joka suuttuessaan häviää moneksi päiviksi tietämättömiin? Asumme yhdessä ja rakastamme toisiamme. Muuten elämämme on hyvää ja tasapainoista. mutta...kun satun sanomaan asoista jotka harmittavat minua mitä hän tekee,hän suuttuu mielettömästi,lähtee ovesta eikä ilmota itsestään moneen päivään mitään. Menee yleensä ryyppäämään tai on yötä omalla firmallaan. Tulee kotiin sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja asiasta ei puhuta sen jälkeen mitään. Ja yleensä sanomiseni eivät ole mitään maailman kauheita tai mullistavia asioita. Sellaisia vaan mitkä minua sillä hetkellä harmittavat ja haluan sanoa ne ääneen. Yleensä se asia ei minua enää vartin päästä haittaa ja haluaisin sopia asian. Mutta ei käy...siinä vaiheessa mieheni ei sanoa pukahda mitään ja häipyy.
Olen asiasta keskustellut miehen suvun kanssa. He tietävät mieheni luonteesta ja tästä tavasta. On tehnyt kuulemma näin pienestä pitäen.
Näinä muutamana päivänä mieheni ei vastaa puhelimeen missään muodossa. Ei puheluihin,ei viesteihin. Ei edes onko kunnossa.
Miten ihmeessä voin saada toisen tajuamaan että tälläinen käytös satuttaa enkä kestä sitä? Puhuminen ei tunnu auttavan. Miten tälläisen ihmisen kanssa voi perhettä perustaa? Vielä ei ole lapsia...
Ihme touhua,sanon minä.
Olen asiasta keskustellut miehen suvun kanssa. He tietävät mieheni luonteesta ja tästä tavasta. On tehnyt kuulemma näin pienestä pitäen.
Näinä muutamana päivänä mieheni ei vastaa puhelimeen missään muodossa. Ei puheluihin,ei viesteihin. Ei edes onko kunnossa.
Miten ihmeessä voin saada toisen tajuamaan että tälläinen käytös satuttaa enkä kestä sitä? Puhuminen ei tunnu auttavan. Miten tälläisen ihmisen kanssa voi perhettä perustaa? Vielä ei ole lapsia...
Ihme touhua,sanon minä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä hän pakenee siksi, että se on (edelleenkin) mahdollista. Kukaan ei vaadi häntä vastuuseen moisesta käytöksestä, ei tapahtumahetkellä eikä jälkeenpäinkään, joten hän ratkoo edelleenkin ongelmansa samalla toimintakaavalla kuin nuoruudessaan.
Mutta parisuhdehan on ihan eri juttu, ja
takuulla hän itsekin sen tietää ja pelkää jopa menettävänsä sinut paetessaan päiväkausiksi tavoittamattomiin. Mutta häpeä (tms.) on vielä sitäkin pelkoa suurempi. Häpeä siitä, ettei hän olekaan "täydellinen" puoliso, ettei kykenekään tekemään sinua joka päivä onnelliseksi tms...
Miten muutenkaan noin vahvan reaktion voisi selittää kuin itseluottamuksen puutteella...?
Jos henkilökohtaisen negatiivisen palautteen vastaanottaminen on noin valtavan vaikeaa, niin eihän ihminen ole silloin ihan tasapainossa itsensä kanssa.
Mutta mistäs mä mitään tiedän, kunhan arvailen vaan. Sinulla ne kortit on käsissäsi, sinulla, joka olet hänelle rakas.
Rakkaudella voit kannustaa ja tukea toista voimistumaan, eheytymään ja muuttumaan. Ei uhitellen eikä pelotellen vaan rakastaen ja pyrkien ymmärtämään häntä joka tilanteessa.
Jos mies kokee uhkaavana jokaisen negatiivisen kommentin, niin mieti millä asenteella itse annat hänelle kritiikkiä. Kun hän rakastaa sinua niin sinun sanasi ovat silloin myös kaikkein satuttavimmat.
Miten siis edetä vastaisuudessa pehmeämmin, niin, että yhteys säilyisi eikä toinen vetäytyisi taas potemaan yksin pahaa oloaan, syyllisyydentuntojaan jne...kas siinäpä kysymys.
Jos koet jo tehneesi kaiken voitavasi niin älä siltikään jätä häntä yksin tai vähättele hänen katoamisiaan. Välinpitämtättömyys tai negatiivisten kommenttien välttely eivät paranna tilannetta, mutta sitkeän rakastava yrittäminen sitävastoin voi muuttaa kaiken. Kenties hitaasti, mutta kuitenkin.
Jonkun pitäisi siis jotenkin estää se ainainen pakeneminen ja auttaa miestä uskomaan ja luottamaan itseensä.
Kukapa parempi tukija kuin sinä, jonka kanssa hän haluaa elämäänsä elää. Myötä ja vastoinkäymisissä...
Voi olla, että miehesi vaan odottaa sopivaa tilaisuutta lähteä pois aika ajoin. Lähdön syyksi riittää jokin sinun sanominen, mutta todellinen syy on se, että hän haluaa näin omaa aikaa. Se mitä hän puuhailee ne muutaman päivän, kiinnostaisi minua. Voisiko sitä omaa aikaa ottaa jotenkin muutenkin, kuin keinotekoisesti suuttumalla? Voisiko hän puuhailla niitä juttujaan muutenkin, miksi ne ei kestä päivänvaloa? Todellinen syy on selvitettävä.
Luottamus täytyy olla, ja tietoisuus toisen olemisesta ja menemisestä. Joten jos suunnittelet vakavasti yhteistä tulevaisuutta, asia täytyy pystyä puhumaan ja käsittelemään yhdessä. Et voi elää pitkään suhteessa, jossa ei voi sanoa mitään negatiivista pelkäämättä toisen häviämistä paikanpäältä.
Vaikea tilanne, toisaalta voisit koittaa miehen antaa maistaa omaa lääkettään. Kun hän on seuraavaksi pari päivää poissa, odottele 1-2 päivää ja lähde sitten itse pois pariksi päiväksi jos mahdollista.
Tai jos sinä suutut jostain niin lähde silloin menemään. Vaihtoehtoisesti voit jatkaa keskustelua hänen paluunsa jälkeen. Kun kerroit että asiasta ei sitten enää keskustella, niin paina mies selkä seinää vasten ja kerro että sinä et tuollaista käytöstä kauaa katsele. Kerro miltä sinusta tuntuu. Mene oven eteen kun hän on lähdössä ja huuda kovaan ääneen että et juma**** mene tästä ulos ja jos menet niin takaisin ei tarvi tulla :) Ei nyt välttämättä tarvi sanoa, että takaisin ei ole tulemista, mutta tee selväksi kovaan ääneen, että et nyt lähde mihinkään, vaan nyt puhutaan. Jospa hän sitten ymmärtäisi että olet tosissasi. Muista käyttää minä-viestejä, minusta tuntuu, minä tahtoisin, minä toivoisin.
Uhkailu kiristys ja lahjonta toimii hyvin lasten kasvatuksessakin ;)
Sain hänet vihdoin tänään vastaamaan viestiini kun uhkasin soittaa poliisille kun olin niin huolissani. Hän lupasi tulla illalla kotiin. Mutta minussa on kaikki kuollut. Ensimmäinen vastaaja sanoi että älä lähde ja auta häntä.. Miten siinä onnistun!? Miten voin jäädä suhteeseen jossa pelkään sanomisiani ja sitä että niiden johdosta hän lähtee? Kyllä,olen miettinyt paljon sitä miten itse ilmaisen asian. Viimeksi kun sanoin asiasta mikä harmitti minua,huomasin että hän loukkaantui siitä, pyysin anteeksi ja sanoin ettei se enää minua niin harmita kun sain sen sanottua.Mutta..hän oli silti vihainen ja lähti ovesta ulos kadoten moneksi päiväksi. Vaikka ihmisellä on ongelmia,olen sitä mieltä ettei kenenkään tarvitse kaikkea sietää ja hyväksyä vaikka kuinka rakas olisikin! Jos toista rakastaa ja elää parisuhteessa,on häntä kunnioitettava. Ongelmista ja harmeista huolimatta.. Miten voisin muka lempeästi auttaa häntä ongelmassa ja ymmärtää hänen katoamistaan kun itseäni tämä loukkaa ja satuttaa mielettömästi? Sanomiseni on ollut suunnilleen luokkaa, että voisitko juoda yhden kaljapullon vähemmän ettet nukkuisi taksiin? Ja sen seuraukseni minä saan kohdata tälläistä tuskaa.. Olen sen päättänyt että seuraavan kerran kun MINÄ suutun,häivyn jäljittämättömiin. Mutta ei tälläinen parisuhde toimi jos hävitään kun ongelmia ja erimielisyyksiä tulee. Mutta annanpa kerran maistaa omaa lääkettä.
Menköön sitten suteen tai saveen.