Maatalon töihin oppii, kun opastetaan, satatuhatta työtöntä, tiedän, että opastajia, työpareja löytyy. 1500 korona linkoa, muut taudit lisäksi, majoitus karanteenin ajaksi, mennään sukuloimaan, et silleen. Nuorille varsinkin, kesätöitä, ehkä jatkossakin. Avauksissa aiemmin mainittukin rekry toimistot kertoo 10 000 työhakemusta. Pakistanissa osallistui 100 000 hautajaisiin, 50 kokoontumisraja, USA,ssa mellakoidaan karenssi määräyksissä, osataan sitä suomessakin. Milloin samaa Suomessa, hallitus töppäilee, pyytelee anteeksi, ihmisiä kuolee, ministerit eivät eroa, tulevaisuutta on vaikea ennustaa, tulevaisuuteen jopa hallitus voi vaikuttaa.
Vaikea hyväksyä Ukranalaisten tuloa Suomeen.
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo mutta vapaassa markkinataloudessa jokainen päättäköön millä summilla tekee ja kenelle. On heidän omaa hölmöyttään jos painavat palkkoja liikaa ja tekevät liikaa töitä palkkaan nähden.
Siitä ei voi syyttää kuin nuo vapaaehtoisorjat itseään.
Koronan kanssa pärjää kun muistaa olla todellakin vain omillaan melkein kaiken aikaa ja käyttää niitä suojaimia oikein.
Normi kepun vedätys, omavaraisuus on nyt kaikilla "huulilla". Maatyöt tehdään, saadaan hädän alaisille kansalaisille sapuskaa. Omavaraisuus korostuu kun hallitus lupailee sadat lentokoneelliset lähes sotaa käyvästä maasta työläisiä tauteineen Suomeen. Omavaraisuus on jotain muuta, kuin vieraanvaraisuus. Vastuuministeri kuka lie hällä väliä lukee uutiset Suomen Kuvalehdestä paskalla ollessaan, muista käsien pesu edes veski reissujen yhteydessä. Kuinka on mahdollista, että tälläisestä asiasta voidaan edes keskustella. Jatkuu.... Kustannukset ihmetyttää, yksityislentsikat, terveystark, keskitysleirimäinen karenssi majoitus, yksi saastunut lentsikassa koko koneellinen takaisin Ukrainaan. Keskustalaiset veren, veroeurojen imijät, nyt haukkasitte paskaa, Suomeen ei tule ensimmäistäkään Ukrainan apua.