Suomalainen työ ei kelpaakaan kepuisännille!

Jopa 10 000 hakenut töihin maatiloille – rekrytoinnit kuitenkin seisovat

Liitto toteaa, että satokauden töiden ja sadon turvaaminen eivät ole enää työvoimasta kiinni.

− Kausityöt ja maalle töihin lähteminen tuntuvat kiinnostavan yhä useampaa.

Mutta rekrytointipäätökset seisovat, koska maa- ja puutarhatilojen yrittäjät odottavat epätietoisina hallituksen linjausta ulkomaisen kausityövoiman maahantulosta.

Siis mitä vttua? Kepulaiset ensin mankuvat ettei suomalset tule töihin maalle ja kun tulisikin tuhansittain niin sepä ei äkkiä kelpaakaan, pitää silti saada ulkomaista halpaa ja nöyrää thainaista?!?

Nyt perkules ne maataloustuet pois ja heti!
111677
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 111

Vanhimmat

Ei kinnosta malsaa TES-palkkaa ja muita maksuja, valtion pitäisi lennättää ukrainasta maaorjat ja maksaa vielä niiden karanteenikin. Lisäksi vielä kymmeniä miljoonia lisää tukia entisten miljardien päälle, vaikka korona ei aiheuta maajusseille mitään ylimääräsisiä kuluja.

Äänestä
  • Niinpä.
    Ja muutenkin noudattaa työlainsäädäntöä.

    Äänestä

  • Liitto: Jopa 10 000 hakenut töihin maatiloille – rekrytoinnit kuitenkin seisovat

    18.4.2020
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a68bd530-5067-4479-96c7-9b8cc0a1e631
    "Liiton mukaan tilanne johtuu siitä, että yrittäjät eivät uskalla tehdä päätöksiä rekrytoinnista ennen kuin hallitus linjaa selkeästi ulkomaisen työvoiman maahantulosta."

    Nyt se viimein nähdään että sankoin joukon työtä hakevat ahkerat suomalaiset työttömöt eivät kelpaa työvoimaksi, kun puoli-ilmaista TES-palkkauksen ulkopuolella olevaa ulkomaista työvoimaa on mahdollisesti saatavilla. Hävetkää, ja nyt suu kiinni ja mölyt jatkossa mahaan etteivätkö suomalaiset työttömät muka haluaisi töihin!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liitto: Jopa 10 000 hakenut töihin maatiloille – rekrytoinnit kuitenkin seisovat

    Jokainen työttömiä syrjivä ja leimaava sosiaalirasistinen vihapuhuja kokpanssi, tukijulli ja porvaripersu hävetköön!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liitto: Jopa 10 000 hakenut töihin maatiloille – rekrytoinnit kuitenkin seisovat

    18.4.2020
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a68bd530-5067-4479-96c7-9b8cc0a1e631
    "Liiton mukaan tilanne johtuu siitä, että yrittäjät eivät uskalla tehdä päätöksiä rekrytoinnista ennen kuin hallitus linjaa selkeästi ulkomaisen työvoiman maahantulosta."

    Nyt se viimein nähdään että sankoin joukon työtä hakevat ahkerat suomalaiset työttömöt eivät kelpaa työvoimaksi, kun puoli-ilmaista TES-palkkauksen ulkopuolella olevaa ulkomaista työvoimaa on mahdollisesti saatavilla. Hävetkää, ja nyt suu kiinni ja mölyt jatkossa mahaan etteivätkö suomalaiset työttömät muka haluaisi töihin!

    Maajussit pelästyivät ahkerien suomalaisten työnhakijoiden massavyöryä maataloustöihin;)

    "Kotimaisen työvoiman rekrytointi maatalous- ja puutarhatöihin seisoo, kertoo Henkilöstöpalveluyritysten liitto.

    Sen mukaan henkilöstöpalveluyritykset ovat saaneet hakemuksia maa- ja puutarhatilojen avoimiin tehtäviin jopa 10 000 kappaletta. Liiton mukaan ihmiset ovat valmiina vaativiin ja jopa raskaisiin kausitöihin, mutta rekrytointipäätökset seisovat, koska maa- ja puutarhatilojen yrittäjät odottavat epätietoisina hallituksen linjausta ulkomaisen kausityövoiman maahantulosta.

    – Henkilöstöpalveluyritykset hoitivat tehtävänsä vastuullisesti ja löysivät työvoimaa. Nyt tilanne on kuitenkin se, että rekrytoinnit seisovat, sillä yrittäjät eivät uskalla tehdä päätöksiä rekrytoinnista ennen kuin hallitus linjaa selkeästi ulkomaisen työvoiman maahantulosta, sanoo Henkilöstöpalveluyritysten liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara tiedotteessa.

    Tuliara penää yrittäjiltä nopeita rekrytointipäätöksiä. Myös päättäjiltä toivotaan nopeita toimia ennen kuin töistä kiinnostuneiden mielenkiinto lopahtaa.

    Liitto toteaa, että satokauden töiden ja sadon turvaaminen eivät ole enää työvoimasta kiinni.

    − Kausityöt ja maalle töihin lähteminen tuntuvat kiinnostavan yhä useampaa. Suomeen on syntynyt ennennäkemätön me-henki, jota pitäisi nyt ehdottomasti hyödyntää. Kyse on enää siitä, että kyetään tekemään nopeita päätöksiä, Tuliara kertoo."

    Missä on ne laiskat työttömät, joista tukijullit, kokpanssit ja porvaripersut on itkeneet jo vuosia? Eikö suomalainen "me-hengen" työvoima nyt kelpaakaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maajussit pelästyivät ahkerien suomalaisten työnhakijoiden massavyöryä maataloustöihin;)

    Minä en tarvitse ylimääräisiä työntekijöitä jussina, mutta yhdessä hommassa tarvitsen. Se on paalien käärintä kun itse paalaan. Siinä palkkaan suomalaisen henkilön sikäli kun hän pääsee tulemaan. Osaa hommansa kun on itsekin maaseudun kasvatti henkeen ja vereen.

    Voisin kuvitella miksi suomalaisia ei kiinnosta tulla maatiloille töihin. Likainen ja raskas työ ei houkuttele nykyistä somesukupovea. Lähteä nyt mättämään jopa paskaa sieltä hienosta kodista jostain kaupungin lähiöstä, niin ei kiitos. Hui hitto sanoo sellainen henkilö.

    Somesukupolvea.

    Korkeintaan sellainen voi tulla maatilalle sontahommiin joka tykkää eloonjäämis-seikkailuista. Nythän ne ovat muotia telkussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korkeintaan sellainen voi tulla maatilalle sontahommiin joka tykkää eloonjäämis-seikkailuista. Nythän ne ovat muotia telkussa.

    En tarkoita että työ maatilalla olisi muuten mitään eloonjäämiskamppailua (itse yrittäjälle se yhä enenevässä määrin on sitä juuri), mutta kun kaupungin hienohelma tulee sinne ruuan alkulähteille raadollisen homman pariin, se on järkystys sellaiselle joka ei ole siellä ennen ollut.

    Totta, jättitukien tuhlaaminen käy tervyden päälle, maajussit ryyppää ja syöpöttelee niin paljon että on eloonjäämiskamppailua päivästä toiseen, hyvä kun saa väänneetyä itsensä koneelle trollaamaan 24/7. Mitä siitä tulisi jos pitäisi vielä uusille maaorjille opettaa työnteko, työnjohtajat täytyy valtion kustantaa maatiloille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maajussit pelästyivät ahkerien suomalaisten työnhakijoiden massavyöryä maataloustöihin;)

    Suomalainen työmies on 3 kertaa tuttavampi, kuin ulkomaalainen rosvo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en tarvitse ylimääräisiä työntekijöitä jussina, mutta yhdessä hommassa tarvitsen. Se on paalien käärintä kun itse paalaan. Siinä palkkaan suomalaisen henkilön sikäli kun hän pääsee tulemaan. Osaa hommansa kun on itsekin maaseudun kasvatti henkeen ja vereen.

    Voisin kuvitella miksi suomalaisia ei kiinnosta tulla maatiloille töihin. Likainen ja raskas työ ei houkuttele nykyistä somesukupovea. Lähteä nyt mättämään jopa paskaa sieltä hienosta kodista jostain kaupungin lähiöstä, niin ei kiitos. Hui hitto sanoo sellainen henkilö.

    "Voisin kuvitella miksi suomalaisia ei kiinnosta tulla maatiloille töihin. Likainen ja raskas työ ei houkuttele nykyistä somesukupovea. "

    Somesukupolven nuorilla aikuisilla on hyvä koulutus ja he tekevät omien alojensa töitä. Yllättäen maatalouden avustavat rutiinitehtävät eivät normaalisti kiinnosta, kun voi tehdä omaa koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä tai ainakin aloitella sitä kesätyön tai harjoittelun kautta.
    Muutenkin suomalaisia selkeästi nyt kiinnostaa päästä maatiloille töihin. Veikkaan että aika monet heistä on terveitä nuoria, joiden normaalit kesätyöt ja muut on menneet pieleen. Jos edes heitä ei pysty palkkaamaan niin sitten ei pysty. Katsotaan miten käy.

    Äänestä

  • Tämä on vaan älytön juttu, että niistä 2 viikon karanteeneista ollaan valmiita maksamaan, koska suomalaisia ei pysty palkkaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Voisin kuvitella miksi suomalaisia ei kiinnosta tulla maatiloille töihin. Likainen ja raskas työ ei houkuttele nykyistä somesukupovea. "

    Somesukupolven nuorilla aikuisilla on hyvä koulutus ja he tekevät omien alojensa töitä. Yllättäen maatalouden avustavat rutiinitehtävät eivät normaalisti kiinnosta, kun voi tehdä omaa koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä tai ainakin aloitella sitä kesätyön tai harjoittelun kautta.
    Muutenkin suomalaisia selkeästi nyt kiinnostaa päästä maatiloille töihin. Veikkaan että aika monet heistä on terveitä nuoria, joiden normaalit kesätyöt ja muut on menneet pieleen. Jos edes heitä ei pysty palkkaamaan niin sitten ei pysty. Katsotaan miten käy.

    En minä ole mikään asiantuntija siinä, haluaako suomalaiset töihin maatilalle. Olisihan se kiva jos haluaisivat. Itse en siis tarvitse onneksi suuressa määrin ulkopuolista työvoimaa. Eri juttu on marjatiloilla sekä vihannestiloilla. Heitä ei käy kateeksi.

    Puolue jota äänestän, on persut.

    Äänestä

Ei kai kukaan enää koskaan äänestä Keskustaa?

1Äänestä

Ei siellä maatiloilla mitään ylimääräisiä töitä ole. Työt tehdään koneilla ja siellä on vakiohenkilöstö. Isäntä muokkaa pellot, lannoittaa ja kylvää viljan. Siinäpä on viljatilojen työ alkukesästä. Ulkopuolisia ei tarvita.
Karjatilalla on normaalit työt. Kylvöt ja tuorerehun teko, lehmien hoito siinä ohessa. Ei ole mitään muutosta entiseen.
Ainoa, joka tarvitsee sesonkityövoimaa on marja- ja kasvihuoneviljelijä.
Lisää työvoimaa tarvitaan lähiviikkoina satokauden valmisteluihin. Niihin tarvitaan sellaista työvoimaa, joka on ennestään näitä töitä tehnyt. Ainakin osa työvoimasta pitää olla sellaista.
Poimintaan tarvitaan myöhemmin työvoimaa, siellä voisi olla myös aloittelijoita työssä. Ansiot riippuvat poiminta määrästä, eli on suorituspalkka.
Katselkaa Duunitorilta. Duunitori. fi

Äänestä
  • Vähänkin isommaat tilat teettää kyllä mielellään kyllä kaikki työt ulkopuolisella, palkan voi vähentää verotuksessa joten ilmaista työtä maajusseille. Tietysti jos kaikki verovähennykset menee mönkijöihin ja lasten koulu- pillurallitraktoreihin niin pitää pyytää valtiota apuun palkan maksussa. Ne lasten traktoritkin pitää olla uusia isoja nelivetoja kaikilla herkuilla, ei mikään vanha kottero kelpaa.

    Äänestä

Entisaikoina ne tekivät itse maataloustyöt, lypsivät lehmät yms. Nyt ne eivät viitsi koska tuilla pärjää ihan hyvin tekemättä mitään. Lehmätkin jää ruokkimatta ja hukkuu paskaan nykyisellä menolla.

Äänestä
  • Höpöä!
    Niinhän nykyäänkin on. Karjatilalla isäntä tekee työt, korkeintaan on lomittaja joskus apuna.
    Emäntä on työssä koululla tai pankissa, siis palkkatyössä tilan ulkopuolella. Tai toinen vaihtoehto on, ettei ole lainkaan sitä emäntää.
    Maatila työllistää enimmäkseen vain oman perheen.
    Viljatilalla ei tarvita ulkopuolista työvoimaa juuri lainkaan. Isäntä tekee itse työt. Viljankorjuuaikaan tarvitaan hieman apua esimerkiksi viljan kuivaamiseen. Kuivuria pitää vahtia melko tarkkaan. Mutta eipä juuri muuten viljatilan työllistä.

    Äänestä

  • Entisaikoina oli piiat ja rengit, jotka asuivat pihapiirissä ja söivät talosta saatavat ruoat. Heidän kanssaan työt hoideltiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöä!
    Niinhän nykyäänkin on. Karjatilalla isäntä tekee työt, korkeintaan on lomittaja joskus apuna.
    Emäntä on työssä koululla tai pankissa, siis palkkatyössä tilan ulkopuolella. Tai toinen vaihtoehto on, ettei ole lainkaan sitä emäntää.
    Maatila työllistää enimmäkseen vain oman perheen.
    Viljatilalla ei tarvita ulkopuolista työvoimaa juuri lainkaan. Isäntä tekee itse työt. Viljankorjuuaikaan tarvitaan hieman apua esimerkiksi viljan kuivaamiseen. Kuivuria pitää vahtia melko tarkkaan. Mutta eipä juuri muuten viljatilan työllistä.

    Vielä perskeko kaudella työttömyys olisi noussut pilviin, jos tukia olisi vähennetty. Puhuttiin useista kymmenistätuhansista, kun todellisuudessa ulkopuolinen vakkarityövoima on n. 4000 suuruinen. Persutkin rääkyivät kitalaki punaisena haamurenkien puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöä!
    Niinhän nykyäänkin on. Karjatilalla isäntä tekee työt, korkeintaan on lomittaja joskus apuna.
    Emäntä on työssä koululla tai pankissa, siis palkkatyössä tilan ulkopuolella. Tai toinen vaihtoehto on, ettei ole lainkaan sitä emäntää.
    Maatila työllistää enimmäkseen vain oman perheen.
    Viljatilalla ei tarvita ulkopuolista työvoimaa juuri lainkaan. Isäntä tekee itse työt. Viljankorjuuaikaan tarvitaan hieman apua esimerkiksi viljan kuivaamiseen. Kuivuria pitää vahtia melko tarkkaan. Mutta eipä juuri muuten viljatilan työllistä.

    Hakeehan ne koko ajan työntekijöitä kun eivät viitsi itse tehdä. Palkka huono ja vittuilevat niin kukaan viitsi kauaa ollakaan.

    Äänestä

Tuli nyt sitten lopulta selvitettyä mistä on kysymys. Toivottavasti kukaan mediassa ei enää itke laiskoista suomalaisista. Mieluummin ulkolaista kuin kotimaista. No vastavuoroisesti voi kaupasta ostaa ulkolaista ruokaa.

1Äänestä

Ministerikin vetosi vakavasti, että nyt suomalaisten pitäisi hakeutua maatiloille töihin. Kun suomalaiset hakee sinne toiveen mukaan, niin ei niitä kuitenkaan oteta töihin kuin pakon edessä.
Ymmärrän kyllä, että tilat haluaa ne samat kokeneet ja halvat työntekijät töihin niin kuin ennenkin. Se olisi bisnesmielessä hyvä asia.

Äänestä

Ulkomaalaiset tekevät noin 400 euron kuukausipalkoilla ahkerasti töitä.

Äänestä
  • Vähintään 12 tuntista päivää 7 päivää viikossa.

    Äänestä

Työvoimapula on valhetta kunnes minulle osatyökykyiselle tarjotaan kykyjeni mukaista työtä esim kahtena päivänä viikossa 6 tuntia ja työmatka yms kulujen jälkeen käteen jää 80 euroa enemmän per työpäivä.

Äänestä
  • Tuon palkan saan vaikka sienimetsästä ilman mitään työnantajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuon palkan saan vaikka sienimetsästä ilman mitään työnantajaa.

    Lähdenkin nyt tattimetsään

    Äänestä

  • Jos olisit työnantaja, niin palkkaisitko osatyökykyisen työntekijän, vai terveen työntekijän, joka todennäköisemmin ei ole jatkuvasti sairaslomalla kuten sinä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähdenkin nyt tattimetsään

    Pian on metsässä korvasieniä. Ne ovatkin tosi arvokkaita myynnissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuon palkan saan vaikka sienimetsästä ilman mitään työnantajaa.

    Ei saanut viime kesänä ja vähän aikaa hyvänäkin vuonna. Jos ei ole omaa autoa niin meneekin vaikeaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisit työnantaja, niin palkkaisitko osatyökykyisen työntekijän, vai terveen työntekijän, joka todennäköisemmin ei ole jatkuvasti sairaslomalla kuten sinä?

    Joo, mieluummin työläinen kuin maajussi, olette tottuneet vaan makoilemaan uuninpankolal ja trollaamaan netissä 24/7.

    Äänestä

Joo, ei suomalainen pääse edes mansikanpoimijaksi mansikkatiloille. Minä olen maatalossa kasvanut ja olen kysynyt kaksi kertaa mansikanpoimijaksi, mutta en ole kelvannut. On sanottu että poimijat tulevat ukrainasta, venäjältä, virosta ym. ja "työsopimuskset" on jo tehty eikä yhtään enää tarvita.

Tämä on tuntunut todella pahalta kun samaan aikaan on puhuttu siitä, että suomalaiset eivät halua mennä töihin maatiloille. Se on täyttä pötyä.

Ehkä tänä kesänä tilanne on toinen. Nyt suomalaisetkin ehkä kelpaavat hommiin kun ulkomaalaisia ei saada tarpeeksi. Kannattaa kysyä. Itse olen nyt eläkkeellä enkä tarvitse töitä mutta taidan ihan piruuttaan kysyä kuitenkin. Jospa kolmas kerta toden sanoo.

Äänestä
  • Minäkin olen ollut eläkkeellä muutamia vuosia. Käyn kesällä mansikkatilalla ostamassa
    mansikoita. Haastelen sen isännän kanssa välillä mansikkatilan asioista.
    Siellä on poimijoita enimmäkseen väkeä Ukrainasta, Venäjältä, Virosta ja jokunen Puolasta. Suomalaisia ei juuri ole, paitsi joskus on itsepoimintaa, jos on liikaa tuotantoa.
    Tilalla on majoitus vanhassa rakennuksessa mansikkapellon pientareella.
    Sesonki on melkoisen lyhyt, muutamia viikkoja vain. Osa porukasta on keväästä syyskesällä työssä taimien istutuksessa ja katteiden laittamisessa. Siinä työssä pitää olla kokemusta edes hieman.
    Ei mansikoiden kasvatus mikään kultakaivos ole. Vuoden ansio pitää saada kesällä muutamien viikkojen aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin olen ollut eläkkeellä muutamia vuosia. Käyn kesällä mansikkatilalla ostamassa

    Kannattaa jättää mansikat ostamatta tiloilta joille ei suomalainen työvoima kelpaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin olen ollut eläkkeellä muutamia vuosia. Käyn kesällä mansikkatilalla ostamassa
    mansikoita. Haastelen sen isännän kanssa välillä mansikkatilan asioista.
    Siellä on poimijoita enimmäkseen väkeä Ukrainasta, Venäjältä, Virosta ja jokunen Puolasta. Suomalaisia ei juuri ole, paitsi joskus on itsepoimintaa, jos on liikaa tuotantoa.
    Tilalla on majoitus vanhassa rakennuksessa mansikkapellon pientareella.
    Sesonki on melkoisen lyhyt, muutamia viikkoja vain. Osa porukasta on keväästä syyskesällä työssä taimien istutuksessa ja katteiden laittamisessa. Siinä työssä pitää olla kokemusta edes hieman.
    Ei mansikoiden kasvatus mikään kultakaivos ole. Vuoden ansio pitää saada kesällä muutamien viikkojen aikana.

    Juu.
    Kaikkien pitää saada kuukauden työstä palkka, millä elää koko vuoden

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu.
    Kaikkien pitää saada kuukauden työstä palkka, millä elää koko vuoden

    Paitsi että maajussit voi sen kuukaudenkin teettää muilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin olen ollut eläkkeellä muutamia vuosia. Käyn kesällä mansikkatilalla ostamassa
    mansikoita. Haastelen sen isännän kanssa välillä mansikkatilan asioista.
    Siellä on poimijoita enimmäkseen väkeä Ukrainasta, Venäjältä, Virosta ja jokunen Puolasta. Suomalaisia ei juuri ole, paitsi joskus on itsepoimintaa, jos on liikaa tuotantoa.
    Tilalla on majoitus vanhassa rakennuksessa mansikkapellon pientareella.
    Sesonki on melkoisen lyhyt, muutamia viikkoja vain. Osa porukasta on keväästä syyskesällä työssä taimien istutuksessa ja katteiden laittamisessa. Siinä työssä pitää olla kokemusta edes hieman.
    Ei mansikoiden kasvatus mikään kultakaivos ole. Vuoden ansio pitää saada kesällä muutamien viikkojen aikana.

    Ajat muuttuu . 80 luvulla kaikki maataloudessa työskentelevät olivat Suomalaisia.

    Äänestä

  • Tästä asiasta on keskusteltu vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Jos suomalaiset ei kelpaa töihin, niin sitten ei kelpaa. Alalla on ns. valinnan paikka, ihan saavat itse päättää.
    Se oli ihan hyvä idea, jonka joku aiemmin esitti: kyselkää että kuinka monta suomalaista on ollut keräämässä herneitä ja mansikoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tästä asiasta on keskusteltu vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Jos suomalaiset ei kelpaa töihin, niin sitten ei kelpaa. Alalla on ns. valinnan paikka, ihan saavat itse päättää.
    Se oli ihan hyvä idea, jonka joku aiemmin esitti: kyselkää että kuinka monta suomalaista on ollut keräämässä herneitä ja mansikoita.

    Onneksi on myös valinnan vapaus minkä maalaista ruokaa ostaa. Eipä maistu suomalaiset mansikat, mutta eihän niitä kohtuuhinnalla saakaan.

    Äänestä

Muistakaa ostaa kotimaista ruokaa.

Äänestä
  • Ostakaa kepulaista ruokaa, orjatyövoimalla ja rikkaiden sossutuilla tehtyä uusliberalitsta kommariruokaa.

    Vai kannattaisko olla tukematta näitä kepulaisia millään tavalla, jotenmenkää ruokaostoksille Lidliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostakaa kepulaista ruokaa, orjatyövoimalla ja rikkaiden sossutuilla tehtyä uusliberalitsta kommariruokaa.

    Vai kannattaisko olla tukematta näitä kepulaisia millään tavalla, jotenmenkää ruokaostoksille Lidliin.

    Suurin osa Lidlissäkin kotimaista, pääasia että on halvinta.

    Äänestä

Toivottavasti keskusta lakkautetaan.

Ammattitaitoista työvoimaa pitää kuulemma olla marjatiloilla.

Sieniä ei ihan hirveästi tuolla metsässä näy.

Äänestä

Valtio+on+antanut+luvan+saapua+maahan++1500+ulkomaista+ammattilaista.+He+ovat+luotettavia,+työnsä+osaavia,+ei+vingu,+ei+marise,+ei+heitä+hanskoja+tiskiin+kesken+kaiken+ja+kaiken+lisäksi+hoitavat+työnsä+hyvin.Kuinka+paljon+loppujen+lopuksi+tulee,+ei+vielä+tiedetä.Niinkuin+tyhmenpikin+huomaa,+ei+ole+vielä+marja/mansikka-aika,+ei+istutus+ja+sadonkorjuu+aika.+Enemmän+huolestuttaa+kesän+sää.+Jos+on+viileä,+sateinen,+tuulinen,+ei+satoa+tule.+Eli+se++Suomen+80%+omavaraisuuskin+kuivuu+kasaan.

Äänestä
  • Ulkomailta saa aina halvempaa ruokaa kun ne varmuusvarastotkin vaaditte supistamaan että saisitte kiristettyä entistä isompia tukiaisia ja ainahan saatte katokorvaukset jos ei ole tarpeeksi lämmintä että viitsisi traktoria käynnistää. Enneminhän sitä katselee netissä pornoa kuin pellolle lähtee, jää ne eläimetkin ruokkimatta kun koukuttuu.

    Äänestä

Oletteko huomanneet, että "pienen" palkan lisäksi ulkomaalaiset saavat majoituksen ja ruoan. Palkan voisi nostaa isommaksi, niin ulkomaalaiset kesätyöntekijät voisivat vuokrat asunnot ja huolehtia itse kaikesta syömiseensä liittyvästä.
Mutta sitten ei isommasta palkasta paljoakaan käteen jäisi. Ehkäpä tilapäiseen työhön tulleet kestävät sen ryhmämajoituksen ja ryhmäruokailut, niin rahaa jää käteenkin!
Tuskin työttömät suomalaiset tykkäisivät ryhmämajoituksista. Tilapäisesti vuokralla asuminen tulisi työttömälle kalliiksi, jos pitää samaan aikaan maksaa toisen asuntonsa kuluja!

Äänestä
  • En yhtään ihmettele, ettei haluta laiskoja suomalaisia, jos vain ulkomaalaisia on saatavissa.

    Äänestä

  • Eikö maajussien pennuilla ole tarvetta mennä naapurin tilalle töihin, no eipä tietenkään kun tukiaisilla saa luksuselämän koko perheelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En yhtään ihmettele, ettei haluta laiskoja suomalaisia, jos vain ulkomaalaisia on saatavissa.

    Niinpä, kaikki lähellä asuvat ovat laiskoja maajusseja ja niiden perheitä.

    Äänestä

  • Miten tuo majoitus onnidtuu, kun kokoontumisrajoitus on 5?

    Äänestä

  • osaava työtön hakee kelasta ja tekee jussille käteisellä ja poimii
    sieniä ja metsämarjoja joutessaan ja juo sisuviinaa

    Äänestä

Kepun kökkötraktorit eivät halua päästää suomalaisia veronmaksajia katsomaan kuinka he elevät leveästi verorahoilla.

Äänestä
  • Tyhmät työttömät ei tajua lyödä rahoiksi. Maatiloja on myynnissä, siitä vaan ostoksille. Autiotilat ainakin saa tosi halvalla. pankista lainaa vaan, se on maksettu pois jo parissa vuodessa, kun maataloustukia virtaa tilille.
    Elämän autuus on halvalla tarjolla, mutta kökkötyötön ei halua luopua ammattiliiton isoista päivärahoista eikä kelan tantan ystävyydestä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmät työttömät ei tajua lyödä rahoiksi. Maatiloja on myynnissä, siitä vaan ostoksille. Autiotilat ainakin saa tosi halvalla. pankista lainaa vaan, se on maksettu pois jo parissa vuodessa, kun maataloustukia virtaa tilille.
    Elämän autuus on halvalla tarjolla, mutta kökkötyötön ei halua luopua ammattiliiton isoista päivärahoista eikä kelan tantan ystävyydestä!

    Täytyy muistaa ostaa iso tila. Pienille ei tukia makseta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy muistaa ostaa iso tila. Pienille ei tukia makseta.

    Kaikille hehtaareille maksetaan sama tavalla

    Perintönä itsekin tilasi sait, tukiaisilla hilattu hinnat niin korkeiksi ettei niihin muilla ole varaakaan kuin maajusseilla itsellään ja muilla lahtareilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikille hehtaareille maksetaan sama tavalla

    Vaikka isot ei tarvitsisi mitään, eikä kyllä pienetkään kun toimii järkevästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikille hehtaareille maksetaan sama tavalla

    Ei makseta. Pienille tiloille ei makseta lainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei makseta. Pienille tiloille ei makseta lainkaan.

    Kun ylittää tietyn hehtaarirajan voi tukea saada. Pienille tiloille tukea ei makseta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikille hehtaareille maksetaan sama tavalla

    Tukirajaa nostettiin joku aika sitten. Käytännössä nämä pientilat tulivat lähes arvottomiksi. Ostajan markkinat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tukirajaa nostettiin joku aika sitten. Käytännössä nämä pientilat tulivat lähes arvottomiksi. Ostajan markkinat.

    Se on sitä kepuleiden lahtaritouhua, entiset torppareiden ja karjalan siirtolaisten pientilat takaisin isännille, työläiset torppareina sitten maksaa tukiaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy muistaa ostaa iso tila. Pienille ei tukia makseta.

    lainvoima palsta myy isoja tiloja

    Äänestä

Eipä se oikea työnteko persua kiinnosta.

Kelan rahoilla loisivat ja ovat kateellisia ulkomaalaisille, kun kuvittelevat, että vievät heiltä tuet.

Vaikka itse eivät ole ikinä ansainneet mitään - se on heidän synnyinoikeus saada loisia täällä.

Äänestä
  • Jep, vielä hallituskaudellaan(vitsi) olivat sitä mieltä, että nuo ulkomaalaiset vievät heiltä TYÖT.

    Äänestä

  • Olet siis alkanut äänestää persuja, hienoa! Puolueen tehtäviin et kyllä pääsee kun sinulla kokemusta vain matu-patjana olosta.

    Äänestä

  • Olet siis alkanut äänestää persuja, hienoa! Puolueen tehtäviin et kyllä pääsee kun sinulla kokemusta vain matu-patjana olosta.

    Äänestä

  • Jep, vielä persujen hallituskaudella suvakit olivat sitä mieltä, että nuo ulkomaalaiset ja itsekin voisivat joutua TÖIHIN. (vitsi, eihän lasiskoja juoppoja kukaan töihin ota)

    Äänestä

  • Kaikkien on yleisessä tiedossa, että vihervassareita ei työntekö kiinnosta ja siksi he juuri äänestävät sosialistisia puolueita siinä toivossa, että sosialistiset puolueet korottaisivat sosiaalitukia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkien on yleisessä tiedossa, että vihervassareita ei työntekö kiinnosta ja siksi he juuri äänestävät sosialistisia puolueita siinä toivossa, että sosialistiset puolueet korottaisivat sosiaalitukia.

    Onko maajussit siis sosialisteja kun äänestävät kepuleita että saavat miljardien sosiaalituet. Sittenhän ne maatilat täytyykin sosialisoida valtiolle tai antaa ihmisille jotka osaa tuottaa markkinatalouden ehdoilla.

    Äänestä

Persut eivät ole kyenneet tekemään vielä yhtään varteenotettavaa aloiteta olemassaolonsa aikana. Ei noilla kannatusta hakevilla 'rajat kiinni' yms. paskaheitoilla tunnu olevan mihkään arvoa, joten olis parempi olla hiljaa ja antaa osaavien tehdä niitä.

Äänestä
  • Olisi parempi olla hiljaa ja antaa koronaviiruksen rauhassa levitä. No, voishan sen kuuluisan hengityssuojan jakaa mainosten mukana joka kotiin.

    Äänestä

  • Hahaha, miksiköhän teitä suvakkifemakkoja pelottaa niin kovasti kun persut suurin puolue ))

    Äänestä

Kovasti persuilla suut käy, mutta ulos tulee sontaa, joka ei ole yhteneväistä todellisuuden kanssa, niin ei homma (!) toimi...

Persut laittais Suomen kiinni, vienti seis, talous pysähdyksiin, takaisin 1700-luvun tasolle - tyhmät.

Äänestä
  • Niin se on. Me kommunistit olemmekin hiljaa, sillä Neuvostoliiton kaatuminen itkettää vieläkin meitä vanhoja taistolaisia. Yritimme toki siirtää unelmamme vihreälle linjalle, mutta ei se onnistu. Tunnuslauseemme on edelleen sama, kuin ilotytöillä; kun jakaa, ei pisä kertoa.
    Matematiikkaa syvimmillään!

    Äänestä

Käykää vastaamassa IL kyselyyn, millaista työvoimaa haluatte.

1Äänestä

Te-toimisto:
Kausityö2020 - Töitä juuri sinulle!
Koronaepidemia on pysäyttänyt ulkomaisten kausityöläisten pääsyn Suomeen 1.4.2020 alkaen. Tämä vaikeuttaa akuutisti alkutuotannon työvoiman saatavuutta. Meillä kaikilla on yhteinen huoli, joka vaatii nopeita ja konkreettisia toimenpiteitä, sekä paljon sisukasta työvoimaa - ehkä juuri sinua.

Oletko työtön tai lomautettu? Onko sinulla huolia rahojen riittävyydestä? Oletko halukas ottamaan vastaan kausityötä maatilalla? Jos vastasit kysymyksiin kyllä, niin kannattaa jatkaa lukemista.

Suomalaisilla maatiloilla työvoimapula

Jollei työvoimaa saada maatiloille nopeasti, monen elinkeino katoaa, eikä pelkästään alkutuotannossa. Työttömyys lisääntyy, Suomessa lähituotetut, puhtaat elintarvikkeet loppuvat ja huoltovarmuus vaarantuu. Tilanne ei vaikuta pelkästään vuoteen 2020, vaan se vaikuttaa myös tuleviin vuosiin. Alkutuotannon vaarantuessa Suomi voi joutua tuomaan paljon enemmän tuotteita ulkomailta, mikä taas kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Maatiloilla on töitä juuri sinulle!

Nyt sinulla on erinomainen mahdollisuus kausityöpaikan saamiseen. Tarjolla on tuhansia työpaikkoja eri puolella Varsinais-Suomea, lyhempikestoisesta pestistä aina puolen vuoden mittaisiin ja jopa vakituisiin työsuhteisiin. Osallistumalla maatalouden kausitöihin olet mukana varmistamassa sen, että me kaikki voimme jatkossakin ostaa laadukkaita, kotimaisia ruokatuotteita marketeista ja toreilta kohtuulliseen hintaan.
Miten toimin?

Mene osoitteeseen www.te-palvelut.fi ja klikkaa 'Nopea työpaikkahaku' tai 'Avoimet työpaikat'. Kirjoita sanahakuun 'kausityö2020' ja paikkakunta. Hae yhtä paikkaa tai niin montaa kuin haluat. Jollet juuri nyt löydä sopivaa työpaikkaa, niin käy säännöllisesti tarkistamassa mahdollisia uusia työpaikkoja. Helppoa eikö vain? Onnea työnhakuun!

TYÖ-JA ELINKEINOTOIMISTO
EGENTLIGA FINLANDS ARBETS-OCH NÄRINGSBYRo
Finland Employment and Economic Development Office

1Äänestä
  • Tuli oikein hyvä mieli tästä.

    Äänestä

PalkkausMaaseutuelinkeinojen TES

Mitä tuo pitää sisällään?

Äänestä

  • Määrittelyperusteet+1.2.2019+alkaen+€+/h+%+minimistäVaativuusryhmittelyn+mukainen+vähimmäistuntipalkka+8,57+100+%Peruskoulussa,+lukiossa+tai+ammatillisessaoppilaitoksessa+opiskelevalle+6,00+70+%Alan+työkokemusta+vailla+olevalle+perehdyttämisajalta+(max2+kk)+7,71+90+%Huom!+Ei+voida+soveltaa+urakanpohjaksi.

    Äänestä

Ensi kesänä marjanmyyjille kysymys: Otitteko töihin suomalaisia työnhakijoita kuinka monta?

Jos ei löydy vastausta niin kerrotaan että kiitos mutta ei kiitos mansikoita tai herneitä tällä kertaa.

1Äänestä

siviilipalvelijat nyt töihin

Äänestä

Joku selitti eilen tv uutisissa , että nyt jaetaan niin paljon rahaa 💰 , että ei hakemusten käsittelyyn ehdi aikaa tuhlata. Jollain helikopterilla jaetaan 💰. Pitää vaan varmistaa, että jaetaan tarpeeksi💰.

Riittääköhän tuo 100 000 euroa edes alkuun💰?

Äänestä
  • Juu.
    Nyt ei kannata töissä käydä.

    Äänestä

Määrittelyperusteet+1.2.2019+alkaen+€+/h+%+minimistäVaativuusryhmittelyn+mukainen+vähimmäistuntipalkka+8,57+100+%Peruskoulussa,+lukiossa+tai+ammatillisessaoppilaitoksessa+opiskelevalle+6,00+70+%Alan+työkokemusta+vailla+olevalle+perehdyttämisajalta+(max2+kk)+7,71+90+%Huom!+Ei+voida+soveltaa+urakanpohjaksi.URAKKAPALKKA+Urakkahinnoittelun+on+perustuttava+työehtosopimuksen+vaativuusryhmäpalkkoihin+ja+oltava+sellainen,+että+työntekijän+urakka-ansio+nousee+normaalilla+urakkatyövauhdilla+vähintään+20+%+ohjetuntipalkkaa+korkeammaksi+ja+kasvaa+työsuorituksen+kasvaessa.+Milloin+urakkatyön+edellytykset+eivät+toteudu,(esim.+alku-+tai+loppusadon+aikana+satomäärän+ollessa+vähäinen)+suoritetaan+poimintaa+aikapalkalla.+Suorituspalkkatyötä+tehtäessä+on+työn+vaativuusryhmän+mukainen+tuntipalkka+taattu.+Tämä+takuu+ei+koske+tapauksia,+joissa+työntekijä+työvauhdistaan+johtuen+ei+ole+saavuttanut+tuntipalkkaansa,+vaikka+työolosuhteet+ovat+olleet+normaalit+eikä+muitakaan+työnjärjestelyistä+tai+urakan+hinnoitteluista+johtuvia+haittoja+ole+esiintynyt.+Työnantajalla+on+selvitysvelvollisuus+urakkahinnoittelun+oikeellisuudesta.YLITYÖT+Vuorokautinen+ylityö:+2+ensimmäistä+tuntia+50%,+seuraavat+tunnit+100%.Viikoittainen+ylityö:+8+ensimmäistä+tuntia+50%,+seuraavat+tunnit+100%.SUNNUNTAITYÖ+Urakkapalkalla+tehtävästä+marjanpoiminnasta+ei+makseta+sunnuntaityökorvausta.+Muusta+sunnuntaina+tehtävästä+työstä+maksetaan+100+%:lla+korotettu+palkka.Jos+tehty+työ+on+ylityötä,+maksetaan+lisäksi+ylityökorotus.VUOSILOMAKORVAUS+Vuosilomakorvaus+(12,5+%+työansiosta)+maksetaan+määräaikaisessa+työsuhteessa+työsuhteen+päättyessä+tai+erikseen+sovittaessa+palkanmaksukausittain+palkanmaksun+yhteydessä.LUONTOISEDUT(verohallinnon+ohjeen+mukaiset+verotusarvot)Täysihoitoetu+(majoitus,+ravinto,+lämpö,+valo):-+yhteishuoneessa+16,32+€/vrk,+495+€/kk-+yhdessä+huoneessa+17,05+€/vrk,+517+€/kk.Asuntoetu+valoineen+ja+lämpöineen+yhteishuoneessa:4,68+€/vrk,+142+€/kk(keskuslämmityshuone),1,62+€/vrk,+49+€+/kk+(uunilämmityshuone).Ravintoetu:+6,60+€+/ateria.TYÖAIKA-+JA+PALKKAKIRJANPITOTyönantajan+on+pidettävä+työaika-+ja+palkkakirjanpitoa.

Äänestä
  • Pari kolme litraa, kun poimii tunnissa yksi poimija, saa viljelijä sen oman vitosensa tuntipalkan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pari kolme litraa, kun poimii tunnissa yksi poimija, saa viljelijä sen oman vitosensa tuntipalkan.

    Ja miljardien tukiaiset jaettuna 40 000:lle tukijiullille. Siihen päälle puunmyyntitulot kun yhdellä tilalla keskimäärin 125 hehtaraia metsää. Kyllä kelpaa tuhlailla tukirahoja, ei tarvitse edes puuta myydä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja miljardien tukiaiset jaettuna 40 000:lle tukijiullille. Siihen päälle puunmyyntitulot kun yhdellä tilalla keskimäärin 125 hehtaraia metsää. Kyllä kelpaa tuhlailla tukirahoja, ei tarvitse edes puuta myydä.

    Samaa mieltä. Olenkin hyvin tyytväinen tukijulli. Vuosikymmeniin ei ole tarvinut raataa, kun maataloustuet juoksee tilille. Meillä on kaksi renkipoikaa ja yksi sievä piikalikka, jotka hoitaa kaikki työt. Heillä on taitavat kädet, kuntoilijan kroppa ja kielitaitoa (viro, ukraina, thai).
    Kyllä pärjään. ja talvet Teneriffalla!

    Äänestä

Mitä ihmettä, miten tuo on mahdollista! Suomalaisille töitä.

Äänestä
  • Ja työstä palkkaa.

    Äänestä

Ei oikein kannata naureskella tälle uutiselle mutta ylläri. juuri vähän aikaa sitten ministeri niin vetosi vakavasti kansalaisiin, että nyt jos koskaan pitää hakeutua maatiloille töihin. Sitten kun hakeudutaan joukolla, niin tilanne on tämä.

Äänestä

7.4 hallituksen tiedotustilaisuudessa Ulkoministeri Haavisto on tarkistanut tilanteen ja hänen mukaan Suomessa maatiloilla on tarve 1500 osaajalle, joita ei voi korvata suomalaisella osaamisella. Tuodaan tarvittaessa charter-lennolla. Keskustellut asiasta jo Puolan ja Unkarin kanssa.
Sitä kun maajussitkaan ei ole mitään ennustaja-eukkoja. Sää; sateet, kylmyys jne. voi viedä sadon. Ei tiedä milloin sato on valmis kerättäväksi ja kuinka suuri se on.
Että silleen. Ennen, vuosia sitten, koululaiset tienasi kesälomillaan mansikkamailla. Ei tarvinnut ulkomailta tuoda. Ei kelpaa suomalaisille enää.
Miksiköhän Suomeen on pitänyt tuoda ulkomailta jo vuosia mm. marjanpoimijoita. On ulkomaalaiset siivoojat, bussikuskit, raksamiehet...seuraavaksi varmaankin kaupankassat, sairaanhoitajat korvautuu ulkomaalaisilla, kun suomalaisille ei kelpaa. Pieni palkka, raskas työ, ei arvosteta ja kunnioiteta. Aikamoista herra kansaa. Vain ilmainen raha kelpaa. Siitäkin maristaan, kun ei saa tarpeeksi paljon.

Äänestä
  • Niinpä, ennen naapuritilojen lapset teki tuollaiset hommat jos omat ei ehtineet, nykyään tuhlaavat vaan tukirahoja kuten vanhempansakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, ennen naapuritilojen lapset teki tuollaiset hommat jos omat ei ehtineet, nykyään tuhlaavat vaan tukirahoja kuten vanhempansakin.

    Olihan näissä Suomakais mansikoissa Torjunta aineita enemmän kuin muiden maiden vast.

    Äänestä

  • Mikä ilmainen raha? Koulutettu nuoriso tekee koulutustaan vaativia töitä. Yllättäen edes maatalouden avustavat rutiinityöt ei ole nyt kuitenkaan avautuneet suomalaisille, vaikka uutisissa on toivottu sitä

    Äänestä

Ulkomaalaisten työntekijöiden halpatyö voidaan myös tehdä ohi kirjanpidon, koska eivät he Suomeen maksa verojaan!

Suomen hallitus tietää käytännön kyllä varsin hyvin!

Äänestä
  • On se jännää miten nyt yli 10 000 halukasta suomalaista työnhakijaa ei haluta ottaa töihin, kun odotetaan 1 500 ukrainalaista halpatyöläistä, joita voi pakottaa ylitöihin ilman palkkaa.
    Maatalouden tarvitsemat 16 000 työntekijää olisi helposti saatavissa Suomesta, mutta tes-palkat ja työehdot mm. työtuntien muodossa estää sen. Siis hyväksytään maataloustyönantajien työehto- ja palkkausrikokset. Sama fiilunki pelaa myös mm. rakennusalan töissä ja monella muulla alalla.

    Äänestä

siviilipalvelijat kertauksiin mansikkatiloille

Äänestä

Tänne ei tuoda hyväksikäytettävää työvoimaa ulkoa. Maanviljelijä saa tehdä voittonsa rehellisellä suomalaisellavtyöllä, kuten ennenvanhaan. Tänne on rakennettu 2:det työmarkkinat, joihin ei suomalainen pääse sisään. Oppikaa nyt viljelijät elämään maan säännöillä, jotka meillä oli siihen aikaan, kun tätä suuruudenhulluutta ei vielä täällä ollut. Saatte siksi paljon maataloustukia, niin luulisi vähempi ahnehtimisen riittävän.

Jos ei suomalainen työvoima kelpaa, niin viljelijä tekee omat työnsää perheen voimin, kuten ennenkin. Tilakokoa pitää pienentää, jotta pystyy tekemään työt. Tilakoot ovat muutenkin liian suuria. Se antaa viljelijälle väärän kuvan yrittämisestä. Hän luokittelee itsensä suurkapitalistien joukkoon. Siitä täytyy tehdä loppu.

Nykyinen tilanne ja nykyinen hallitus kansan äänen varmasti todesta.

Äänestä

Taas näkee että huutavassa työvoimapulassa on kyse hyväksikäyttäjien huolesta ulkomaisten hyväksikäytettävien saatavuudesta. Siksi vihervasemmisto on riistäjille ihan yhtä hyvä kumppani kuin kokoomus. Ja persuja taas maalitetaan.

Äänestä

Ei Jari Lepän elintarvikehuoltovarmuudella pelottelula ollut tarkoituskaan saada suomalaisia pelloille vaan halpatyövoimalle rajat auki.

VMP!

JOS tässä tilanteessa tuodaan itä-eurooppalaiset ja thaikut Suomen pelloille töihin, niin tyhmempikin kai jo ymmärtää pelin hengen.

Äänestä
  • eiköhän kaikki ala tajuta pelin hengen.
    Suomalaiset ei kelpaa töihin mutta suomalaisten pitää maksaa pari miljardia joka vuosi maataloustukia.

    Äänestä

Kai työnhaussakin tarvii käyttää asetta kohta.

Äänestä
  • Jollei pyytäminen auta, niin sit tarvii uhkailla.

    Äänestä

Toivottavasti eivät saa ketään töihin, ahneelle kelpaa vain lähes ilmainen, eikä haittaa vaikka ei saisi, tämä hallitus lykkää velkarahaa kelle vain.

Äänestä

Suomalaiset työntekijät on yhtäkkiä hitaita ja epäluotettavia maataloustöihin. Haloo! Totuus on ettei haluta maksaa palkkaa millä eläisi SUOMESSA . Ja silti pitäisi ostaa kotimaista. Miksi tukisin ulkomaista työtä suomessa ja vajakki- maatalousyrittäjää joka halveksii suomalaista työntekijää ja repii silti tuet verovaroista? Ostan ulkolaista, riistävät sentään reilusti.

Äänestä

Kansalliset maataloustuet lakkautettava. Toukohousut mukaan säästötalkoisiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jopa 10 000 hakenut töihin maatiloille – rekrytoinnit kuitenkin seisovat

Liitto toteaa, että satokauden töiden ja sadon turvaaminen eivät ole enää työvoimasta kiinni.

− Kausityöt ja maalle töihin lähteminen tuntuvat kiinnostavan yhä useampaa.

Mutta rekrytointipäätökset seisovat, koska maa- ja puutarhatilojen yrittäjät odottavat epätietoisina hallituksen linjausta ulkomaisen kausityövoiman maahantulosta.

Siis mitä vttua? Kepulaiset ensin mankuvat ettei suomalset tule töihin maalle ja kun tulisikin tuhansittain niin sepä ei äkkiä kelpaakaan, pitää silti saada ulkomaista halpaa ja nöyrää thainaista?!?

Nyt perkules ne maataloustuet pois ja heti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu