Olen hakenut moneen kesätyöpaikkaan ja tämä on ainoa, missä on onnistunut, kävin jopa haastattelussa. Kesätyöpaikka olisi kahvila-ravintola. Olisin 2 viikkoa töissä ja palkkaa saisin vain 250€. Töissä olisin 6-7 tuntia päivässä. Työ olisi kyllä sijoittunut hyvin kesäloman loppuun, elokuun alkuun juuri ennen koulujen alkamista. Eli jos saisin jonkin muun kesätyön, tämä ei olisi esteenä, vaan voisin olla kummissakin. Sopimus pitäisi tehdä jo tällä viikolla...
Paikan omistajasta kyllä liikkuu epämiellyttäviä huhuja, kuten että olisi luvannut töitä, mutta mitään ei lopulta sitten tullutkaan ja työntekijöiden olisi pitänyt istua kotona puhelimen ääressä töiden varalta! Lisäksi hän on ehkä menossa oikeuteen kaupungin kanssa odotustilan koosta.
Siis kannattaisiko ottaa? Kuitenkin tämä voi olla ainut mahdollisuuteni ja tarvitsisin rahaa ensi syksyä varten, kun olen menossa matkalle...
Olkaa ystävällisiä ja vastatkaa! :)
Paikan omistajasta kyllä liikkuu epämiellyttäviä huhuja, kuten että olisi luvannut töitä, mutta mitään ei lopulta sitten tullutkaan ja työntekijöiden olisi pitänyt istua kotona puhelimen ääressä töiden varalta! Lisäksi hän on ehkä menossa oikeuteen kaupungin kanssa odotustilan koosta.
Siis kannattaisiko ottaa? Kuitenkin tämä voi olla ainut mahdollisuuteni ja tarvitsisin rahaa ensi syksyä varten, kun olen menossa matkalle...
Olkaa ystävällisiä ja vastatkaa! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielestäni sinun kannattaa ottaa paikka vastaan. Voit jatkaa töiden etsimistä, koska tämä työ olisi kesän lopussa, ei haittaisi vaikka nämä viikot jäisivät vapaiksi, siis jos työnantajasi ei sinua töihin sittenkään ottaisi.
Sinun kannattaa etsiä alkukesäksi ja keskikesäksi töitä, jotta pärjäät talven, vaikket tähän paikkaan pääsisikään. Aina kannattaa varautua pahimpaan ja hakea varmuudeksi useampaan paikkaan.
Näin toimin itse ja jos pääsen useampaan paikkaan valitsen päältä parhaat ja ilmoitan muihin, etten saavu töihin. Toki, jos sopimus on tehty työn alkamisesta, en soittele työnantajalle myöhemmin ja kerro etten tule.
Kannattaa käydä sivustolla www.mol.fi sieltä löytyy hyvin avoimia työpaikkoja, niin kesäksi kuin myöhemmäksikin ajankohdaksi.
Toivottavasti minusta oli nyt jotain apua! :)
Itse en ottaisi paikkaa vastaan jo sen takia,että paikka on hieman epäilyttävä. Työpaikalla pitää kuitenkin tuntea olonsa mukavaksi ja sopimus -ym. asoiden pitää olla kunnossa. Kahvila/ravintolatyö on lisäksi rankkaa eikä palkka mielestäni ole tarpeeksi hyvä.
Kiitos vastailuista. :) Olen miettinyt asiaa ja todennut, että otan työn, jos sen vain saan, koska raha on aina rahaa. Olen tosin yrittänyt soittaa työnantajalle, mutta kännykässä on vastaaja...
Miten sä sait ton paikan?
Sain siis sen kesätyöpaikan ja sopimukset on allekirjoitettu, eli ei haittaa vaikka en muuta saisikaan, kunhan edes vähän rahaa tulee. :)
Sain sen paikan kun olin aktiivinen ja aloitin työpaikan "metsästämisen" jo tammikuussa. Mitään suhteita ei tarvittu, kaikki on omasta itsestään kiinni, pitää olla oma-alotteinen!:D