Meit on petetty!
Ruotsissa vain 29 kuollutta tänään!
Anonyymi
26<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tässäkö tää nyt sit oliki?
Tulihan täs pelastettuu 1000 paapuskaa,mut taloudesta ei voi sanoo samaa!!
Tulee viiveellä.
Saas nähä ?toivotaan parasta!
Kesäkuussa Ruotsi palaa normaaliin ja Suomessa vietetään kesä lukkojen takana
Joka+viikonvaihde+Ruotsissa+koronakuolemat+sukeltavat+80%.
Viikko sitten sunnuntaina vain 12 Ruotsissa. Siellä ruumiinlaskijat pitävät sunnuntaisin vapaapäivää.
Kyllä Ruotsissakin suurin osa ihmisistä noudattaa varovaisuutta. Tästä on piirtynyt väärä kuva joillekin. Siellä on paikat auki, mutta riskiryhmät ja kynnelle kykenevät välttelevät näitä.
Tosiasia on silti, että epidemia alkaa Ruotsissa jo hiipua..
Sitä erikoisempaa on katsella Suomen lukuja. Sairaalassa ja teholla olevien määrä laskee päivittäin nopeasti. 192 potilasta sairaalassa ja 68 teholla. Ja valtakunnan kapakat kiinni kaikista muista sulkemisista puhumattakaan. Onneksi sentään Helsingistä saa jo mennä omalle kakkosasunnolleen.
Kun lähtee sutta karkuun tulee karhu vastaan!
Meinaako meijjän pressa olla eristyksessä loppuelämänså??
Pystytkö näkemään minkäänmoista mahdollista syy-seuraussuhdetta tässä?
"Sairaalassa ja teholla olevien määrä laskee päivittäin nopeasti. 192 potilasta sairaalassa ja 68 teholla. Ja valtakunnan kapakat kiinni kaikista muista sulkemisista puhumattakaan."
Tuli vahingossa tota Norjan pyramidia useampi. Ei ollut tarkoitus.
Jos sale yrittää tunkeutua jennin sisälle pää edellä turvaan T:hiihtäjä 47 härmästä
Ruotsin todellinen koronakuolleisuus on noin 3 000. Nukkukaa rauhassa. Svedupellet ovat sössineet pahasti hommansa.
Den glider in
den glider in
den glider in
i mål igen
Vi ska kämpa
vi ska ge
alt det vi har
vi ska ta
gul igen
Vi har gjort det förut
vi gör det igen
jag nu slår vi dom alla en efter en
och med publikens härliga stöd
en vilja av stål och med kämpaglöd
dä skall man inte kunna beserga vårat låg
yeah,
Den glider in,
vou, u, vou, u, vou, u...
Hylands ord dom lever kvar
här gladje alla känner och har
när pucken glider i mål
har man hört publikens vrål
yeah
Kansan+luottamus+Kansanterveysviranomaista+kohtaan+on+noussut+rajusti+:+Luottamus+oli+maaliskuussa+50+%+ja+huhtikuussa+71+%+kertoo+SVT.++Kansa+pitää+siitä,+että+asiat+kerrotaan+oikein+ja+asiallisesti.+Ei+paniikkia,+ei+ylilyöntejä.+Poliitikot+eivät+ole+sössineet.
Sen sijaan kaupoissa ylilyödään: Pestään ostoskorien ja kärryjen kahvoja, rahaa ei anneta siihen muovin päälle kuin aiemmin vaan toiseen muovinpalaan. Ihan niin kuin kovilta pinnoilta tauti leviäisi. Viikolla terveysihminen kertoi, että ainoa paikka missä on hyötyä pintojen puhdistamisesta on teho-osasto ja leikkaussali.
Suomalaisiin+politikkoihin+voi+luottaa+kuin+Neuvostoliittoon.+
Eli+luottamus+on+NOLLA+%
Tuo on neuvostoliiton halventamista,häpeäisit sinäkin T:hiihtäjä 47 härmästä
Suomessa on kuollut tänään ehkä lähemmäs 150 ihmistä. Niin kävi myös eilen ja niin on käyvä huomennakin
Itämaan+alamaiskansa+taas+nuolemassa+ilkeän+venssonin+pyllykkää.+Yhh,+miks+ei+tehä+kuten+kunikaalliskansa+me+ryysyläiset?+Yrittäkää+ny+vit..+u+jo+ruveta+elämään+ominpäin+puoliryskyt.+Aina+kaikki+asiat+muka+Ruotsissa+parrmmin.+Vi..ut!+Ei+muuten+ole+tollukat!+Koko+muu+Eu+on+tiukalla+linjalla.+Tukholmassa+60%+eikä+riitäkään+immuniteettiin+ja+hintana+voi+olla+10tuhatta+kuolutta,+ihan+loton+peluuta.+Yrittäkää+ny+nousta+sieltä+suosta+avuttomat.+Ärsyttää.
kORONA ON MENOSSA JO OHI. AIKA VÄHÄN KUOLLEITA. MIKSI SUOMESTA ON PERUTTU VAIKKA RUISROCK TAPAHTUMA. EI SE KORONA ENÄÄ SILLON RIEHU VAI LUULEEKO ETTÄ SE RIEHUU. NYT NÄHDÄÄN MITÄ RUOTSI VOITTI KUN EI ALKANU SULKEE PAIKKOJA.
"lupas kesällä kertoa kuka on syykkinen"
Psyykkinen vai syyllinen?
Jos ruisrockissa kävijät kuolis koronaan, koko muu yhteiskunta kiittäis.
Ei ne tiedä mitään siitä, paljonko ihmisiä on kuollut koteihinsa.
Korona on julma.
Kuinka noin vakavaan tautiin voi kuolla kotona. Hiljaa sängyssä maatenko vai miten se kuolema tulee. Eikö siinä ole kipuja niin että huutaa niin että naapurit herää. JA VIE SAIRAALAAN.
Ruotsi on ruotsi.
https://www.youtube.com/watch?v=Z0obM5C3Lbk