Kylmäävää tutkimustietoa: korona jää uinumaan elimistöön

ja aktivoituu uudelleen aina vuosittain kokeillen, joko uhri olisi riittävän heikko menehtymään. Tämän takia myös rokotteen löytyminen on äärimmäisen hidasta. HIV-virukselle ei vieläkään ole löytynyt pomminvarmaa rokotetta.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Koronaan tosin löytyy rokote vajaan vuoden sisällä, toisin kuin HIV:iin.

Äänestä

Siksi kannattaa vältellä tuota koronatartuntaa parhaansa mukaan, kunnes rokote on kehitetty.

Äänestä

Hei trolli, unohdit linkin.

Äänestä

Koronan sairastaminen ei anna kuin muutamien kuukausien immuniteettisuojan ks. virusta vastaan. Ihminen voi sairastaa sen monakin kertaa, jos hengissä säilyy. Toisessa aallossa tulevaan koronavirukseen voi sairastua uudelleen, vaikka olisi taudin jo aikaisemmin sairastanut.

Äänestä
  • Juuri näin!!

    Äänestä

  • Kiinalaiset eivät ole vielä antaneet julkisuuteen tiedotetta koskien kaikkia näitä koronavirukseen liittyviä ns. pirullisia piirteitä. Hyvin ymmärrettävistä syistä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinalaiset eivät ole vielä antaneet julkisuuteen tiedotetta koskien kaikkia näitä koronavirukseen liittyviä ns. pirullisia piirteitä. Hyvin ymmärrettävistä syistä...

    Sitä ihmeteltiin jo tammikuun lopulla että miten kiinalaiset yhtäkkiä havahtuivat horroksestaan toimintaan ja ottivat yhtäkkiä erittäin kovat eristystoimet käyttöön, hoitajilla joka tilanteessa täydet hazmat suojapuvut ja kenttäsairaaloita rakennettiin muutamassa päivässä. Kiinan viranomaiset tiesivät jo silloin viruksesta jotakin, mitä suurelle yleisölle ei suoraan kerrota vieläkään.

    Äänestä

  • Pahalta näyttää.

    Äänestä

Piru on merrassa jos koronasta tulee Suomen kansalle puoletkaan niin pahasta vitsauksesta kuin Kokoomus-syöpä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja aktivoituu uudelleen aina vuosittain kokeillen, joko uhri olisi riittävän heikko menehtymään. Tämän takia myös rokotteen löytyminen on äärimmäisen hidasta. HIV-virukselle ei vieläkään ole löytynyt pomminvarmaa rokotetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu