Vanhuksia kuolee koronaan. Osin se on väistämätöntä, mutta osin se johtuu hoitokotien huonoista valmiuksista ja osaamisesta epidemian hoidossa.
Hallitus, THL, Attendo jne ovat saaneet tälläkin palstalla osansa kritiikistä, mutta lain mukaan vastuu vanhustenhoidosta on yksiselitteisesti kunnilla. Siihen valtio ei voi puuttua kuin lainsäädännön kautta, koska kunnilla on perustuslain takaama itsehallinto.
Jos kunta on katsonut parhaaksi ulkoistaa vanhusten hoidon yksityiselle firmalle, niin se on kunnan päätös. Vastuutaan mikään kunta ei voi ulkoistaa sen enempää Attendolle, Mehiläiselle kuin valtiollekkaan. Vanhusten hoito ja hoitamatta jättäminen on yksiselitteisesti kunnan vastuulla.
Jos kunnat eivät pysty takaamaan edes hauraimpien asukkaidensa turvallisuutta, niin miksi niillä on laaja itsehallinto?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuntavaaleja on pitkään, ellei aina, pidetty toisarvoisina vaaleina ja niihin osallistutaan jos viitsitään. Mutta yhä enemmän on nyt julkisuudessakin ollut pahuus, joka johtuu yksinomaan kunnanjohtajien narsismista.
Toivoisi, että seuraavissa kuntavaaleissa osallistuttaisiin äänestämään vähintään yhtä suurella vakavuudella kuin Presidentin vaaleihin. Kuntajohtaja tuhoaa sinun elämääsi satakertaa enemmän kuin Presidentti, joten ole tarkkana ketä äänestät valtuustoon.
Myös voisi tämän "yhteisenhuolen" aikana enemmän osallistua tukemaan niitä, jotka vielä yrittävät parantaa ihmisten elinoloja esim KANSALAISALOITTEILLA.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae
Osallistumisella ei ole ylärajaa, joten allekirjoittakaa vaikka kaikki aloitteet!
Esimerkiksi Kiuruvesi on keskustalainen kunta (omasta mielestään "kaupunki").
Kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Mira Kokkoselta (keskusta) voi kysyä, miten meni noin niinkuin omasta mielestä.
Meillä ei ole vanhuksilla yhtään omaisia, siksi heidät on suljettava jos jonkinlaisiin hoitopaikkoihin. Onneksi kuitenkin kunnat ja valtio edes hiukan katsovat perään.