Vinkki miehille. Jos et huomioi puolisoasi, ei hellyyttä, halauksia eikä mitään muutakaan läheisyyttä, niin jossain vaiheessa nainen lähtee etsimään sitä muualta tai ottaa eron. Naisille suurimpia syitä olla parisuhteessa on fyysisen läheisyyden tarve. Keskustelu ei täytä sitä tarvetta, ihan sama kuinka paljon on keskustelua, se ei auta siihen läheisyyden tarpeeseen. Jos naisen pitää aina erikseen kinuta läheisyyttä, niin ei sitä jossain vaiheessa enää vaan jaksa ja pitää sitten ratkaista asia jollain muulla tavalla.
Vinkki miehille
37
59
Vastaukset
- Anonyymi
Itselläni kosketuksen puute aiheuttaa ihan fyysistä huonoa oloa, henkisestä puhumattakaan. Miehen sitten turha ihmetellä, miksi puoliso niin ahdistunut ja kärttyinen koko ajan.
- Anonyymi
Kaikkeen tottuu vaikkei ole kivaa. Minä sain totulella noin 45 vuotta täytäneenä seksittömyyteen kun puoliso ei enää halunnut. Kovaa oli päivittäinen yhdessä olo, naiselle se tuntui olevan paljon helpompaa joten minäkin päätin pistää oman osuuteni jakoon, ei hellyttä siten kun ei seksiikään, kerran petin se selvitettiin ja jatkettiin, ajattelin lähinnä et nainen siinä herää mut ei. On se karua kun katselee puolison tulo petiin, nainen riisuu vaatteet pois, karvatuhero ja rinnat näkyy myt siihen jää. Kovuutta, luonteen lujuutta, ennen pitkää tiedän että jompi kumpi antaa periksi, mä voin olla ilman hellytttä kun ei ole seksiikään ja uskokaa huviksenne että nainen ei halua erota ja siihen on syynsä.
- Anonyymi
Samaa mieltä👍mutta samalla pitää todeta, että en itsekään usein halaile. Miettii myös omaa toimintaansa.
- Anonyymi
Uskon, että monet naiset kärsivät kosketuksen puutteesta. Hellyyttä kaipaa keskellä arkipäivää. Se auttaa jaksamaan. Minun mieheni halaa, jos pyydän. Ei oikein muuten. Hänellä on varmaan vaikeaa kanssani nyt. Ymmärrän sen mutta ei hän oikein aikaisemminkaan. Ei osta kukkasia ikinä. Ei anna suukkoja. Mitä pitäisi tehdä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Itsekään en todella mikään mallipuoliso ole. Kuitenkin tunnistan tässä ongelman ja aion keskustella tästä miehen kanssa. Ymmärrän itseäni nyt ehkä paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsekään en todella mikään mallipuoliso ole. Kuitenkin tunnistan tässä ongelman ja aion keskustella tästä miehen kanssa. Ymmärrän itseäni nyt ehkä paremmin.
Nyt lähden töihin, joten pääset minusta hetkeksi eroon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon, että monet naiset kärsivät kosketuksen puutteesta. Hellyyttä kaipaa keskellä arkipäivää. Se auttaa jaksamaan. Minun mieheni halaa, jos pyydän. Ei oikein muuten. Hänellä on varmaan vaikeaa kanssani nyt. Ymmärrän sen mutta ei hän oikein aikaisemminkaan. Ei osta kukkasia ikinä. Ei anna suukkoja. Mitä pitäisi tehdä?
Sama täällä, halaa vain jos pyydän. Ja silloinkaan ei ole oikeita halauksia, roikottaa esim. toista kättä olkapäällä. En tajua, miksi miehet edes haluaa parisuhdetta, jos se läheisyys on heille niin vastenmielistä. Ja kyse ei ole minulla ainakaan ulkonäkösyistä, olen edelleen hoikka, pidän huolta ulkonäöstäjne. Tämän ulkonäköasian kirjoitin sen takia, kun kohta tulee joku mies kommentoimaan, että on läheisyys vastenmielistä kun vaimo turvonnut tms.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon, että monet naiset kärsivät kosketuksen puutteesta. Hellyyttä kaipaa keskellä arkipäivää. Se auttaa jaksamaan. Minun mieheni halaa, jos pyydän. Ei oikein muuten. Hänellä on varmaan vaikeaa kanssani nyt. Ymmärrän sen mutta ei hän oikein aikaisemminkaan. Ei osta kukkasia ikinä. Ei anna suukkoja. Mitä pitäisi tehdä?
Itse en myöskään tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kävi myös niin, että ihastuin työkaveriin, mutta mitään pettämistä ei ole ollut, työkaveria tuskin edes kiinostaa niin, että lähtisi mitään tapahtumaan. Mutta olen analysoinut tilannetta, että se hellyyden ja läheisyyden puute on saanut minut sellaiseen niin pahaan näivettyneeseen ja tuskaiseen olotilaan, että kun saa jotain huomiota mieluisalta mieheltä, niin siinähän se ihastuminen tapahtuu varoittamatta.

Tunnistan taudinkuvan. Onneksi te nuoremmat miehet ovat jo enemmän hellyyttä antavia. Kehitys menee oikeaan suuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnistan taudinkuvan. Onneksi te nuoremmat miehet ovat jo enemmän hellyyttä antavia. Kehitys menee oikeaan suuntaan.
Ja lisään vielä, että sitä halausta ei pidä antaa esim. Siivoamisen jälkeen vaan välillä ihan muuten vaan pelkästään siitä syystä, että niin tykkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnistan taudinkuvan. Onneksi te nuoremmat miehet ovat jo enemmän hellyyttä antavia. Kehitys menee oikeaan suuntaan.
Mutta ei kuitenkaan pidä ruveta ihastumaan nuoriin miehiin, vaan yrittää vaikuttaa siihen omaan puolisoon, olen huono saamaan suustani auki, kun pitäisi. Joskus on vain sanottava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse en myöskään tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kävi myös niin, että ihastuin työkaveriin, mutta mitään pettämistä ei ole ollut, työkaveria tuskin edes kiinostaa niin, että lähtisi mitään tapahtumaan. Mutta olen analysoinut tilannetta, että se hellyyden ja läheisyyden puute on saanut minut sellaiseen niin pahaan näivettyneeseen ja tuskaiseen olotilaan, että kun saa jotain huomiota mieluisalta mieheltä, niin siinähän se ihastuminen tapahtuu varoittamatta.
Jatkan vielä tuohon aiempaan kirjoitukseeni, olen aina ollut vahvasti pettämistä vastaan. Mutta jos se eräs mies tekisi jotain ehdotuksia, en varmaan tässä tilanteessa enää vastustaisi, olen niin "sairas" siitä kosketuksen puutteesta. Kyse ei nuoremmasta, vaan samaa ikäluokkaa olevasta miehestä.

Minulle tulee hyvä mieli, kun en olekaan niin puuma, vaan taustalla on tarve. Ymmärrän itseäni paremmin. Kiitos taas Sinun😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle tulee hyvä mieli, kun en olekaan niin puuma, vaan taustalla on tarve. Ymmärrän itseäni paremmin. Kiitos taas Sinun😊
Kyllä minäkin olen pettämistä vastaan. Se ei koskaan ole hyvä asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle tulee hyvä mieli, kun en olekaan niin puuma, vaan taustalla on tarve. Ymmärrän itseäni paremmin. Kiitos taas Sinun😊
Samoin, kiitos vertaistuesta:) Tämä palstalla kirjoittelu jo hiukan auttaa, kun ei oikein livenä voi asiasta kenenkään kanssa puhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei kuitenkaan pidä ruveta ihastumaan nuoriin miehiin, vaan yrittää vaikuttaa siihen omaan puolisoon, olen huono saamaan suustani auki, kun pitäisi. Joskus on vain sanottava.
Ei oma suun avaaminen välttämättä auta (ei rakentavasti eikä tiukemmin). Eikä puoliso välttämättä suostu asiaan käsittelyyn. Ei sekään, että kertoo tilanteen (kosketuksen puute, miehen haluttomuus seksiin ja läsnäoloon ja katsekontaktiin) aiheuttavan pahaa oloa, välttämättä kiinnosta toista millään tavalla. Ex-puolison mielestä parisuhde oli normaali ja ongelma vain yksin minulla.
Anonyymi kirjoitti:
Itse en myöskään tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kävi myös niin, että ihastuin työkaveriin, mutta mitään pettämistä ei ole ollut, työkaveria tuskin edes kiinostaa niin, että lähtisi mitään tapahtumaan. Mutta olen analysoinut tilannetta, että se hellyyden ja läheisyyden puute on saanut minut sellaiseen niin pahaan näivettyneeseen ja tuskaiseen olotilaan, että kun saa jotain huomiota mieluisalta mieheltä, niin siinähän se ihastuminen tapahtuu varoittamatta.
Olette siis huomiohuora! Tyytykää tilanteeseen ja lopettakaa turhat haaveilut. Kyllä aikuinen pärjää ilman läheisyyksiäkin. Nuorten ja kauniiden hommia semmoset!
- Anonyymi
Joskus ollut niin katkera olotila, että tehnyt mieli sanoa miehelle kuinka onnekas hän on, kun on niin ruma eukko, ettei voi edes pettää, kun ei kelpaa kellekään🙄
- Anonyymi
Ilman läheisyyttä suhde lopulta kuolee. Tajusin, että tunteet miestäni kohtaan ovat kuolleet. Pelkkä kulissiliitto jäjellä? En tiedä, saisinko tässä vaiheessa mitään omantunnontuskia pettämisestä.
- Anonyymi
Toi voi olla osittain totta mutta ei päde kaikkien naisien kohdalla. On kyllö otettu esiin meilläkin lähinnä seksittömyyden takia. Puolisolla toi seksi on juuri vaihtunut läheisyyden haluun. Eli erilainen pieni koskettelu joskus tai kevyt hali tai pusu, se riittää naiselle hyvin mulle ei ja siitä ne eriäväisyydet tulee. Nainen ei vaan enää tarvitse seksiä. Mulle erotiikka on kaikinensa hellyydestä seksiin, naiselle ei vaan enää. Kyllä puoliso on läheisyyden puutetta kritisoinut, sanoi että kun ei ole mitään ollaan kun kavereita, ilman seksiikin ollaan kuin kavereita ja muija ei tietty yhdy siihen näkökantaan. On ollut erokin joksus esillä, muija on vaan sanonut että eroon tarvii painavemmat syyt kuin läheisyyden tai seksin puuttuminen, ollaan tässä pärjätty ilman tappeluita, taloudelliset syyt tietenkin sanelee, kumallakaan ei nykytilassa olis edes mahdollisuutta erota rahallisesti ja nainen on sanonut että jos olis halunnut erota olis tehnyt se jo vuosia sitten, enää ei hyödytä, näin se vaan on.
- Anonyymi
Vinkki tai ei, ihmiset on erilaisia, tiedän naisia meneisyydestäni jotka ei halunneet halailla tai pusetelle ei juuri kosketelakkaan mutta paneskelivat mieluusti. Ei kaikki tykkää iholla olosta, minä olen aina ollut juro luonteelta, puoliso taas romatikko joltakin osin, miettikää sitä. Nainen haluaa enemmän läheisyyttä minä seksiä, etsikää siitä kultainen keskitie, yhdessä kuitenkin 29 vuotta, on siinä joku liima ja naisella olis ollut mahd. erota jo vuosia sitten jos olis halunnut, eip vaan halua ja senkin suoraan sanonut, on myös sanonut että niin kauan kuin ollaan yhdessä tässä suhteessa ei kumpikaan petä.
- Anonyymi
En suosittele pettämistä. Näin petettynä voin sanoa, että tekee kovasti kipeää. Olen mies ja kyllä mies tarvitsee läheisyyttä ja haleja siinä missä nainenkin.
Anonyymi kirjoitti:
En suosittele pettämistä. Näin petettynä voin sanoa, että tekee kovasti kipeää. Olen mies ja kyllä mies tarvitsee läheisyyttä ja haleja siinä missä nainenkin.
Paskat tarvitse! Keskittykää työhönne ja lapsiinne kun nythän teillä ei kai ole vaimokaan enää kun kerran petetty olette
- Anonyymi
Tästä olen naisena ehdottomasti samaa mieltä! Meillä myös samanlainen tilanne että mies ei tykkää yhtään pusutella ja jos haleja kaipaan niin sitten pyytämällä....
Nyt on kaksi muuta miestä osoittanut kiinnostusta ja kertovat kuinka tykkäävät pussata, halailla jne. Kyllä rassaa tämä läheisyyden puute mua todella!! Ja kyseiset miehet eivät oo edes lähietäisyydellä mutta laittavat lähes joka päivä romanttisia viestejä jne.
💋💋💋💋- Anonyymi
Kannattaa kuitenkin muistaa, että puheet ja teot ovat kaksi eri asiaa. Ajankuluksi voi lähetellä kaikenlaista, sillä piristää itseään, mutta ei ymmärrä, että koukuttaa sitten jonkun muun.
- Anonyymi
Kolikolla aina kaksi puolta. Minä en ole enää vuosiin halunnut pitää naista kadestä kiinni, en juuri halaa tai pussaa ellei nainen pyydä, kyllä huomioin mutta haluan että myös peitto heiluisi, sitä taas nainen välttelee kaikin keinon ja umpi solmu on valmis.
- Anonyymi
Hah meillä taas peitto ei miehen toimesta heilu kovin usein... ne on ne muut miehet jotka haluaa rakastella mun kanssa vaikka mä yritän olla uskollinen ni kiusaus on suuri ...

Toi on kuin tanssi pirun kanssa, vaimoa ei mieli tee juurikaan mutta muut naiset huomioi minut ja kiusauksia tulee vaan koska antaa sietokyky periks, viel on kestänyt.
- Anonyymi
Se on aivan totta.
Kokemusta on! - Anonyymi
Sitä läheisyyttä on joka vuorokausi 12 h suunilleen, Nukutaan vierekkäin, autossakin istutaan vierekkäin, ruokapöytä, sohva. Siinä jo ihan liikaa mun mielestä, vähempikin riitäis ja kun muijani tunnen tuohan ei halua eroasjatuskaan ottaa esille
- Anonyymi
Aloittaja hyvin varma nakemyksessään, ihmiset on kaikki yksilöitä eikä naiset ole poikkeus. On naisia jotka haluaa enemmän läheisyyttä seksin tilalle ja on naisia jotka ei halua kosketuksia tai läheisyyttä kuin seksin kanssa, kaikki on yksilöitä ei mitään massaa.
- Anonyymi
Mä voisin antaa kokeneena miehenä vinkin naisille jotka haluu kuin vaihtaa läheisyyden seksin tilalle kuten puoliso teki, ei se mieskään siihen tyydy, hakee sit seuraa parisuhteen ulkopuoilelta tai vielä pahempi menetys naiselle kun mies haluu eron, kanattaa miettii ennen kuin alkaa pihtaamaan sitä tussukkaa, ei se mies sellaista kauaa kattele.
lisäksi naisen tulisi olla sen verran hyvässä fyysisessä kunnossa, että mies tästä kiinnostuu ja haluaa olla tässä kiinni
Vinkki Naisille. Jos et huomioi puolisoasi, ei hellyyttä, halauksia eikä mitään muutakaan läheisyyttä, niin jossain vaiheessa mies lähtee etsimään sitä muualta tai ottaa eron. Miehille suurimpia syitä olla parisuhteessa on fyysisen läheisyyden tarve. Keskustelu ei täytä sitä tarvetta, ihan sama kuinka paljon on keskustelua, se ei auta siihen läheisyyden tarpeeseen. Jos miehen pitää aina erikseen kinuta läheisyyttä, niin ei sitä jossain vaiheessa enää vaan jaksa ja pitää sitten ratkaista asia jollain muulla tavalla.
- Anonyymi
Näin siinä juuri käy.
- Anonyymi
Miehille merkkaa seksi, se on normaalia, jos nainen ei siihen sopeudu tulee ongelmia niin kuin nähty on, monessakin suhteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2565359- 1252333
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2432041Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641844- 1801690
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1881547- 541434
- 631364
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751321- 1191181