painoindeksit

Minusta painoindeksit suosittelevat tavanomaisesti turhaa lihavuutta. Minun mielestäni mallit ja missit eivät ole epäterveellisessä kunnossa. Yleisestikkin ajattelen että kauneus vartalossa on terveellistä. Poikkeuksetta kuitenkin alle 18 mennyt painoindeksi on liian vähän taulukoiden mukaan vaikka malli sekä missimaailmassa painoindeksit keikkuu 18 paikkeilla. Udeasti kuulee jopa että sopiva olisi 20-25? Mihin sitä läskiä sillätavalla tarvitaan. Itselläni painoindeksi 19,5 ja ennemmin voisin mielestäni hieman alentaa indeksiäni kuin nostaa. Eri juttu on tietenkin urheilijat, mutta niitä on kuitenkin aika vähän ja tavanomaisessa kansassa tuo painoindeksi on yllättävän tarkka kertomaan lihavuuden.
3377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on urheilulajejakin joissa parhaiten pärjää painoindeksin mukaan alipainoiset ja silti aina huippukunnossa ja lihastakin vielä vähän

Äänestä

Monessa urheilulajissa "painoindeksi" ylittyy reippaasti, vaikka kyseisellä henkilöllä ei ole kropassa yhtään rasvaa. Lihas painaa kaksi kertaa enemmän, kuin läski.

185-senttinen 80-kiloinen lihaksikas mies on paljon "laihempi" kuin 185-senttinen 80-kiloinen sohvaperuna. Jälkimmäisellä voi vyötärö olla kaksi housukokoa suurempi. Läski on kevyttä, löllyvää ja pursuilevaa.

Parempi mittari kuin painoindeksi on rasvaprosentti. Tarkoitan siis ihopoimusta tehtyä rasvaprosentin mittausta, enkä pituuden/painon suhdetta.

-VT

Äänestä

...minullakin ihannepainot menevät jossakin sellaisissa luvuissa, että hirvittäisi painaa niin paljon..kun tälläisenä vähemmänki painavana läskiä pursuaa..Olenkin kuuluttamassa liikunnan puolesta ja lihasten...sitten peilistä katselee sellainen ihminen mitä haluan katsella.. miettimättä mitään prosentteja ja lukuja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täydellisyyden tavoittelija kirjoitti:

Minusta painoindeksit suosittelevat tavanomaisesti turhaa lihavuutta. Minun mielestäni mallit ja missit eivät ole epäterveellisessä kunnossa. Yleisestikkin ajattelen että kauneus vartalossa on terveellistä. Poikkeuksetta kuitenkin alle 18 mennyt painoindeksi on liian vähän taulukoiden mukaan vaikka malli sekä missimaailmassa painoindeksit keikkuu 18 paikkeilla. Udeasti kuulee jopa että sopiva olisi 20-25? Mihin sitä läskiä sillätavalla tarvitaan. Itselläni painoindeksi 19,5 ja ennemmin voisin mielestäni hieman alentaa indeksiäni kuin nostaa. Eri juttu on tietenkin urheilijat, mutta niitä on kuitenkin aika vähän ja tavanomaisessa kansassa tuo painoindeksi on yllättävän tarkka kertomaan lihavuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu