Thai-ruoka on maineeltaan tulista, se perustuu eri makujen, kuten tulisen, happaman, makeaa, suolaisen ja kirpeän tasapainoon.
Se on muutakin kuin vain yksinkertaista makujen yhdistämistä yhdessä ruoka-annoksessa.
Thai-ruoan olennaisimpia asioita on käyttää tuoreita yrttejä ja mausteita sekä kalakastiketta lähes jokaisessa ruoassa.
Thaimaalaisessa ruoassa on paljon alueellisia eroja, johtuen naapurimaiden vaikutuksesta.
Riisi on Thaimaan peruselintarvike, jota syödään useimpien aterioiden yhteydessä aina aamiaisesta jälkiruokaan.
Arvostetuin Thai-riisi on Jasmiiniriisi, joka on makean tuoksuinen pitkäjyväinen Thaimaasta kotoisin oleva riisi.
Se tarjoillaan höyrytettynä useimpien ruokien, kuten thaimaalaisten curryjen kanssa.
Jasmiiniriisi on halutuinta ja myös kalleinta riisiä.
Sen vuoksi useimmat ravintolat tarjoilevat Khao Suoy:ta, “kaunista riisiä”, joka on tavallinen valkoinen lajike, jota kasvatetaan runsaasti ja syödään kaikkien ruokien kanssa.
Thai chilitahna tai nam prik, on monen Thai-ruoan perusta, vaikka jotkut sen versiot toimivat myös dippikastikkeena.
Thai-chilitahna tehdään sekoittamalla chiliä, valkosipulia, katkaraputahnaa, limeä, ja muita mausteita.
Vaikka Thai-ruoka on saanut kansainvälistä tunnustusta, thaimaalaiset ruoat voidaan eritellä alueen mukaan josta se on kotoisin.
Thaimaan eri alueet ovat kehittäneet oman ruokansa, jotka ovat hyvin erilaisia kuin muilla alueilla, mutta Chiang Mai on ruokakulttuurin mekka kun vastaavasti Pattayalla pääosin tarjoillaan “Falle-Thai-ruokaa”.
S
Ruokakulttuuria Thaimaasta.
48
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Muuten ihan hyvin kopioitua wikipediaa mutta tuo loppulause ei pidä paikkaansa.
Chiang Mai on köyhä turistikohde jonka kälyiset vähäiset ravintolat tekee aivan perus thairuokaa. Chiang Main ravintolatarjonta on onneton. Paikallisilla ei ole varaa syödä laadukasta ja monipuolista thairuokaa, joten he vetää niitä simppeleitä 40-60 patin annoksia katukeittiön kaltaisissa mestoissa. Ihan syötävää ei siinä mitään ja savustus tapahtuu luonnollisesti ilmansaasteiden avulla.
Chiang Maita ei mitenkään voi verrata Pattayan ravintolatarjontaan, joka on maailman parasta. Pattayalla on kaikkea ja vähän päälle. Kaikkien maiden keittiöt on edustettuina ja myös tavallista thairuokaa on kaikkialla tarjolla. Ravintoloita Pattayalla on arviolta 30 x enemmän kuin Chiang Maissa. Pattaya on kulinaristin taivas. Chiang Mai sen rinnalla on savusumuinen työmaaruokala.- Anonyymi
Nyt en puhunut ravintoloista vaan thaimaalaisten ruokakulttuurista.
Ei ole vikipediaa mutta kylläkin kirjasta saatua tietoutta.
Olen lukenut että toiset lukee tekniikkaa, toiset avaruutta ja toiset jopa kieliä ym. eikös ole tarkoitus saada itselleen tietoisuutta aiheista lukemalla.
Jos sinua ei miellytä, että meidän perheessä on kiinnostus aiheesta, niin sorry, mehän ruokamme valmistamme ja syömme, et sinä juntti.
Se että Chiang Mai on mielestäsi köyhä turistikohde, on hyvä asia, koska silloinhan sinä et tänne tupsahda vuosittaista kaksiviikkoistasi viettämään, vaan menet Pattayalle jossa kaikkea ja vähän päälle.
Muuten mitä mieltä olet oheisesta?
https://aijaa.com/8FvHld - Anonyymi
Chiang maissa on paljon pikkuisia halpoja mestoja. Pikkuisia annoksia. Kerran tilattiin kaverin kanssa 14 annosta pöytään ja mitään ei jäänyt lautasille. Ravintoloitsija pyöritteli päätään ja kokkasi hiki hatussa.
Gourmet- raflaan en Chiang maissa ole koskaan osunut. Varmaan sellaisiakin löytyy.
Pattayan keskustan parhailla paikoilla ja ostareissa on kansaiväliset ketjut vallanneet tilat. Sizzlerit jne on eurooppalaiseen mättöruoka- makuun mutta korealaiset ja japanilaiset mestat on länkkärille outoja. Ne on lisääntyneet kovalla vauhdilla.
Siisteys kaikissa aasialaisissa keittiöissä on kunnia-asia. Hienommissa mestoissa se on jo vähän överiä vaatimattomalle suomalaiselle tollukalle.
Kerran syötiin viime vuonna jossakin ökymestassa Pattayalla jonka nimeä en muista. Oli viimeisen päälle safkat ja lasku myös.
Tarjoilijoita oli tusinan verran häärimässä ympärillä ja puhuivat parempaa englantia kuin englantilaiset.
Juteltiin siinä vaimon kanssa tunnelmallisesti kynttilänvalossa jälkiruokien parissa, kun tarjoilijapoika kävi pokkuroimassa vähän väliä että onko kaikki hyvin sir ja maistuuko sir ja otatko lisää viiniä sir ja voinko viedä jo tämän lautasen sir jne seisoi pöydän vieressä.
Sanoin thaikielellä että meillä on kaikki hyvin ja haluttaisiin olla tässä hetken aikaa ihan vaan kahdestaan, että kerron kyllä sitten jos tarvitaan jotakin, kiitos.
Ettei tarjoilijapojalle jäänyt pahaa mieltä tai väärinkäsitystä, niin jätin tuhatlappusen tippiä kiitokseksi erinomaisesta palvelusta.
T 2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

T 2010Hienoa, voisitko kertoa thaiksi miten lausahdit?

T 2010Thaikielellä tai thai kielellä "kielitieteilijä"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt en puhunut ravintoloista vaan thaimaalaisten ruokakulttuurista.
Ei ole vikipediaa mutta kylläkin kirjasta saatua tietoutta.
Olen lukenut että toiset lukee tekniikkaa, toiset avaruutta ja toiset jopa kieliä ym. eikös ole tarkoitus saada itselleen tietoisuutta aiheista lukemalla.
Jos sinua ei miellytä, että meidän perheessä on kiinnostus aiheesta, niin sorry, mehän ruokamme valmistamme ja syömme, et sinä juntti.
Se että Chiang Mai on mielestäsi köyhä turistikohde, on hyvä asia, koska silloinhan sinä et tänne tupsahda vuosittaista kaksiviikkoistasi viettämään, vaan menet Pattayalle jossa kaikkea ja vähän päälle.
Muuten mitä mieltä olet oheisesta?
https://aijaa.com/8FvHldMitä mielialoja tämä tuottaa?
kUoVc6 - Anonyymi
Ei todellakaan pattayan ravintolatarjonta ole maailman parasta.
Ensin joku idiootti tekee tälläisen aloituksen sitten joku jatkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt en puhunut ravintoloista vaan thaimaalaisten ruokakulttuurista.
Ei ole vikipediaa mutta kylläkin kirjasta saatua tietoutta.
Olen lukenut että toiset lukee tekniikkaa, toiset avaruutta ja toiset jopa kieliä ym. eikös ole tarkoitus saada itselleen tietoisuutta aiheista lukemalla.
Jos sinua ei miellytä, että meidän perheessä on kiinnostus aiheesta, niin sorry, mehän ruokamme valmistamme ja syömme, et sinä juntti.
Se että Chiang Mai on mielestäsi köyhä turistikohde, on hyvä asia, koska silloinhan sinä et tänne tupsahda vuosittaista kaksiviikkoistasi viettämään, vaan menet Pattayalle jossa kaikkea ja vähän päälle.
Muuten mitä mieltä olet oheisesta?
https://aijaa.com/8FvHldMihin tuo liittyy että latasit työpöydällesi thainäppäimistön? Älä nyt savolainen kalakukko koeta taas väittää että osaisit kirjoittaa thaikieltä. Ladata voi työpöydälle minkämaalaisen näppäimistön tahansa. Thaimaalaiset monet mimmit käyttää älypuhelimessa sovelluksia jotka kääntää puhutun englannin samantien thaiksi tai päinvastoin. Yllättävän toimivia sovelluksia. Google-kääntäjä ei thaikielen kanssa toimi kovin hyvin ainakaan suomeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin tuo liittyy että latasit työpöydällesi thainäppäimistön? Älä nyt savolainen kalakukko koeta taas väittää että osaisit kirjoittaa thaikieltä. Ladata voi työpöydälle minkämaalaisen näppäimistön tahansa. Thaimaalaiset monet mimmit käyttää älypuhelimessa sovelluksia jotka kääntää puhutun englannin samantien thaiksi tai päinvastoin. Yllättävän toimivia sovelluksia. Google-kääntäjä ei thaikielen kanssa toimi kovin hyvin ainakaan suomeksi.
En osaakaan kirjoittaa thain kieltä mutta minun koneellani on simppelisti vaihdettavat fontit koska vaimo joskus käyttää.
S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Chiang maissa on paljon pikkuisia halpoja mestoja. Pikkuisia annoksia. Kerran tilattiin kaverin kanssa 14 annosta pöytään ja mitään ei jäänyt lautasille. Ravintoloitsija pyöritteli päätään ja kokkasi hiki hatussa.
Gourmet- raflaan en Chiang maissa ole koskaan osunut. Varmaan sellaisiakin löytyy.
Pattayan keskustan parhailla paikoilla ja ostareissa on kansaiväliset ketjut vallanneet tilat. Sizzlerit jne on eurooppalaiseen mättöruoka- makuun mutta korealaiset ja japanilaiset mestat on länkkärille outoja. Ne on lisääntyneet kovalla vauhdilla.
Siisteys kaikissa aasialaisissa keittiöissä on kunnia-asia. Hienommissa mestoissa se on jo vähän överiä vaatimattomalle suomalaiselle tollukalle.
Kerran syötiin viime vuonna jossakin ökymestassa Pattayalla jonka nimeä en muista. Oli viimeisen päälle safkat ja lasku myös.
Tarjoilijoita oli tusinan verran häärimässä ympärillä ja puhuivat parempaa englantia kuin englantilaiset.
Juteltiin siinä vaimon kanssa tunnelmallisesti kynttilänvalossa jälkiruokien parissa, kun tarjoilijapoika kävi pokkuroimassa vähän väliä että onko kaikki hyvin sir ja maistuuko sir ja otatko lisää viiniä sir ja voinko viedä jo tämän lautasen sir jne seisoi pöydän vieressä.
Sanoin thaikielellä että meillä on kaikki hyvin ja haluttaisiin olla tässä hetken aikaa ihan vaan kahdestaan, että kerron kyllä sitten jos tarvitaan jotakin, kiitos.
Ettei tarjoilijapojalle jäänyt pahaa mieltä tai väärinkäsitystä, niin jätin tuhatlappusen tippiä kiitokseksi erinomaisesta palvelusta.
T 2010Mahtavaa, jättänyt hieman alle kolmekymppiä tippiä tusinalle tarjoilijoita, rahamies varmaankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, voisitko kertoa thaiksi miten lausahdit?
Tämä kysymys ei ollut minulle osoitettu, mutta minä kyllä voisin kertoa miten minä tuon nyt ja tässä heti (ilman google kääntäjää) lausahdaisin.
Voitko sinä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mielialoja tämä tuottaa?
kUoVc6Laita suora linkki, kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin tuo liittyy että latasit työpöydällesi thainäppäimistön? Älä nyt savolainen kalakukko koeta taas väittää että osaisit kirjoittaa thaikieltä. Ladata voi työpöydälle minkämaalaisen näppäimistön tahansa. Thaimaalaiset monet mimmit käyttää älypuhelimessa sovelluksia jotka kääntää puhutun englannin samantien thaiksi tai päinvastoin. Yllättävän toimivia sovelluksia. Google-kääntäjä ei thaikielen kanssa toimi kovin hyvin ainakaan suomeksi.
Viimeinen lause pitää paikkansa.
Kokeilujeni pohjalta väitän, että ei kovin hyvin toimi edes englanniksi.
Google-kääntäjä on kuitenkin ihan hyvä ilmainen apuväline käännöksiin. Tehkää parempi jos osaatte. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin tuo liittyy että latasit työpöydällesi thainäppäimistön? Älä nyt savolainen kalakukko koeta taas väittää että osaisit kirjoittaa thaikieltä. Ladata voi työpöydälle minkämaalaisen näppäimistön tahansa. Thaimaalaiset monet mimmit käyttää älypuhelimessa sovelluksia jotka kääntää puhutun englannin samantien thaiksi tai päinvastoin. Yllättävän toimivia sovelluksia. Google-kääntäjä ei thaikielen kanssa toimi kovin hyvin ainakaan suomeksi.
Hmm...
Ihanko totta jotta
Voi olla niin
Että kukaan ei
Huumassaan huugata
Huomaa
pikku piruilua tuossa kuvassa
Pisteet kuvan aijanneelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahtavaa, jättänyt hieman alle kolmekymppiä tippiä tusinalle tarjoilijoita, rahamies varmaankin.
Mitä teki väärin?
Miten sinun tai minun olisisi pitänyt vastaavassa
.. Toimia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Chiang maissa on paljon pikkuisia halpoja mestoja. Pikkuisia annoksia. Kerran tilattiin kaverin kanssa 14 annosta pöytään ja mitään ei jäänyt lautasille. Ravintoloitsija pyöritteli päätään ja kokkasi hiki hatussa.
Gourmet- raflaan en Chiang maissa ole koskaan osunut. Varmaan sellaisiakin löytyy.
Pattayan keskustan parhailla paikoilla ja ostareissa on kansaiväliset ketjut vallanneet tilat. Sizzlerit jne on eurooppalaiseen mättöruoka- makuun mutta korealaiset ja japanilaiset mestat on länkkärille outoja. Ne on lisääntyneet kovalla vauhdilla.
Siisteys kaikissa aasialaisissa keittiöissä on kunnia-asia. Hienommissa mestoissa se on jo vähän överiä vaatimattomalle suomalaiselle tollukalle.
Kerran syötiin viime vuonna jossakin ökymestassa Pattayalla jonka nimeä en muista. Oli viimeisen päälle safkat ja lasku myös.
Tarjoilijoita oli tusinan verran häärimässä ympärillä ja puhuivat parempaa englantia kuin englantilaiset.
Juteltiin siinä vaimon kanssa tunnelmallisesti kynttilänvalossa jälkiruokien parissa, kun tarjoilijapoika kävi pokkuroimassa vähän väliä että onko kaikki hyvin sir ja maistuuko sir ja otatko lisää viiniä sir ja voinko viedä jo tämän lautasen sir jne seisoi pöydän vieressä.
Sanoin thaikielellä että meillä on kaikki hyvin ja haluttaisiin olla tässä hetken aikaa ihan vaan kahdestaan, että kerron kyllä sitten jos tarvitaan jotakin, kiitos.
Ettei tarjoilijapojalle jäänyt pahaa mieltä tai väärinkäsitystä, niin jätin tuhatlappusen tippiä kiitokseksi erinomaisesta palvelusta.
T 2010Ei siinä mitään on pattayalla paljon hyviä ravintoloita, mutta on niitä jokaisessa thaimaan kaupungissa missä olen käynyt, paras paikka missä ruoka haetaan buffetista ja itse grillataan tai keitetään on saraburissa, bangkokkia ei kannata kanssa unohtaa esim. nanan alueella on useita etnisiä ravintoloita jonka omistajat ovat myös etnistä ryhmää, tiedän nanalla yhden pienen pakistanilaisen ravintolan jossa käyn joka bangkokin matkalla syömässä, jauheliha varras lammasta 4 kpl pitaleipää, ja pullo vettä, 360 paateroa on halpa hinta kahdelta hengeltä.
ainoa missä olen saanut vatsani sekaisin thaimaassa on pattayalla, donaldsin paskaruuasta, siinä hiltonin vieressä, pohjakerroksessa, yleensä kyseisellä roskaruoka paikalla on erittäin tarkat säilytysajat, nyt ne eivät pitäneet, joskin aika yleistä monessa muussakin paikassa.
Paras ruokapaikka on pienen pieni Khuntoy niminen ravintola hua hinissä, sieltä haen lähes päivittäin ruokamme, kaksi kokkia ja yksi tarjoilija, perhepaikka... ei halvin mutta ruuassa ei ole koskaan ollut valittamista, se on aina ensiluokkaista. hintataso khaupad 80, porsaanliha pihvi ranskalaisilla 120.
- Anonyymi
Taalla, "Kemin Petrin" Chiang Mai'n paikassa piti kayda. Kehuvat monessa meediassa hyvaksi;
https://september-brasserie.business.site/
Mutta se Thaimaan p*skaisin ilma tuli vastaan ja ajelin suoraan Chian Rai'hin.
Saali ilmanlaatua koska CM olisi muuten ehka se paras paikka asua?- Anonyymi
Kommentoin vain CM:n ilmanlaatua lyhyesti.
Ei ole koko vuoden Thaimaan paskin.
- Anonyymi
Minkä takia tällä palstalla saa jatkuvasti lukea näin tyhmiä aloituksia.
- Anonyymi
Saa koska saa joko lukea, mutta saa olla lukemattakin, tosin saa myös itse laatia aloituksen tyhmien vastapainoksi ja oppia voi ottaa vaikka Nasun sarjatuotannosta.
- Anonyymi
Viikonlopun lähestyessä sensei siirtyy unelmissaan Thaimaahan ja miltei maistaa suussaan thai-ruoan makukirjon, avaa nuudelipussin ja pistää vanhan ruosteisen kattilan liedelle porisemaan. Ripaus suolaa ja nuudelit sekaan. Maustepussin sisällön kun vielä tiristää joukkoon niin se on melkein kuin olisi Thaimaassa. Ikkunastaan näkyy vähäluminen Kuopio ja se hieman droppaa tunnelmaa.

Nuudelit muuten täällä Thaimaassa ei ole alunperin thaimaalainen ruoka, vaan kiinalainen.
S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa koska saa joko lukea, mutta saa olla lukemattakin, tosin saa myös itse laatia aloituksen tyhmien vastapainoksi ja oppia voi ottaa vaikka Nasun sarjatuotannosta.
Pisteet tästä kommentista menisivät Senssulle jos hän olisi mielenrauhansa halliten kykenevä ollut jättämään vihansa Nasua kohtaan mainitsematta.
- Anonyymi
Ei jumalauta, eihän näin tyhmää voi olla edes olemassa..
- Anonyymi
2010 kirjoittaa vain ravintolakokemuksista, koska ei ole kotikeittiökokemusta.
- Anonyymi
Eikös tämä ollutkaan matkailupalsta?
- Anonyymi
Kidutettua koiraa ne kanan nussiat syö. On nähty molemmat touhut.
- Anonyymi
Senssu ei näköjään ole ainoa joka on tanakassa perjantaihiprakassa. Nyt on vihainen tavaratalotarkkailijakin paikalla ja on nähty kaikenlaista. Jokos se sun "kuvaan salaa" projekti on valmistunut jossa paljastat "Pattayan pervertikot"?
- Anonyymi
Tiesitkö että Bosnian muslimit vihaavat ja pelkäävät koiria? Niillä on siellä sellaisia kyläjuhlia joissa koiria kidutetaan erilaisilla menetelmillä ja koko kylä lapsista vanhuksiin on seuraamassa ja kannustamassa ympärillä.

Sorry, humalahakuiset löytyy suomiräkälöistä, ei oo mun juttuni, mutta samaa mieltä tuosta kanakeskustelijasta, voisi mennä sun luokses, niin ette olis niin yksinäisiä.

Mitä ne siellä tekee kun ne on kiinni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Senssu ei näköjään ole ainoa joka on tanakassa perjantaihiprakassa. Nyt on vihainen tavaratalotarkkailijakin paikalla ja on nähty kaikenlaista. Jokos se sun "kuvaan salaa" projekti on valmistunut jossa paljastat "Pattayan pervertikot"?
Heh heh... ehkäpä hyvin pitkälti näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkö että Bosnian muslimit vihaavat ja pelkäävät koiria? Niillä on siellä sellaisia kyläjuhlia joissa koiria kidutetaan erilaisilla menetelmillä ja koko kylä lapsista vanhuksiin on seuraamassa ja kannustamassa ympärillä.
Höpö höpö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne siellä tekee kun ne on kiinni?
Heh heh... juuri näin.
- Anonyymi
Nyt myös Donaldi on löytänyt Niuvan kiljun, sitä kun ryydittää wc-ankalla, niin kyllä lähtee
- Anonyymi
Kiitos Senssu ihan mukavasta aloituksesta.
Kuitenkin, kun laadit näitä aloituksiasi kopioiden jonkun toisen kirjoituksen sitä hieman muunnellen olisi mielestäni kohtuullista ja hyvien tapojen mukaista mainita mistä olet "kirjoittamasi kopioinut.
Tämän aloituksesi olet kopioinut thaifakta.com sivostolta, eikö niin?
Tuon sivuston jutussa on muuten melkoisen paha virheellinen väittämä. Mahdatko huomata mikä?- Anonyymi
Oletko muka lukenut yhtäkään sensukan juttua, joka ei olisi kopio tai kopion kökköinen muunnelma? Koko elämänsä on kopio. Jahti ja vesijettijutut on youtubesta ja vanhoista lehdistä. Moottoripyöräjutut vastaohjauksineen on vanhoista V8 makasiineista ja Tekniikan Maailmoista. Hän ei oikeasti ole ollut koskaan edes jahdin tai moottoripyörän kyydissäkään.
Vaimonsa uimahyppyjutut hän keksi nimimerkki nazin tarinasta samoin kuin sotilasuran.
Kaikki on keksittyä joko lehdistä tai tältä palstalta. Todellinen elämänkokemuksensa on pyöreä nolla. Piileskellyt koko ikänsä lääkityksessä sairaseläkkeellä himassa tai sitten on ollut lusimassa pitkään jotakin tenttupäissään tehtyä tekosta. Poissa normiarjesta joka tapauksessa ja täysin lahjattomana monihäiriöisenä henkilönä ei ole oppinut elämänsä aikana mitään muuta kuin valehtelemaan ja senkin tosi huonosti.
Oppimishäiriönsä hän on sivuuttanut jättämällä kokonaan edes yrittämättä ja sen hän kuittaa että "ei kiinnosta". Sitten hän ihmettelee päivätyökseen että miten muita voi kiinnostaa monenlaiset asiat kun häntä ei kiinnosta mikään. Ei ole mitään harrastusta ollut hällä ikinä. Jossakin terapiassa käy veistämässä puu-ukkoja muutaman kerran viikossa lääkärin määräyksestä kuntoutuksena, mutta siitä ei ole hänelle mitään hyötyä. Ei osaa, ei opi eikä kiinnosta. Toivoton tapaus ja muutosta asiaan ei ole tulossa.
Nyt puhelee "kotikeittiöosaamisesta" googlaillen ja kopioiden. Nuudelipussi aasia-marketista on sitä todellista kotikeittiöosaamista parhaillaan kelakorvaus päivänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko muka lukenut yhtäkään sensukan juttua, joka ei olisi kopio tai kopion kökköinen muunnelma? Koko elämänsä on kopio. Jahti ja vesijettijutut on youtubesta ja vanhoista lehdistä. Moottoripyöräjutut vastaohjauksineen on vanhoista V8 makasiineista ja Tekniikan Maailmoista. Hän ei oikeasti ole ollut koskaan edes jahdin tai moottoripyörän kyydissäkään.
Vaimonsa uimahyppyjutut hän keksi nimimerkki nazin tarinasta samoin kuin sotilasuran.
Kaikki on keksittyä joko lehdistä tai tältä palstalta. Todellinen elämänkokemuksensa on pyöreä nolla. Piileskellyt koko ikänsä lääkityksessä sairaseläkkeellä himassa tai sitten on ollut lusimassa pitkään jotakin tenttupäissään tehtyä tekosta. Poissa normiarjesta joka tapauksessa ja täysin lahjattomana monihäiriöisenä henkilönä ei ole oppinut elämänsä aikana mitään muuta kuin valehtelemaan ja senkin tosi huonosti.
Oppimishäiriönsä hän on sivuuttanut jättämällä kokonaan edes yrittämättä ja sen hän kuittaa että "ei kiinnosta". Sitten hän ihmettelee päivätyökseen että miten muita voi kiinnostaa monenlaiset asiat kun häntä ei kiinnosta mikään. Ei ole mitään harrastusta ollut hällä ikinä. Jossakin terapiassa käy veistämässä puu-ukkoja muutaman kerran viikossa lääkärin määräyksestä kuntoutuksena, mutta siitä ei ole hänelle mitään hyötyä. Ei osaa, ei opi eikä kiinnosta. Toivoton tapaus ja muutosta asiaan ei ole tulossa.
Nyt puhelee "kotikeittiöosaamisesta" googlaillen ja kopioiden. Nuudelipussi aasia-marketista on sitä todellista kotikeittiöosaamista parhaillaan kelakorvaus päivänä.Mainitsen vielä tästä palstamiljonääristä että jos hänen huoneessaan olisi edes kunnollinen nykyaikainen hella, niin hän esittelisi kuvia kokkauksistaan. Jos hällä olisi edes kunnollinen polkupyörä, siitä olisi kuvia täällä. Ei ole mitään muuta hällä kuin se hämärä koppi jossakin laitoksessa, vanha itseveistetty kuksa, ikivanha karttapöytäliina josta voi haaveilla matkoista. Viimeiset muistot oikeasta elämästä ovat 80 luvulta. Thaimaasta hommattu jossakin vaiheessa postimyyntimorsian omaishoitajaksi halvalla, mutta rahat ei riittäneet siihen halpaankaan ja kun valhe paljastui, rahaa ei koskaan mistään tullutkaan eikä Thaimaahan muutto koskaan onnistunut, niin hoitaja lähti pois kotiinsa, koska hänelle ei Suomessa ollut mitään, mitä luvattiin.
Anonyymi kirjoitti:
Mainitsen vielä tästä palstamiljonääristä että jos hänen huoneessaan olisi edes kunnollinen nykyaikainen hella, niin hän esittelisi kuvia kokkauksistaan. Jos hällä olisi edes kunnollinen polkupyörä, siitä olisi kuvia täällä. Ei ole mitään muuta hällä kuin se hämärä koppi jossakin laitoksessa, vanha itseveistetty kuksa, ikivanha karttapöytäliina josta voi haaveilla matkoista. Viimeiset muistot oikeasta elämästä ovat 80 luvulta. Thaimaasta hommattu jossakin vaiheessa postimyyntimorsian omaishoitajaksi halvalla, mutta rahat ei riittäneet siihen halpaankaan ja kun valhe paljastui, rahaa ei koskaan mistään tullutkaan eikä Thaimaahan muutto koskaan onnistunut, niin hoitaja lähti pois kotiinsa, koska hänelle ei Suomessa ollut mitään, mitä luvattiin.
Katsos täällähän tämä kiukkuinen aivopesty on taasen avautunut sydämensä kyllyydestä, joten pienoinen palaute paikallaan.
Mukava lukea noita hänen tietämyksiään ensinnäkin minusta, jos ne kerättäisiinyhteen tältä pastalta, niin olisi aikamoinen teos.
Noista valokuvista ja innokkuuksista aijata näyttöjä omille babloilleen mua naurattaa,koska pääomanapanarssu se rakennellut haaveilluusiorakennustaan ja kun kertoili tykkäävänsä kaivinkoneella kuopsuttelusta latasi, että hän sitten rakennusvaiheita kuvaten opettaa minulle rakennusmestarille miten taloja rakennetaan.
On Dukatia, on vauvaa, on ....... vaan pelkkää bablaa.
Edelleen tervetuloa katsahtamaan kun 4 henkilöä putkahtaa takaisin puskista 5 tonnistensa kanssa ja haloo Jari Lahdesta.
- Anonyymi
"Chiang Mai on ruokakulttuurin mekka kun vastaavasti Pattayalla pääosin tarjoillaan “Falle-Thai-ruokaa”.
Mitä ei saa Pattayalta (ruokaa) vaan ruokamekasta CM? Eiköhän BKK ole kaikissa ykkönen? Käsittääkseni Pattayalta saa koko ruokakirjon, elikkä kaikki mitä Thaimaassa syödään ulkomaalaiset keittiöt, BKK onkin ihan eri maailma joka suhteessa, mutta jos tykkää käydä CM:ssa en moiti.- Anonyymi
“Falle-Thai-ruokaa”.
Se on tietenkin totta, koska Pattayalla asuu vain falleja! - Anonyymi
Nyt aloit taas mainostaa Bangkokia. Sinulla reppanalla ei ole mitään käsitystä minkä kokoinen alue on Bangkok. Sen vaikutusalue on 2 x suurempi kuin koko Suomen väkimäärä. Ei voida mitenkään sanoa mitä Bangkok on ja mitä se ei ole. Yksi ihmiselämä ei riitä sitä kattamaan. Se on niin suuri ja monipuolinen. Kokonaista suurkaupunkia ei voida määritellä yksittäisen ravintolan tai kymmenenkään perusteella. Olet niin uskomaton torvelo että vaikea tajuta miten osaat edes hengittää ajattelematta sitä hengittämistä. Ei ole toista. On vain yksi lerppis.
- Anonyymi
Kaupungissa on kirjoilla noin 117 000 asukasta, missähän paikalliset käyvät syömässä? tienkin keikkaduunarit.
- Anonyymi
Pattayalla on tripin sivuilla arvosteltu 561 thairuokaravintolaa, 129 meriruokapaikkaa, 140 intialaista ravintolaa, 41 pihviravintolaa, 56 japanilaista ravintolaa, 89 kahvilaa, 130 italialaista ravintolaa, 88 pizzapaikkaa ja satoja muita kuten korealaisia ja kiinalaisia ravintoloita.
Tripadvisorissa on arvosteltu vain Pattayan keskustan ravintolat. Pattaya ei ole provinssi, vaan kaupunki.
Thairuokapaikkoja on enemmän kuin muita yhteensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayalla on tripin sivuilla arvosteltu 561 thairuokaravintolaa, 129 meriruokapaikkaa, 140 intialaista ravintolaa, 41 pihviravintolaa, 56 japanilaista ravintolaa, 89 kahvilaa, 130 italialaista ravintolaa, 88 pizzapaikkaa ja satoja muita kuten korealaisia ja kiinalaisia ravintoloita.
Tripadvisorissa on arvosteltu vain Pattayan keskustan ravintolat. Pattaya ei ole provinssi, vaan kaupunki.
Thairuokapaikkoja on enemmän kuin muita yhteensä.Olet siis googlannut Tripin sivuja, kerro mitkä on sallittuja sivuja ja mitkä ei ?
Aloituksessa ei ole aiheena missä on eniten ja parhaiten ravintoloita ja minkälaisia ravintoloita, vaan Thaimaalaisesta ruokakulttuurista.
Googlaa aihetta ja palaa astialle asiana asia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis googlannut Tripin sivuja, kerro mitkä on sallittuja sivuja ja mitkä ei ?
Aloituksessa ei ole aiheena missä on eniten ja parhaiten ravintoloita ja minkälaisia ravintoloita, vaan Thaimaalaisesta ruokakulttuurista.
Googlaa aihetta ja palaa astialle asiana asia.Kun opit lukemaan, niin huomaat että ketjussa on kysymyksiä. Näitä luetaan ylhäältä alaspäin ja keskustellaan edellisen kirjoittajan kanssa. Kaveri kysyi "missähän paikalliset käyvät syömässä? tietenkin keikkaduunarit"
Vastasin että thairuokaravintoloissa, joita on arviolta noin 800 Pattayalla.
Samalla tuli kumottua sinun väitteesi siitä että Pattayalla on vain falleruokaa.
Suurin osa falleista kun syö myöskin thairuokaa. Ei aina, mutta useimmiten.
Puhut googlaamisesta googlattuasi koko aloituksen tekstin ensin. Kopioimasi teksti ei ole mikään resepti vaan ympäripyöreä katsaus thairuokaan. Sinä nuudelimies et siitä mitään tiedä, etkä Thaimaahan tule enää koskaan pääsemään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun opit lukemaan, niin huomaat että ketjussa on kysymyksiä. Näitä luetaan ylhäältä alaspäin ja keskustellaan edellisen kirjoittajan kanssa. Kaveri kysyi "missähän paikalliset käyvät syömässä? tietenkin keikkaduunarit"
Vastasin että thairuokaravintoloissa, joita on arviolta noin 800 Pattayalla.
Samalla tuli kumottua sinun väitteesi siitä että Pattayalla on vain falleruokaa.
Suurin osa falleista kun syö myöskin thairuokaa. Ei aina, mutta useimmiten.
Puhut googlaamisesta googlattuasi koko aloituksen tekstin ensin. Kopioimasi teksti ei ole mikään resepti vaan ympäripyöreä katsaus thairuokaan. Sinä nuudelimies et siitä mitään tiedä, etkä Thaimaahan tule enää koskaan pääsemään.Lue ylhäältä alaspäin ja kerro missä mainittu Pattayalla olevan VAIN falleruokaa.
Koita liennyttää kiukkuisuuttasi niin sydämesi lyö muutaman lyönnin vähemmän minuutissa, joka pidentää siltä osin elinaikaasi arviolta muutaman vuoden.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222011
- 791742
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171165Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097