Työttömät pitäisi velvoittaa risutalkoisiin!

Miksi työttömille maksetaan vastikkeetonta rahaa? Se vaikuttaa täysin vinksahtaneelta. Homman pitäisi mennä siten, että mikäli haluaa saada työttömyysrahaa, pitää olla valmis sitä vastaan tekemään vaikkapa seuraavanlaisia töitä:

-mennä sairaaloihin pesemään koronapotilaiden perseet
-mennä lakaisemaan katuja
-mennä risumetsään
-ja mennä keräämään marjoja marjatiloille, aivan kuten Mestari Halla-aho vaati.

Toivottavasti koronakriisin aiheuttama valtion kassavajaus on niin suuri, että työttömiltä aletaan vaatimaan vastikkeellista työpanostusta almujensa eteen!
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tarkoitit varmaan myös MAMUJA JA MATUJA !!

Äänestä

Olen käsittänyt siten, että työn tekemisestä maksetaan palkkaa. Jos taas työtä ei ole, niin maksetaan työttömyysavustusta.

Näin minä olen sen käsittänyt, mutta ahne riistäjä haluaa tietysti orjia tahi kommunismia (palkat ja verot valtion maksettavaksi).

Pikkulapsena haluat nyt tietysti leuhkia omalla työpanoksellasi ja oletat, että itse olen työtön. Erehdyt, olen työeläkkeellä. Eläkeyhtiöni on VARMA.

Äänestä
  • Suomessa maksettava työttömyysavustus on HELVETISTI suurempi kuin "oikea" palkka MONISSA maissa! Joten sellaisen rahan eteen tulisi kyllä myös tehdäkin jotain!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa maksettava työttömyysavustus on HELVETISTI suurempi kuin "oikea" palkka MONISSA maissa! Joten sellaisen rahan eteen tulisi kyllä myös tehdäkin jotain!

    Suomi alkaa ollaa mutasarjaa noiden työttömyystukien tasossa kun sinä ja kaltaisesi ääliöt ei ymmärrä sitä että noissa MONISSA maissa on hinnatkin paljon alempia. Tuet eivät ole palkkaa ja työstä pitää maksaa palkkaa eikä tukia. Noin yksinkertaista asia ei moni tollo ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi alkaa ollaa mutasarjaa noiden työttömyystukien tasossa kun sinä ja kaltaisesi ääliöt ei ymmärrä sitä että noissa MONISSA maissa on hinnatkin paljon alempia. Tuet eivät ole palkkaa ja työstä pitää maksaa palkkaa eikä tukia. Noin yksinkertaista asia ei moni tollo ymmärrä.

    ajat sitten jo luin että tää EU olisi verrannut että
    suomessa rankasti alimitoitettu perustyöttömän päiväraha tuki
    ja siltä se kyllä tuntuukin ja sitte ku herkästi toimeentulotuellekin joutuu,
    vielä siitäkin -200eur alemmas, se on jo sama ku lähettäisivät oma eutanasia tabuja ja palautuskuoren milloin ruumiin voi hakea, eli ruksi kohdassa (x) söin tabun tämän postituksen jälkeen

    Äänestä

Kaikkea työtä voi tehdä ilman palkkaa.

Kaikki voi tehdä. Ei rajoitu työttömiin.

Äänestä

Miksi työllisille ja yrittäjille maksetaa työttömyyskorvauksia ?

Heti tuet pois !

Äänestä

Voisi+olla+tarpeen+tonneja+liiton+päivärahaa+saavien+kohdallamutta+muut+työttömät+lähinnä+sankarillisen+uhrautuvasti+kestää+vuodesta+toiseen,jos+kestää+kituuttaa+tuolla+pienillä+satasilla+joista+jää+mitään+/kk+käteen+edes+kun+perustalous+laskuja+yrittää+maksaa,+pesuainetta,+jotain+ruokaa,+hammastahnaa,+vitamiinia,+puhelin+,+netti+yhteys+lasku+että+tavoitettavissa..+hyvin+herkässä+heikon+liikkumavaran+ihmisillä+myös+karenssin+tulo+ja+sitten+se+liikkumavara+tasan+nolla+kun+toimeentulotukea+haetaan+ja+se+jo+syynäyksineen+jo+vastaa+tuhatkertaisena+jonkun+perustyön+työmäärää+kun+tiliotteet+toimitettava+ja+selvitettävä+selvityksen+perään+että+työnhaku+päällä+ym..+muuten+jopa+sitäkin+laskevat+40%+..+miten+sä+luulet+ett+ävanhusten+vaippoja+vaihtamaan+ja+kolaamaan+pihoja+jaksaa+mennä+nämä+ihmiset?+liiton+päiväraha+porsailla+kyllä+energiaa+olisi.

Äänestä
  • ja mitä tuossa nyt, armeijalla on reservi,
    työntekijöilläkin pitää olla reservi olemassaan..

    kuka näitä kadehtii, itsemurhan partaalla jokainen ja vaikka saavat alempaa tuloa mitä alin eläke??

    pitäskö nää heittää työtön-eläkkeelle jokainen, se vastaisi "perustuloa" ??

    Äänestä

Aloituksen sisältö: oma kansa uhrataan ensin.

Äänestä
  • Aloittajan oma kansa ei ole suomalaiset vaan afrikkalaiset.

    Äänestä

Heppo aloittajan huudella, työkyvyttömyyseläkkeellä jo parikymppisestä. Yritti opiskella mutta kun ei pää kestänyt, siitä sitten mielisairaalan kautta eläkkeelle ja sillä tiellä olet. Mahtava ura päätyä suomi24:n trolliksi. Tämähän ei ole ainoa palsta jolla iniset.

Äänestä

Mukavaa, jos pääset piakkoin jo mökille äidin kanssa niin rauhoittuu tämäkin sivusto.

Äänestä

Varsinkin invalidit, jalattomat risutalkoisiin, näin se on nähtävä.

Äänestä

BÖNDEISTÄ+PUOLET+TUOTTAA+95+%+TUOTANNOSTA,+LOPUT+NOSTAA+TUET,PIERESKELEE+SOHVALLA+JA+VITTUILEE+TÄÄLLÄ+PÄÄTOIMISESTI+MUILLE+TYÖTTÖMILLE+!

Äänestä
  • Yritysjohtajat kuskaavat Suomen valtion rahat ulkomaisiin veroparatiiseihin jotta Suomi joutuu ottamaan aina vain lisää velkaa, näin se menee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi työttömille maksetaan vastikkeetonta rahaa? Se vaikuttaa täysin vinksahtaneelta. Homman pitäisi mennä siten, että mikäli haluaa saada työttömyysrahaa, pitää olla valmis sitä vastaan tekemään vaikkapa seuraavanlaisia töitä:

-mennä sairaaloihin pesemään koronapotilaiden perseet
-mennä lakaisemaan katuja
-mennä risumetsään
-ja mennä keräämään marjoja marjatiloille, aivan kuten Mestari Halla-aho vaati.

Toivottavasti koronakriisin aiheuttama valtion kassavajaus on niin suuri, että työttömiltä aletaan vaatimaan vastikkeellista työpanostusta almujensa eteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu