EDESSÄ on myrsky, mutta pään päällä ei ole vieläkään kunnon kattoa.
Sellaisessa rakennelmassa elävät euroalueen taloudet Suomi mukaan lukien, vertaa belgialainen taloustieteilijä Paul De Grauwe.
Nyt järeä sateensuoja pitäisi pystyttää pikaisesti ennen kuin koronakriisin aiheuttama rajuilma alkaa. Muutoin eurovaltioilla voi olla edessään jopa pahempi velkakriisi kuin kymmenen vuotta sitten, taloustieteilijä katsoo.
De Grauwella on tilanteeseen ratkaisu, jota monet pitävät radikaalina.
73-VUOTIAS De Grauwe kuuluu Euroopan tunnetuimpiin taloustieteilijöihin, jota kuunnellaan myös vallan ylimmissä kamareissa. Hänen analyyseillaan oli paljon painoarvoa eurokriisin hoidossa.
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman on arvioinut, että De Grauwe todennäköisesti pelasti euroalueen. EU:n entinen talouskomissaari, Suomen pankin nykyinen pääjohtaja Olli Rehn on luonnehtinut De Grauwea ”eturivin taloustieteilijäksi”.
Kun komission entinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puhui euroalueen katon rakentamisesta, hän lainasi De Grauwen kielikuvaa. Kun euro otettiin käyttöön vuonna 1999, De Grauwe rinnasti uuden yhteisvaluuttajärjestelmän ihanaan huvilaan, jossa ei ole kattoa. Euron käyttöön ottaneet valtiot kyllä nauttisivat siellä oleilustaan, mutta vain niin kauan kuin aurinko paistaa.
De Grauwen mukaan ongelmana oli se, että valtioiden lainoittajilla ei ollut keskuspankkien luomaa psykologista turvaa. Yleensä rahoittajat voivat luottaa siihen, että valtio voi aina hoitaa velkansa ajallaan, koska keskuspankki voi tarvittaessa luoda uutta rahaa. Eurokriisin aikaan näin ei ollut, koska EU-rakenteet estivät suoran lainoituksen.
De Grauwe myöntää olevansa imarreltu saamastaan tunnustuksesta.
”Ajatukset ovat kuin viruksia. Ne tarttuvat ja kiertävät yhteiskunnissa. On vaikea sanoa, mistä ne ovat lähtöisin.”
Hän tunnustaa kuitenkin, että Euroopan keskuspankin (EKP) entinen pääjohtaja Mario Draghi käytti kovin tuttuja sanankäänteitä, kun tämä vuonna 2012 julisti keskuspankin tekevän ”kaiken tarvittavan” euron suojelemiseksi.
Tuon tiedotustilaisuuden EKP alkoi ostaa jälkimarkkinoilta euromaiden joukkovelkakirjoja. Markkinat rauhoittuivat, ja luonnottoman korkealle kohonneet valtionlainojen korot alkoivat laskea.
KESKUSPANKIN vahvempaa roolia De Grauwe peräsi ennen eurokriisiä, ja niin hän tekee myös nyt.
Edellisen kriisin jäljiltä EKP:n työkalupakki on jo laajentunut. Keskuspankki on ilmoittanut ostavansa julkisen ja yksityisen sektorin joukkolainoja 750 miljardilla eurolla jälkimarkkinoilta. Samalla se kuitenkin tekee virheen, De Grauwe katsoo.
”Tämä on aivan avainasia. Koskaan ei pitäisi sanoa, että meillä on 750 miljardia euroa, sillä sitten ihmiset ajattelevat, että ’ehkä se ei riitäkään, voi, ei se riitä!’ Juuri niin tapahtui eurokriisin ensi vaiheissa. EKP:llä oli osto-ohjelma, mutta sitä oli kestoltaan ja kooltaan rajoitettu”, De Grauwe sanoo.
”EKP:n pitäisi sanoa, että määrät ovat rajoittamattomia. Niin [Yhdysvaltojen keskuspankki] Fed tekee.”
Sellaisessa rakennelmassa elävät euroalueen taloudet Suomi mukaan lukien, vertaa belgialainen taloustieteilijä Paul De Grauwe.
Nyt järeä sateensuoja pitäisi pystyttää pikaisesti ennen kuin koronakriisin aiheuttama rajuilma alkaa. Muutoin eurovaltioilla voi olla edessään jopa pahempi velkakriisi kuin kymmenen vuotta sitten, taloustieteilijä katsoo.
De Grauwella on tilanteeseen ratkaisu, jota monet pitävät radikaalina.
73-VUOTIAS De Grauwe kuuluu Euroopan tunnetuimpiin taloustieteilijöihin, jota kuunnellaan myös vallan ylimmissä kamareissa. Hänen analyyseillaan oli paljon painoarvoa eurokriisin hoidossa.
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman on arvioinut, että De Grauwe todennäköisesti pelasti euroalueen. EU:n entinen talouskomissaari, Suomen pankin nykyinen pääjohtaja Olli Rehn on luonnehtinut De Grauwea ”eturivin taloustieteilijäksi”.
Kun komission entinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puhui euroalueen katon rakentamisesta, hän lainasi De Grauwen kielikuvaa. Kun euro otettiin käyttöön vuonna 1999, De Grauwe rinnasti uuden yhteisvaluuttajärjestelmän ihanaan huvilaan, jossa ei ole kattoa. Euron käyttöön ottaneet valtiot kyllä nauttisivat siellä oleilustaan, mutta vain niin kauan kuin aurinko paistaa.
De Grauwen mukaan ongelmana oli se, että valtioiden lainoittajilla ei ollut keskuspankkien luomaa psykologista turvaa. Yleensä rahoittajat voivat luottaa siihen, että valtio voi aina hoitaa velkansa ajallaan, koska keskuspankki voi tarvittaessa luoda uutta rahaa. Eurokriisin aikaan näin ei ollut, koska EU-rakenteet estivät suoran lainoituksen.
De Grauwe myöntää olevansa imarreltu saamastaan tunnustuksesta.
”Ajatukset ovat kuin viruksia. Ne tarttuvat ja kiertävät yhteiskunnissa. On vaikea sanoa, mistä ne ovat lähtöisin.”
Hän tunnustaa kuitenkin, että Euroopan keskuspankin (EKP) entinen pääjohtaja Mario Draghi käytti kovin tuttuja sanankäänteitä, kun tämä vuonna 2012 julisti keskuspankin tekevän ”kaiken tarvittavan” euron suojelemiseksi.
Tuon tiedotustilaisuuden EKP alkoi ostaa jälkimarkkinoilta euromaiden joukkovelkakirjoja. Markkinat rauhoittuivat, ja luonnottoman korkealle kohonneet valtionlainojen korot alkoivat laskea.
KESKUSPANKIN vahvempaa roolia De Grauwe peräsi ennen eurokriisiä, ja niin hän tekee myös nyt.
Edellisen kriisin jäljiltä EKP:n työkalupakki on jo laajentunut. Keskuspankki on ilmoittanut ostavansa julkisen ja yksityisen sektorin joukkolainoja 750 miljardilla eurolla jälkimarkkinoilta. Samalla se kuitenkin tekee virheen, De Grauwe katsoo.
”Tämä on aivan avainasia. Koskaan ei pitäisi sanoa, että meillä on 750 miljardia euroa, sillä sitten ihmiset ajattelevat, että ’ehkä se ei riitäkään, voi, ei se riitä!’ Juuri niin tapahtui eurokriisin ensi vaiheissa. EKP:llä oli osto-ohjelma, mutta sitä oli kestoltaan ja kooltaan rajoitettu”, De Grauwe sanoo.
”EKP:n pitäisi sanoa, että määrät ovat rajoittamattomia. Niin [Yhdysvaltojen keskuspankki] Fed tekee.”
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vain EU:lla on riittävästi muskeleita edes kohtalaisen nopeaan elvytykseen koronakriisin jälkeen.
Yhtään jäsenvaltiota ei saa laskea konkurssiin.
Rahaa on.