Kotkan vapaa-ajattelijoihin kuulunut kansanedustaja Pentti Tiusanen menehtyi joku vuosi sitten. Hän oli vapareiden joukossa jonkinlainen tähti, koska oli noussut kansanedustajaksi. Tämä on poikkeuksellista.
Tiusasen taustasta löytyy piirteitä, jotka vaikuttavat paljon tavanomaisemmilta vapareiden piirissä.
Toukokuussa 2009 vasemmistoliiton Anna Kontula kertoi kirjassaan miespoliitikosta, joka raiskasi tutun naisen (tämän kieltäydyttyä seksistä ilman kondomia. Tiusanen joutui tutkinnan kohteeksi, mutta prosessi naisen vedettyä tutkintapyynnön pois.
Myöhemmin Tiusasta vastaan nostettiin toisen tapauksen johdosta syyte seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja asiaa käsiteltiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa marraskuussa 2018. Tuomio piti antaa 19. joulukuuta 2018, mutta Tiusasen kuoltua 8. joulukuuta asian käsittely raukesi.
Palstalla on keskusteltu paljon Vapaa-ajattelijain liiton setäkerhon erikoisesta suhtautumisesta naisiin. Tiusasen tapaus on omiaan vahvistamaan epäluuloja.
Tiusasen taustasta löytyy piirteitä, jotka vaikuttavat paljon tavanomaisemmilta vapareiden piirissä.
Toukokuussa 2009 vasemmistoliiton Anna Kontula kertoi kirjassaan miespoliitikosta, joka raiskasi tutun naisen (tämän kieltäydyttyä seksistä ilman kondomia. Tiusanen joutui tutkinnan kohteeksi, mutta prosessi naisen vedettyä tutkintapyynnön pois.
Myöhemmin Tiusasta vastaan nostettiin toisen tapauksen johdosta syyte seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja asiaa käsiteltiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa marraskuussa 2018. Tuomio piti antaa 19. joulukuuta 2018, mutta Tiusasen kuoltua 8. joulukuuta asian käsittely raukesi.
Palstalla on keskusteltu paljon Vapaa-ajattelijain liiton setäkerhon erikoisesta suhtautumisesta naisiin. Tiusasen tapaus on omiaan vahvistamaan epäluuloja.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olet raukka joka käyttää hyväkseen syyttömän miehen mainetta mollataksesi muita.
Kertoo paljon siitä millainen ihmishirviö olet. Ei mitään kunnioitusta muita kohtaan, kunhan sinä vain pääset valehtelemaan.
Niin ovat, ja missään ei näy että hän olisi tuomittu mistään mitä aloituksessa väitetään.
Joten tuo vainajan mustamaalaaminen ja hänen käyttäminen omassa vihakampanjassa saa aloittajat näyttämään idiootilta.
Missään ei sanota, että on tuomittu.
joo ja kun tiedetään miten pienet piirit akateemisilla kom oli niin ne kaikki tunsivat toisensa ja katsoivat näitä puuhia ilman muuta luokkaluonteen takia läpi sormiensa
koska luokkataistelua käytiin riistävää kapitalistiluokkaa vastaan Suomen järjestelmän muuttamiseksi
Ja DDR:ssä kansa omisti kaiken nimitys on VEB eli kansanomistusyritys Volkseigener Betrieb, jota puolueen SED pamput käyttivät hyväkseen ja jakoivat voitot ja työpaikat sukulaisilleen
No lehdet näyttävät kirjoittavan samoja asioita mitä aloituksessakin on mainittu. En ota kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen kun en siitä mitään tiedä. Eli kun syytät toisia valehtelusta, sorrut nyt siihen itse.
Totta kai on mälsää syyttää kuollutta, joten en ota itse tähän enempää kantaa, kuollut kun ei voi itseään puolustaa.
Niin lehdet kirjoittavat mitä kirjoittavat ja vastuu on lukijalla. Nyt aloittajalta on taas lähtenyt mopo käsistä ja käyttää syytöntä vainajaa vihakampanjansa keppihevosena. Aika pelkurimaista käytöstä, vai mitä?
Älä viitsi Ylikoski vähätellä. Ei missään edes itä-Euroopassa ole tällaista stasisensuuria kuin tiusasen listojen peittely jne
"käyttää syytöntä vainajaa vihakampanjansa keppihevosena"
Mistä tiedät, että on syytön? Kuten sanoin, en voi ottaa kantaa kun en tiedä asiasta mitään. Mutta totta kai on niitä, joiden mielestä on syyllinen ja toisia joiden mielestä syytön. Mihin perustat sen, että on syytön?
Puhjo ja Tiusanen edustajia opiskelivat Greifswaldissa 70-luvulla
ja tutustuivat kehittyneeseen kommunismiin joka perustui koko yhteiskunnan
läpikulkevaan vakoiluun, koskaan et voinut tietää onko kalakaverisi tai jopa vaimoksesi tullut henkilö palkattu urkkija
Oliko Ylikoskella suhteita Stasin tai KGB:n kanssa?
Saksassa arvioitiin että Boriksesta oli yli 1000 sivua materiaalia Stasilla
hänen kirjoittamiaan raportteja jne
ja DDR:n käytännön mukaisesti on ilmeistä siis varmaa että Boris joutui määrättiin haastattelemaan ja arvioimaan kaikkia mitä tapasi eli ystäviään sekä tapaamiaan suomalaisia
ilman että arvioidut tiesitävät tai tiesivät
Eli mitä suomalaisten kohteiden kanssa sovittiin on sitten kysyttävä Borikselta
Näitä ei selvitetty ollenkaan
Trumpille yritettiin virkasyytettä kun hän jutteli puhelimessa Ukrainan johdon kanssa. Suomessa oli stasimiehet ja kotiryssät vuosia eikä ketään kiinnosta kaikki käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut
Poliisille tutkintaan tämä aloitus.
Sitten myös asioista kertoneet lehdet ja wikipedia samaan syyniin.
Putinin poliisille KGB Saksan agentti
Voihan se olla, että kohta vaparit tilaa FSB:n vaientamaan ei-toivotun kirjoittelun. Ei saa kertoa totuutta. Pääsihteerikö pelkää? Mitä?
Iljettää ajatellakin mitä protuleireillä yms. tapahtuu
PItääkö jumalanpilkkalaki kumota, ei mene poliisille
Pitääkö stasimiespilkkalaki säilyttää, menee poliisille
Jos hakisin googlella suomi24 sivuja maxista jne. löytyisi varmaan tuhat viittettä en edes yritä
mutta siis niillä palstoila missä käsitellään se ei aiheuta erityisiä intohimoja
paitsi tällä sivustolla aiheuttaa, sen voi tuntea kiihkona
jos levittelen vatikaanin rikoksia, ei aiheuta intohimoja tällä sivustolla
vatikaanien sivulla voisi aiheuttaa
No, mistä tämä johtuu vaparit? vatikaani kuuluu vapareille mutta max ei niinkö? vai johtuuko tämä ero siitä, että tämä max on teidän valinta vaparit
ja valintanne te saatte sen aina syliinne ja olette tyytyväisiä?
Mikä katosi
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
teksti jossa kerroin että jori pilkkaa vatikaania kertomalla sen rikoksista pitäisikö vatikaanin talouspäällikköjen pilkkalaki säilyttää ja ovatko vaparit oikeasti vapaamielisiä
Täältä myös katoaa kysymykset pääsihteerin mahdollisesta ilmiantajataustasta.
Kenelle mahtaisikohan ongelma näiden penkominen? Vink vink
Tässä roikkuu kuuma puuro jota kierretään
Kuulemma jumalanpilkkalaki pitäisi kumota
Mutta tämähän on vaparilässyä
Hehän itsekin pilkkaavat ja jo Salama armahdettiin
Mutta muslimin pilkka menee aina tuomituksi kiihotuksena eikä Niinistö armahda
Ja vaparipääsihteeri vaatii hyväksyy vihapuheiden siis jumalanpilka kiihotuksena tuomitsemisen
Porukka tukee sensuuria ja kutsuu itseään vapaa-ajattelijoiksi kun käsitys vapaudesta on kuin Nliitossa, järjestelmää ja eliitin tspoja saa vapaasti ylistää mutta vihapuhe tuomitaan
Pääishteerin menneisyys tulisi selvittää.
Pääsihteeri pitää huolen, ettei sitä ainakaan liiton piirissä selvitetä.
Sitten jonkun muun tulee selvittää. PAT tulee luontevasti mieleen.
Onko tämä Tiusasen toiminta ainutkertaista.
Tarkoitat, että onko se vapareissa ainutkertaista?