Pala moottoriurheilun historiaa tämäkin:
Alfa Romeo jokamiesluokassa
Luit oikein, Juhani Anttilan hienosta historiikista ja muista Alfa Romeo -aiheisista teoksista on ehkä tarkoituksellakin jäänyt tähän mennessä pala suomalaisten Alfojen historiaa kertomatta. Aikaa näistä tapahtumista on kuitenkin kulunut jo museorajan ylittävät 26 vuotta, joten mielestäni nyt, G-ikäkauden Historic-kilpurien aikana juttu on jo kertomisen arvoinen.
Kaikki alkoi ällistyksestäni kirjastossa, kun löysin Tapani Tuomen vanhan, hauskasti liimaten ja leikaten syntyneen teoksen Värikäs jokamiehen luokka. Tuomi kirjoitti kirjansa jo vuonna 1981 parantamaan jokamiesluokan hurjaa ja yhä negatiivisempaa mainetta, eikä lopputulos ole yhtään hassumpi. Aiheensa tavoin kovin amatöörimäisen ulkoasun takaa kumpuaa nimittäin loputtomasti arvokasta tietoa ja historiaa lajista, joka on aina herättänyt puhetta ja närästystä. Kun kaikki on vielä kirjoitettu lajin kultavuosina ja puhtaasti sydämestä, syttyi epäilevän allekirjoittaneenkin kiinnostus. JM, sehän on sulaa hulluutta, romukuplia ja 133 Fiateja katoillaan hiekkakuopilla, ajattelin. Mutta mitä ihmettä? Ensimmäisiltä sivuilta löytyy valokuva vuodelta 1976, jossa mutkaan kaartaa Jarmo Genralin Plymouth Valiant ja perässä Reino Weckman - Giulialla! Äkkiä lainatiskille!
Koko lajin esittelevä kirja esittelee myös tuolloin nähtyjä kilpureita, joiden joukossa oli etenkin ensimmäisinä, huikean vapaina vuosina mitä villeimpiä erikoisuuksia. Radoille änkesi jopa kuormureita, kun taas kerran nähtiin auto, jossa oli kahdet renkaat sisätysten. Kuplien, Fiatien, NSU:iden, Impien ja Fordien lisäksi autoina mainitaan mm. BMW:itä ja Mersuja, Chevrolet Chevy Turbo, Opel Commodore ja toden totta ainakin kaksi Giuliaa. Näistä toinen kuului Tuomen mukaan Vetsa Heinikoskelle, joka ajoi lajissa vielä 80-luvulla. Mielenkiintoisinta jutussa on kuitenkin se, että ”Weckman sai ajaa Alfa Romeollaan kaksi ensimmäistä jm-kisaa vuonna 1976, kunnes Alfa ostettiin katuautoksi”! Voi siis olla, että ainakin toinen näistä yksilöistä olisi yhä olemassa.
Ajatellaan asiaa tarkemmin. Suomessa nykyisin ajettavaan G-ikäkauden Historic-luokkaan kelpaavat aidot entisaikojen kilpa-autot ovat tällä hetkellä hyvin haluttuja entisöintikohteita, olivat ne sitten millaisia raatoja tahansa. Mutta näitä Giulioita pitäisi suorastaa kolhia, maalipinnaksi kelpaisi vaikka lumiharjalla levitetty Miranol ja katkaistulla putkella meteli olisi korvia huumaava. Auto kun olisi silloin nimenomaan museorekisterikelpoinen, aikansa mukaisessa varustuksessa ja asussa sekä taatusti melkoinen tähti missä tahansa tapahtumassa. Halvempaa tapaa osallistua Mille Migliaan tyylillä saisi hakea!
FIA määrittelee Historic autojen ikäkausiluokan H) seuraavasti: ”Autot, jotka on valmistettu 1.1.1972- 31.12.1976, joilla on kilpailtu kansainvälisessä kilpailussa ikäkaudella, eivätkä ole hyväksyttyjä nykyaikaisiin kilpailuihin”. Toinen näille giulioille sopiva luokka olisi I), eli: ”Historiallisesti kiinnostavat autot, jotka on valmistettu vähintään 15 vuotta ennen kuluvan vuoden alkua johonkin ryhmistä 1-9, ja joilla on kilpailtu vähintään yhdessä kansainvälisessä kilpailussa ikäkaudella. Autoyksilöllä on oltava hyväksytty kilpailuhistoria”.
Vastavetona energiakriisille
Millaisissa tunnelmissa näillä sitten aikoinaan ajettiin? Tuomi selittää rymyluokan nimellä lähteneen urheilumuodon syntyneen halventamaan kilpailijoiden kustannuksia, suosio vain löi kaikki ällikällä. JM-lähdöt varastivat myös yleisön huomion, minkä takia jokkista kiellettiinkin nopeasti AKK:n taholta ajamasta samoissa kilpailuissa ns. oikeiden kilpa-autojen kanssa. Ensimmäisenä varsinaisena JM-kilpailuna ajettiin Porin Kellahden lähdöt, jonka rata syntyi tulvineelle ja jäätyneelle rantaniitylle. Luokat jaettiin silloin vain auton hinnan mukaan, mutta yritystä tapahtumassa nähtiin senkin edestä. Porin seudulta loppuivat heti 2000 markan arvoiset autot ja jäällä oli suorastaan tungosta.
Samalla saatiin aikaan ensimmäinen virallinen valitus, sillä eräs katsoja kirjoitti yleisönpalstalle epävirallisen kilpailun siirtämisestä naapurilahden jäälle. Oli kuulemma mennyt viikonvaihde pilalle, kun kilpailu jäi näkemättä. Elettiin energiakriisin Suomessa, joka ajoi Keimolankin kuolemankierteeseen. Niinpä roskapönttöluokka oli yllättäen harvoja eläviä moottoriurheilumuotoja, vaikka sitä julkisesti paheksuttiin.
Anarkistisesti syntynyt JM sai viralliset sääntönsä vasta 1976, kahden vuoden kädenväännön jälkeen. Tuomi kertoo, kuinka 25. heinäkuuta Tikkurilan Ruskeasannalla ajettiin ensimmäistä kertaa näillä säännöillä, mutta edelleen täysin luvatta. Riehan hengestä kertoi tapahtuman sponsoriltaan Reprotalolta saatu nimi, sarjakuvalehden Ville Vallaton. Samana vuonna lajille yritettiin saada myös AKK:n siunaus, mutta nähty kilpailu ei avartanut virallisen tahon näkemyksiä, päinvastoin. Ainakin vielä tuolloin roskapönttöluokka koettiin nimensä mukaiseksi, eikä autourheiluksi. Niinpä JM ryöstäytyi täysin kaikkien osapuolten käsistä.
Giulioiden startatessa jokamiesluokkaan rakensivat kilpailijat kadulta napattuun autoonsa kovakulkuisen moottorin, eikä muulla ollut väliä. Tuomi kuvaa, kuinka turvavarusteluista, ulkonäöstä tai säännöistä ei piitattu lainkaan, eivät kaikki tunteneet edes lippumerkkejä. Radoiksi kelpasi sen sijaan lähes mikä tahansa, minkä takia autot eivät aina päässeet maaliin, vaan juuttuivat hiekkaan ja mutaan. Perusajatuksena oli, että vain paripyörät oli kielletty, ahtimet ja kotikutoiset nelivedotkin siis kelpasivat. Ei siis ihme, että laji herätti huomiota lehdissä, etenkään kun turvakaaretkin koettiin vain suositeltavana varusteena.
Siksi on mielenkiintoista ajatella, miltä JM-Giulia näytti. Miten ne pärjäsivät ja tallentuiko niistä valokuvia? Sekä ennen kaikkea, kuka Weckmanin Alfan osti? Kuulisin mielelläni näiden autojen tarinasta enemmän.
Antti Korhonen
[email protected]
Alfa Romeo jokamiesluokassa
Luit oikein, Juhani Anttilan hienosta historiikista ja muista Alfa Romeo -aiheisista teoksista on ehkä tarkoituksellakin jäänyt tähän mennessä pala suomalaisten Alfojen historiaa kertomatta. Aikaa näistä tapahtumista on kuitenkin kulunut jo museorajan ylittävät 26 vuotta, joten mielestäni nyt, G-ikäkauden Historic-kilpurien aikana juttu on jo kertomisen arvoinen.
Kaikki alkoi ällistyksestäni kirjastossa, kun löysin Tapani Tuomen vanhan, hauskasti liimaten ja leikaten syntyneen teoksen Värikäs jokamiehen luokka. Tuomi kirjoitti kirjansa jo vuonna 1981 parantamaan jokamiesluokan hurjaa ja yhä negatiivisempaa mainetta, eikä lopputulos ole yhtään hassumpi. Aiheensa tavoin kovin amatöörimäisen ulkoasun takaa kumpuaa nimittäin loputtomasti arvokasta tietoa ja historiaa lajista, joka on aina herättänyt puhetta ja närästystä. Kun kaikki on vielä kirjoitettu lajin kultavuosina ja puhtaasti sydämestä, syttyi epäilevän allekirjoittaneenkin kiinnostus. JM, sehän on sulaa hulluutta, romukuplia ja 133 Fiateja katoillaan hiekkakuopilla, ajattelin. Mutta mitä ihmettä? Ensimmäisiltä sivuilta löytyy valokuva vuodelta 1976, jossa mutkaan kaartaa Jarmo Genralin Plymouth Valiant ja perässä Reino Weckman - Giulialla! Äkkiä lainatiskille!
Koko lajin esittelevä kirja esittelee myös tuolloin nähtyjä kilpureita, joiden joukossa oli etenkin ensimmäisinä, huikean vapaina vuosina mitä villeimpiä erikoisuuksia. Radoille änkesi jopa kuormureita, kun taas kerran nähtiin auto, jossa oli kahdet renkaat sisätysten. Kuplien, Fiatien, NSU:iden, Impien ja Fordien lisäksi autoina mainitaan mm. BMW:itä ja Mersuja, Chevrolet Chevy Turbo, Opel Commodore ja toden totta ainakin kaksi Giuliaa. Näistä toinen kuului Tuomen mukaan Vetsa Heinikoskelle, joka ajoi lajissa vielä 80-luvulla. Mielenkiintoisinta jutussa on kuitenkin se, että ”Weckman sai ajaa Alfa Romeollaan kaksi ensimmäistä jm-kisaa vuonna 1976, kunnes Alfa ostettiin katuautoksi”! Voi siis olla, että ainakin toinen näistä yksilöistä olisi yhä olemassa.
Ajatellaan asiaa tarkemmin. Suomessa nykyisin ajettavaan G-ikäkauden Historic-luokkaan kelpaavat aidot entisaikojen kilpa-autot ovat tällä hetkellä hyvin haluttuja entisöintikohteita, olivat ne sitten millaisia raatoja tahansa. Mutta näitä Giulioita pitäisi suorastaa kolhia, maalipinnaksi kelpaisi vaikka lumiharjalla levitetty Miranol ja katkaistulla putkella meteli olisi korvia huumaava. Auto kun olisi silloin nimenomaan museorekisterikelpoinen, aikansa mukaisessa varustuksessa ja asussa sekä taatusti melkoinen tähti missä tahansa tapahtumassa. Halvempaa tapaa osallistua Mille Migliaan tyylillä saisi hakea!
FIA määrittelee Historic autojen ikäkausiluokan H) seuraavasti: ”Autot, jotka on valmistettu 1.1.1972- 31.12.1976, joilla on kilpailtu kansainvälisessä kilpailussa ikäkaudella, eivätkä ole hyväksyttyjä nykyaikaisiin kilpailuihin”. Toinen näille giulioille sopiva luokka olisi I), eli: ”Historiallisesti kiinnostavat autot, jotka on valmistettu vähintään 15 vuotta ennen kuluvan vuoden alkua johonkin ryhmistä 1-9, ja joilla on kilpailtu vähintään yhdessä kansainvälisessä kilpailussa ikäkaudella. Autoyksilöllä on oltava hyväksytty kilpailuhistoria”.
Vastavetona energiakriisille
Millaisissa tunnelmissa näillä sitten aikoinaan ajettiin? Tuomi selittää rymyluokan nimellä lähteneen urheilumuodon syntyneen halventamaan kilpailijoiden kustannuksia, suosio vain löi kaikki ällikällä. JM-lähdöt varastivat myös yleisön huomion, minkä takia jokkista kiellettiinkin nopeasti AKK:n taholta ajamasta samoissa kilpailuissa ns. oikeiden kilpa-autojen kanssa. Ensimmäisenä varsinaisena JM-kilpailuna ajettiin Porin Kellahden lähdöt, jonka rata syntyi tulvineelle ja jäätyneelle rantaniitylle. Luokat jaettiin silloin vain auton hinnan mukaan, mutta yritystä tapahtumassa nähtiin senkin edestä. Porin seudulta loppuivat heti 2000 markan arvoiset autot ja jäällä oli suorastaan tungosta.
Samalla saatiin aikaan ensimmäinen virallinen valitus, sillä eräs katsoja kirjoitti yleisönpalstalle epävirallisen kilpailun siirtämisestä naapurilahden jäälle. Oli kuulemma mennyt viikonvaihde pilalle, kun kilpailu jäi näkemättä. Elettiin energiakriisin Suomessa, joka ajoi Keimolankin kuolemankierteeseen. Niinpä roskapönttöluokka oli yllättäen harvoja eläviä moottoriurheilumuotoja, vaikka sitä julkisesti paheksuttiin.
Anarkistisesti syntynyt JM sai viralliset sääntönsä vasta 1976, kahden vuoden kädenväännön jälkeen. Tuomi kertoo, kuinka 25. heinäkuuta Tikkurilan Ruskeasannalla ajettiin ensimmäistä kertaa näillä säännöillä, mutta edelleen täysin luvatta. Riehan hengestä kertoi tapahtuman sponsoriltaan Reprotalolta saatu nimi, sarjakuvalehden Ville Vallaton. Samana vuonna lajille yritettiin saada myös AKK:n siunaus, mutta nähty kilpailu ei avartanut virallisen tahon näkemyksiä, päinvastoin. Ainakin vielä tuolloin roskapönttöluokka koettiin nimensä mukaiseksi, eikä autourheiluksi. Niinpä JM ryöstäytyi täysin kaikkien osapuolten käsistä.
Giulioiden startatessa jokamiesluokkaan rakensivat kilpailijat kadulta napattuun autoonsa kovakulkuisen moottorin, eikä muulla ollut väliä. Tuomi kuvaa, kuinka turvavarusteluista, ulkonäöstä tai säännöistä ei piitattu lainkaan, eivät kaikki tunteneet edes lippumerkkejä. Radoiksi kelpasi sen sijaan lähes mikä tahansa, minkä takia autot eivät aina päässeet maaliin, vaan juuttuivat hiekkaan ja mutaan. Perusajatuksena oli, että vain paripyörät oli kielletty, ahtimet ja kotikutoiset nelivedotkin siis kelpasivat. Ei siis ihme, että laji herätti huomiota lehdissä, etenkään kun turvakaaretkin koettiin vain suositeltavana varusteena.
Siksi on mielenkiintoista ajatella, miltä JM-Giulia näytti. Miten ne pärjäsivät ja tallentuiko niistä valokuvia? Sekä ennen kaikkea, kuka Weckmanin Alfan osti? Kuulisin mielelläni näiden autojen tarinasta enemmän.
Antti Korhonen
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.