Sydämiä mutta hiljaiseloa. Miksi?

Anonyymi

Tapasin oudon naisen pari kertaa ja kolmannella kerralla kysyi lähtisinkö jokin päivä kahville. Kahvilla käytiin, ja sen jälkeen oltiin päivittäin yhteydessä ja nähtiin useasti viikossa koronaepisodiin asti, jolloin näkeminen jäi vähemmälle.
Tapailun aikana ehdin jäämään työttömäksi eikä se vaikuttanut kiinnostukseen (nainen itsekin työtön jo pitempään), mutta sitten jouduin parin viikon sairaslomalle jonka aikana viestittely oli tosi vähäistä enkä päässyt kyläilemään kun voinut ajaa autoa.

Nyt kun ajokyky palannut kyselin kuulumisia ja kerroin omiani ja viesteihin laittoin sydämiä ja muuta kivaa, mutta kun kysyin milloin hänelle sopisi jos nähtäisiin, niin ei ole vastannut.
En oikein käsitä että miksi ei enää vastaa ja tuntuu tosi pahalta. Myönnän että en itsekään ollut aktiivinen viestittelijä saikun aikana ja taidettiin molemmat pelästyä koronaa ja se teki tilanteesta hämmentävää kun joka tuutista tulee varoituksia muiden tapaamisesta.

Tuntui molemmista niin hyvältä sen aikaa kuin kesti, mutta onkohan toisen tunteet jo viilentyneet sen verran ettei halua tavata muttei halua sitä sanoakaan vaan jättää mielummin vastaamatta...?! Omat tunteet kyllä viileni, mutta olisin valmis vielä yrittämään kun takana ei ole riitaa tai muuta negatiivistakaan.

1

115

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No tietysti hän löysi toisen, mielenkiintoisemman ja ehkä läheisemmin miehen.

      Ei siinä pitäisi olla mitään ihmeteltävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe