Ps edustajat ryhmänsä kanssa vastustavat koko juttua ja ajavat sen hajoamista. Samaan aikaan he täällä syyttelevät ettei suomi ole mukana jossain eu-yhteishankinnoissa. Joista on päätetty, kun ministerit oli persuja edellisellä vaalikaudella.
PS, erotaan eusta mutta tahdotaan yhteistyötä
Anonyymi
6<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Juuri näin, persujen populismi on jotain sanoinkuvaamatonta passsskaa, ei mitään logiikkaa.
Jos kerran kalliita jäsenmaksuja pakolla maksellaan niin kyllä sopisi olla mukana myös yhteisissä hankkeissa jos niistä saa jotain vastinetta kalliille jäsenmaksulle.
Mutta vasuhallituksen kaikki aika on mennyt siinä kun yrittävät kylvää kaikki rahat ulkomaan eläteille, ei siinä ole aikaa Suomen asioita ajaa. EVVK.
Noihin olisi pitänyt mennä mukaan edellisen eduskunnan ja hallituksen aikasn. Nyt on myöhäistä. Silloin oli ps hallituksessa.
Tällä hallituksella oli vuosi aikaa mennä mukaan. Johan se itsekin myöntää että tuli törppöiltyä. Kuten jotakuinkin jokaisessa koronaan liittyvässä asiassa.
Tämä hallitus ei olr vielä vuoden vanha.
Kun antipersumölyäjä puhuu tai kirjoittaa, sisältö ei ole juurikaan muuta kuin vittuilua ja valehtelua. Tieto ja ajantasaisuus, sekä rakentava keskustelukulttuuri ei kuulu antipersutrollin toimintaan.
PS:n ajatus on "vähemmän ja järkevämpää EU:ta", minkä pitäisi kertoa jotain. Tolkun ihmiset kuitenkin tietää, että EU:n hajoaminen jättäisi monet maat vaikeuksiin, koska EU on osannut luoda mm. velkaannuttamisen ja resurssien myymisen (eli kansallisvaltion romuttamisen) kautta järjestelmäriippuvuutta. Siksi EU pitää purkaa hallitusti ja samaan aikaan rakentaa sen tilalle oikeasti yhteiseurooppalaista demokraattista järjestelmää.
Nykyinen EU on valtiovallan, politiikan, rahan ja bisneksen yhteenliittymä, eli voidaan puhua 'globalistisesta korporatismista'. Tämän ideologian kautta valtarintama rakentaa perustaa päämäärälle, eli Euroopan Suurvallalle, josta hingutaan myös sotilaallista suurvaltaa, kuten Venäjä ja USA. Tämän(kin) vuoksi ydinasemaa Britannia haluttiin pitää EU:ssa.
Tässä suurvaltajärjestelmässä kansallisvaltiot siirtyvät ajasta iäisyyteen, niiden muuttuessa Suurvallan julistuksen myötä provinsseiksi. Tämä suuntaus on näkynyt jo vuosikausia ja on ymmärrettävää, että jotkut haluavat vähemmän tällaista EU:ta ja sen tilalle järkevämpää eurooppalaista yhteistoimintaa. Toisille on taas sama, kenelle persettään myy, ja että yleensä alentuu myymään sitä.