomen kärkimieheksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paperimiehet ovat kokoomuslaisia ja ajavat mersuilla. Sekös raivostuttaa kaltaistasi hyödyllistä idioottia kuten Lenin sanoi.

    Kemin selluköpit ovat vieläkin jopa Tennilää punaisempia. Sinua ei voitane pitää edes hyödyllisenä idioottina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punaisilla ei ollut halussaan mitään mitä luovuttaa!

    Paasikiven sopimus olisi ajan myötä pirkautunut itsestään!

    Kumma kyllä toisessa ketjussa julistat kuninkaantekijä JKP:n yhdeksi Suomen kärkimieheksi?

    Eikö? Paperitehtaat siis mielestäsi pysähtyivät? Seppo Aalto ja muut asiantuntijat sanovat kyllä jotakin muuta. Ei ne venäläiset pirullista hyvää hyvyyttään niille aseita ja elintarvikkeita luovuttaneet sen enempää kuin isännillekään. Sinä et tunne itämaista hyötyyn ja tinkimiseen perustuvaa kaupankäyntiä.

    Äänestä

” Punaisten voitto 1918 olisi taannut Suomelle itsenäisyyden ellei sitten Saksa olisi hyökännyt ja miehittänyt maan”

Punaisten voitto olisi johdattanut meidät jo 20-luvulla Neuvostoliiton osaksi! Se olisi käynyt kohtalokkaaksi monelle... myös vasemmistolaiselle!

Äänestä
  • Punaiset eivät luovuttaneet Suomea kenellekään. Porvari luovutti YHDEN miehen eli Svinhuvudin allekirjoituksella Suomen Saksan tahdottomaksi siirtomaaksi. Näinkö tekee demokratiaa kunnioittava henkilö? Hänellä ei ollut mitään valtuutusta tähän eli korkeimman luokan maanpetos, ammuttava paikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punaiset eivät luovuttaneet Suomea kenellekään. Porvari luovutti YHDEN miehen eli Svinhuvudin allekirjoituksella Suomen Saksan tahdottomaksi siirtomaaksi. Näinkö tekee demokratiaa kunnioittava henkilö? Hänellä ei ollut mitään valtuutusta tähän eli korkeimman luokan maanpetos, ammuttava paikalla.

    Mutta sekään ei toteutunut ja Saksa romahti!

    Punaisten voitto olisi taannur Suomen päätymisen neukun osaksi, jonka jälkeen olisi satoja tuhansia kansalaisia kadonnut ”punaiseen hämärään” tavalla, mikä olisi saanut vuoden 1918 teloitukset näyttämään ’kindergarten’-puuhastelulle!

    Nyt. olisi ollut surmatöitä, joulla olisi ollut Tarkkispojan täysi tuki!

    -----Mutta sekään ei toteutunut ja Saksa romahti!----

    Ei niin mutta oliko toteutumattomuus jotenkin Suomen porvarien ansiota vaiko länsivaltojen? Suomi-porvari halusi, että Saksa ei romahda, miksi muuten olisi maaliskuussa -18 maapetossopimuksenkaan tehnyt luovuttamalla Suomen Saksan tahdottomaksi vasalliksi.

    Ei löydy maailman kansojen historiasta toista yhtä erikoista maanpetosta jossa vasta itsenäistynyt maa luovutetaan ilman sotaa ja miehitystä toisen maan siirtomaaksi. Täysin vertaansa vailla oleva petos koko ihmiskunnan historiassa.

    ------Punaisten voitto olisi taannur Suomen päätymisen neukun osaksi, jonka jälkeen olisi satoja tuhansia kansalaisia kadonnut ”punaiseen hämärään”------

    Ensiksi: jos pahimmat lahtarit ja joukkomurhaajat olisivatkin kadonneet niin eipä juuri olisi peräänitkijöitä junien lähtiessä näkynyt.

    Toiseksi: tuolla sairaalla skeidalla yrität saada Euroopan julmimman massamurhan vuodelta 1918 näyttämään lastenleikiltä. Niiden yli 30 000 valkoisten surmaaman ja heidän läheistensä mielestä tuskin oli kyse lasten leikeistä kuten sinä siitä kuvaat.

    Valehtelet.

    Valkoiset teloittivat puhdistuksissa noin 8 000 kapinaan ja muihin rikoksiin syyllistä sekä jonkin verran antautuneita vankeja ( noin 2 000?).

    Pääosa punikeista eli noin 61 000 armahdettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Punaisten voitto olisi taannur Suomen päätymisen neukun osaksi, jonka jälkeen olisi satoja tuhansia kansalaisia kadonnut ”punaiseen hämärään”------

    Ensiksi: jos pahimmat lahtarit ja joukkomurhaajat olisivatkin kadonneet niin eipä juuri olisi peräänitkijöitä junien lähtiessä näkynyt.

    Toiseksi: tuolla sairaalla skeidalla yrität saada Euroopan julmimman massamurhan vuodelta 1918 näyttämään lastenleikiltä. Niiden yli 30 000 valkoisten surmaaman ja heidän läheistensä mielestä tuskin oli kyse lasten leikeistä kuten sinä siitä kuvaat.

    ” Ensiksi: jos pahimmat lahtarit ja joukkomurhaajat olisivatkin kadonneet niin eipä juuri olisi peräänitkijöitä junien lähtiessä näkynyt.”

    Erehdyt! Punaisten tekemissä vainoissa murhataan eniten juuri kommunisteja! Stalin niitti heitä yli 20 miljoonaa ja siinä joukossa katosi neukkuarmeijan ylin johto ja melkoinen osa politbyroota!

    ”Toiseksi: tuolla sairaalla skeidalla yrität saada Euroopan julmimman massamurhan vuodelta 1918 näyttämään lastenleikiltä. Niiden yli 30 000 valkoisten surmaaman ja heidän läheistensä mielestä tuskin oli kyse lasten leikeistä kuten sinä siitä kuvaat.”

    Julmin massamurha oli juuri Stalinin mainittu vaino. Sitä edelsi Venäjän sisällissota 1918-1922, joka vaati 9 miljonaa uhria!

    Valkoiset surmasit taistelussa ase kädessä 5.000 punaista ja teloittivat oikeuden päätöksellä 7-8.000. Muita punaisia ei tapettu!

    Enemmän suomalaisia äärivasureita menehtyi Neuvostoliitossa! Melkoinen osa sisällissotaa paenneita ’katosi’ ja lisää tuli 30-luvulla Itä-Karjalassa Stalinin vainoissa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punaiset eivät luovuttaneet Suomea kenellekään. Porvari luovutti YHDEN miehen eli Svinhuvudin allekirjoituksella Suomen Saksan tahdottomaksi siirtomaaksi. Näinkö tekee demokratiaa kunnioittava henkilö? Hänellä ei ollut mitään valtuutusta tähän eli korkeimman luokan maanpetos, ammuttava paikalla.

    Mitä demokratiaa Kullervo Manner noudatti 1918? Suomen herrat toki toivoivat pääsevänsä keisarillisen Saksan avulla samanlaisiin tienesteihin kuin olivat päässeet Romanovien avulla. Punaisilla monella kartanokateutta lievitti Lenin-sedältä tullut ase. Järkimiehet ilman alemmuuskomplekseja ja ahneutta rakensivat lopulta sen Suomen jota juuri ja juuri pystyttiin puolustamaan. Ehkä toisaalta Venäjän raitin kävijät olivat suurin syy heikkojen järkimiesten sijaan. Suomessa oli ennen talvisotaa 1939 tuhansia Neuvosto-Venäjää ja lopulta neuvostojen maata nähnyttä ihmistä. Tiesivät esimerkiksi NKVD:n näkevän vanhoista jäsenkorteista kuka oli häipynyt 'lahtari-Suomeen' evakkojunalla 1921. Tuskin suomalainen renki niin tyhmä olisi ollut, että ilman jätkän kertomia tarinoita paskapaperina ruplaa käyttäneestä neukusta olisi tapellut 1940. Suomalainen herraviha kohdistui Suomen herran onneksi Venäjällä käyneiden takia Iivanaan. Onhan se etnistä puhdistus, jos kova kommari kertoi siellä vuoden 1918 jälkeen olleensa tarkkailun alaisena ja lopulta menettäneensä veljensä. Venäläiset vihasivat suomalaisia Leninin ja Stalinin aikana etnisten ja uskonnollisten syiden perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Mutta sekään ei toteutunut ja Saksa romahti!----

    Ei niin mutta oliko toteutumattomuus jotenkin Suomen porvarien ansiota vaiko länsivaltojen? Suomi-porvari halusi, että Saksa ei romahda, miksi muuten olisi maaliskuussa -18 maapetossopimuksenkaan tehnyt luovuttamalla Suomen Saksan tahdottomaksi vasalliksi.

    Ei löydy maailman kansojen historiasta toista yhtä erikoista maanpetosta jossa vasta itsenäistynyt maa luovutetaan ilman sotaa ja miehitystä toisen maan siirtomaaksi. Täysin vertaansa vailla oleva petos koko ihmiskunnan historiassa.

    Ainahan sitä voi jossitella. Se on varmaa ettei ainakaan kielitaitoiset metsäpatruunat olisi Saksan voiton myötä köyhää armahtaneet sen enempää kuin saksaa jääkärinä ollessaan oppineet isäntämiehet. Valkoisten pääideologi oli saksalaista ryhdikkyyttä ja miehekkyyttä ihaillut. rotuhullu Pihkala.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Punaisten voitto olisi taannur Suomen päätymisen neukun osaksi, jonka jälkeen olisi satoja tuhansia kansalaisia kadonnut ”punaiseen hämärään”------

    Ensiksi: jos pahimmat lahtarit ja joukkomurhaajat olisivatkin kadonneet niin eipä juuri olisi peräänitkijöitä junien lähtiessä näkynyt.

    Toiseksi: tuolla sairaalla skeidalla yrität saada Euroopan julmimman massamurhan vuodelta 1918 näyttämään lastenleikiltä. Niiden yli 30 000 valkoisten surmaaman ja heidän läheistensä mielestä tuskin oli kyse lasten leikeistä kuten sinä siitä kuvaat.

    Julmimman? Minun käsittääkseni pelkästään tuo määrä ammuttiin suomalaisia Itä-Karjalassa ja Leningradissa 30-luvun lopulla. Valkoiset eivät aiheuttaneet noita ihmisiä surmannutta nälänhtää ja kulkutautia. Rakastamasi Venäjä vei Suomen kansan maailmansotaan 1914 kysymättä keneltäkään mitään. Tulevat punikit lähtivät ruplankiilto silmissä Lauri Vileniuksen tavoin Venäjän sotataloude hommiin. Väinö Valven tapaisia miehiä ei punaisista juuri löydy. Valve lähti hyväpalkkaisesta telkkatyöstä Saksaan 'iivanaa suolaamaan', koska se oli epäitsekkäämpi kuin kartanokateutta potennut punikki tai ahne Suomen herra.

    Äänestä

Ystävyys Saksan kanssa on aina ollut siunaus suomalaisille, mutta sehän ei sovi tietenkään kommunisteille ja putinisteille.

Äänestä
  • Millä tavalla se oli 1939? Göring toki painosti rauhaan laskettuaan ettei ali-ihmisinä pitämänsä 'idän demonit' täysiä tumpeloita ole. Joulukuussa 1939 Göring syytti talvisotaan mennyttä poikapuoltaan kyvyttömyydestään auttaa Suomea. Todellisuudessa Hermanni näki Suomen vielä pienä paskavaltiona, olihan se saanut paljon isomman Tsekkoslovakian uhatessaan pommittaa Prahan päreiksi.

    Äänestä

Punainen hallinto teki Leninin hallinnon kanssa Suomen kannalta erityisen edullisen valtiosopimuksen. Niin edullisen, että sopimustekstiä vieläkin häveten piilotellaan jopa historiankirjoissa. Ei haluta kansalaisten näkevän ja tietävän mikä ero oli puna- ja valkohallinnoilla. Toinen edisti ja vahvisti sekä Suomen itsenäisyyttä että kaupallisia etuja, toinen luovutti maanpetoksella Suomen Saksan siirtomaaksi.

Äänestä
  • Valehtelet.

    Punikkihallinto ei ollut laillinen,joten sen sopimuksilla voi pyyhkiä takapuolta.
    Muutenkaan sopimus ei toteutunut miltään osin. uomalaiset sopijat pääsivä tmyöhemmin hengestään NL:ssa

    Svinhifvudin senaatti joutui hyväksymään pakkotilanteessa Saksan sanelemat sopimukset, mutta eivät ne Suomen itsenäisyyttä kumonneet.
    Saksahan yritti aikaansaada rauhansopimusta Suomen ja Neuvasto-Venäjän kesken. Ei sellaista siirtomaalle puuhata.

    Äänestä

  • ” Punainen hallinto teki Leninin hallinnon kanssa Suomen kannalta erityisen edullisen valtiosopimuksen. Niin edullisen, että sopimustekstiä vieläkin häveten piilotellaan jopa historiankirjoissa. ”

    Ei ole löytynyt vieläkään?

    ”Ei haluta kansalaisten näkevän ja tietävän mikä ero oli puna- ja valkohallinnoilla. ”

    Lenin olisi puhdistanut Suomen punaisen johdon vai?

    ”Toinen edisti ja vahvisti sekä Suomen itsenäisyyttä että kaupallisia etuja, toinen luovutti maanpetoksella Suomen Saksan siirtomaaksi.”

    Luovuttiko? Kumma kyllä emmeolleet päivääkään siirtomaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Punainen hallinto teki Leninin hallinnon kanssa Suomen kannalta erityisen edullisen valtiosopimuksen. Niin edullisen, että sopimustekstiä vieläkin häveten piilotellaan jopa historiankirjoissa. ”

    Ei ole löytynyt vieläkään?

    ”Ei haluta kansalaisten näkevän ja tietävän mikä ero oli puna- ja valkohallinnoilla. ”

    Lenin olisi puhdistanut Suomen punaisen johdon vai?

    ”Toinen edisti ja vahvisti sekä Suomen itsenäisyyttä että kaupallisia etuja, toinen luovutti maanpetoksella Suomen Saksan siirtomaaksi.”

    Luovuttiko? Kumma kyllä emmeolleet päivääkään siirtomaa?

    ------”Toinen edisti ja vahvisti sekä Suomen itsenäisyyttä että kaupallisia etuja, toinen luovutti maanpetoksella Suomen Saksan siirtomaaksi.”
    Luovuttiko? Kumma kyllä emmeolleet päivääkään siirtomaa?----

    Kyllä me olimme maaliskuusta joulukuuhun 1918. Vai väitätkö, että Saksa omalta puoleltaan perui ja mitätöi tehdyn valtiosopimuksen ? Sellaisesta ei kukaan ole kuullutkaan, kyllä Saksa piti sopimuksen voimassa.

    ” Kyllä me olimme maaliskuusta joulukuuhun 1918.”

    Ilman mitään käytännön toimia tai ilmentymiä! Eli mesoat jostakin, millä ei ollut mitään merkitystä!

    Äänestä

  • Antamalla paperia vastineeksi aseista? Millä tavalla se edisti Suomen kaupallisia etuja? Venäjähän oli vähän saman tyyllinen paskatunkio 1918 kuin nykyäänkin.

    Äänestä

Ei kukaan piiloittele mitään! Punaisten voitto olisi johtanut satoja tuhansia suomalaisia gulageille ja tiennyt hengenlähtöä!

Valkoisten voitto johti itsenäisyyteen ja demokratiaan!

Äänestä

Stalinin viha Puolaa kohtaan sitten siellä koetusta tappiosta kun piti voitolla paistatella ja samalla liittää Neuvostoliittoon kun aina pidetty Venäjällä uhkana.

Äänestä

Jos Suomen historiassa on jotain epäselvää, kannattaa pirauttaa Teemu Keskisarjalle.

Top 3

(Hihitystä)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

itsenäisyyden ellei sitten Saksa olisi hyökännyt ja miehittänyt maan. Mutta ainakaan meitä ei olisi pidetty Saksan ystävänä eikä olisi koettu syrjintää sen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu