"Koronakriisissä johtajuus on hukassa

kriisiä eivät voi hoitaa sellaiset ministerit ja virkamiehet, jotka eivät ole tilanteen tasalla".

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006481210.html?ref=rss

Pääministeri Sanna Marin (sd) esiintyy toki vakuuttavasti. Hän kertoo koronakriisin käänteistä ja päätöksistä rauhallisesti ja luotettavasti. Hallitus ryhtyikin napakasti rajoitus- ja poikkeustoimiin maaliskuussa, mutta nyt näyttää siltä, että joissakin ministeriöissä vallitsee ilmeisesti kaaos. Viime aikoina ministeritasoltakin on jouduttu kertomaan se ikävä totuus, että asioista tai päätöksistä ei ole tiedetty. Niistä on luettu mediasta.

Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) totaalisesti pieleen menneet maskikaupat johtivat laitoksen toimitusjohtajan lähtöön ja kahden alemman johtajan hyllytykseen, lisäksi käynnissä on rikostutkinta kauppoihin liittyvästä petosepäilystä.

Tässä vaiheessa on myös helppo syyttää eri tahoja.

Suosikkikohde on rusikoida kuntia heikosta varautumisesta pandemiaan.

Maskeja ja muita suojaimia ei ole tarpeeksi, koska varastojen kartuttaminen oli vuosia laiminlyöty kunnissa ja sairaanhoitopiireissä. Kunnissa tätä syytöstä ei niellä: varautumista on tehty normaalioloja varten, ei koronaa varten. Kun valtakunnantason poliitikko syyttää kuntia, liikutaan jo kaksinaismoralismin äärirajoilla. Aika moni kansanedustaja ja ministeri istuu myös kotikuntansa valtuustossa tekemässä linjauksia.

Viime viikolla paljastui, että sosiaali- ja terveysministeriö on viivytellyt Suomen osallistumista jättiläismäiseen EU:n yhteiseen suojaintilaukseen. Tästäkään ei kukaan ole ottanut vastuuta, vaan vastuuta siirrellään komentoketjussa alaspäin. Kaiken huipuksi ministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) on hankkeen eri vaiheista täysin tietämätön – tietokatkoksen takia.

Koronakriisin johto on monissa asioissa ollut sekavaa ja vastuuta välttelevää. Tämä koskee sekä poliitikkoja että viranomaisia. Linja pitää saada selväksi. Kansalaisille tulee puhua selkeästi ja yksiäänisesti siitä, mitä koronakriisin hoidossa aiotaan lähiviikkoina tehdä ja miten kansalaisten pitää toimia.

Näin suurta kriisiä eivät voi hoitaa sellaiset ministerit ja virkamiehet, jotka eivät ole tilanteen tasalla. Heidät pitää tarvittaessa vaihtaa. Erilaisia sisäisiä ja ulkoisia selvityksiä on jo tehty tarpeeksi. Koronakriisin hoito ei todellakaan ole soteuudistuksesta tuttua poliittista sulle mulle -laatikkoleikkiä, vaan nyt on kyse – ei enempää eikä vähempää – kansalaisten hengestä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu