Business Finland aiheuttaa konkurssiaallon.

Business Finlandin huijarit ovat jakaneet yritysten hätäapumiljardit ökyrikkaille hyväveljille, joilla ei ole hädän päivää. Heille annetuila rahoilla ole mitään tekemistä yritysten selviytymisen kanssa. Samaan aikaan tuhannet yritykset ajautuvat konkurssiin, koska korona on vienyt tulot, säästöjä ei ole, ja pelastava apu lahjoitetaan rikkaimmille veronkiertäjähuijareille.

Suomen kansan tulisi viimen tajuta, miten Kokoomus-syöpä joka on pesiytynyt kaikkialle viraomaositahoihin, tulisi pikaisesti saada hävitettyä pois. Syöpä ihan oikeasti tuhoaa tätä maata koko ajan mitä raskaimmalla tavalla.
861536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Jos poliisi ei olisi samaa kokoomusmafiaa Business Finlandin sutkien kanssa, olisi jo rikostutkinta käynnissä sadoista törkeistä talousrikoksista tämän rahanjaon tiimoilta.

Äänestä
  • Ei virhettä ole tehnyt Business Finlandin rahan jakajat, vaan hallitus ja sen ministeri Mika Lintilä. Viha pitää kohdistaa hallitukseen ja ministeri Lintilään.

    Äänestä

  • Mikä on rikos?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on rikos?

    Kokoomus on yhtiöittänyt valtion omistukset ja kaappaa hyvävelijärjestölle ja osakkeenomistajille veromaksajien tuotot.
    Business Finland = Kokoomus Finland.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei virhettä ole tehnyt Business Finlandin rahan jakajat, vaan hallitus ja sen ministeri Mika Lintilä. Viha pitää kohdistaa hallitukseen ja ministeri Lintilään.

    Mitä virkaa niillä avustaja-armeijoilla on jos ne ei saa kerrottua että tämä on väärä menettely näin ei voi oikeasti tehdä

    Äänestä

  • IL-selvitys: Nämä julkkisten yritykset saivat Business Finlandin tukia: Jethro, Vappu Pimiä, Arttu Wiskari, Maki Kolehmainen...
    Useat suomalaiset julkkisyrittäjät kertovat Iltalehdelle, mihin Business Finlandin heidän yritykselleen myöntämä tuki käytetään.
    https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f957ee60-fad7-401a-a150-41918b2befae
    "Vappu Pimiän perustama Ruokaboksi Finland Oy on saanut Business Finlandin tukirahaa.

    "Korona on auttanut"

    Monelle suomalaiselle tutuksi tullut Ruokaboksi Finland Oy on myös saanut 100 000 euron kehittämisrahoituksen Business Finlandilta. Ruokaboksi Oy:n perustajajäsen ja markkinointikasvo Vappu Pimiä kertoo, että tukea on haettu lähituottaja-alustan kehittämiseen.

    – Tämä firma on ollut kolme vuotta pystyssä, ja olemme rakentaneet laajentumissuunnitelmia tulevaisuuteen. Business Finlandin tukihakemukselle tärkein niistä on lähituottaja-alusta. Olen puhunut tästä julkisuudessakin, miten haluamme ostaa ruokia suoraan lähituottajilta ruokabokseihin laitettavaksi.

    Pimiän mukaan Business Finlandilta saatu rahoitus menee suoraan lähituottaja-alustalle.

    – Alusta toimii niin, että pystymme paremmin ostamaan suoraan maanviljelijältä ilman välikäsiä, vaikka tuhat kiloa perunaa. Tämä sataa suoraan heidän laariinsa, kun yritämme ostaa suoraan tiloilta tuotteita, Pimiä sanoo.

    ”Kasaantunut painetta”

    Täyspäiväisesti Ruokaboksi Finland Oy työllistää 20 ihmistä. Pimiä sanoo omistavansa seitsemän prosenttia Ruokaboksi Finland Oy:n osakkeista.

    Omat tv-työt vievät Pimiän ajan, joten hän kertoo olevansa lähinnä toiminnan markkinointikasvona, ideoijana ja reseptisuunnittelussa.

    – Korona-aika on auttanut meitä kasvattamaan yritystoimintaa, mutta kun tilausten määrä onkin kasvanut, myöskin meille on kasaantunut painetta toimittaa ihmisille tarvittavat tuotteet. Joudumme tekemään tällä hetkellä hartiavoimin duunia, että haalimme tavaraa. Myöskin tämä on syy, miksi haimme tukirahaa."

    Eli yritystoiminta ja tilausten määrä kasvaa, joten miksi veronmaksajat tukevat Businessa Finlandin kautta, eikä firma palkkaa vaan lisää työntekijöitä hoitamaan kasvaneita tilauksia, josta luulisi tulevan myös enemmän rahaa?

    "pystymme paremmin ostamaan suoraan maanviljelijältä ilman välikäsiä, vaikka tuhat kiloa perunaa. Tämä sataa suoraan heidän laariinsa, kun yritämme ostaa suoraan tiloilta tuotteita, Pimiä sanoo."

    Hmmm. ja veronmaksajien pitäisi maksaa kulut?

    Ei kuulosta ihan koronakriisin sulku- ja rajoitustoimien aiheuttamilta ongelmilta tämäkään. Vähän "pimiää" toimintaa Business Finlandilta ja sitä vahtivalta vastuuministeri kepun elinkeinoministeri Mikä Lintilältä, kuten on monen tukia saavan kohdalla huomattu.

    Äänestä

  • Kokoomus- ja kepuporvarien kapitaalikommunismia tai sosiaalikapitalismia. Voitot heille omistajille, kulut meille veronmaksajille, kansalle ja yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • Valtamedia ei anna enää kommentoida Business Finlandin ym. yrityssossutukien jakouutisia. Kertoo jotain sekin. Uskokaa pois, että jos vastuuministeri olisi demari, vasuri tai vihreä, niin Paateron Postikohun takia "Setä-Kokoomukset" valtamediassa jo kovin vaatisivat tämän ministerin eroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    IL-selvitys: Nämä julkkisten yritykset saivat Business Finlandin tukia: Jethro, Vappu Pimiä, Arttu Wiskari, Maki Kolehmainen...
    Useat suomalaiset julkkisyrittäjät kertovat Iltalehdelle, mihin Business Finlandin heidän yritykselleen myöntämä tuki käytetään.
    https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f957ee60-fad7-401a-a150-41918b2befae
    "Vappu Pimiän perustama Ruokaboksi Finland Oy on saanut Business Finlandin tukirahaa.

    "Korona on auttanut"

    Monelle suomalaiselle tutuksi tullut Ruokaboksi Finland Oy on myös saanut 100 000 euron kehittämisrahoituksen Business Finlandilta. Ruokaboksi Oy:n perustajajäsen ja markkinointikasvo Vappu Pimiä kertoo, että tukea on haettu lähituottaja-alustan kehittämiseen.

    – Tämä firma on ollut kolme vuotta pystyssä, ja olemme rakentaneet laajentumissuunnitelmia tulevaisuuteen. Business Finlandin tukihakemukselle tärkein niistä on lähituottaja-alusta. Olen puhunut tästä julkisuudessakin, miten haluamme ostaa ruokia suoraan lähituottajilta ruokabokseihin laitettavaksi.

    Pimiän mukaan Business Finlandilta saatu rahoitus menee suoraan lähituottaja-alustalle.

    – Alusta toimii niin, että pystymme paremmin ostamaan suoraan maanviljelijältä ilman välikäsiä, vaikka tuhat kiloa perunaa. Tämä sataa suoraan heidän laariinsa, kun yritämme ostaa suoraan tiloilta tuotteita, Pimiä sanoo.

    ”Kasaantunut painetta”

    Täyspäiväisesti Ruokaboksi Finland Oy työllistää 20 ihmistä. Pimiä sanoo omistavansa seitsemän prosenttia Ruokaboksi Finland Oy:n osakkeista.

    Omat tv-työt vievät Pimiän ajan, joten hän kertoo olevansa lähinnä toiminnan markkinointikasvona, ideoijana ja reseptisuunnittelussa.

    – Korona-aika on auttanut meitä kasvattamaan yritystoimintaa, mutta kun tilausten määrä onkin kasvanut, myöskin meille on kasaantunut painetta toimittaa ihmisille tarvittavat tuotteet. Joudumme tekemään tällä hetkellä hartiavoimin duunia, että haalimme tavaraa. Myöskin tämä on syy, miksi haimme tukirahaa."

    Eli yritystoiminta ja tilausten määrä kasvaa, joten miksi veronmaksajat tukevat Businessa Finlandin kautta, eikä firma palkkaa vaan lisää työntekijöitä hoitamaan kasvaneita tilauksia, josta luulisi tulevan myös enemmän rahaa?

    "pystymme paremmin ostamaan suoraan maanviljelijältä ilman välikäsiä, vaikka tuhat kiloa perunaa. Tämä sataa suoraan heidän laariinsa, kun yritämme ostaa suoraan tiloilta tuotteita, Pimiä sanoo."

    Hmmm. ja veronmaksajien pitäisi maksaa kulut?

    Ei kuulosta ihan koronakriisin sulku- ja rajoitustoimien aiheuttamilta ongelmilta tämäkään. Vähän "pimiää" toimintaa Business Finlandilta ja sitä vahtivalta vastuuministeri kepun elinkeinoministeri Mikä Lintilältä, kuten on monen tukia saavan kohdalla huomattu.

    On kyllä järjetön tarina. Koska bisnes sujuu paremmin kuin koskaan, tarvitaan tukea enemmän kuin koskaa. Jos voitan Eurojackpotin, saan varmaan 100 000 € Business Finlandilta ja ELY-keskukselta molemmilta. Perusteeksi riittää se, että kun rahaa tulee niin helvetisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei virhettä ole tehnyt Business Finlandin rahan jakajat, vaan hallitus ja sen ministeri Mika Lintilä. Viha pitää kohdistaa hallitukseen ja ministeri Lintilään.

    Selittelijöitä aina riittää, siis omaan pussiin puhujia. He eivät edes aina vaivaudu kuuntelemaan mitä kysytään saati sitten vastaamaan rehellisesti.

    Kyllä tässä kaikille voi risuja antaa. Raha on rakas, ei ihmiskohtalo, vaikka sitä kovasti vedotaan aina kuoleviin ihmisiin. Se on törkeää pilantekoa ihmisten mielellä ja sen terveydellä! Ihmisiä hysterisoidaan coronalla etteivät saa edes yöunta monet enää ja vielä Business Finlandin tökeröt jaot.
    Se on enemmänkin Sirkus Finlandia!

    Nyt tulisi vaatia myös itsemurhien tilastot julkaistavaksi yhtä innokkaasti kuin näitä coronalukuja hehkutellaan päivittäin.

    Miten olisi myös mielenterveyspotilaitten määrien julkaisu ja vertailu esimerkiksi Ruotsin lukujan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei virhettä ole tehnyt Business Finlandin rahan jakajat, vaan hallitus ja sen ministeri Mika Lintilä. Viha pitää kohdistaa hallitukseen ja ministeri Lintilään.

    EIHÄN SE SAISI NYT TOIMIA OLLENKAAN!!!!!
    400 IHMISTÄ SAMAN KATON ALLA LEVITTÄMÄSSÄ VIRUSTA KUN ESIM. TANSSIPAIKAT, TEATTERIT JA RAVINTOLATKIN OVAT PAKOTTANEET SULKEMAAN TILANSA!!

    Äänestä

  • Totta mooses olisi kyllä syytä.
    Tuossa esim. Dear Lucy oy on saanut 100.000 euroa lahjarahaa!!
    Tuo kyseinen firma on tehnyt tappiota jo 4 vuotta ainakin.
    Sehän olisi jo pitänyt sääntöjen mukaan viedä konkurssiin!! Mikä mättää!!
    Tuntuu, että rehelliset yrittäjät jäävät hyvin moni vaille senttiäkään.
    Pienet ilmeisesti ainakin yritetään ajaa nurin.
    Se on saman kuin pikkukauppojenkin kanssa kävi. Isot kauppakeskukset tilalle.
    Meillä onkin ollut se tapa, että isoissa kauppakeskuksissa emme käy kuin pakon alla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei virhettä ole tehnyt Business Finlandin rahan jakajat, vaan hallitus ja sen ministeri Mika Lintilä. Viha pitää kohdistaa hallitukseen ja ministeri Lintilään.

    Tukia pöytälaatikkoyhtiöille?
    Ylen selvityksen mukaan Businessa Finlandin tuensaajien joukossa on 12 yritystä, joiden liikevaihto oli vuonna 2018 nolla euroa.

    Nämä yhtiöt saivat Business Finlandilta yhteensä 436 000 ja ELY-keskuksilta 9 600 euroa.

    Veronmaksajien rahaa on päätynyt myös monelle muulle yhtiölle, joiden liiketoiminta on hyvin pienimuotoista.

    Alle 10 000 euron liikevaihdon tehneitä yhtiöitä tuensaajien joukossa oli 93 kappaletta.
    Tukea saaneista yhtiöistä 243:lla liikevaihto oli alle 30 000 euroa vuodessa.

    Äänestä

  • Todella ihmettelemme miksi mitään ei tapahdu, missä ovat julkistetut väärät rahoitukset?
    Missä palautetut rahat, paljonko ja kuka palautti?
    Missä ne, jotka ansaitsisivat tukea, mutta eivät saa senttiäkään, heitäkin on!!

    Äänestä

Montako konsulttia tarvitaan konsultoimaan yhtä konsulttia?

Äänestä

Aina valehteleva asiakirjaväärntäjä-rosvo Katainen on kloonattu ja Business Finland on täyttetty tuolla mädällä.

Äänestä

Business Finlandin säätöjen mukaan rahaa voi antaa vain kehitystyöhön, ei hätäapuun kuten koronan tms. aiheuttamaan likviditeettipulaan.

Tässä tilanteessa säännöt ovat väärät, mutta ne ovat mitä ovat.

Keskustelkaa asioista joista jotain tiedätte.

Äänestä
  • Meidänkin vuosikausia toimimattomana ollut IT-konsulttifirma sai 100000€ kehitysrahaa, kun vain runoili höpöhöpöä kehiteltävää. Nyt katsomaan tuolta autokeskusteluista minkä ökyauton ostaisi työsuhdekulkimeksi.

    Äänestä

Hirveä haloo koko jutusta noussut vain siksi, kun vihervasemmistolaisten kognitio ei riitä ymmärtämään eroa yritysten toiminnan kehittämistuen ja työttömien kotona vetelehtimis(loisimis)tuen eroa.

Äänestä

Vittu mitä mätäpaiseita töissä BF:llä!!!! Nimet ja kuvat naamoista lehtiin!!!

Äänestä

Ja sitten pääministerikin mukana napanuoran kautta, ahneus ja opportunismi sokaisee.

Äänestä
  • Kokoomustrollit+hokevat+valheitaan+velehtelija-esikuvinaan+Katainen+ja+Subb."Suomi+tarvitsee+1,8+miljoonaan+maanmuuttajaa.+Kaikki+kaivokset+maksavat+aina+miljardeja.+90+%+veroasiantuntijoista+kannattaa+hallintarekisteriä+jne.+jne.+jne.jne.jne.jne...."

    Äänestä

  • "Lasten etu edellä mennään" kuinkahan se tämmöisessä veivaamosessa toteutuu

    Äänestä


Kieroin huijari mitä Kataisen lisäksi Suomesta löytyy, EK:n Häkämies, alkoi kirsitää Marinilta rahaa EK:ta tukeville multimijonääreille maaliskuussa näin;

"– Kello käy! On kyse päivistä, ei viikoista. Jokainen hukattu päivä kaataa yrityksiä. Nyt on otettava käyttöön kaikki keinot, joilla voidaan helpottaa yritysten akuuttia kassakriisiä, estää yritysten kaatuminen ja pelastaa työpaikat."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ek-vaatii-hallitukselta-taloustoimia-ehdottaa-kymmenen-kohdan-hataapupakettia-yritysten-tukemiseksi-jokainen-hukattu-paiva-kaataa-yrityksia/7766130#gs.4vdngf

Häkämies tiesi että kun lietsoo paniikkia Suomen valtamediat apunaan, on Marinin pakko laittaa rahaa jakoon Kokoomusen ja EK:n hallussa olevan Business Finlandin kautta.

Äänestä

Bisneshuijaus of finland vaikuttajat pitää ASETTAA SYYTTEESEEN RIKOKSISTAAN suomalaisia kohtaan.

Äänestä
  • Mistä rikoksesta?
    Mitä lakia he ovat rikkoneet?

    Äänestä

  • Aivan. Kaverikapitalismia pahimmasta päästä. Konsultti konsulttia "hädässä auttaa".

    Äänestä

pienyrittäjien toiminta estetään
ja korrputio jakaa valtion kassasta
natsirahaa - se on EUsta otettua velkaa ja
mikä osa on verotulokertymää?

Elinkelvottomia tekohengitetään velkarahalla
ja se tappaa elinkelpoiset pienyritykset.

EU AJAN PÄÄTTÄJÄT ON TYHMIMPIÄ IKINÄ.

MITÄ ESIM. JOKU JETRO TEKEE TUKIRAHALLA
KUN SE TEKEE KAIKEN VELAKSI KUITENKIN?
tuulen halkoma prc ja hakee tukirahaa.

Äänestä

Kyseessä on siis eräänlainen rahanpesu operaatio.

Äänestä

Koronavirus paljasti rakenteellisen korruption - tukea saanut lobbausfirma täynnä ministereiden entisiä avustajia, tukihakemus oli taitavasti naamioitu kehityshankkeiden taakse.

Äänestä
  • Lintilä Business Finlandin moraalin vartijana, kaikki on mennyt hyvin, talous/työpaikat turvattu.

    Äänestä

  • Lintilä Business Finlandin moraalin vartijana, kaikki on mennyt hyvin, talous/työpaikat turvattu.

    Äänestä

Lintilältä täysi tuki, on tyytyväinen omaan toimintaan, kun itse tarkkailee itseään.

Äänestä

Niin pitääkin. Ei rikkailta saa ottaa sitä minkä ovat ansainneet. He ovat ansainneet niin paljon liikaa ettei kukaan muu.
He saavat kohdella muita, köyhempiä täysin mielivaltaisesti, koska oikeuslaitos on heidän puolellaan.

Äänestä

He voivat toimia täysin mielivaltaisesti, kuten vaikka asianajotoimistot koska heidän ei tarvitse pelätä mitään, tämä kansa vain nössöttää.

Äänestä

Miksi pienyrittäjien toimintaa estetään Suomessa?

Äänestä
  • Älä viitsi, et ole yrittänyt muuta kuin saada sosiaalitukia Kelalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä viitsi, et ole yrittänyt muuta kuin saada sosiaalitukia Kelalta.

    Pelottaako sinua totuus noin paljon.?

    Äänestä

Finlandilla tehtiin businesta, raadonsyöjät edelleen Suomi neidon haaskalla, Lintilästä ja business Finlandin johdon mielestä oikein, eivätkä tietenkään eroa. He eivät ole ratkaisu vaan osa ongelmaa. Sarmaste on näpertelijä tähän sakkiin nähden. On kyllä aika vierasta että tuollainen korruptoitunut sakki päättää ihmisten selviämisestä. Pääministerin alku oli hyvä, mutta se olikin vain silmänlumetta, samaa korruptoitunutta eliittiä hänkin kun puolisonsa kautta veivaa tarpeettomia tukia, poliitikkojen ja kavereiden firmoille
Lyhytnäköistä ja törkeää huijausta. Lintilä näyttää edelleen juonivan uusia huijjauskeinoja, mutta ne todellisuudessa tukea tarvitsevat yritykset eivät saa kyllä mitään. Tässä piti olla kaikkien mukana yhdessä, mutta ei. Ennen helvetti jäätyy kuin poliitikot edes yrittää olla rehellisiä

Äänestä
  • Kyllä Lintilä saa kaikki mukaan, meinaan velan maksuun, ei muuhun.

    Äänestä

Kunhan konsultti hunttala anomuksen jätti jälkee pölyä jäi

Äänestä

Aika kaukana on jaettu 200 miljoonaa miljardeista (vai menevätkö valittajilla miljardit ja biljardit sekaisin).

Äänestä

Kokoomus? Sosialistithan hallitusta leikkii.
😂😂😂
Punikki plörinää tää on nyt.

Äänestä

Tuethan menivät perskekolaisille, hallituksessa on myyrä ja hiiri.

Äänestä

Käräjillä istuvat herjaajat, ulostekirje postaajat, tappamisilla uhkaajat, kiirettä pukkaa juristeille. Moni retkahti typeryyksiin kateuden vihoissaan. Sellaista BF ainakin saanut aikaan. Varakkaat juristit naureskelevat pankkireissuillaan.

Äänestä
  • Tahallaan ja tarkoituksella pidetään yllä sellaisia riitoja joilla saadaa isopalkkaisille juristeille isot tulot.
    Kan sa osallistuu siihen samaan leikkiin huomaamattaan.

    Äänestä

Hyvä esim. yrityksestä, joka koostuu pääosin ministereiden entisistä avustajista, oli niin kehitys kelpoinen, että tukea tuli ilman mitään epäilyä, että eikö olisi kehitykseen panostava, yhdellä sanalla korruptiokehitys

Äänestä

Hallitus nimitti ja antoi vapaat kädet eli vastuussa. Mutta eipä siinä. Oppia ikä kaikki mutta vastuu ei heitä paina.

Äänestä
  • Nyt ryypätään. Tv. Jussi

    Äänestä

100 yritystä sai koronatukea ”kahden luukun taktiikalla”

Äänestä

Kepun umpityhmä Lintilä jakelee veronmaksajien rahoja holtittomasti sinne tänne.

kepu pettää AINA

Äänestä
  • Ullatus.

    Äänestä

  • Kaikkein huvittavinta on sen raivoaminen eduskunnassa, naurattaa vieläkin.

    Äänestä

  • Kepu haluaa Suomen Venäjän alusmaaksi, jotta maitoa saadaan kaupaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkein huvittavinta on sen raivoaminen eduskunnassa, naurattaa vieläkin.

    "mä oon s-tanan KOVA maalaisliittolainen ihailen omaa napaani peilistä aamuisin"????

    Äänestä

Ihan laillistettua varastamista ja mitä se ämmäkin töllössä selitti oli täyttä paskaa.

Kyllä niitä kriteereitä voidaan muuttaa vaikka lennossa, jos vaan halutaan eli säännöt vaan uusiksi, miten rahaa jaetaan mutta ei... kyse on vain korruptiosta.

Vittu että Suomi on mätä ja paska maa, se kusetus ei piilossa pysy vaikka nuo imbesillit niin luulevat. Nyt osui tuulettimeen niin lujaa että kansa heräsi!

Äänestä
  • Öljyn hinta laskee? Mitä Pietari?

    Äänestä

Tuet järkättiin nopeasti jotta ei vielä ehdittäisi keskustella mihin rahat todella riittää. On siellä urakalla tehty anomuskaavakkeita yötä päivää kun piikki saatiin auki. Mitä pidemmälle mennään sitä enemmän rahatilanne heikkenee ja rahanjako vaikeutuu. Nämä tuet on ollu ja menny jo siinä vaiheessa. Olisi luullut että kiireysjärjestys olisi ollut vähän toinen

Äänestä

Lintilähän sanoi, että kiire oli ja toimittiin ripeästi, tuomioistuin tulee perässä, eli toisin sanoen tiedettiin jo laittomuus, mutta ei välitetty.

Äänestä
  • Joissakin tapauksissa toimitaan nopeasti toisissa ei. Arvovalintoja.

    Äänestä

Lakimies+Ekmanin+omistama+kiiteistöpalveluyritys+2N+Finland+Oy+sai+100+000+€,+vaikka+ei+ole+toiminut+neljään+vuoteen,+eikä+ole+työllistänyt+ainutta+ihmistä.+Lakimies+itse+on+tienannut+yksin+firmassaan+satoja+tuhansia+euroja+parin+viime+vuoden+aikana,Ja+tietenkin+Uudellamalla,+missä+EK+ja+Häkämies+vaikuttavat,+ja+minne+on+jaettu+50+%+koko+maan+avustuksista.https://www.finder.fi/Kiinteistöhuolto/2N+Finland+Oy/Vantaa/yhteystiedot/2888949https://www.finder.fi/Rahoitus+ja+luottotoiminta/Lakiasiaintoimisto+Ekman+Oy/Vantaa/yhteystiedot/1818295

Äänestä
  • Kertoo paljon jos totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertoo paljon jos totta.

    Mikä+ei+olisi+totta?+Uudellemaalle+on+mennyt+puolet+Business+Finlandin++20.4.+mennessä+jakamista+100+000+euron+tuista.+Listasin+kaikki+780+kpl+exel-taulukkoon+ja+poimin+Uudenmaan+alueen+yritykset,+joita+oli+390.+Tämä+on+tasan+50+%+kaikista+tukia+saaneista+yrityksistä.+Liekkö+ollut+etukäteen+sovittu+asia?Lakimies+Juha+Santeri+Ekmanin+kiiteistö-+ja+lakifirman+tiedot+näkyvät+taloustiedoissa+jotka+linkitin.+ne+saa+firmojen+nimillä+googlettamalla,+2N+Finland+Oy+ja+Lakiasiaintoimisto+Ekman+Oy.+Muitakin+kytköksiä+noilla+on.+Ekmanin+vaimolla+kaikkiaan+yhteentoista+eri+firmaan.

    Äänestä

Business Finlandin pääjohtaja väitti tvssä useaan kertaan, että virheitä jakamisessa ei ole tehty. Väitti hyvin töykeästi, ylimielisesti ja itsepäisesti.

Äänestä
  • Niinpä, kovin ylimielinen käytös tilanteessa, jossa on toimittu todella moraalittomasti yhteiskunnan rahojen kanssa, joku kantaa vastuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, kovin ylimielinen käytös tilanteessa, jossa on toimittu todella moraalittomasti yhteiskunnan rahojen kanssa, joku kantaa vastuun.

    Eihän siinä mitään virheitä ole tehtykään hehän sai jaettua paljon riihikuivaa cäshiä kivoille kapitalistikavereille...

    Äänestä

Ökyrikkaan lakimiestoimistolla hyvin tienaavan lakimiehen, kaiken toiminnan ulkopuolinen pöytälaatikkofirma, jossa ei mitään toimintaa neljään vuoteen, sai 100 000 €. Selvästi valtiolta varastettiin 100 000 euroa jaettavaksi lakimiehen ja avustuksen myöntäjän kesken samalla tavalla kuin Katainen ja Himanen jakoivat Kataisen valtiolta varastamat lähes miljoona euroa,

Äänestä
  • Se on niin helppoa tässä maassa, kun ei tarvitse pelätä, että tulee kuula kalloon.

    Äänestä

Voi hyvä veli, anna mullekin satatonnia niin saat sen asian mun suhteilla kuntoon, vain mitä?

Äänestä
  • Tästä oli se laulukin Oh lord give me a mercedes bensz....

    Äänestä

Maksimipotin saaneiden yritysten joukossa on myös entisen kiekkotähden ja nykyisen valmentajan Ville Peltosen perustama GRHealth Oy, joka maahantuo, myy ja vuokraa esimerkiksi kylmäkompressiolaitteita akuuttien vammojen hoitoon sekä leikkausten ja loukkaantumisten jälkeiseen kuntoutumiseen.

Tässä vain yksi esimerkki, miten jääkiekkoilijat ja potkupallon pelaajat ovat idoleita myös Business Finlandille.
Ei tarvitse varmaan paljon mainita, että on julkkis, niin rahaa tulee kuin rännistä ikään.

Äänestä

Vihervasemmiston psykoosisiipi taas vauhkoamassa BF:n korona-avustuksista...

Olisi parempi, ettette vauhkoile asioista, joista ette ymmärrä mitään.

Äänestä

Tuo firma todella asettaa firmat eriarvoiseen asemaan ja parantaa joittenkin menestystä ja tuhoaa toisen, vääristää vain kilpailua hyväveli systeemin avullaan.

Äänestä

Kummasti on mediankin menttaliteetti muuttunut aika vähällä aikaa. Taannoin julistettiin ettei ole ilmaisia lounaita. Nyt näyttää ettei muunlaisia halutakaan.

Äänestä
  • Persukansanedustajat etunenässä.

    Äänestä

Tietääkö kukaan miksi tämä rajanlevittäjä Business Finland ei ole antanut ainuttakaan tukea Ahvenanmaalle???
Eikös tätä tasapuolisesti pitänyt jakaa?
Taidankin pelata Veikkauksen sijasta tästä lähtien Paf:lle Ahvenanmaalle, jotta saavt hiukka tukea sitten ainakin jossain muodossa.

Äänestä

Kenen rahaa Business Finland jakaa, jos omaansa, niin mistä se tulee?

Raha ei tule tyhjästä, tekeekö Business Finland jotain liiketoimintaa, josta sadat miljoonat tulee?

Onko Business Finlandin jakama raha veronmaksajilta kerättyä rahaa?

Veronmaksajien palkoista hyvävelikerholaisten taskuun.

Äänestä
  • Rahat tulee kansan syvistä riveistä veroina ja taas veroina...onhan meillä veroja varsinkin autoista sitä pumpataan ja bensan hintaa sitten nostavat, että saavat taas jaettua lisää rahaa niin täysin kannattamattomille tai vastoinpäin ilman tukeakin hyvin menneille.
    Kuitenkin on jäänyt mieleen, että verottaja hakee firman konkurssiin jos se ei tuota pariin vuoteen enää muuta kuin tappiota, siis esim. osakeyhtiöt.
    Nyt kuitenkin rahaa jaetaan vaikka neljä vuotta olisi jo tehnyt tappiovuosia ja vielä 100t euroa!!

    Onhan näitä omituisia rahansaajia sitten ely-keskuksesta taas esim:
    Kansanedustaja Ano Turtiaisen voimanosto­tuotteita myyvä yritys sai ely-keskukselta 70 800 euron koronatuen – Ely-keskus velkoo Turtiaisen toiselta yritykseltä 14 000:ta euroa!

    Täyden sadantuhannen euron potin on saanut kahdeksan yritystä. Ne ovat konevuokrausyritys Amados markkinointi, tilitoimisto KTI Tilit, digitalisointiin erikoistunut it-yritys Pool Interactive, suunnitteluyritys Moveotec, taidetarvike- ja kehystysliike Taidekehystämö Hyvärinen, konepajayritys AM-Koneistus, verkko- ja mobiilipalveluja rakentava Digital Lighthouse sekä energiaratkaisuihin erikoistunut Elstor.

    Äänestä

Tukia pöytälaatikkoyhtiöille?
Ylen selvityksen mukaan Businessa Finlandin tuensaajien joukossa on 12 yritystä, joiden liikevaihto oli vuonna 2018 nolla euroa.

Nämä yhtiöt saivat Business Finlandilta yhteensä 436 000 ja ELY-keskuksilta 9 600 euroa.

Veronmaksajien rahaa on päätynyt myös monelle muulle yhtiölle, joiden liiketoiminta on hyvin pienimuotoista.

Alle 10 000 euron liikevaihdon tehneitä yhtiöitä tuensaajien joukossa oli 93 kappaletta.
Tukea saaneista yhtiöistä 243:lla liikevaihto oli alle 30 000 euroa vuodessa.

Äänestä
  • Millä perusteella tämä 2N Finland sai 100 000 €?

    2015 liikevaihto 4 000 €, työntekijöitä 0
    2016 liikevaihto 4000 €, työntekijöitä 0
    2017 liikevaihto 0 €, työntekijöitä 0
    2018 liikevaihto 0 €, työntekijöitä 0

    https://www.finder.fi/Kiinteistöhuolto/2N Finland Oy/Vantaa/yhteystiedot/2888949

    Siksi koska kokoomuslaisella omistajalla Juha Sanrteri Ekmanilla on lakimiestoimisto jossa työskentelee yksin ja tienaa yli sata tonnin vuosittain.

    https://www.finder.fi/Rahoitus ja luottotoiminta/Lakiasiaintoimisto Ekman Oy/Vantaa/yhteystiedot/1818295

    Äänestä

Rakeenteellinen korruptio on Suomessa todella syvää ja laajaa, rikollinen korruptioeliitti käyttää kaikki tilaisuudet jakaakseen veronmaksajien rahat rikkaille hyville veljilleen, rappareille.

Äänestä

Asianajotoimistoja kymmenkunta jo pelkästään Uudellamaalla on saanut runsaasti rahaa jaossa!!!
Taitaa olla sitä köyhintä firmakantaa kun heitä tuetaan. Taitaa olla menossa konkurssiin näitä taas??? HAHAHA..
Ei noilla tuntiveloituksilla varmasti konkurssiin mene vaikka tunnin tekisivät töitä päivässä ja vielä kahvit välissä!!

Äänestä

Totta virkat - rahat jaettiin pikapikaa vaikka kiirettä ei olisi ollut!!
Hyvin runsaasti on rahaa jaettu aiva täysin konkurssikypsille ja taas aivan jo ennestään rahassa kylpeville.
Helppo on kusettaa pikkuyrittäjiä - heillä ei ole useinkaan hyviä veljiä eikä vapaamuurareita apuna - saati rahaa voidella näitä päättäjiä.
Rehelliset kärsivät ja uhmakkaat, vallanhimoiset ja rahanahneat vaativat vain lisää!
Heille ei koskaan tule himon loppua - tai tuleehan se kuolema joskus vastaan.

Äänestä

Raha menee huutokauppakeisariin verrattaviin kohteisiin - ei todella tarvitseville taida mitään herua, sen käsityksen on saanut.
Eihän 6000 euroa kuukaudessa Business Finlandilla ymmärrä miten 1500 euroa kuukaudessakin on hyvä palkka monelle.
Heillä ei ole mitään inhimillisyyttä jäljellä - täysin sydämettömiä barbaareja jakamassa pikkufirmoille EI MITÄÄN !
2000 euroa on kuin sylkisi pikkuyrittäjän silmille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Business Finlandin huijarit ovat jakaneet yritysten hätäapumiljardit ökyrikkaille hyväveljille, joilla ei ole hädän päivää. Heille annetuila rahoilla ole mitään tekemistä yritysten selviytymisen kanssa. Samaan aikaan tuhannet yritykset ajautuvat konkurssiin, koska korona on vienyt tulot, säästöjä ei ole, ja pelastava apu lahjoitetaan rikkaimmille veronkiertäjähuijareille.

Suomen kansan tulisi viimen tajuta, miten Kokoomus-syöpä joka on pesiytynyt kaikkialle viraomaositahoihin, tulisi pikaisesti saada hävitettyä pois. Syöpä ihan oikeasti tuhoaa tätä maata koko ajan mitä raskaimmalla tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu