No nyt se Pekonen selittää ILtasanomissa ettei sillä ollut tietoa asiasta. eiköhän se nyt olisi jo aika erota tuollaisten asiasta mitään tietämättömien ministerien ?
Että silleen. ILtasanomat.
Että silleen. ILtasanomat.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 108
Vanhimmat
Maan isä se oli vaan tilanteen tasalla, kun ehdotti sitä " Nyrkkiä " tälle tyttöhallitukselle jonka näki olevan ihan pihalla todellisuudesta.
Persuporvarin joutavaa horinaa taas kerran. Hallitus on hoitanut koronaviruskriisiä hyvin joten pressa pysykäöön lestissään.
Tuohonkaan väitteeseen ei punikilta löydy mitään linkkiä.
Ministeri johtaa ministeriötä. Ministeri vastaa että alaiset tekevät työnsä oikein ja hyvin. Tuossa on rivissä liian monta töpeksintää että voisi moista valhetta sanoa. Älä viitsi.
Lisää avustajia ja pian ministereille.
Öyhön öyhön öyhön.
Ymmärrän, että jäbää vituttaa niin että meinaa tukehtua.
linkki kommenttiisi "Öyhön öyhön öyhön." , muutoin valetta
Joko se Pekonen on päässyt ajantasalla missä mennään nyt Suomessa ?
"STM:n osastopäällikkö IS:lle: Miten viesti ei mennyt perille"
"Osastopäällikkö ihmettelee sekavuutta, koska ministereitä tiedotetaan päivittäin."
Pekonen tiesi, mutta ei ymmärtänyt tietävänsä
Pekoselle pitää palkata lisäavustaja joka selittää mitä mikäkin asia tarkoittaa.
Ettei vain ollut valtapoliittinen tilanne. Pekonen kuuluu vassareihin ja Kirsi Varhila ja Krista Kiuru demareihin.
Pidettiin vassari tietämättömänä, jolloin valta pysyy demareilla itsellään.
Koko tällainen sakki saisi mennä.
Suomalaisten elämästä ja kuolemasta on päättämässä moinen vallanhimoinen ja ideologisesti umpikiero amatööriporukka.
Varhila on kokoomuslainen.
Porvari Sillanaukee yrittää pelastaa nahkansa syyttämällä Pekosta. Alhaista Sillanaukeelta.
Se ei tee historia ja valtiotieteen ihmisestä ainakaan epidemiologia!
Varhila on taustaltaan sosialidemokraatti, Sillanaukee kokoomuslainen.
Hän seuraa selkokielisiä uutisia niin että ne nauhoitetaan ja joku tavaa niitä hänelle hitaasti
Pätkii...pätkii....
Persuilla pätkii aina.
Olen vas-vas-vas-vassari, ei pät-pät-pät-pätki
Asettukaapa ite ministerin asemaan ja lukekaa joka hemmetin tiedote joka jumalan päivä, mitä eteen lähetetään. Veikkaan, että päivän paperitulvan läpikäymiseen menee vuosi ja lopussa ei muista alusta mitään. On tuota tyhjänpäiväistä byrokratiaa ja lähettäjää vaan niin rutkasti.
No eihän se niitä itse lue, sitä varten sillä on avustajalauma.
Hyvä kommentti.
eikös niillä ole iso liuta kallispalkkaisia avustjia, joille delegoida hommia ja komentaa tuomaan käsittelyyn tärkemmät asiat ennen lillukanvarsia ?
Linkki väitteeseesi laumasta avustajia, muutoin valetta.
Kallispalkkaisten avustajien suurta määrää perusteltiin ensin Suomen EU-puheenjohtajuudella. Se päättyi vuoden vaihteessa. Iso lauma avustajia häärää edelleen.
Mitä useampi kokki sen pahempi soppa.
Tuli mieleen, että jos vastuuministeri ei olekaan lukutaitoinen laskutaidosta puhumattakaan. - Tai sitten Vas.liiton puheenjohtajan Li Anderssonin ajama pakkoruotsin vahvistaminen vei kaiken ajan, koska hallitusohjelman mukaan mm. pakkoruotsin palautus ylioppilaskirjoitusten pakolliseksi aineeksi tuli käsitellä KIIREELLISESTI !
Marinin hallitus on jo vähentänyt avustajia sanottiin ylen uutisissa viime viikolla.
Hyvä kommentti.
Jos ei tee sitäkään niin olisivat valvoneet edes tärkeät kaupat ja liittymissopimuksen voimaantulon ja yhtsistilauksen. Olisi voinut tehdä molemmat, yhteistilauksen ja omia reittejä luotettavilta toimittajilta jos saa aikaisemmin.
ei kannata turhaan kiinnostua kaiken maailman pääasioista.
Jo on aikoihin eletty, persut puolustelemassa EU:ta ja sen toimia.
Vasureilla on tunnetusti pitkät piuhat. Ehkä tuokin kuulee coronasta jouluun mennessä.
Yleensä vassarien pitkät piuhat johtuu päihdevaurioista
STM:n moka kertoo Iltasanomat. Lukekaapa linkistä miten juttu meni.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006480102.html
Varsinkin persut että ymmärrätte lukemanne.
No alkoiko Suomen alamäki siitä, kun noita akkoja alkoi päästä virkamiehiksi ? On syytä kysyä.
Tytöt lukee lehdistä mitä ovat jättäneet tekemättä, aika surkeaa.
En sitten tiedä, jos on niin, ettei viesti ole mennyt tai miten se viesti ei sitten ole mennyt ministereille. Meillä on ollut kuitenkin jo pidemmän aikaa päivittäin ministereiden tilannepalaveri käynnissä, Sillanaukee sanoo.
– Tässä tosin on todella paljon asioita pöydällä. Ehkä asiaa ei ole ole sitten tuotu riittävän selkokilisesti esille hänelle. Hän ei ole ymmärtänyt asiaa
Tytöille pitää puhua hi-taas-ti.
Miksi minulle ei ole kerrottu, että kaalisopastani on vähennetty suolaa? Miksi tämä tietokatkos?
Kansa on tiennyt asiat paremmin kuin nämä kanisterit jo alusta asti.
No nyt osuit just asian ytimeen hyvä ! Kansa sentään seuraa mitä maailmassa tapahtuu eikä elä missään unelmahöttökuplaumpiossa. Että silleen.
Persuporvarin valetta taas kerran.
Ymmärrän, ettet keksi mitään muuta sanottavaa, jäbää vituttaa kuin pientä oravaa. Omat koirat purivat.
Femakkonainen se on, siksi puolustaa kiihkeästi tyttöhallitusta tekevätpä mitä tahansa.
linkki väitteeseesi, muutoin valetta
Tytöillä noita tietokatkoksia riittää, korviensa välissä.
Kummallista kun kaikki muut tietää, mutta ei ministeri jonka vastuulla on.
No koittakaa nyt avustajat saada tuo Pekonen takaisin ymmärryksen tilaan.
Sillä on niin poissaoleva katse aina että mitähän mömmöjä syönee, mollamaijalla tyhjä katse, ei kai miljardien kuprun tekijällä voi rehellinen katse ollakaan.
Puhut omista mömmöistäsi persu.
STM tiesi mutta salasi, muut eivät tietäneet.
Parempi tyhjä katse kuin tyhjä pää, kuten sinulla.
Ministereiden täytyy valvoa tärkeät hankinnat itse.
Ja pääministerin täytyy olla selvillä muiden minstereiden tekemisistä, sillä perusteellahan marinadikin rinteen syrjäytti, joten nyt lähdettävä itse.
STM:n ja HVK:n virkamiehet toimivat virkavastuulla eli heidän tulee kyetä itsenäsieen työskentelyyn työssään joten ei misterin kuulu heitä kytätä koko ajan.
Pääministeri hoitaa omat yehtävänsä ja ministerit omansa ei Marin Rinnettä syrjäyttänyt joten älä porvari valehtele. Miksi muuten jauhat edelleen Rinteestä eli taidat olla ihastunut häneen.
Kukas sen rinteen sitten syrjäytti, taaperoko, onko marinadi siis "nukkehallitsija"? Mikäs sotku sillä haataisella olikaan jo aikaisemmin, täysin pätemättömiä koko tyttöporukka eikä kepuli lintilä ja piiperö haavisto sen parempia.
Olet jäävi arvioimaan. Olet vassari.
Linkki väitteeseesi "Puhut omista mömmöistäsi persu.", muutoin valetta
Porvarilehti Iltasanomat jatkaa porvaripropgandansa levittämistä ja hallituksen naisministereiden haukkumista mutta onneksi kukaan järkevä ei ota tuota porvarilehti iltasanomien jatkuvaa porvaripropagandaa vakavasti ja hyvä niin.
Tyttöhallitushan on ääriporvareita kun jakelevat miljardeja rikkaille.
Tietokatkoksia riittää tällä hallituksella. Yhtä oikosulkua päivästä toiseen.
Persuilla on jatkuva oikosulku nupeissaan.
Onneksi Harakka hoiti hyvin sen lentokenttäsaian. Yhtään virussairasta ei päässyt Seutulasta omin neuvoin kotiin.
Ei ole Totta,
kukaan ei ota maskisotkua ,puheitaan,
tekemättä jättämistään asioista vastuuta.
Palkka juoksee ja ei tarvii tehdä, osata tai ymmärtää mitään.
Siis lyhyesti,
Presidentti apuun,
ministerit ei tiedä mitään ja ei kykene hoitamaan omaa tähtääväänsä.
Oppisito, nyt on teidän aikanne!!!!!.
HVK:n virkavastuulla toimiva johtaja alaisineen tyri maskikaupat ja johtaja sai potkut ja kolme muuta HVK:n virkamiestä hyllytettiin. Kokoomus Niinistö pysyköön lestissään eli ei sekaantukoon hallituksen työhön.
Kekkosen aikaan ei tälläinen olisi onnistunut, naisetkin pääsi ministeriksi jo oli pätevyyttä. Vastuulliset ministerit olisi jo erotettu tai koko hallitus vaihdettu. Äkkiähän se tosin rinteen hallituskin vaihtui, mutta oli pelkkä silmänkääntötemppu, taapero heti takaisin ja lisää femakkoja ministeriksi.
Pekosen päässä on tietokatkos.
STM:n kansliapäällikön Varhilan ja osastopäällikkö Sillanaukeen toimet selvitetään koskien EU:n yhteisistä maskikaupoista tiedottamista ministeri Pekoselle. Hyvä juttu että tiedonkulku selvitetään. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006480832.html
Koko porukka erotettava.
Mutta missä Halla-aho nyt ryyppää?
Varmaan kotonaan, ei kai vedenjakelussa mitään ongelmia ole ja kaupoista saa vaikka maitoa.
Pekosella on avustajan mukaan kova kiire, että ei jouda/halua vastata toimittajille tällä viikolla ja tässä ei ole kysymys tietokatkoksesta, vaan vastuun pakoilusta.
Väittää porvaripersu.
Lasit tekee muka älykkään näköieksi, mutta ei todellakaan toimi pekosella :D
Persusovinisti taas haukkumassa naisministerin ulkonäköä vaikka itse on räjähtäneen näköinen turilas.
Eikä anal majan leuattomuus :)
Onko häntä edes olemassa. Kuminaamarin takaa tulee Aku
Heh, tuo oli hyvä!
Onneksi STM:n ontuva tiedonkulku ministeri Pekoselle nyt selvitetään.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006480832.html
Kaikki erotettava ja täysjärkiset tilalle.
STM:n kansliapäällikkö Varhilan ja STM:n osastopäällikkö Sillanaukeen tieodattamiskatkos ministeri Pekoselle selvitetään ja hyvä niin.
Koska Pekonen ei ole kykenevä hoitamaan tehtäväänsä on Pekonen erotettava välittömästi "vastuustaan".
Nyt on tehtävä jo jotakin, että kansan luottamus noihin ministereihin ja virkamiehiin saadaan kuntoon. Että silleen.
Persuporvari taas naisministerinerottamiskiimoissaan öyhäämässä mutta onneksi kukaan ei ota örinääsi vakavasti.
Olen hetero, nainen, en persu enkä porvari ja olen samaa mieltä, että Pekosen pitäisi siirtyä ymmärrystään vastaaviin töihin, eli lähihoitajaksi, heitä tarvitaan nyt.
Linkki väitteeseesi "Persuporvari taas naisministerinerottamiskiimoissaan öyhäämässä mutta onneksi kukaan ei ota örinääsi vakavasti." Muutoin valetta
Ei hätää, kellään ei ole mitään vastuuta mistään kaikki on vaan "töissä"" sosiaali ja terveysministeriössä.
Hyvä uutinen tältä päivältä. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006480832.html
Poliisilla loppui rajavalvonta niin nyt resursseja laitetaan ministereiden, eritysavustajien ja virkamiesten kansaavahingoittavien toimien tutkimiseen. Joista ullatus ullatus, syyttäjä
ja oikeuslaitos ei löydä mitään huomautettavaa, saati rangaistavaa.
Löytyy se ymmärtämättömyydessä tehty virkavirhe.
"STM:n osastopäällikön Päivi Sillanaukeen mukaan ministeri Pekosen informointi oli Varhilan vastuulla. Varhilan mukaan ylijohtajat käyvät keskustelut suoraan ministereiden kanssa."
Kaikki akat pakoilee vastuitaan aina ja syyttävät muita, etenkin miehiä.
Kissatappeluita tiedossa.
Ainoa maa joka ei osallistunut. Selitykset kuulostavat lähinnä naurettavilta.
Ja marinadi kehuskeli ulkomailla lehdissäkin miten hyvin Suomessa HVK:ssa varustauduttu ja tytöt hankkii itse lisää. Nolottaakohan.
Kun paljastuu kaikki mitä möhlineet niin ei luulisi ilkeävän näyttää naamaansa missään.
Tänään A- studio ja Pekonen paikalla.
Muista- olet seurattu ja sinua seurataan erittäin herkällä tuntoaistilla.
Jos tiedä, sano se
Jos et osaa, sano se.
Jos olet muokannut, sano se,
mutta muista
älä hae syyllistä toisesta leiristä,
älä kiertele,
älä valehtele.
Ota vastuu tekemisisistäsi, sanomisistäsi ja toimi valasi mukaan.
Kiertelyä, kastelua ,
ei ollut Pekosella itku kaukana.
Jäykkä esiintyminen ja huulia kuivasi jännityksestä.
Edelleenkään ei ollut ajantasalla,
tämä ei ole henkilökohtaista, mutta hän on kykenemätön Ministerin tehtävään.
STM:n kansliapäällikön Varhilan ja osastopäällikö Sillanaukeen tiedotuskatkos ministeri Pekoselle on tutkinnassa joten älä persuporvari kovistele ministeri Pekosta.
STM:n virkamiesten tiedotuskatkoksen ministeri Pekoselle on vielä kesken joten hyvä että ministeri Pekonen odottaa selvityksen tulosta ennen kuin lausuu mitään asiasta. Ministeri Pekonen esiintyi hyvin jarauhallisesti joten jäykkyys ja huulien kuivaminen muka jännityksestä oli oman mielikuvituksesi tuotetta. Ministeri Pekonen oli ajantasalla ja odottaa nyt selvitystä STM:n kansliapäällikön Varhilan ja osastopäällikkö Sillanaukeen tiedotuskatkoksesta ministeri Pekoselle. Pekonen on kukenevä ministerin tehtävään vaikka porvari muuta kuvitteleekin ja väittää valheelliseti ministerin erottamamiskiimoissaan.
Suvakkien kissatappelu on veristä puuhaa
Tuttu kasvo
https://youtu.be/2km6XQyMqlQ?t=10
"STM:n kansliapäällikön Varhilan ja osastopäällikö Sillanaukeen tiedotuskatkos ministeri Pekoselle on tutkinnassa joten älä persuporvari kovistele ministeri Pekosta."
Juurikin niin! Väikö typerimmiltä räskyttäjiltä tämän iltainen A-Studio katsomatta vai eikö vaan ymmärretty?
Täyttä puppua koko Pekosen haastatelu A - Studiossa.
Täytyypä katsoa. Riisuukohan se lasejaan koskaan, lähteekö naamari mukaan?
Vieläkö pätkii tiedon tulo Pekoselle.
Virkamiehet veltoilee, ko ne on vaan siellä töissä.