Olen pari kertaa aiemmin seurustellut vakavasti. Kummatkin päättyi 3 vuoden jälkeen ja molempien jälkeen tuli kauhea ahdistus, täytyy taas aloittaa alusta ja unelman murskaantuivat.. Minusta on tullut epäluuloisempi ihmisiä kohtaan, enkä ole uskaltanut heittäytyä tunteisiin peläten että satutan jälleen itseni. Nyt olen tavannut miehen joka on varma siitä että haluaisi olla aina kanssani. Minä en ole varma hänestä. En tiedä johtuuko epävarmuuteni siitä että hän ei ole "se oikea" vai siitä että olen vain yleisesti niin epäluuloinen. Olen kuitenkin hyvin tunteellinen ja ehkä liian romantikko, haluan rakastaa palavasti. Mietin onko se itsensä huijaamista jos lähtee suhteeseen vailla suurta ihastumista, odotellen jospa ne suuret tunteet kehittyisivät ajan myötä. Biologinen kello ei vielä tikitä, mutta täytyy myöntää että pelkään myös sitä etten löydä tätä miestä parempaa ihmistä rinnalleni ja lasten isäksi. hän arvostaa ja kunnioitaa aivan eri tavalla kuin kukaan muu. Satuttaa en halua missään nimessä ketään. Täytyykö minun jättää tämä juttu sen takia jos ehkä mahdollisesti rakastunkin johonkin täysillä..Pelkään että liian miettimisen takia en koskaan löydä ketään, olen kuin levoton sielu. Voiko parisuhde, joka ei ole alkanut intohimoisesti, olla yhtä hyvä kuin intohimoon perustuva suhde..voiko rakkaus syttyä myöhemmin? kannattaako sitä edes jäädä odottelemaan..olen niin sekaisin.
Hyvä suhteenalku, voiko oppia rakastamaan?
tanita-
6827
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensiksikin muistutan, että itse sinä lopulta teet päätöksesi. Muut voivat vain kertoa omia mielipiteitään.
Tuo sinun kuvailemasi suhde ei minusta kuulosta hyvältä. Lähipiirini onnellisimman ihmiset ovat sellaisia, että heillä suhteessa on alussa ollut intohimoa, rakastumista yms. voimakkaita tunteita. Kyllä hiljakseenkin alkanut suhde voi olla antoisa ja kestää vaikka loppuelämän. Kuitenkin, kun mietin tuttujani, joiden tiedän pettäneen tai olevan ehkä kykeneviä pettämään, tunteeton suhde ajaa herkemmin eroon ja ulkopuolisiin suhteisiin.
Jos tiedät tarvitsevasi rakastumista ja voimakkaita tunteita, älä tyydy vähempään. Ehkä ajan kanssa opit rakastamaan kumppaniasi, mutta se ei välttämättä riitä sinulle.
Ei se mun mielestä tarkoita, että jos suhde ei ala intohimoisesti, se ei kestä, tai se ei olisi riittävästi. Suhde voi alkaa intohimoisesti, mikä on varmasti ihana kokemus...ja voihan intohimo kestääkin koko suhteen... Mutta yhtä hyvin suhde voi alkaa "laimeammin" ja intohimo voi tulla mukaan vuosienkin päästä. Se, että tutustuu toiseen pikkuhiljaa ja ajan kanssa rakastuu, ei oo mitenkään huonompi alku kuin intohimoinen huuma-alku. MOnesti se on kestävämpää rakkautta, kun rakastuu ajan kanssa, tuntee toisen ja rakastuu.
niin..tätä alunperin lähdin kirjoittamaan.. löysin hyviä kirjoituksia ihmisten kokemuksista, käypäs katsomassa. Ainakin itseä helpotti lukea, että on niin monenlaista tapaa rakastua ja rakastaa...ykskään ei oo se ainoa oikea... Kauniita kokemuksia täällä: http://www.hairstore.fi/bbs/index.php?board=21;action=display;threadid=4540
Olen todella hämmentynyt itsekin, valitsin miehen joka jahtasi minua kuin hullu. Mutta valintani ei perustunut intohimoon ja suuriin rakkauden tunteisiin vaan haluun perustaa perhe. Nyt tekisin kaiken toisin valitsisin elämäni rakkauden...joka todennäköisesti rikkoisi minut vielä pahemmin...tätä pelkään...enkä ehkä tosipaikan tullen uskalla näyttää tunteitani...tunnen et ne henkilöt jotka ovat lähestyneet minua eroottisesti ovat halunneet hyväksikäyttää minua ja siksi odotan suurelta rakkaudelta vielä enemmän...odotan tukea ja pohjatonta rakkautta kasvun takaamiseksi.
...mikään ei kai ole niin mustavalkoista, että milloinkaan asiat olisi joko tai. Mulla on takana 20 vuotta kestänyt suhde, josta 14v. aviossa. Olin rakastunut koko ajan, vaikka sain turpaani ja minua käytettiin hyväksi kaikin keinoin. Vihdoin hän vain kyllästyi ja sanoi hyvästi. Jäin yksin neljän lapsen kanssa. Nyt minulla on uusi suhden ja uusi arvomaailma. En minkään himon takia enää olisi halunnut seota niin, etten enää kykene huolehtimaan itsestäni. Nyt olen löytänyt tasaarvoisen suhteen jossa on hyvä ja turvallinen olla. Joskus kaipaan sitä tulta ja roihua, kun tämä on entiseen verrattuna kuin lämpöpatteri, sellanen termostaatilla varustettu, joka ei yli kuumene vaan antaa tasaisesti hyvän mielen. Mieti mitkä asiat laitat todella etusijalle, pitkällä tähtäimellä. Loppujen lopuksi tärkeintä on antaa, ei saada. Vaikka kuinka paljon löytyisi himoja jos et voi kunnioittaa toista joka tilanteessa ja luottaa joka hetki, ei suurilla tunteillasi ole kuin haavoittava vaikutus.
Kun löydät sen oikean, tiedät sen sydämessäsi, etkä edes mieti pitäisikö sinun jättää. Kun löydät sen oikean ei millään muulla ole mitään merkitystä, kuin sillä, että voit olla itse hänelle niin hyvä kuin hän ansaitsee.
Sanoit hyvin tuolla "lämpöpatteri"-vertauksella!
Kyllä termostaatti pitää olla! Tasainen hyvä mieli suhteessa kantaa pisimmälle, kun sitä osaa ja jaksaa arvostaa!