https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006478920.html
Moni kuolee noiden epäpätevien STM päättäjien viivyttelyn seurauksena. Noloa olla ainoa maa EU:ssa, joka ei ole samassa rintamassa hankintojen suhteen.
Moni kuolee noiden epäpätevien STM päättäjien viivyttelyn seurauksena. Noloa olla ainoa maa EU:ssa, joka ei ole samassa rintamassa hankintojen suhteen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Stm.n tulee palkata välittömästi lisää poliittisia valtiosihteereitä sekä muita johtajia. Nythän niitä oli aivan liian vähän jotta olisimme ehtineet reagoida tilanteeseen.
Ehkäpä 500 kpl uutta virkaa riittäisi. Toki huoltovarmuuskeskus sekä kansanterveyslaitos tarvitsevat nekin muutaman sata uutta virkaa.
Kaikilla pitää olla demarien jäsenkirja ja muutenkin sopiva, pätevyys ja osaaminen ovat vain haitaksi noissa viroissa, vai mitä Marin?
HVK on ollut porvarijohtoinen valtionvirasto koska Lounema on kepulainen jonka kepu ajoi HVK:n johtajaksi kiristämällä hallitusasemallaan. Hallituksen ministerit päättivät yhdessä asiasta kepun painostuksen alla.
Pekonen ja Kiuru ovat vastuussa tuostakin. Kaikissa muissa maissa ministerit olisivat jo eronneet.
Kepu Sipilän porvarihallitus päätti olla osallistumatta EU:n yhteisiin suojavarustehankintoihin mikä kostautui koronakrisiin levitessä Euroopassa ja nykyhallitus päätti että osallistumme EU:n yhteisiin hankintoihin kuten Iltasanomien jutussa kerrotaan mutta nuo hankinnat ovat vain osa Suomen suojavarsuethankinnoista koska päävastuu suojavarsutehankinnoista on HVK:n virkavastuulla toimivilla virkamiehiehillä.
Pekonen viivytteli Suomen ulos EU:n jättimäisistä suojavarustehankinnoista korona pandemian aikana [15] ja oli aiheuttamassa osaltaan suojavaruste kriisiä [16] [17]
Tytöt eivät halua opiskella matematiikkaa ja se on ongelma
Minkäs takia Pekosen veli olikaan oikeudessa?
Pekonen ei ole vastuussa veljensä tekemisistä joten lopeta öyhötyksesi porvari.
Huomenta älykääpiö. Eikö olisi ollut parempi sanoa "persuporvari"?
Oppositio persu edustaja sanoo yhden väärän sanan julkisesti niin hallituspuolueiden edustajat vaativat hallaahon eroa😂. Nyt hallitus töppäilee niin että oikeasti vähemmästäkin pitäisi kantaa hallitusvastuu ja vähintään vastuu ministerin erota niin mitä vielä. Kriisistä kriisiin ja mehän ei EROTA saa***na.
Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.
Jos olisi ollut joku hanke jossa matuille annetaan lisää etuoikeuksia ja mahdollisuus uusilla tavoilla heittäytyä muiden elätettäväksi, olisi Suomen ministeriön allekirjoitus ollut ensimmäisenä hyväksymislistassa.
Mutta kun on kysymys suomalaisten hyvinvoinnista, paskat siitä. Ja kyllähän me itsekin osaamme suojaimia hankkis, ei siinä mitään EU:a tarvita.
Who:lle lähti miljoonat kun kuppa töölöstä. Kun on veronmaksajien rahojen jako kyseessä ulkomaille mitä hämärämpiin hankkeisiin sitä nopeammin on nyörit auki.
Kepu Sipilän porvarihallitus jossa olivat kepu, kokoomus ja persut päättivät hallituskaudellaan että Suomi ei osallistu EU:n yhteisiin suojainhankintoihin.
Persuöyhötystä taas kerran.
Olisi ollut aikaa korjata epäkohta.
Se korjattiin kun koronakriisi alkoi levitä Euroopassa kuten Iltasanomein jutussa kerrotaan.
Lähihoitajan koulutus? En muista omalta kouluajaltani yhtään oppilasta, joka olisi jatkanut peruskoulusta suoraan lähihoitajaksi, paitsi yhden kehitysvammaisen. Anteeksi vaan, arvokasta työtä, mutta kukaan koulussa edes keskinkertaisesti pärjännyt ei kuvitellutkaan hakeutuvansa ammattiin. Tavallisella koulutodistuksella pääsi sairaanhoitajaksi, älyköt pyrki lääkikseen.
Pekone on kyllä osoittanut ammatinvalintansa olleen hänelle oikea, joten eiköhän päästetä hänet takaisin rehellisiin töihin.
Niin, olen kyllä nainen itsekin... persuja en ole koskaan äänestänyt... Oletko itse koskaan ajatellut kommentoivasi aihetta vai solvaatko vaan muita kirjoittajia? Tietysti jos olet täällä vaan palkattuna trollina niin sitten on kai aika sama mitä näppikseltäsi päästelet.
Puolueensa oppositioasemasta katkera porvari haukkumassa Pekosta kun ei muuta osaa.
Demarit on ainakin onnistuneet tekemään perusuomalaista politiikkaa.
Öyhön öyhön öyhön.
Menes nyt Sanna takas töihi.
Juu menepä persu töihin kun olet vielä työiässä.
Tästä tuli nyt STM;n moka. Jos oli onnistuttu niin silloin kiiteltäisiin Pekosta, Kiurua, Haataista ja Marinia, Ohisaloa.. . Nyt ei näy ketään Ylellä pitämässä omakehutiedotustilaisuutta.
Hullu-Sirkka vois ottaa loparit ja lähteä vaihtamaan vaippoja johonkin koronapesään Jylhän tavara naamalla. Siihen olis tuota pätevyyttäkin.
Hallitus voisi näyttää esimerkkiä ja pitää tiedotustilaisuudet HVK:n toimittamat, hyvin arvokkaat, kuonokopat naamallansa.
Suomea täystuhoava ongelma on vain ja ainoastaan Kokoomus-syöpä. Viimeisen 33 vuoden aikana se on ollut poissa hallituksesta vain 4 vuotta. Aina vallassa ollessaan se on järjestänyt omia kieroja virkamiehiään kaikkialla valtionhalintoon.
Koska Kokoomus-syöpää on kaikkialla virkamiehissä, tekevät he kaikkensa jotta Marinin hallitus joutuisi epäsuosioon. Esim. STM:ssä kokoomuslaiset valmistelevat virkamiehet toimivat kaikin tavoin hallitusta vastaan, piittamatta vähääkään, kuinka kansa joutuu kärsimään.
Eikö kansa tajua edes sitä, miten Kokoomuslaiset hoivakodit pimittävät kansalta ja hallitukselta vanhusten kuolemia kokoomuslaisten THL-viranomaisten avulla?
Jos Kokoomus-syöpää ei hävitetä, tappaa se kansaa ilman rajaa ja tuhoaa tämän valtion.
Miksi Marinin hallitus ostaa käytettyjä maskeja yli 10 mimjoonalla? Onko jollain oma etu pelissä, vetääkö joku demari välistä omiin taskuihin rahaa? Miten Marin ei vaadi ketään vastuuseen, uhrataan yksi virkamies ja peitellään? Onneksi poliisi tutkii hallitusta nyt.
Kepuhan siellä on HVK:n maskikaupan takana. Oma mielikuva kepusta ja Juha Sipilästä on, että äärimmäisen epärehellistä porukkaa.
Hyvä kommentti.
Ei hallitus maskeja ostanut vaan HVK:n virkamiehet virkavstuullaan ja tyrivät kaupat.
Oliko? Mikä kommentissa oli erityisen hyvää? Oliko siinä jotakin mistä olisit eri mieltä? Kerro nyt kerrankin omin sanoin.
Pekonen olisi pitänyt erottaa jo ajat sitten.
Mistä johtuu se, että vaikka olisi koulutettukin, mutta vasuri, niin asioiden hyvin tekeminen ei onnistu. Pekonen on kai lähihoitaja.
Wikipediasta; Pekonen viivytteli Suomen ulos EU:n jättimäisistä suojavarustehankinnoista korona pandemian aikana [15] ja oli aiheuttamassa osaltaan suojavarustekriisiä [16] [17]
Helmikuun 2020 alkupuolella terveysalan erityisasiantuntija Pasi Mustonen Suomen EU-edustustosta Brysselistä sai tiedon, että komissio on aikeissa hankkia suojavarusteita jäsenmaille keskitetysti EU:n yhteishankintamekanismin kautta. Mustonen kertoo informoineensa asiasta välittömästi sosiaali- ja terveysministeriötä.
Tässä on totuus suojavarustusten yhteishankinnasta. Tapahtui sii Marinin hallituksen aikana. Vasemmistotrollit yrittää vierittää syytä muille, älkää uskoko niitä valehtelijoita.
STM:n pomo valt.maist. Kirsti Varhila, SDP, jyrähti kunnille ja hoitohenkilökunnalle, että hänen määräystään maskien käytöstä ei ole noudatettu, mm. vanhusten hoidossa.
Vastuu on vanhushoitajilla, jos eivät käytä virallista hengityssuojainta.
STM on määräyksen antanut ja sitä on noudatetrava.
Selitykseksi ei kelpaa, että maskeja ei ole.
Jos STM on määrännyt ja hoitaja ei käytä, hoitaja rikkoo STM:n määräyksiä ja on oikeudellisessa vastuussa.
Aina jostakin laatikosta olisi maski löytynyt...
Lisäksi pääministeri, hall.maist. Sanna Marin, SDP, on mm. Voguessa sanonut, että Suomi on hyvin varustautunut.
Voiko joku hoitaja väittää, että pääministeri muka vakehteli?
Ihmiset ovat tyhmiä. He ovat menettäneet järkevän ajattelun taidon. Ne lukee lööppejä, mutta eivät pysty ajattelemaan asioita laajemmin. Näkeehän sen tästäkin ketjusta, jotta miten tyhmiä voikaan uunottaa jollain lööpillä.
Ministerien on pystyttävä luottamaan siihen, että se mitä heidän alaisensa heille tuovat päätösten tekemistä varten pöydälle pitää paikkansa. Ensinnäkin Huoltovarmuuskeskus oli ilmoittanut, että heiltä löytyy tavaraa. Ei löytynyt sellaista, mitä piti. Eli HVK on syyllinen ja juuri siksi siellä on palli heilunut.
Ja toisekseen tuohon rinkiin kuuluvat maat eivät ole vilä saaneet ensimmäistäkään erää tilaamistaan tuotteista. Jos Suomi olisi tuolloin siihen liittynyt ja luottanut ringin toimivuuteen, niin me vieläkin odotettaisi ja odotettaisi, kuin kuuta taivaalta sitä tavaraa,mistä meillä on ollut huutava pula.
Suomi on pystynyt hankkimaan omilla kontakteillaan tarvitsemiaan tarvikkeita ja myös saanut sellaista mitä on luvattu (poislukien Sarmasteen kusetus). Nuo muut maat eivät ole saaneet mitään.
Tässä lainaus IS:n sivuilta. Ne on tuossa jutussa viimeisissä kappaleissa, joita ei näköjään lueta.
"STM:n tietojen mukaan yksikään jäsenvaltio ei ole saanut vielä yhtään materiaalitoimitusta [mekanismin kautta].
Sama tieto on erityisasiantuntija Pasi Mustosella.
– Hankintaprosessien yksityiskohtaiset tiedot eivät ole julkisia ja komissio tiedottaa niistä, mutta sen voin sanoa, että prosessit ovat edelleen kesken eikä mitään ole toimitettu jäsenmaihin."
Että kuka tuossa olikaan se tyhmä? Ei ainakaan Suomen valtio. Se ei jäänyt tumput suorassa odottamaan, että joku meille toimittaa joskus jotakin sitten kun joku ehtii.
Pekonen ulos! Kyllä ministeri on viime kädessä vastuussa siitä, mitä hänen johtamassaan ministeriössä mokataan! Pekosen olisi tullut vahtia, että yhteistilauksiin mennään mukaan ja että suojaimia on riittävästi. Sen sijaan lähäri-Pekonen valehtelee suojaimien määrästä ja niitä tilataan isolla rahalla rikollisilta; kelvottomia kuonokoppia vielä.
Sairaaloiden johtajat huutavat kuorossa että SUOJAIMET ON LOPPU! Mutta lähihoitaja ministeri tietää, että niitä on, suuttuu ja vierittää vastuuta kunnille. Eivät varmaan ole vaan löytäneet Pekosen tarkoittamia suojaimia, ovat niin hyvin piilotettuja.
No, jos sinä tiedät paremmin, niin kerro nyt toki, että miten paljon tärkeitä toimituksia on toimitettu noihin tuon rinkiin kuuluville jäsenvaltioille? Kahden asiantuntijan mukaan ei yhtäkään toimitusta ole tullut. Suomi on omilla kontakteillaan saanut paljon elintärkeää tavaraa maahan.
Pekonen ei ole ollut tehtävänsä tasalla. Ministereiksi pitäisi valita osaavia henkilöitä. Otettakoon nyt opiksi. Varoittava esimerkki on nähty.
Pelkästään puhuva pää ei riitä.
Yhteiskunnallinen ihminen on tosi itsekäs itseriittoisessa omahyväisyydessään.
http://www.mtvtekstikanava.fi/new2008/111-01.htm
Pekosen mukaan suojavarusteita on tarpeeksi erilaisissa laitoksissa, niitä ei vain löydy mistään.
Nyt jos koskaan olis aika vaihtaa ainakin ministerit, että saataisiin jotain tolkkua tähän maahan. Hoitajat paljain käsin ilman suojia hoitelee vanhuksia. Ja ministerit hymyilee suu korvissa että maassa kaikki hyvin, mukamas..