Vain Amerikassa?

Olen paha ihminen, koska hymyilin leveästi tätä uutista lukiessani:


Yhdysvalloissa koronamielenosoitukset jatkuvat

Eri puolilla Yhdysvaltoja lukuisat ihmiset ovat jatkaneet mielenosoituksia, joissa vastustetaan koronaviruksen torjuntaan liittyviä liikkumisrajoituksia.

Protesteja on ollut muun muassa Marylandissa ja Texasissa. Esimerkiksi Texasin osavaltion pääkaupungissa Austinissa sadat ihmiset pakkautuivat kaduille huutaen iskulausetta ”Erottakaa Fauci!” Maan johtava infektiotautien asiantuntija Anthony Fauci toimii Valkoisen talon koronatiimin neuvonantajana. Hän on toppuutellut koronarajoitusten pikaista purkua, koska epidemia jyllää yhä maassa.

Fauci on joutunut viime aikoina maan oikeistovaikuttajien vihakampanjan kohteeksi. Osa presidentti Donald Trumpin kannattajista katsoo, että Fauci on osa vasemmistolaista salaliittoa, jonka pyrkimyksenä on kammeta Trump vallasta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Ihmisten tyhmyys. Miten voi olla noin pihalla ja vedätettävissä? No, olkoon niin, että voi uskoa sopkeasti salaliittoihin ja niitä vastaan voi somessa mesota. Mutta oikeasti, siis ihan oikeasti he sitten lähtevät ja järkkäävät ison mielenosoituksen oikeasti.... Olen suorastaan mykistynyt heidän sokean uskonsa määrästä, enkä voi muuta kuin hymyillä. Tragikoomista minusta. Olisi oikein hyvä sketsi viihdeohjelmassa. Mutta oikeasti on ihan totta nämä kaikki mielenosoitukset.

    Amerikkalaiset on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisten tyhmyys. Miten voi olla noin pihalla ja vedätettävissä? No, olkoon niin, että voi uskoa sopkeasti salaliittoihin ja niitä vastaan voi somessa mesota. Mutta oikeasti, siis ihan oikeasti he sitten lähtevät ja järkkäävät ison mielenosoituksen oikeasti.... Olen suorastaan mykistynyt heidän sokean uskonsa määrästä, enkä voi muuta kuin hymyillä. Tragikoomista minusta. Olisi oikein hyvä sketsi viihdeohjelmassa. Mutta oikeasti on ihan totta nämä kaikki mielenosoitukset.

    Amerikkalaiset on.

    Seuraus yksipuolisesta Fox-Newsin ja muun konservatiivimedian seuraamisesta. Käsitys todellisuudesta on alkanut hämärtyä. Onneksi Suomessa persujen agendalla ei ole koronnarajoitusten poistaminen eikä Sebastian Tynkkynen tai Ano Turtiainen twiittaile aiheesta. Muuten olisi karmeaa menoa täälläkin.

    Äänestä

Amerikassa ylin periaate on: vapaus tai kuolema

Äänestä

Trumpässejä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen paha ihminen, koska hymyilin leveästi tätä uutista lukiessani:


Yhdysvalloissa koronamielenosoitukset jatkuvat

Eri puolilla Yhdysvaltoja lukuisat ihmiset ovat jatkaneet mielenosoituksia, joissa vastustetaan koronaviruksen torjuntaan liittyviä liikkumisrajoituksia.

Protesteja on ollut muun muassa Marylandissa ja Texasissa. Esimerkiksi Texasin osavaltion pääkaupungissa Austinissa sadat ihmiset pakkautuivat kaduille huutaen iskulausetta ”Erottakaa Fauci!” Maan johtava infektiotautien asiantuntija Anthony Fauci toimii Valkoisen talon koronatiimin neuvonantajana. Hän on toppuutellut koronarajoitusten pikaista purkua, koska epidemia jyllää yhä maassa.

Fauci on joutunut viime aikoina maan oikeistovaikuttajien vihakampanjan kohteeksi. Osa presidentti Donald Trumpin kannattajista katsoo, että Fauci on osa vasemmistolaista salaliittoa, jonka pyrkimyksenä on kammeta Trump vallasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu